Irenen kuulumisia 23.2.2009
Eastern Holandes, Kuna Yala, San Blas
Lat 09 astetta 35,18 min N
Long 78 astetta 41,70 min W MP:läiset,
Edellisen kerran kirjoitimme Irenen kuulumisia 8.5.2008 täältä San Blasilta. Silloin odottelimme tilaamamme uutta jääkaapin kompressoria tulevaksi lentorahtina paikalliselle lentokentälle. Saimme sen lopulta käytyämme sitä ennen kolmena aamuna turhaan kentällä vastassa. Aikataulun mukaan koneen pitäisi tulla puoli seitsemältä, ja joskus niin tapahtuukin. Useimmiten kuitenkin se on perillä vasta myöhään aamupäivällä, joten aikaa kului. Lopulta osat kuitenkin saapuivat ja saimme jääkaappimme toimimaan.
Toukokuun lopulla purjehdimme takaisin Cartagenaan Kolumbiassa ja Irene nostettiin ylös samassa marinassa kuin vuotta aikaisemmin. Lensimme Suomeen kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Paluumme veneelle viivästyi kotoisista syistä vuoden loppuun, ja tulimme takaisin uuden vuoden päivänä 2009. Vene oli hyvässä kunnossa, havaitsimme vain seuraavat säilytysvauriot:
- Laptop tietokoneemme näyttö oli sulanut käyttökelvottomaksi (näin kävi myös edellisenä vuonna). Näyttö vaihdettiin taas paikallisessa korjaamossa ja toimii nyt hyvin.
- Molempien isonpurjeen fallien taittoplokit maston huipussa olivat tiukasti jumissa. Ne saatiin liikkeelle viettämällä pari aamupäivää mastossa vasaran, meisselin, irrotusöljysprayn ja litiumrasvalla täytetyn injektioruiskun kanssa. Samalla manailimme sitä, että emme saaneet aikaiseksi suunnittelemaamme taittoplokien rasvausjärjestelmää mastoa kasattaessa Trinidadilla 6 vuotta sitten. Asia jäi silloin, koska ei niitä rasvanippoja muillakaan ollut.
- Paristokäyttöisen valonheittimemme heijastimen kiiltävä pinnoite oli sulanut ja valunut pois.
- Viime vuonna San Blasilta ostetuissa tiukasti suljettuihin purkkeihin jätetyissä jauhoissa, sokerissa ja riisissä oli tuhohyönteisiä. Vanhemmissa kuivamuonissa ei ollut ongelmia.
- Lähtiessä rasvaamatta unohtuneet vetoketjut olivat jumissa.
Veneen saaminen vesillelaskukuntoon otti pari viikkoa. Viikko lisää kului maissa, koska laiturissa ei ollut tilaa emmekä olleet vielä valmiita lähtemään kohti San Blasia ja Panamaa. Myös marinan nosturissa oli ongelmia. Tästä oli se hyöty, että voimme lähteä liikkeelle puhtaalla pohjalla. Cartagenan lahdella veneen pohjaan alkaa kasvaa rokkoa jo viikossa vasta maalatulle antifoulingille maalilaadusta riippumatta, eikä potkuri toimi kunnolla ilman puhdistusta. Kirkkaissa vesissä tätä ongelmaa ei ole.
Lähdimme Manzanillo Marina Clubilta 22.1.2009. Viikkoa aikaisemmin marinasta lähtenyt vene oli ryöstetty aivan nurkan takana, ja sen jälkeen marina oli sopinut merivartioston kanssa lähtevien veneiden suojelusta. Niinpä marinan vartija soitti merivartiostolle jo lähtöpäivän aamuna, ja me otimme merivartiostoon yhteyden VHF:llä juuri ennen köysien irrotusta. Merivartijoiden vene olikin paikalla ohittaessamme läheistä kalasatamaa. Ensimmäinen määränpäämme oli totuttuun tapaan Rosarios-saaret 20 mpk:n päässä rannikolta. Marinan omistajalla Mauriciolla on villa Rosariolla, ja hän antoi meille luvan kiinnittyä villan laituriin ja käyttää grilliä ym. Hän myös soitti ennen lähtöämme tilanhoitajalleen ilmoittaen tulostamme.
Purjehdittuamme Cartagenan lahdelta ulkomerelle tuulta oli 13-15 m/s, ja koillisesta vyöryi sen mukainen aallokko. Mauricion villalle mennäksemme meidän olisi pitänyt mennä sisään myötätuuleen kapeasta raosta koralliriutassa, jossa syvyydeksi karttaan on merkitty 2,4 m. Tätä emme uskaltaneet tehdä. Aurinko oli jo matalalla, ja keskustelimme pitkään siitä, uskallammeko mennä Rosariolle ollenkaan, vaan pitäisikö jatkaa matkaa suoraan San Blasille. Lopulta päätimme mennä meille ennestään tuttuun paikkaan, johon meillä oli GPS-jälki talletettuna ja jossa minimisyvyys ennen aallokolta suojaan pääsyä on 7 m. Sinnekin mennessä myötätuulessa pelotti ihan riittävästi, kun aallot kasvoivat ja alkoivat murtua matalaan veteen tullessaan. Seuraavana päivänä tuuli yhä kovaa, ja jäimme paikoillemme koralliriutan suojaan. Ostimme ennestään tutuilta paikallisilta kalastajilta isoja taskurapuja, ja niitä syödessä olo alkoi tuntua tosi mukavalta marinassa vietettyjen viikkojen jälkeen.
