LATITUDE: 23-04.11S
LONGITUDE: 134-54.25W

TAHITI
Edelliset kuulumisemme loppuivat tuloomme Tuamotulta Tahitille 16.11.2017. Tahitilla kiinnityimme 10 km Pääkaupunki Papeeten keskustasta etelään sijaitsevan Marina Tainan toiseksi viimeiseen poijuun, josta oli matkaa lähes meripeninkulma itse marinaan. Kaikki muut 142 poijua olivat varattuja. Olisimme voineet jäädä ankkuriinkin, mutta halusimme poijun ja oikeuden käyttää marinan palveluja, joista ylivoimaisesti tärkein oli roskahuolto. Viettettyämme useita vuosia syrjäisillä seuduilla, missä emme halunneet jättää vaarallisia jätteitä paikallisille kaatopaikoille, meille oli kerääntynyt paljon tavaraa josta halusimme päästä eroon. Tahitilla on ainakin joten kuten järjestetty jätteiden kierrätys, vaikka takeita sen toimivuudesta meillä ei ole.

Heti Tainaan tultuamme vuokrasimme auton 12 päivän ajaksi. Kävimme päivittäin kaupoissa hankkimassa ruoka- ja venetarvikkeita, ja loppuaika menikin hankkimiemme tavaroiden luetteloinnissa ja paikoilleen laitossa. Pakkausjätettä kertyi ällistyttävän paljon, ja lisäksi siivosimme tarpeetonta tavaraa säilytystiloistamme. Sitä työtä oli jäljellä muutamaksi päiväksi vielä autosta luovuttuamme. Sen jälkeen keskityimme veneen korjaustöihin. Puhki ruostunut pakoputken kuivan osan mutka irrotettiin ja vietiin hitsattavaksi, ja vasta hankitun uuden ja tehokkaamman moottorin merivesipumpun asennus vei aikansa.

Tässä vaiheessa Tapio sairastui Dengue-kuumeeseen, jota kesti viitisen päivää, mutta siihen liittyvä väsymys jatkui vielä pari viikkoa. Dengue-kuume on hyttysten levittämä virustauti, joka on viime aikoina levinnyt laajasti tropiikin tiheästi asutuilla alueilla. Sen oireita ovat viikon päivät kestävä korkea kuume ja sen yhteydessä ankarat nivelkivut, joskus myös iho-oireita. Kuume on usein kaksihuippuinen. 5-10% potilaista saa sisäistä verenvuotoa aiheuttavan hemorrhagisen muodon, joka voi johtaa kuolemaan. Sairastimme molemmat ensimmäisen Dengue-kuumeemme Trinidadilla v. 2001, jolloin olimme kolmisen viikkoa täysin vetämättömissä. Sairastamisesta saa elinikäisen immuniteetin, mutta vain sairauden aiheuttaneelle virustyypille. Eri dengueviruksia on toistaiseksi löydetty 5 kpl, joten meidän pitää edelleen varoa hyttysiä etenkin kaupungeissa.  

Tapion päästyä joten kuten jaloilleen tilasimme hitsarin hitsaamaan tuuligeneraattorin mastossa pitkään ollutta halkeamaa. Sitten tuli viiden päivän sadejakso, joten hitsaus onnistui vasta 20.12. Purjehdimme Tahitilta Moorealle 22.12. joulua viettämään.  Eeva oli antibioottikuurilla, eikä muistanut varoa antibiootin fototoksisuutta. Sen seurauksena Eevan kasvot paloivat pahasti auringossa merimatkan aikana. Vietimme joulun pyhät ankkurissa kauniissa Vairean lahdessa Moorealla. Jouluaattona alkoi sade ja luoteistuuli, jota jatkui 4 päivää. Sään stabiloiduttua lähdimme purjehtimaan kohti Gambieria 28.12. 

