Elämää Irenellä

  Isla Aves de Barlovento 11.4.2006
11º 56,7´ N / 67º 26,3´ W 

 
MP:läiset,

Irene on edelleen Isla Aves de Barloventolla. Elämä on jatkunut entiseen malliin. Tänään maalasimme yhden keulapunkkien alla olevista säilytystiloista, joten sieltä piti tavarat poistaa ja nyt veneessä tuntuvat kaikki paikat olevan täynnä roinaa. Kunhan maali huomiseksi kuivuu, saamme taas järjestyksen takaisin. Vielä on jäljellä yksi tällainen työpäivä, sitten on kaikki 16 varastolokeroa maalattu. Niitä on keulassa 8, salongissa 7 ja pistopunkkien alla 1 kpl, muut pistopunkkien lokerot on varattu veneen järjestelmille. Nämä ovat niitä töitä, jotka isossa rempassa jätimme tehtäväksi sitten kun olemme vesillä. Iltapäivällä veneessä haisi 2-komponenttiselta polyuretaanimaalilta, ja koska olemme syöneet pari viime viikkoa vain kalaa, päätimme lähteä tuulenpuolen rannalle etsiskelemään topshellejä. Ne ovat halkaisijaltaan 5-12 cm kotiloita, jotka asustavat kivien koloissa tyrskyvyöhykkeessä. Siitä hommasta ei kuivana selviä, kun yrittää tutkia kivenkoloja ja käännellä kiviä rantaan lyövien aaltojen välillä. Topshellien lisäksi löytyi monta pientä murenaa, mutta ne osasivat pötkiä pakoon ilman tarvetta puolustautua puremalla. Takaisin tulimme illansuussa puolisen ämpärillistä topshellejä mukanamme. Nyt ne on perattu ja niistä saamme kolme ateriaa.

Eilen oli jälleen kirkas aurinkoinen päivä. Aamulla Tapio alkoi puhdistaa ruosteita ja alumiinihydroksidia pienestä kalastuskelastamme. Haluamme kalastaa pieniä kaloja, ja siihen Irenen normaalit vehkeet ovat liian järeitä. Kaivettaessa esille tarvittavia kemikaaleja siivoustarvikekaapista, huomattiin, että makeavesijärjestelmämme vuotaa. Kaappi piti tietysti tyhjentää, muuten ei putkiin pääse käsiksi. Sitten piti hakea keulan varastotiloista putkiosia, mikä edellytti kaikkien purjeiden siirtoa varastopaikaltaan. Tässä vaiheessa totesimme, että samassa keulan varastotilassa oleva varaosiksi hankkimamme käytetty merikytkin oli vuotanut runsaasti öljyä (se oli kokonaan täytetty öljyllä varastoinnin aikaisen korroosion estämiseksi), ja suuri määrä varaosia oli tahriintunut. Niitä puhdistettaessa loputkin veneen sisätilat täyttyivät hujanhajan olevasta tavarasta. Oli myöhäinen iltapäivä ennen kuin kaikki oli takaisin paikoillaan, vesijärjestelmän vuoto korjattu ja kalastuskela huollettu.

Siinä vaiheessa Tapio päätti lähteä kalastamaan. Tarkoitus oli testata uutta viehettä, joka oli edellisenä päivänä tehty isoäidin vanhasta ruostumattomasta teräksestä valmistetusta soppalusikasta. Lusikan kaulaan oli iskenyt jännitystiloista johtuva korroosio, ja siinä oli halkeamia. Siispä vapa keloineen ja lyhyt kalakoukku sekä nuija mukaan ja jollalla viehettä vetämään. Pikkukelassamme on 20 kg:n siima, jota ei siihen mahdu kuin 100 m. Puolen mailin päässä veneeltä tärppäsi, ja melkein koko siima viuhui ulos kelalta. Samalla tasapohjainen kumiveneemme alkoi kulkea kovaa kyytiä kohti pintaan ulottuvaa koralliriuttaa. Sitä seurasi parikymmentä minuuttia kiistelyä kalan kanssa etenemissuunnasta. Tilanteen hallinta kumiveneestä on yllättävän hankalaa, kun yrittää käsillä pitää vapaa ja kelata siimaa sisään ja samalla ohjata varpailla perämoottoria. Vähän kerrallaan kala väsyi siihen leikkiin ja suostui kulkemaan jollan mukana sen kuljettamisen sijasta. Kalastajalla ei kuitenkaan ollut halua nostaa parinkymmenen kilon barracudaa sentin mittaisine hampaineen pieneen kumiveneeseen, joten se hinattiin Irenelle ja huudettiin Eevaa apuun. Eeva hoiti vavan sillä aikaa kun Tapio irroitti pihdeillä koukun väsyneen barracudan yläleuasta (täytyy myöntää, että mahdollisuus kalan äkkiliikkeisiin hirvitti). Kalaparka menetti monta hammasta purressaan pihtejä, mutta koukku irtosi ja barracuda lähti uimaan takaisin reviirilleen väsyneen oloisesti. Kalan onneksi Barracudan hampaat ovat kuitenkin uusiutuva luonnonvara. Näin isoa barracudaa emme syö ciguatera myrkkyriskin vuoksi, eikä makukaan ole enää paras mahdollinen. Siksi irti päästäminen oli luonnollinen toimenpide.