Kolmantena päivänä tuuli hellitti aamulla, ja lähdimme puolen päivän aikaan kohti Panamaa. Iltapäivällä saimme pienen tonnikalan (blackfin tunan). Tiesimme kyllä, että tuulen heikkeneminen oli vain tilapäistä, ja illalla sivumyötäistä tuulta oli taas 12-15 m/s. Kun lisäksi sitä vastaan puski 1,5 solmun virta, aallokko oli jyrkkää ja sekavaa. Tuuliperäsimellä oli ajoittain vaikeuksia pitää suuntaa jyrkissä aalloissa ja kannella virtasi vettä vähän väliä. Sähköinen autopilotti olisi ollut täysin hyödytön näissä
olosuhteissa. Istumalaatikkoon saakka emme aaltoja saaneet, pärskeitä kylläkin. Tulivatpahan ainakin Cartagenan pölyt huuhdeltua kunnolla pois kannelta. Aamuyöstä tuuli hiukan hellitti ja pääsimme pois pahimmasta virrasta, jolloin aallokkokin järjestäytyi ja kulku muuttui verraten mukavaksi. Seuraava päivä ja yö menivät samaan malliin. Päivällä meitä ilahdutti koukkuumme tarttunut 4,5 kg:n wahoo. Se on makrillin sukuinen kala josta pidämme kovasti. Seuraavana aamuna tulimmekin San Blasille ja menimme ankkuriin entiseen mielipaikkaamme Ukupsuit tupulle Eastern Holandesilla (purjehtijat tuntevat paikan nimellä Hot Tub).
Seuraavat 2 viikkoa kuluivat ankkurissa venetöitä tehden, sillä olimme jättäneet myöhemmin ankkurissa tehtäväksi kaiken, mikä ei vaatinut maissa oloa. Suurin projekti oli harmaavesijärjestelmän rakentaminen pentterin viemärille. Uusimme pentterin läpiruostuneet rosteriset tiskialtaat Trinidadilla ison remontin yhteydessä. Silloin ainoat saatavissa olevat mitoiltaan sopivat altaat olivat huomattavasti syvempiä kuin alkuperäiset. Sen vuoksi korkeusero vesilinjan ja tiskialtaan pohjan välillä jäi niin pieneksi, että altaat tyhjenevät hitaasti, ja tiskivedessä olevat rasvahiukkaset ehtivät nousta pinnalle yhtyen siellä taas rasvalaikuksi. Tämä on kiusannut pentterin siisteydestä vastaavaa miehistön jäsentämme jo vuosia, ja nyt siitä tehtiin loppu rakentamalla viemärivedelle pilssiin säiliö, joka tyhjentyy automaattisesti sähköpumpun avulla. Mikään valmiina venetarvikeliikkeestä saatavissa oleva säiliösysteemi ei tullut kysymykseen tilanpuutteen takia, vaan säiliö tehtiin lasikuidusta laminoimalla mittojen mukaan. Pumpun asennus sähköjohtojen vetoineen jääkaapin alle olisi sopinut paremmin mustekalalle kuin ikääntyvälle kipparille. Vene oli toivottoman sekaisin, kun paljon varastotiloja piti tyhjentää työn tieltä. Tänä aikana ankkuripaikallamme tuuli jatkuvasti 10-15 m/s. Aallokko ei meitä haitannut, mutta jatkuva tuulen vonkuna alkoi harmittaa.