Meillä oli ensin viikko hyvin kevyitä vastatuulia ja useana yönä oli 5-6 tuntia tyyntä, jolloin ajelehdimme purjeet laskettuina, etteivät ne paukuttaisi itseänsä hajalle. Eteneminen oli hidasta, koska meillä oli myös noin solmun vastavirta. Meri oli harvinaisen sileä, ja purjehdimme kaikki luukut auki. Se oli hyvin tervetullutta, sillä lämpötila veneen sisällä oli päivisin yli 30 astetta. Jääkaapin kompressori kävi jatkuvasti, mikä rasitti sähkötalouttamme, koska purjeet peittivät aurinkopanelit osan päivästä eikä tuuligeneraattori tuottanut mitään. Moottoria emme käyttäneet, koska emme halunneet tulla Gambierille polttoainetankki tyhjänä. Kyllä sieltäkin dieseliä saa, mutta vain 200 L tynnyreittäin omaan tynnyriin laskettuna keskimäärin kerran kolmessa viikossa käyvän vuorolaivan ollessa satamassa. Varmaan tynnyrin saisi lainattua jostakin, ja sen voisi jakaa jonkun toisen veneen kanssa, mutta emme halunneet nähdä sitä vaivaa. Sitä paitsi kuka haluaisi 250 kg kuumaa rautaa e  nnestään kuumaan veneeseen. Yhtenä aamuyönä ajelehtiessamme Tapio kuuli käydessään kannella voimakkaita puhallusääniä, jotka tuntuivat tulevan aivan veneen läheltä. Niitä jatkui viitisen minuuttia, mutta oli pimeää eikä mitään voinut nähdä. Luultavasti valas oli pinnalla nukkumassa, ja siirtyi sitten syrjemmälle kuultuaan kolinaa.

Uuden vuoden päivänä näimme grib-tiedostosta, että GSF säämalli ennusti matalapaineen kehittyvän Tahitin lounaispuolelle keskiviikkona 3.1. Ennusteen mukaan se syvenee nopeasti ja liikkuu itäkaakkoon. Tuuliennuste lähellä keskusta 4.1. oli 23 m/s. Gribin mukaan matalapaineen olisi pitänyt ohittaa meidät lounaan puolelta, eikä aiheuttaa meille muuta kuin sadetta ja 7-8 m/s koillistuulta. Jos se kuitenkin valitsisi hieman itäisemmän reitin, meille voisi tulla tosi kovat kelit. Meidän piti ajoissa päättää heitämmekö vendan ja suuntaamme 160 mpk päässä olevalle Tahanealle Gambierin sijasta vai luotammeko ennusteeseen. Päätimme heittää vendan, mutta emme lähteneet takaisin päin Tahanealle vaan suuntasimme ylös tuuleen 300 mpk:n päässä olevalle atolli Haolle arvellen ehtivämme sinne ennen matalapainetta. Sää muuttui kuitenkin epävakaiseksi, tuulta oli squalleissa 10-13 m/s ja niiden välissä ei juuri mitään, mikä hidasti etenemistämme. 3.1. alkoi koillisesta vyöryä korkea ja lyhyt m  aininki, mutta tuulta ei ollut. Keikuimme villisti, ja aallot tamppasivat vauhdin pois niin että moottorillakaan emme päässeet kuin 2-3 s eteenpäin. Seuraavana aamuna alkoi koillistuuli, joka voimistui nopeasti 12-15 metriin sekunnissa. Vähän sen jälkeen  kolmosgenuan alaliikki alkoi revetä. Vaihdoimme nelosgenuaan ja iltapäivällä tuuli nousi 15-18 metriin sekunnissa. Matkaa Haolle oli jäljellä 80 mpk, joten emme ehtineet sinne päivänvalon aikana, vaan jouduimme odottelemaan passen ulkopuolella auringon nousua. Tapio sai aamuyöllä lintuvamman sääreensä. Se johtui siitä, että nokitiira (sooty tern, tiiran oloinen musta lintu) oli päättänyt tulla levähtämään istumalaatikkomme pohjalle, ja Tapio astui sen päälle tullessaan ulos muuttamaan tuuliperäsimen asetusta. No se tietysti aiheutti säikähdyksen, joka yhdessä veneen rajun heilahduksen kanssa johti tasapainon menetykseen ja nirhaumaan sääressä. Aamulla tiira siirrettiin kannelle ja nähdessään maata passea lähestyessämme se n  ousi siivilleen ja lähti lentämään sitä kohti.

