19.08.2009, Irenen kuulumisia kesäkuussa 2009
 

Veikko,

Vastaanotimme juuri kirjoittamasi tarinan, jonka Mikko lähetti meille forwardina. Se on hauskasti kirjoitettu, ja siitä tuli mieleen paluu Skallerista Marjaniemeen Isohukalla noin 20 vuotta sitten täysin samanlaisissa olosuhteissa ja samalla purjeyhdistelmällä. Olin silloin kolmistaan poikien kanssa, Eeva oli varmaan töissä. Monta muutakin samanlaista Sipoonselän ylitystä on tullut tehtyä, mutta useimmat niistä kotimatkoja Långholmenilta.

Me olemme parhaillaan kuudetta vuorokautta merellä matkalla Tuamotusien kaakkoiskulmalta luoteeseen kohti lähempänä Tahitia sijaitsevia atolleja. Ensimmäinen päivä kului tuulen puutteessa ajelehtien. Moottorointi ei ollut vaihtoehto, koska vaikka polttoaineemme seuraavalle legille olisi riittänytkin, voi mennä kuukausia ennen kuin saamme tankin taas täytettyä. Sen jälkeen itätuulta on ollut 25-30 solmua, ja tiheästi toistuneissa squalleissa vielä paljon enemmän. Koko aika on ollut pilvistä ja sateista. Irenen purjevarustuksena on ollut nelosgenua ja kolme reiviä storassa. Tänään on tuuli hellittänyt 20-25 solmuun, ja reivejäkin on vain kaksi, squallit ovat harvenneet ja aurinkokin on näyttäytynyt. Kuljemme parhaillaan 6,5 s tuuliperäsimen hoidellessa ruorin pidon. Tämän kirjoittaminen keskeytyi pahan näköisen squallipilven lähestymiseen. Ei sieltä kuitenkaan muuta tällä kertaa tullut kuin varttitunti 30 solmun tuulta ja rankka sadekuuro.

Voimme ehkä tänään iltapäivällä päästä sisään atolli Kauehille, jossa laguunin poikki on merkitty väylä. Jos sekään ei sään vuoksi onnistu, jatkamme Apatakille, jonne on 120 mpk. Tällä reissulla laguuneihin pääsy ei ole ollut mahdollista, koska aallot ovat murtuneet vaarallisella tavalla tuulen puolella sijaitsevissa passeissa, ja tulo jostakin suojan puolen passista olisi edellyttänyt laguunin ylitystä laguunin sisäiseltä aallokolta suojaan pääsemiseksi. Se puolestaan ei käy ilman aurinkoa ja hyvää näkyvyyttä laguuneissa siellä täällä sijaitsevien korallipäiden vuoksi. Laguunit ovat 10-40 mpk läpimitaltaan, joten niiden sisällä kehittyy aallokkoa siinä missä Suomenlahdellakin. Lisäksi riuttojen yli laguuneihin lyövät isot aallot aiheuttavat voimakasta virtausta passeista ulos, joka ei välttämättä käänny edes nousuveden aikana. Virran nopeus voi olla yli 10 solmua, joten Irenen resursseilla sellaisesta passista ei sisään mennä. Sopivien olosuhteiden odottelu ankkurissa atolli
en suojan puolella ei yleensä onnistu, koska lähes kaikkialla kalliopohja putoaa hyvin jyrkästi satojen metrien syvyyteen. Silloin jää vaihtoehdoksi vain piissä olo, jonka teimme viime yönä sovittaaksemme tulomme Kauehille sopivasti vuoroveteen ja kellonaikaan nähden. Yritimme eilen sisään atolli Katiulle, mutta aallot kohosivat matalaan veteen tullessaan valtaviksi passin ulkopuolella. Sisäänmeno olisi ehkä onnistunut täysin purjein moottorin avustamana, mutta se ei olisi jättänyt varaa pieneenkään virheeseen. Olimme laskeneet purjeet, ja vaikka käännyimme takaisin ajoissa, oli aalloista pois pääsy vastatuuleen vaikeaa pelkän moottorin avulla. Irenen 36 hevosvoimaa ei ole paljon niissä olosuhteissa. Helpotus oli suuri, kun nelosgenua ja kolmessa reivissä oleva stora olivat taas ylhäällä ja nopeus nousi viiteen solmuun.