Eräänä iltana VHF:ssä peräänkuulutettiin lääkäriä, ja Eeva tietysti vastasi. Kutsuja oli muutaman mpk:n päässä oleva toinen vene, jonne lähisaarella asustavat kuna-intiaanit olivat tuoneet nuoren miehen, joka oli lyönyt machetella polveensa syvän haavan. Eeva antoi ohjeet runsaasti verta vuotavan potilaan kuljettamisesta Irenelle ja lähti kaivamaan esille sidetarpeita. Kohta saapuikin kunien yhdestä puusta veistetty ulu-vene miehistönään kolme kaveria, joista selvästi johtajana toimi nykyinen koti-inkkarimme Edvino. Potilas autettiin istumalaatikkoomme, joka sai luvan toimia poliklinikkana. Perusteellinen haavan puhdistus ja tarkastelu osoitti, että vamma oli pienempi kuin runsas verenvuoto antoi aihetta olettaa. Haavan ollessa suurelta osalta ruhje, ei ompeleita tarvittu. Hoidoksi puhdistetun haavan päälle puhtaat taitokset ja huokoinen imukykyinen suurempi taitos, viimeistelyksi tukeva side. Kaverit olivat menossa seuraavana päivänä 13 mpk päähän Narganaan, jossa on paikallinen pieni sairaala. Vannotimme, että käyvät vaihdattamassa siteen ja tarkistuttamassa haavan. Kunien lääkitsemisessä on toimittava erittäin hienovaraisesti ja kuulosteltava, ovatko halukkaita ottamaan vastaan meikäläisten käyttämiä hoitoja. Vielä näinä päivinäkin kunat uskovat omiin perinteisiin hoitoihinsa, joista ensimmäinen on Nuchu eli tilanteeseen veistetty puu-ukko, jonka hengen uskotaan parantavan. Jos siitä ei löydy apua, veistetään suurempi ukko ja toivotaan sen omaavan voimakkaamman hengen. Halukkaasti kotikunammme kuitenkin luottavat meikäläisten kuume- ja särkylääkkeisiin, jopa antibioottejakin on hyväksytty käyttöön. Kaikesta avusta kunat ovat erittäin kiitollisia ja vastalahjaksi olemme saaneet kookospähkinöitä, erilaisia banaaneja, kalaa ja muita meren antimia. Kerran meille tarjottiin elävää yli metristä iguaania, mutta saimme sen vaihdetuksi puolikkaaseen valmiiksi savustettua iguaania, josta söimme useamman aterian.
Helmikuun 10. päivän aamuna lähdimme tekemään maahantuloselvitystä parin kymmenen mailin päässä olevaan Porveniriin. Pian matkaan päästyämme kuulimme SSB-radionetistä, että satamakapteeni oli lähtenyt Panama Cityyn ainakin viikoksi, joten käänsimme suunnan 13 mpk:n päässä olevaan Kuna Yalan pääkaupunkiin Narganaan vihanneksia ja hedelmiä ostamaan. Niitä ei kuitenkaan ollut missään, sillä kovan tuulen vuoksi rannikolla kulkevat kauppa-alukset olivat pysyneet tiukasti satamissaan. Tässä vaiheessa tuuli oli hellittänyt, ja jäimme odottamaan kauppa-aluksen tuloa. Seuraavana päivänä niitä tuli parikin kappaletta, mutta ne tyhjenivät nopeasti. Jotain kuitenkin onnistuimme hankkimaan, ja purjehdimme samantien takaisin Hot Tubiin. Ehdimme olla siellä muutaman päivän venetöitä tehden, mutta sitten oli aika palata Narganaan vastaanottamaan lisämiehistöä, sillä poikamme Jyrin oli määrä tulla sinne lentokoneella 17.2. Hämmästykseksemme Jyrin monimutkainen lentomatka Helsingistä Narganaan oli sujunut suunnitellusti, joten väsynyt poika saapui silloin kuin pitikin. Tosin Narganan kone oli pari tuntia myöhässä, mutta se vasta yllätys olisi ollut, jos se olisi ollut aikataulussaan.
Kävimme jälleen kaupassa ja jollaretkellä läheisellä joella, minkä jälkeen siirryimme ankkuriin muutaman mailin päähän Narganasta. Vietimme siellä päivän Jyrin totutellessa aurinkoon ja suolaveteen, ja lähdimme Porveniriin aikaisin seuraavana aamuna. Tuuli nousi kuitenkin 12-13 metriin sekunnissa. Se ei sinänsä haitannut purjehdusta, mutta luovuimme suunnitelmasta, koska ankkuripaikka Porvenirissä on suojaton ja ankkurin pito kyseenalainen. Niinpä käänsimme keulan taas kohti Hot Tubia, jossa olemme nyt olleet muutaman päivän. Surffilauta ja snorklausvälineet ovat olleet käytössä, samoin ompelukone Eevan ommellessa Jyrille näihin oloihin sopivia vaatteita ja korjatessa vanhoja. Odottelemme hieman kauppaveneen ilmestymistä maisemiin, mutta taas tuulee napakasti, joten se voi olla turha toivo. Huomenna yritämme uudestaan Porveniriin. Sen jälkeen aiomme seilailla vähän ympäriinsä San Blasilla.
Meidän pitäisi jatkaa matkaa piakkoin kohti Colonia ja Panaman kanavaa. Olisi kuitenkin hyvä, jos talvituulet hieman hellittäisivät ennen sitä, sillä ankkuripaikka Colonissa on avoin tuulelle. Vaikka se onkin aallonmurtajan sisäpuolella, on aallonmurtajalle matkaa pari mpk, joten tuuli ehtii nostaa siellä terävän aallokon. Ireneä se ei paljon haittaa, mutta 1,5 mpk:n jollamatka Panama Canal Yacht Clubille on aina märkä reissu, eikä sataman vesi ole erityisen raikasta. Viimeisen tiedon mukaan viranomaiset ovat sulkeneet jollalaiturin La Playitalla kanavan Tyynen meren puoleisessa päässä, joten saatamme joutua varustamaan veneen Tyynen meren ylitystä varten Karibian puolella Colonissa.