Tämmöistä täällä on ollut viime aikoina, ja näillä näkymin jatkuu edelleen. Säät ovat olleet tosi hienot ja kevään tulo tuntuu täälläkin leppeämmän pasaatituulen muodossa. Ukkosmyrskyt eivät ole vielä alkaneet, mutta muutamia sadekuuroja olemme saaneet. Ne ovat tervetulleita, sillä ne huuhtovat Irenen suolakuorrutusta, joka johtuu edessämme olevaan riuttaan murtuvien aaltojen ilmaan nostamista vesipisaroista. Lähimmän mailin säteellä on nyt 2 muuta venettä (amerikkalainen Caribee ja saksalainen Antje), jotka tunnemme hyvin. Meillä on tapana noin joka toinen iltapäivä mennä yhdessä rannalle viettämään Happy Houria, jonne kukin tuo jotain syötävää ja omat juomansa. Nyt on kulunut yli 5 viikkoa siitä, kun kävimme viimeksi kaupassa. Jäljellä on 4 perunaa, yksi sipuli, yksi sitruuna, yksi munakoiso ja pussillinen valkosipulia. Muutamia vihannessäilykepurkkeja on jo avattu, ja kuivatut tatit, suppilovahverot, vihannekset ja hedelmät on otettu käyttöön. 

Toivotamme teille hyvää kevättä ja aurinkoisia päiviä,

Eeva ja Tapio
s/y Irene 

Isla Ave de Barlovento 1.4.2006
11º 56,7´ N / 67º 26,3´ W 

 
Ystävät,
Seilasimme Porlamarista La Tortugalle 6-7.03.06. Matkaa Porlamarista on 95 mpk, luvassa oli poikkeuksellisen heikkoa tuulta. Niinpä lähdimme Porlamarista jo vähän puolen päivän jälkeen. Tuuli olikin tavallista heikompi, vain 8 m/s. Meillä oli Genoa 2 ja stora, jonka kuitenkin otimme pian alas, ettemme olisi perillä ennen aikojaan. Myötävirta kuitenkin puski niin, että 95 mpk:n matkalta lokiin kertyi vain 70 mpk, ja olimme lähellä ankkuripaikkaa jo klo 3 yöllä. Siinä vaiheessa otimme genoan alas ja nostimme kolmosreivissä olevan storan sekä lukitsimme ruorin laitaan. Irene istui siinä kuin tatti kryssikulmilla kääntymättä ja liikkumatta muuten kuin mitä virta vei. Päivän valjettua moottoroimme 2 mpk Playa Calderalle, joka on autioiden hiekkarantojen reunustama lahti La Tortugan koilliskulmalla. Siellä oli 5 muuta venettä, joista yksi oli amerikan lipun alla purjehtiva vanha ystävämme s/y Caribee. Harmiksemme emme saaneet kalaa tällä matkalla.