Sain Mikon e-mailin samalla kun vastaanotin sääkartan ja grib-tiedoston, joka sisältää neljän vuorokauden tuuliennusteen. Maili kulki ensi Internetissä Winlinkin serverille. Sieltä uusseelantilaisen radioamatöörin automaattinen radioasema (ZL2ABN) haki sen otettuani yhteyden ZL2ABN:ään Irenen ssb-radiolla ja lähetti meille. Tämä lähtee samalla tavalla joko uusseelantilaisen, australialaisen, Havaijilaisen tai Kalifornialaisen radioamatöörin kautta, riippuen radiokeleistä ja vuorokauden ajasta.

Huh, tulipa tästä pitkä stoori, osa siitä löytänee tiensä Irenen kuulumisiin, kunhan niitä kerkeää kirjoittelemaan.

Terveisiä paratiisista,

Tapio (OH2GRK) ja Eeva
s/y Irene
16 deg 11' S
145 deg 03' W

12.08.2009, Irenen kuulumisia kesäkuussa 2009
 

Affe,
Tässä vihdoin aikaa sitten lupaamiani kuulumisia. Olemme vielä laituriin kiinnitettynä Haolla. Tarkoitus oli lähteä tänään liikkeelle, mutta meiltä meni suuri osa yöstä rottajahdissa, ja nyt väsyttää. Emme sitä paitsi halua lähteä merelle ylimääräisen matkustajan kanssa. Toivottavasti saamme sen ulos tai tapettua ensi yönä. Yritän vielä lähettää lisää kuvia täältä, mikäli WiFi sattuu toimimaan kohtuullisesti. Se on usein niin tukossa, että mikään ei onnistu.

Tapio
-------------------------------------------------
Irenen kuulumisia kesäkuussa 2009

Ystävät,

Kirjoitamme tätä Hao nimisellä atollilla Tuamotusilla, Ranskan Polynesiassa. Edelliset kuulumiset päättyivät 30.5. saapumiseen Taiohaeen, Nuku Hivalle, joka kuuluu Marquesas saariryhmään. Meiltä kului viikko Taiohaessa, ennenkuin maahantulomuodollisuudet oli hoidettu ja Irenen ruoka- ja juomavarastot täydennetty. Osasyynä tähän oli se, että tulimme viikonloppuna ja maanantaiksi sattui vielä paikallinen pyhäpäivä. Provianteeraus kirpaisi aika tavalla, koska olimme tottuneet latinalaisen amerikan hintatasoon. Ranskan Polynesiassa on yhtä kallista kuin Suomessa, paitsi että olut on vielä tuplasti kalliimpaa. Jouduimme heti alkuun toteamaan olevamme kielivammaisia puuttuvan Ranskan kielen taidon vuoksi. Teimme myös saaren kiertoretken taksilla yhdessä erään sveitsiläisveneen pariskunnan kanssa. Taksin kuljettaja tiesi valtavasti saaren kasveista, eläimistä ja historiasta, ja opimme paljon sillä reissulla. Taiohae ei ollut lähin maahantulosatama, mutta tulimme sinne koska sen pitäisi olla koko saariryhmän suojaisimpia ankkuripaikkoja. Siitä huolimatta keikuimme villisti koko viikon lahteen kiertävässä mainingissa. Tuuli sen sijaan tuli kaikista ilmansuunnista lyhyinä, mutta voimakkaina puuskina ympäröivien vuorten sekoittamana, ja suurimman osan aikaa oli tyyntä.