Viranomaisten törmäily heidän nahistellessaan keskenään vallasta on meille tuttua edellisiltä vuosilta. Toivottavasti tämä hölmöily on ohi siinä vaiheessa, kun se tulee meille ajankohtaiseksi. Tavaroiden rahtaaminen Colonissa jollalla on vaivalloista, ja Yacht Clubin laituripaikat ovat aina täynnä, joten Irenen siirto laituriin ei todennäköisesti ole mahdollista. Kolmas vaihtoehto on Shelter Bay Marina toisella puolella laajaa satama-allasta, mutta sieltä on pitkä bussimatka kaupunkiin. Sekin on todennäköisesti täynnä ja hinnat ovat todella katossa tähän aikaan vuodesta.
Eipä Irenelle tämän kummempia kuulu.
Paljon terveisiä kaikille,
Eeva, Tapio ja Jyri
s/y Irene
Chichime 24.2.2009
En saanut tätä eilen matkaan (oli kai niin kiire), joten jatkan hieman. Eilen oli maanantai ja silloin on Eastern Holandesilla beach party. Myöhään iltapäivällä suurin osa lähistöllä olevista purjehtijoista kokoontuu pienelle palmuja kasvavalle hiekkasaarelle ison riutan reunalla mukanaan juomia omiksi tarpeiksi ja jotakin ruokaa yhteisesti jaettavaksi. Paikalla oli n. 40 henkeä, amerikkalaisia, italialaisia, ranskalaisia lapsineen, jokunen kanadalainen ja australialainen sekä yksi ruotsalainen perhe kolmen pienen lapsen kanssa, yksi kunaperhe lapsineen ja me. Ilta kului rattoisasti ja Eevalla oli taas kysyntää, koska lapsilla oli märkärupea.
Tänään aamulla lähdimme Porveniriin, jonne ankkuroimme puolilta päivin. Matkalla nostimme veneeseen kaksi kolmasosaa noin 6 kg:n barracudasta (muistuttaa lähinnä suomalaista haukea, mutta maistuu paremmalta). Kolmasosan vei tuntematon rosvo melko lähellä venettä. Hampaanjäljistä päätellen rosvo oli hai. Jollamatkalla maihin saimme tietää, että koska tällä viikolla juhlitaan kuna-intiaanien kapinan vuosipäivää, satamakapteeni ja maahantuloviranoimainen pitävät koko viikon vapaata, ja ovat virkapaikallaan vasta ensi viikolla. 84 vuotta sitten tapahtuneen kapinan aikana intiaanit tappoivat panamalaisten tänne sijoittamat poliisit sekä sekarotuiset kunat, ja vain amerikkalaisten väliintulo esti kunien kansanmurhan sen jälkeen. Vuosikymmenen neuvottelujen jälkeen kunat vihdoin saivat nykyisen itsehallintonsa. Heillä on myös oma lippunsa (kuten ahvenanmaalaisilla), joka meilläkin nyt liuhuu saalingissa.
Tapion peratessa kalaa Eeva ja Jyri kävivät jollalla kaupassa lähellä olevassa Wichubhualassa. Suolaa ja hiivaa löytyi, mutta ei vihanneksia eikä hedelmiä. Siitä siirryimme ankkuriin 5 mpk päähän tänne luonnonkauniille Chichimelle, josta jatkamme huomenna jonnekin odottelemaan satamakapteenin paluuta työpaikalleen.
Eastern Coco Bandero 25.2.2009
Eipä onnistunut tämän lähettäminen eilenkään. Kolmannes tarinasta oli jo lähetetty, kun radion antenni meni äkkiä epävireeseen ja lähetys täytyi keskeyttää. Seuraava venetyö onkin antennin vian korjaus. Se saattaa jäädä huomiseen, sillä pimeä on pian tulossa. Lähdimme tänään aamulla Chichimeltä heti radionetin jälkeen, jossa ilmoitimme satamakapteenin vapaaviikosta, ettei muiden tarvitsisi tehdä turhaa reissua Porveniriin tällä viikolla. Kryssimme parikymmentä mailia n. 10 m/s tuulessa tänne Coco Banderolle. Heti alkumatkasta kalastimme parikiloisen yellow tail snapperin, jota Eeva parhaillaan laittelee illalliseksi. Tuulen puolella meillä on puolen kilometrin päässä yli 10 km pitkä koralliriutta ja ympärillämme on neljä pientä turkoosin sinisen veden ympäröimiä kookospalmuja kasvavaa hiekkasaarta sekä vedenalaisia korallinpäitä. Edessämme ulkoriutalla on pienehkön rahtilaivan hylky. Tämä on kaunis paikka.