Seuraavana aamuna lähdimme rannalle Caribeen Cherylin ja Randyn kanssa, palasimme lounaalle mukanamme ämpärillinen Tiger Lucina simpukoita. Eeva teki Tiger Lucineista paellaa, jota riitti useaksi ateriaksi. Siirryimme Playa Calderalta asumattomalle Tortugasin etelärannalle pari päivää myöhemmin, koska luvassa oli maininkia pohjoisesta. Matkalla saimme pienen boniton. Merellä näimme myös ainakin vanhemmille MP:läisille tutun s/y Snoopyn, joka on entinen s/y Isohukan naapuri MP:n laiturista. Snoopyn edellinen omistaja Ahti Myllylä oli jäsenemme 70- ja 80- luvulla. Nykyisin Snoopy purjehtii VVK:laisen Matti Lappalaisen kipparoimana kohti länttä. Pari yötä viivyimme pienellä hiekkaläiskällä korallipäiden välissä yksinämme, sitten siirryimme pieneen riuttojen ympäröimään Boca de Palon lahteen s/y Caribeen seuraksi. Tulo riuttojen välistä oli matalahko, ja ankkuripaikassakinn oli alle metri vettä kölin alla. Randy oli kuitenkin jollalla opastamassa meitä, joten vaikeuksia ei ollut.

Boca de Palo on kaunis paikka, ja nautimme siellä olostamme. Aika kului enimmäkseen päivittäisen ruoan hankkimisessa merestä, mutta yhtenä päivänä kävimme Eevan kanssa saarella poimimassa kaktuksen hedelmiä, joten saimme tuoretta hedelmää Porlamarista ostettujen jatkeeksi. Maisemat ovat upeita, mutta maasto on vaikeakulkuista, ja saimme poistaa kengän pohjan läpi tunkeutuneita kaktuksen piikkejä vähän väliä. La Tortugalta purjehdimme yön yli Los Roquesin koralliriutoista ja hiekkasärkistä muodostuvaan luonnonpuistoon. Viivyimme siellä vain yhden yön, koska olimme siellä laittomasti. Meidän olisi pitänyt ilmoittautua puistonvartijoille, satamakapteenille ja rannikkovartiostolle. Puistonvartijat olisivat veloittaneet meiltä noin 150 ? pääsymaksun ja rannikkovartijat olisivat antaneet luvan vain 48 tunnin pysähdykseen, koska olemme jo selvittäneet itsemme ulos Venezuelasta Margaritalla, mikä on myös lähin paikka, missä se on mahdollista. Tämä tuntui kohtuuttomalta, joten jatkoimme Isla de Avesille, millä ei ole puiston statusta eikä täällä ole näkynyt Guardia Costaakaan. Tämä on 70 mpk rannikolta sijaitseva 6 mpk:n pituinen hevosenkenkäriutta ja sen suojanpulella on puoli tusinaa pientä saarta tai luotoa. Jotkin venezuelalaiset kalastajat pitävät leiriä yhdellä saarista ja käyvät silloin tällöin pyytämässä täällä olevilta veneiltä makeaa vettä. He ovat oppineet, että useimmilla cruisereilla on veneissään vedentekokoneet. Vesikone mahdollistaa meillekin pitkän oleskeluajan kaukana asutuksista olevissa ankkuripaikoissa.

Aluksi vietimme viikon koralliriutan suojassa yli mailin päässä lähimmästä saaresta, mutta sitten tuulen yltyminen sai meidät hakeutumaan riutan eteläkärjessä sijaitsevan saaren suojaan. Nyt on tuuli heikkenemässä, ja lähipäivinä aiomme etsiä uusia ankkuripaikkoja riutan takaa. Tarvitsemme hyvät valaistusolosuhteet, sillä navigointi perustuu pelkästään näköhavaintoon. Karttojen epätarkkuuden vuoksi GPS:stä ja karttaplotterista ei näillä vesillä ole juuri hyötyä, tälläkin hetkellä olemme karttaplotterin mielestä tukevasti ankkurissa keskellä saarta. Kun kävimme jollalla saaren tuulenpuolen rannalla, näimme siellä palasiksi hakkautuneen suuren purjeveneen jäännökset. Pohdimme keskenämme, että olikohan kipparilla mahtanut olla täydelliset navigointilaitteet viidellä värillisellä näyttöruudulla ja liikaa luottamusta niihin. Vedenalainen riutta kun ei näy tutkassakaan.