Saatuamme asiat hoidetuksi siirryimme 5 mpk länteen Baie Hakateaan, joka veneilijöiden keskuudessa tunnetaan myös nimellä Daniel's Bay. Se on kaunis vuorenharjanteiden ympäröimä suojainen lahti, vaikka maininki kovalla kelillä ulottuu sinnekin heijastuessaan vastarannan jyrkistä kallioista. Sieltä teimme koko päivän kestäneen kävelyretken ylös laaksoon vesiputoukselle. Putouksen väitetään olevan maailman kolmanneksi korkein, mutta ainakin siihen aikaan vuodesta siinä virtasi hyvin vähän vettä. Siitä huolimatta maisemat olivat mahtavat, koska laakso kapeni syväksi satoja metrejä korkeiden pystysuorien kallioiden reunustamaksi kanjoniksi, kunnes päättyi putoukseen. Kävimme tietysti putouksen alla uimassa. Vesi oli uurtanut putouksen alle korkean holvikirkkomaisen luolan, jossa oli viileää joskin pimeää polskutella. Matka putoukselle kulki viidakon halki muinoin huolella rakennettua tietä seuraillen. Matkalla näimme kivestä tehtyjä polynesialaisten talojen pohjia kaikkialla. Laakso oli ollut tiheästi asuttu ennen eurooppalaisten tuloa, mutta heidän mukanaan tuomat taudit tappoivat paikalliset asukkaat lähes sukupuuttoon. Nykysin laakson suulla on noin kahdenkymmenen talon muodostama kylä, jolla ei ole maayhteyttä muualle saareen. Paikka on hyvin kaunis, korkeat vuoret ympäröivät laaksoa, jonka pohjalla virtaa vuolas joki. Maaperä on hedelmällistä, trooppisia hedelmäpuita kasvaa kaikkialla. Mieleen tuli väkisinkin, että tänne olisi mukava asettua sitten, kun olemme liian vanhoja purjehtimaan. Palatessamme tapasimme iäkkään naisen, joka halusi antaa meille pomeloita, carambolia ja muita hedelmiä puutarhastaan niin paljon kuin jaksoimme kantaa. Mitään maksua hän ei halunnut. Myöhemmin saimme tietää, että hedelmien antaminen on vanha Marquesasilainen tapa, ja että hänen isoäitinsä oli laakson viimeisen kuninkaan tytär.

Pitkän purjehduksen jälkeen meillä oli paljon venetöitä rästissä. Yksi niistä oli pohjan harjaus ruohosta ja viimeisistä kaulakotiloista. Vähän merirokkoakin siellä oli. Juuri kun pohjaa piti lähteä putsaamaan, kierteli puolitoistametrinen hai ympärillämme. Hetken emmittyämme totesimme, että kun kerran olemme näille seuduille seilanneet, on vain paras tottua haiden läsnäoloon, ja veteen mentiin. Aluksi olimme ainoa vene lahdella, mutta vanhoja tuttuja matkan varrelta kertyi ympärillemme niin, että lopuksi veneitä oli 12. Illat kuluivat rattoisasti milloin missäkin veneessä Happy Houria viettäen.

Lähdimme Baie Hakateasta kesäkuun puolivälissä Nuku Hivan pohjoisrannalle Baie Anahoon, jonne oli päivän purjehdus kevyissä tuulissa. Se on luultavasti parhaiten mainingilta suojassa oleva ankkuripaikka koko Marquesas saariryhmällä. Lahti on suuri, ja sen rannalla on noin viitisen taloa. Sieltä teimme jalan retken naapurilaakson kylään, josta on tieyhteys Taiohaeen. Matkaa sinne oli vain kolmisen kilometriä, mutta kävelyä tuli paljon enemmän, koska polku polveili ylös jyrkkää vuoren rinnettä vuorten väliseen satulaan. Tapasimme matkalla muutamia paikallisia ihmisiä, jotka olivat hypänneet hevosensa selkään ratsastaakseen autolleen naapurilaaksossa ja ajaakseen sillä yli tunnin matkan Taiohaeen käydäkseen kaupassa. Vuoren harjalla on aurinkopaneelien voimalla toimiva kaksoislautasantenni ja linkkiasema, jonka avulla mekin voimme lähettää Juhannustervehdyksen Långholmenille ja ystäville. Siitä saamme kiittää ranskalaisia veronmaksajia, sillä viiden talon puhelinlaskuilla ei mitenkään voida kattaa linkkiaseman kustannuksia. Rinteillä kasvoi valtavasti mangopuita, ja polkukin oli paikoin pudonneitten mangojen liukastama. Palatessamme meillä oli repuissa eri kypsyysasteisia mangoja niin paljon kuin jaksoimme kantaa. Söimme niitä sen jälkeen viikkokaupalla.