Tapio
Eastern Holandes, Kuna Yala, San Blas
Lat 09 astetta 35,18 min N
Long 78 astetta 41,70 min W MP:läiset,
Edellisen kerran kirjoitimme Irenen kuulumisia 8.5.2008 täältä San Blasilta. Silloin odottelimme tilaamamme uutta jääkaapin kompressoria tulevaksi lentorahtina paikalliselle lentokentälle. Saimme sen lopulta käytyämme sitä ennen kolmena aamuna turhaan kentällä vastassa. Aikataulun mukaan koneen pitäisi tulla puoli seitsemältä, ja joskus niin tapahtuukin. Useimmiten kuitenkin se on perillä vasta myöhään aamupäivällä, joten aikaa kului. Lopulta osat kuitenkin saapuivat ja saimme jääkaappimme toimimaan.
Toukokuun lopulla purjehdimme takaisin Cartagenaan Kolumbiassa ja Irene nostettiin ylös samassa marinassa kuin vuotta aikaisemmin. Lensimme Suomeen kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Paluumme veneelle viivästyi kotoisista syistä vuoden loppuun, ja tulimme takaisin uuden vuoden päivänä 2009. Vene oli hyvässä kunnossa, havaitsimme vain seuraavat säilytysvauriot:
- Laptop tietokoneemme näyttö oli sulanut käyttökelvottomaksi (näin kävi myös edellisenä vuonna). Näyttö vaihdettiin taas paikallisessa korjaamossa ja toimii nyt hyvin.
- Molempien isonpurjeen fallien taittoplokit maston huipussa olivat tiukasti jumissa. Ne saatiin liikkeelle viettämällä pari aamupäivää mastossa vasaran, meisselin, irrotusöljysprayn ja litiumrasvalla täytetyn injektioruiskun kanssa. Samalla manailimme sitä, että emme saaneet aikaiseksi suunnittelemaamme taittoplokien rasvausjärjestelmää mastoa kasattaessa Trinidadilla 6 vuotta sitten. Asia jäi silloin, koska ei niitä rasvanippoja muillakaan ollut.
- Paristokäyttöisen valonheittimemme heijastimen kiiltävä pinnoite oli sulanut ja valunut pois.
- Viime vuonna San Blasilta ostetuissa tiukasti suljettuihin purkkeihin jätetyissä jauhoissa, sokerissa ja riisissä oli tuhohyönteisiä. Vanhemmissa kuivamuonissa ei ollut ongelmia.
- Lähtiessä rasvaamatta unohtuneet vetoketjut olivat jumissa.
Veneen saaminen vesillelaskukuntoon otti pari viikkoa. Viikko lisää kului maissa, koska laiturissa ei ollut tilaa emmekä olleet vielä valmiita lähtemään kohti San Blasia ja Panamaa. Myös marinan nosturissa oli ongelmia. Tästä oli se hyöty, että voimme lähteä liikkeelle puhtaalla pohjalla. Cartagenan lahdella veneen pohjaan alkaa kasvaa rokkoa jo viikossa vasta maalatulle antifoulingille maalilaadusta riippumatta, eikä potkuri toimi kunnolla ilman puhdistusta. Kirkkaissa vesissä tätä ongelmaa ei ole.
Lähdimme Manzanillo Marina Clubilta 22.1.2009. Viikkoa aikaisemmin marinasta lähtenyt vene oli ryöstetty aivan nurkan takana, ja sen jälkeen marina oli sopinut merivartioston kanssa lähtevien veneiden suojelusta. Niinpä marinan vartija soitti merivartiostolle jo lähtöpäivän aamuna, ja me otimme merivartiostoon yhteyden VHF:llä juuri ennen köysien irrotusta. Merivartijoiden vene olikin paikalla ohittaessamme läheistä kalasatamaa. Ensimmäinen määränpäämme oli totuttuun tapaan Rosarios-saaret 20 mpk:n päässä rannikolta. Marinan omistajalla Mauriciolla on villa Rosariolla, ja hän antoi meille luvan kiinnittyä villan laituriin ja käyttää grilliä ym. Hän myös soitti ennen lähtöämme tilanhoitajalleen ilmoittaen tulostamme.
Purjehdittuamme Cartagenan lahdelta ulkomerelle tuulta oli 13-15 m/s, ja koillisesta vyöryi sen mukainen aallokko. Mauricion villalle mennäksemme meidän olisi pitänyt mennä sisään myötätuuleen kapeasta raosta koralliriutassa, jossa syvyydeksi karttaan on merkitty 2,4 m. Tätä emme uskaltaneet tehdä. Aurinko oli jo matalalla, ja keskustelimme pitkään siitä, uskallammeko mennä Rosariolle ollenkaan, vaan pitäisikö jatkaa matkaa suoraan San Blasille. Lopulta päätimme mennä meille ennestään tuttuun paikkaan, johon meillä oli GPS-jälki talletettuna ja jossa minimisyvyys ennen aallokolta suojaan pääsyä on 7 m. Sinnekin mennessä myötätuulessa pelotti ihan riittävästi, kun aallot kasvoivat ja alkoivat murtua matalaan veteen tullessaan. Seuraavana päivänä tuuli yhä kovaa, ja jäimme paikoillemme koralliriutan suojaan. Ostimme ennestään tutuilta paikallisilta kalastajilta isoja taskurapuja, ja niitä syödessä olo alkoi tuntua tosi mukavalta marinassa vietettyjen viikkojen jälkeen.