Eräänä päivänä Tapio lähti pyydystämään lähellä ankkuripaikkaamme majailevaa lobsteria aseenaan kepin päähän kiinnitetty kiristettävä metallilankasilmukka. Lobsterin ajaminen ulos kolostaan onnistui taiteen sääntöjen mukaisesti, samoinkuin lankasilmukan pujotus lobsterin tuntosarven juureen. Sitten Tapio möhli vetämällä silmukan liian tiukalle, tuntosarvi katkesi ja lobsteri ui takaperin uskomatonta vauhtia seuraavan korallinpään alle. Sitten korallinpään alla alkoi hiekka pöllytä, eikä vähään aikaan voinut nähdä mitään. Lopulta kun hiekka laskeutui, näimme ison murenan (green moray) nostavan katkaistun lobsterin pään kolonsa ulkopuolelle. Siinä menivät haaveemme lobsteri-illallisesta. Todettakoon, että caribbean spiny lobster on todella kovakuorinen ja piikkinen otus, ja olimme yllättyneitä murenan kyvystä purra sen kuori hajalle, ja vielä paksuimmalta kohdalta. Emme tosiaankaan halua saada murenan puremia sukeltaessamme, joten suhtaudumme piilokoloihin tämän jälkeen entistä varovammin.

Päivät ovat kuluneet venetöissä ja kalastelussa sekä kotiloiden ja simpukoiden etsimisessä. Kalaa olemme saaneet niukasti, mutta kotiloita tuntuu riittävän. Toistaiseksi ei ole tarvinnut säilyketölkkejä aukoa, vaikka edellisestä kaupassa käynnistä Porlamarilla alkaa olla kuukausi aikaa. Mitään suunnitelmia matkan jatkamisesta meillä ei ole, sillä on vaikea kuvitella edestäpäin löytyvän parempaa paikkaa kuin tämä. Myös säät ovat olleet loistavat Porlamarista lähtömme jälkeen. Saattaa kuitenkin olla, että oluen loppuminen ajaa meidät liikkeelle muutaman viikon kuluttua. Eilen aamupäivällä kävimme tuulenpuolen rannalla ja tulimme takaisin mukanamme ämpärillinen West Indies Topshellejä. Eeva teki edellisen päivän queen conchistä jääneistä paloista, muutamista topshelleistä ja kalaliemestä meille boulabaissea. Tuore leipäkin valmistui illalliselle.

Viime päivinä ei ole sattunut paljon varusteiden hajoamisiakaan, ellei oteta lukuun yhden säkkimallia olevan vesitankin vuotoa ja Eevan silmälasien sangan kiinnitysruuvin katkeamista korroosion vuoksi. Silmälasisangoissa käytetty titaani kestää kyllä näitä olosuhteita, mutta kokoonpanoon käytetyt ruostumattomat teräsruuvit eivät. Vesitankin vuodosta selvisimme muuttamalla sen valtaaman lokeron varastotilaksi. Tilan maalausta edeltävä hiominen kulmahiomakoneella tuotti valtavasti pölyä ja sitten piti pitää suursiivous. Vesijärjestelmässämme on vielä jäljellä kaksi hitsaamalla muovista valmistettua vesitankkia, joihin mahtuu n. 300 l. Alunperin kolmas tankki, joka oli helposti erotettavissa muusta vesijärjestelmästä, oli tarkoitettu pullotettua vettä varten. Se osoittautui tärkeäksi sellaisissa paikoissa, jossa vesijohtoverkosta saatava vesi ei kelvannut juomavedeksi. Nykyisin meidän ei tarvitse hakea vettä maista, joten tankkikin kävi tarpeettomaksi. 

Mitään kiirettä eteenpäin meillä ei ole, sillä olemme jo myöhässä tämän kauden Pasificin ylitykseltä. Olemme päättäneet nauttia täysin Venezuelan ulkosaarista ja myöhemmin San Blasin saaristosta ennen Panaman kanavaan menoa. Kuukausi sitten kuulimme, että kanavaan oli huviveneillä kuukauden jono, mutta me annamme suosiolla ruuhkan mennä ohitse. Optimaalinen lähtöaika Galapagokselta Marquesasille on huhtikuussa. Veneet saavat nykyään olla Galapagoksella 20 päivää, ja haluamme viettää siellä niin kauan kuin mahdollista. Panama Citystä Galapagokselle olisi siten pitänyt lähteä maaliskuun alussa, koska matkaan menee kymmenkunta päivää. Panaman jälkeen suunnitelmissamme on purjehtia Ecuadoriin ja tutustua Etelä-Amerikkaan joko veneellä tai maakulkuneuvoin. Sitten ehkä käymme lentäen Suomessa joskus joulun aikoihin ja jatkamme matkaamme Tyynelle merelle ensi kaudella.

Toivotamme MP:läisille hyviä veneenkunnostusilmoja.

Eeva ja Tapio

s/y Irene