Olisimme Eevan kanssa viihtyneet pitempäänkin Anahossa, mutta oli aika jatkaa matkaa jotta Jyri ehtisi nähdä myös Tuamotusit ennen paluutaan Suomeen. Seilasimme takaisin napakassa tuulessa saaren pääkaupunkiin Taiohaeen jossa on 1500 asukasta. Vietimme siellä kaksi ja puoli päivää bunkraten veneen taas sitä silmällä pitäen, että tulee kulumaan useita viikkoja ennen seuraavaa kaupassa käyntiä. Koko ajan tuuli kovaa ja keikuimme hurjasti ankkuripaikallamme, myös maihin meno korkealle rantamuurille kumiveneestä oli hankalaa yli metrisessä mainingissa. Hiekkarannalle ei ollut yrittämistäkään murtuvien maininkien läpi. Siirryimme Taiohaesta Baie Hakateaan rauhallisempaan ankkuripaikkaan niin pian kuin mahdollista tekemään huoltotöitä ja odottelemaan tuulen heikkenemistä. Olimme siellä kolme päivää ja kun lähdimme 550 mpk:n matkalle kohti Tuamotusia, tuulta oli vain noin 10 m/s. Reittimme kulki 30 mpk:n päässä olevan Ua Poun suojan puolelta. Ua Pou on kuuluisa pylväsmäisistä satoja metrejä korkeista vuorenhuipuistaan, jotka pistävät maasta kuin keihään kärjet. Ua Pouta lähestyessämme kala tarttui vieheeseemme, ja veti taas ulos melkein koko siiman kelalta. Sitten koukku oikesi ja kala meni menojaan. Se oli jo viides kerta peräkkäin kun menetimme kalan, mikä alkoi hieman harmittaa.

Ua Poun suojan puolella näimme pienen vuorenrinteiden ympäröimän asumattoman poukaman, johon maininkikaan ei näyttänyt osuvan. Päätimme jäädä yöksi sinne ja jatkaa matkaa seuraavana päivänä. En saanut illalla ympärillä olevien vuorten takia radioyhteyttä mihinkään Winlink-asemaan enkä sen vuoksi päivitettyä säätietojamme. Kun aamulla ennen lähtöä käynnistimme vesikoneen täyttääksemme makeavesitankin, huomasimme että matalapaineinen makean veden ulosotto membraaniyksikön päädyssä vuotaa reippaasti. Syynä oli korrodoitunut rosterinen putkinippa, joka korvattiin messinkisellä kun rosterisia ei sattunut veneellä olemaan. Nipan vaihtamiseksi piti kuitenkin myös korkeapainepuolen nippa irrottaa, ja se alkoi puolestaan vuotaa takaisin kasauksen jälkeen. Vuoto loppui vasta kun kierteeseen oli lisätty teflonia useita kertoja. Oli jo myhäinen iltapäivä, kun vihdoin nostimme ankkurin.

Lähdimme liikkeelle nelosgenualla ja yhdellä reivillä storassa, koska edelleen puhalsi 10-13 m/s. Olimme valinneet määränpääksemme Hao atollin Tuamotusilla. Se sijaitsee saariryhmän kaakkoiskulmalla, siitä seuraavat atollit itään ovat edelleen kiellettyä aluetta Mururoan ydinkoealueen läheisyyden vuoksi. Ydinkokeiden aikaan Haolla oli armeijan huoltotukikohta, mutta joitakin vuosia sitten liikkumisrajoitukset poistettiin sieltä. Hyvin harvat veneet käyvät Haolla, koska se ei sijaitse suoralla reitillä Tahitille. Lisäksi sinne päästäkseen täytyy purjehtia etelään eli nousta hiukan tuuleen, vaikka normaalilla tuulen suunnalla kryssi ei ole tiukka. Merelle päästyämme saimme päivitettyä säätiedot, jotka eivät olleet kovin lupaavia, 12-13 m/s kaakkoistuulta useaksi päiväksi eteenpäin. Vähän ennen puolta yötä jouduimme squallirintamaan. Squallit seurasivat toisiaan noin varttitunnin välein ja niissä satoi rankasti ja tuuli 15- 20 m/s. Tiheästi toistuvat tuulen suunnan vaihtelut sotkivat täysin aallokon. Storaan otettiin toinen reivi ja pian sen jälkeen otettiin nelosgenua alas kokonaan. Keulakannella työkentely oli hankalaa, koska siellä oli ajoittain yli metri vettä aaltojen lyödessä kannen yli. Squallit jatkuivat ja olimme suhteellisen mukavasti piissä koko yön. Seuraavana aamuna olimme 50 mpk:n päässä Ua Poulta ja pohdimme pitäisikö jatkaa piissä oloa, valita tuuleen nähden alempana oleva määränpää, vai palata takaisin Ua Poulle odottelemaan suotuisampaa säätä. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, ja räiskyteltyämme päivän 13 m/s tuulessa hieman löysää kryssiä ankkuroimme samaan paikkaan, josta olimme lähteneet 24 tuntia aikaisemmin.