Kolmantena päivänä tuuli hellitti aamulla, ja lähdimme puolen päivän aikaan kohti Panamaa. Iltapäivällä saimme pienen tonnikalan (blackfin tunan). Tiesimme kyllä, että tuulen heikkeneminen oli vain tilapäistä, ja illalla sivumyötäistä tuulta oli taas 12-15 m/s. Kun lisäksi sitä vastaan puski 1,5 solmun virta, aallokko oli jyrkkää ja sekavaa. Tuuliperäsimellä oli ajoittain vaikeuksia pitää suuntaa jyrkissä aalloissa ja kannella virtasi vettä vähän väliä. Sähköinen autopilotti olisi ollut täysin hyödytön näissä
olosuhteissa. Istumalaatikkoon saakka emme aaltoja saaneet, pärskeitä kylläkin. Tulivatpahan ainakin Cartagenan pölyt huuhdeltua kunnolla pois kannelta. Aamuyöstä tuuli hiukan hellitti ja pääsimme pois pahimmasta virrasta, jolloin aallokkokin järjestäytyi ja kulku muuttui verraten mukavaksi. Seuraava päivä ja yö menivät samaan malliin. Päivällä meitä ilahdutti koukkuumme tarttunut 4,5 kg:n wahoo. Se on makrillin sukuinen kala josta pidämme kovasti. Seuraavana aamuna tulimmekin San Blasille ja menimme ankkuriin entiseen mielipaikkaamme Ukupsuit tupulle Eastern Holandesilla (purjehtijat tuntevat paikan nimellä Hot Tub).
Seuraavat 2 viikkoa kuluivat ankkurissa venetöitä tehden, sillä olimme jättäneet myöhemmin ankkurissa tehtäväksi kaiken, mikä ei vaatinut maissa oloa. Suurin projekti oli harmaavesijärjestelmän rakentaminen pentterin viemärille. Uusimme pentterin läpiruostuneet rosteriset tiskialtaat Trinidadilla ison remontin yhteydessä. Silloin ainoat saatavissa olevat mitoiltaan sopivat altaat olivat huomattavasti syvempiä kuin alkuperäiset. Sen vuoksi korkeusero vesilinjan ja tiskialtaan pohjan välillä jäi niin pieneksi, että altaat tyhjenevät hitaasti, ja tiskivedessä olevat rasvahiukkaset ehtivät nousta pinnalle yhtyen siellä taas rasvalaikuksi. Tämä on kiusannut pentterin siisteydestä vastaavaa miehistön jäsentämme jo vuosia, ja nyt siitä tehtiin loppu rakentamalla viemärivedelle pilssiin säiliö, joka tyhjentyy automaattisesti sähköpumpun avulla. Mikään valmiina venetarvikeliikkeestä saatavissa oleva säiliösysteemi ei tullut kysymykseen tilanpuutteen takia, vaan säiliö tehtiin lasikuidusta laminoimalla mittojen mukaan. Pumpun asennus sähköjohtojen vetoineen jääkaapin alle olisi sopinut paremmin mustekalalle kuin ikääntyvälle kipparille. Vene oli toivottoman sekaisin, kun paljon varastotiloja piti tyhjentää työn tieltä. Tänä aikana ankkuripaikallamme tuuli jatkuvasti 10-15 m/s. Aallokko ei meitä haitannut, mutta jatkuva tuulen vonkuna alkoi harmittaa.
