Affe,
Tiedot Winlinkin paikkaraportteihin syötän käsin GPS:stä. Siinä voi aina tulla näppivirheitä, vaikka pyrinkin tarkastamaan tiedot ennen siirtoa lähtevän postin laatikkoon. Tällä kertaa taisi N jäädä kääntämättä S:ksi latitudia syötettäessä. Ei olla vielä totuttu olemaan "down under". Homman voisi kyllä automatisoidakin, mutta silloin tulee hiukan sovitusvaikeuksia navigointiohjelman kanssa, kun pitäisi jakaa ainokainen sarjaporttimme kahden eri sovelluksen välillä.
Olemme nyt Puerto Baquerizossa San Cristobalilla, jossa meillä on aikaa olla 20 päivää. Aikoinaan veneet saivat kulkea vapaasti Galapagoksella, sitten alettiin suojelemaan luontoa ja veneiltä kiellettiin kokonaan pysähtyminen täällä. Lopulta kuitenkin järki voitti (ja veneiden mukanaan tuomien dollareiden houkutus), ja veneille alettiin antaa 20 päivän viisumeita. Aluksi siihen sisältyi oikeus vierailla muillakin saarilla, mutta saarten väliä kulkevien etupäässä turisteja kuljettavien laivojen liikevaihdon maksimoimiseksi sekin mahdollisuus on nykyisin poistettu. Säännöt ovat muuttuneet vuosittain tai useamminkin, joten kaikki kirjallinen tieto niistä on aina vanhentunutta. Niinpä emme pääse Irenellä muualle Galapgoksella, turistilaivojen mukana voimme kyllä kulkea.
San Cristobalillakin on paljon nähtävää, mutta emme ole vielä ehtineet viettää paljonkaan aikaa maissa, sillä meidän piti aloittaa kiireellisistä korjaustöistä veneellä. Eilen korjattiin perän kulkuvalo, jonka sähköjohdon kuparimato (korvaa kuparin vihreällä jauholla) oli katkaissut, uusittiin WC:n viemärilaatikon hajonnut pumpun kytkin sekä korjattiin/tarkistettiin kaikki lämminvesijärjestelmän letkuliitokset. Yksi letku irtosi letkukarasta matkalla tänne, ja puoli tankillista makeaa vettä meni bb puolen pitkittäisjäykkääjään, josta vesi jakaantui tyhjennysreikien kautta kaikkiin baaran puolen säilytyslokeroihin. Nyt on kuivatettu 3 päivää salongin sohvan patjoja, tyhjiä lokikirjan lehtiä, Eevan kangasvarastoa ja lukemattomia muita varusteita. Koko vene on tietysti ollut pelkkä iso sekamelska. Letkuliitoksen rikkoi ylipaine, joka aiheutui lämminvesivaraajan ylipaineventtiilin jumiutumisesta. Sen säännöllinen tarkistus oli unohtunut pois määräaikaishuoltolistaltamme. Jäljellä on vielä pari työläästi korjattavaa kansivuotoa ja metallin väsymisen vuoksi katkenneen laturinkorvakkeen korjaus, sekä moottorin määräaikaishuolto. Tänään saamme toivottavasti maahantuloselvityksemme saatettua loppuun ja passimme takaisin. Sitten pääsemme katselemaan ympärillemme.
Kaikkialla ympärillämme pyörivistä hylkeistä kirjoitamme pian vuosikirjajutussamme, joka lähtenee lähipäivinä. Tarkoitukseni on ollut kirjoitella kaikenlaista MP:n nettisivuille, ja koostaa niistä sitten lyhyempi vuosikirjajuttu. Kaikki sinulle lähetetyt kuulumiset on tarkoitettu nettisivuille. Olemme ankkurissa 30 muun veneen joukossa kaupungin edustalla, tuskin viihdymme täällä kovin pitkään.
Terveiset,
E&T&J
P.S.
Toinen näkökulma tapahtumiimme löytyy Jyrin omasta blogista osoitteessa
http://reissuni.blogit.fi . Jyrin blogi on myös paremmin ajan tasalla, sillä Jyri tapaa päivittää sen viikoittain.
E&T&J
Myös toimitus suosittelee Jyrin Blogia.
wv®