Tappiomielialaa ei voinut välttää, vaikka ankkuripaikkamme olikin kaunis. Sitä vielä lisäsi se, että istumalaatikossa olevat navigointi-instrumentit olivat saaneet vettä sisäänsä eivätkä toimineet (koskee moderneja vehkeitä, 35 vuotta vanhoissa B&G:n mittareissa ei ollut mitään vikaa), tärkein sähköinen pilssipumppumme ei toiminut, ja vesikone suihkutti merivettä ympäriinsä membraaniyksikön päästä oikein paineella. Odottelimme Ua Poulla 4 päivää mukavampaa keliä  yrittäen korjata hajonneita varusteita. Kalvotoiminen pilssipumppu oli saanut sisäänsä kaapeliklemmarin, jonka rosterinen kiinnitysruuvi oli ruostunut poikki. Sen seurauksena kalvoa  käyttävä hammaspyörä oli menettänyt hampaansa, eivätkä pienoishiomakoneella syvemmäksi jyrsityt hampaat kestäneet kuormitusta, vaikka pumppu toimikin hyvin sitä testattaessa ennen takaisin asennusta. Se korvattiin tilapäisesti paljon pienemmällä uudella pumpulla. Navigointi-instrumentit saatiin taas toimimaan kun ne oli purettu, huuhdeltu makealla vedellä ja perusteellisesti kuivattu. Vuotavat muovikuoret yritettiin tiivistää teipillä huonolla menestyksellä, kuten myöhemmin havaitsimme. Vesikoneen membraaniyksikön PVC-muovinen päätykappale oli haljennut yhteiden reikien välistä. PVC-muovikin näyttää haurastuvan ajan mittaan tässä ilmastossa. Sen tilapäiseksi korjaamiseksi piti mullistaa koko vene ympäri etsittäessä kahta sopivan ohutta metalliputken pätkää, jotka liimattiin joustoepoksilla päätykappaleen ja nippojen sisään. Sopivaa putkea löytyi vihdoin Eevan meikkilaukussa olleesta kulmakynästä.

Kolmantena päivänä satoi rankasti, ja keräsimme kaikki tankit täyteen makeaa vettä. Sade pehmensi myös maan, ja lahden pohjoisreunan jyrkänteestä irtosi kalliokieleke ja putosi kovalla ryminällä mereen. Pelästyimme aika tavalla, mutta vielä enemmän pelästyivät luultavasti ne kuusi vuohta, jotka olivat kerääntyneet kielekkeelle sadetta pitämään. Ne olivat kuitenkin riittävän vikkeliä hypätäkseen turvaan. Lähdimme uudestaan liikkeelle 3.7. aamulla ja meillä oli taas nelosgenua ja kaksi reiviä storassa päästyämme pois Ua Poun suojasta. Tässä vaiheessa kovaa tuulta oli kestänyt 14 päivää. Seuraavana yönä tuuli alkoi heiketä, ja tyyntyi kokonaan neljä vuorokautta myöhemmin. Olimme silloin 25 mpk:n päässä Amanu nimiseltä atollilta, joka sijaitsee 17 mpk pohjoiseen Haolta. Emme olisi ehtineet Haolle pävänvalossa, joten moottoroimme Amanulle. Matkan toisena päivänä saimme neljä 2-3 kg:n skipjack-tunaa, ja kolmantena päivänä 15 kg:n mahi-mahin. Sen jälkeen emme enää kalastaneet tällä reissulla. Amanun riutan sisäpuolelle johtava passe on syvä mutta kapea. Ajoitimme tulomme pari tuntia laskuveden jälkeen, mutta silti virta laguunista ulos oli noin 4 solmua. Muutamaa tuntia aikaisemmin virta olisi ollut toistakymmentä solmua. Pääsimme onnellisesti vaikkakin hitaasti sisään, ja ankkuroimme puolen mpk:n päähän kylästä. Sieltä jäi meille paljon mukavia muistoja, joista kerromme seuraavissa kuulumisissamme.

Hyvää loppukesää,

Eeva & Tapio
s/y Irene