Eräänä iltana VHF:ssä peräänkuulutettiin lääkäriä, ja Eeva tietysti vastasi. Kutsuja oli muutaman mpk:n päässä oleva toinen vene, jonne lähisaarella asustavat kuna-intiaanit olivat tuoneet nuoren miehen, joka oli lyönyt machetella polveensa syvän haavan. Eeva antoi ohjeet runsaasti verta vuotavan potilaan kuljettamisesta Irenelle ja lähti kaivamaan esille sidetarpeita. Kohta saapuikin kunien yhdestä puusta veistetty ulu-vene miehistönään kolme kaveria, joista selvästi johtajana toimi nykyinen koti-inkkarimme Edvino. Potilas autettiin istumalaatikkoomme, joka sai luvan toimia poliklinikkana. Perusteellinen haavan puhdistus ja tarkastelu osoitti, että vamma oli pienempi kuin runsas verenvuoto antoi aihetta olettaa. Haavan ollessa suurelta osalta ruhje, ei ompeleita tarvittu. Hoidoksi puhdistetun haavan päälle puhtaat taitokset ja huokoinen imukykyinen suurempi taitos, viimeistelyksi tukeva side. Kaverit olivat menossa seuraavana päivänä 13 mpk päähän Narganaan, jossa on paikallinen pieni sairaala. Vannotimme, että käyvät vaihdattamassa siteen ja tarkistuttamassa haavan. Kunien lääkitsemisessä on toimittava erittäin hienovaraisesti ja kuulosteltava, ovatko halukkaita ottamaan vastaan meikäläisten käyttämiä hoitoja. Vielä näinä päivinäkin kunat uskovat omiin perinteisiin hoitoihinsa, joista ensimmäinen on Nuchu eli tilanteeseen veistetty puu-ukko, jonka hengen uskotaan parantavan. Jos siitä ei löydy apua, veistetään suurempi ukko ja toivotaan sen omaavan voimakkaamman hengen. Halukkaasti kotikunammme kuitenkin luottavat meikäläisten kuume- ja särkylääkkeisiin, jopa antibioottejakin on hyväksytty käyttöön. Kaikesta avusta kunat ovat erittäin kiitollisia ja vastalahjaksi olemme saaneet kookospähkinöitä, erilaisia banaaneja, kalaa ja muita meren antimia. Kerran meille tarjottiin elävää yli metristä iguaania, mutta saimme sen vaihdetuksi puolikkaaseen valmiiksi savustettua iguaania, josta söimme useamman aterian.
Helmikuun 10. päivän aamuna lähdimme tekemään maahantuloselvitystä parin kymmenen mailin päässä olevaan Porveniriin. Pian matkaan päästyämme kuulimme SSB-radionetistä, että satamakapteeni oli lähtenyt Panama Cityyn ainakin viikoksi, joten käänsimme suunnan 13 mpk:n päässä olevaan Kuna Yalan pääkaupunkiin Narganaan vihanneksia ja hedelmiä ostamaan. Niitä ei kuitenkaan ollut missään, sillä kovan tuulen vuoksi rannikolla kulkevat kauppa-alukset olivat pysyneet tiukasti satamissaan. Tässä vaiheessa tuuli oli hellittänyt, ja jäimme odottamaan kauppa-aluksen tuloa. Seuraavana päivänä niitä tuli parikin kappaletta, mutta ne tyhjenivät nopeasti. Jotain kuitenkin onnistuimme hankkimaan, ja purjehdimme samantien takaisin Hot Tubiin. Ehdimme olla siellä muutaman päivän venetöitä tehden, mutta sitten oli aika palata Narganaan vastaanottamaan lisämiehistöä, sillä poikamme Jyrin oli määrä tulla sinne lentokoneella 17.2. Hämmästykseksemme Jyrin monimutkainen lentomatka Helsingistä Narganaan oli sujunut suunnitellusti, joten väsynyt poika saapui silloin kuin pitikin. Tosin Narganan kone oli pari tuntia myöhässä, mutta se vasta yllätys olisi ollut, jos se olisi ollut aikataulussaan.
Kävimme jälleen kaupassa ja jollaretkellä läheisellä joella, minkä jälkeen siirryimme ankkuriin muutaman mailin päähän Narganasta. Vietimme siellä päivän Jyrin totutellessa aurinkoon ja suolaveteen, ja lähdimme Porveniriin aikaisin seuraavana aamuna. Tuuli nousi kuitenkin 12-13 metriin sekunnissa. Se ei sinänsä haitannut purjehdusta, mutta luovuimme suunnitelmasta, koska ankkuripaikka Porvenirissä on suojaton ja ankkurin pito kyseenalainen. Niinpä käänsimme keulan taas kohti Hot Tubia, jossa olemme nyt olleet muutaman päivän. Surffilauta ja snorklausvälineet ovat olleet käytössä, samoin ompelukone Eevan ommellessa Jyrille näihin oloihin sopivia vaatteita ja korjatessa vanhoja. Odottelemme hieman kauppaveneen ilmestymistä maisemiin, mutta taas tuulee napakasti, joten se voi olla turha toivo. Huomenna yritämme uudestaan Porveniriin. Sen jälkeen aiomme seilailla vähän ympäriinsä San Blasilla.
Meidän pitäisi jatkaa matkaa piakkoin kohti Colonia ja Panaman kanavaa. Olisi kuitenkin hyvä, jos talvituulet hieman hellittäisivät ennen sitä, sillä ankkuripaikka Colonissa on avoin tuulelle. Vaikka se onkin aallonmurtajan sisäpuolella, on aallonmurtajalle matkaa pari mpk, joten tuuli ehtii nostaa siellä terävän aallokon. Ireneä se ei paljon haittaa, mutta 1,5 mpk:n jollamatka Panama Canal Yacht Clubille on aina märkä reissu, eikä sataman vesi ole erityisen raikasta. Viimeisen tiedon mukaan viranomaiset ovat sulkeneet jollalaiturin La Playitalla kanavan Tyynen meren puoleisessa päässä, joten saatamme joutua varustamaan veneen Tyynen meren ylitystä varten Karibian puolella Colonissa.
Viranomaisten törmäily heidän nahistellessaan keskenään vallasta on meille tuttua edellisiltä vuosilta. Toivottavasti tämä hölmöily on ohi siinä vaiheessa, kun se tulee meille ajankohtaiseksi. Tavaroiden rahtaaminen Colonissa jollalla on vaivalloista, ja Yacht Clubin laituripaikat ovat aina täynnä, joten Irenen siirto laituriin ei todennäköisesti ole mahdollista. Kolmas vaihtoehto on Shelter Bay Marina toisella puolella laajaa satama-allasta, mutta sieltä on pitkä bussimatka kaupunkiin. Sekin on todennäköisesti täynnä ja hinnat ovat todella katossa tähän aikaan vuodesta.
Eipä Irenelle tämän kummempia kuulu.
Paljon terveisiä kaikille,
Eeva, Tapio ja Jyri
s/y Irene
Chichime 24.2.2009
En saanut tätä eilen matkaan (oli kai niin kiire), joten jatkan hieman. Eilen oli maanantai ja silloin on Eastern Holandesilla beach party. Myöhään iltapäivällä suurin osa lähistöllä olevista purjehtijoista kokoontuu pienelle palmuja kasvavalle hiekkasaarelle ison riutan reunalla mukanaan juomia omiksi tarpeiksi ja jotakin ruokaa yhteisesti jaettavaksi. Paikalla oli n. 40 henkeä, amerikkalaisia, italialaisia, ranskalaisia lapsineen, jokunen kanadalainen ja australialainen sekä yksi ruotsalainen perhe kolmen pienen lapsen kanssa, yksi kunaperhe lapsineen ja me. Ilta kului rattoisasti ja Eevalla oli taas kysyntää, koska lapsilla oli märkärupea.
Tänään aamulla lähdimme Porveniriin, jonne ankkuroimme puolilta päivin. Matkalla nostimme veneeseen kaksi kolmasosaa noin 6 kg:n barracudasta (muistuttaa lähinnä suomalaista haukea, mutta maistuu paremmalta). Kolmasosan vei tuntematon rosvo melko lähellä venettä. Hampaanjäljistä päätellen rosvo oli hai. Jollamatkalla maihin saimme tietää, että koska tällä viikolla juhlitaan kuna-intiaanien kapinan vuosipäivää, satamakapteeni ja maahantuloviranoimainen pitävät koko viikon vapaata, ja ovat virkapaikallaan vasta ensi viikolla. 84 vuotta sitten tapahtuneen kapinan aikana intiaanit tappoivat panamalaisten tänne sijoittamat poliisit sekä sekarotuiset kunat, ja vain amerikkalaisten väliintulo esti kunien kansanmurhan sen jälkeen. Vuosikymmenen neuvottelujen jälkeen kunat vihdoin saivat nykyisen itsehallintonsa. Heillä on myös oma lippunsa (kuten ahvenanmaalaisilla), joka meilläkin nyt liuhuu saalingissa.
Tapion peratessa kalaa Eeva ja Jyri kävivät jollalla kaupassa lähellä olevassa Wichubhualassa. Suolaa ja hiivaa löytyi, mutta ei vihanneksia eikä hedelmiä. Siitä siirryimme ankkuriin 5 mpk päähän tänne luonnonkauniille Chichimelle, josta jatkamme huomenna jonnekin odottelemaan satamakapteenin paluuta työpaikalleen.
Eastern Coco Bandero 25.2.2009
Eipä onnistunut tämän lähettäminen eilenkään. Kolmannes tarinasta oli jo lähetetty, kun radion antenni meni äkkiä epävireeseen ja lähetys täytyi keskeyttää. Seuraava venetyö onkin antennin vian korjaus. Se saattaa jäädä huomiseen, sillä pimeä on pian tulossa. Lähdimme tänään aamulla Chichimeltä heti radionetin jälkeen, jossa ilmoitimme satamakapteenin vapaaviikosta, ettei muiden tarvitsisi tehdä turhaa reissua Porveniriin tällä viikolla. Kryssimme parikymmentä mailia n. 10 m/s tuulessa tänne Coco Banderolle. Heti alkumatkasta kalastimme parikiloisen yellow tail snapperin, jota Eeva parhaillaan laittelee illalliseksi. Tuulen puolella meillä on puolen kilometrin päässä yli 10 km pitkä koralliriutta ja ympärillämme on neljä pientä turkoosin sinisen veden ympäröimiä kookospalmuja kasvavaa hiekkasaarta sekä vedenalaisia korallinpäitä. Edessämme ulkoriutalla on pienehkön rahtilaivan hylky. Tämä on kaunis paikka.
Tapio
RSS-syöte