HAO
Haon passe on atollin koilliskulmalla joten tuuli ja aallot osuivat suoraan siitä sisään. Oli tärkeää osua passeen virran ollessa sisäänpäin, sillä virran ollessa passesta ulos muodostuu niissä olosuhteissa sen ulkopuolelle todellinen hornan kattila seisovine aaltoineen. Virtausaika sisään laguuneihin saattaa olla hyvin lyhyt, koska reunariutan yli murtuvat aallot heittävät paljon ylimääräistä vettä laguuneihin, joka sitten valuu passen kautta ulos. Tulimme 5.1. aamulla klo 5 läpi  passesta hyvässä myötävirrassa, joten kerrankin virtalaskelmamme pitivät paikkansa. Hao toimi ranskalaisten ydinpommikokeiden aikana huoltotukikohtana, ja kiinnityimme laituriin Ranskan armeijan aikoinaan rakentamassa vartiovenesatamassa. Siellä oli 3 muuta venettä, eikä sinne enempää olisi mahtunutkaan. Paikka oli meille tuttu, kävimme Haolla v. 2009 ja 2015. Se on ainoa paikka, missä olemme kiinnityneet laituriin viimeisten 10 vuoden aikana.

Nostimme ompelukoneen rantalaiturille, missä oli hyvää tilaa käsitellä purjetta. Purje  saatiin korjatuksi lukuunottamatta pientä pätkää viimeistä saumaa, koska ompelukone lakkasi poimimasta alalankaa. Seuraavaksi piti korjata ompelukone ja sitten viimeistellä purjeen korjaus. Olimme aika väsyneitä illalla vietettyämme koko päivän auringon paahteessa laiturilla. Vanhoja ystäviä Haolla emme ehtineet tapaamaan, koska Eevan veli Markku oli tulossa Gambierille 23.1. lentokoneella ja meidän piti ehtiä häntä vastaanottamaan.

Lähdimme Haolta 11.1. kohti Gambieria. Matkalla ohitimme Moruroan atollin n. 100 mpk:n etäisyydeltä. Ranskalaiset testasivat siellä ydinpommeja ilmakehässä 50-60 luvuilla. Niiden sienipilvistä on edelleen karmeita kuvia täkäläisten kotien seinillä, ja syöpätapaukset Ranska Polynesiassa kuulemma lisääntyivät. Sen tarkempaa tietoa pommikokeiden seurauksista meillä ei ole. Paikallisilla ihmisillä on hyvin negatiivinen tunnepohjainen asenne, mutta faktatietoon emme ole vielä törmänneet. 90-luvun alun ydinkokeet tehtiin maan alaisina naapuriatolli Fangataufalla. Ne nostattivat aikoinaan paljon vastalauseita ja ranskalaiset upottivat Greenpeacen laivankin Uudessa Seelannissa, mutta faktatietoa niidenkään ympäristövaikutuksista ei ole näkynyt.  Moruroa ja Fangataufa ovat edelleen suljettua aluetta, sinne ei saa mennä.

GAMBIER
Viiden päivän matka Gambierille meni varsin mukavasti tiukkaa kryssiä 4-10 m/s tuulissa, vendoja ei tarvinnut tehdä kuin 4 kappaletta. Viimeinen niistä sovitettiin kulkemaan atolli Anuanuraron läheltä, ja siellä vieheeseemme tarttuikin muutaman kilon bonito. Muuta kalaa emme koko matkalla saaneet, hampaan jälkiä vieheeseen kylläkin. Yksi kala menetettiin koukun oikenemiseen. Vaihdoin Grosari-vieheisiimme Suomessa isommat koukut, mutta Suomessa myytävät koukut tuntuvat olevan kovin hentoja tai pehmeää materiaalia. Tulimme Mangarevan laguunin luoteispassen edustalle 16.1. illalla ja jäimme piihin odottelemaan päivänvaloa. Meillä oli yllättävä tuuli/virtayhdistelmä, sillä Irene ei millään suostunut pysymään piissä muuten kuin styyran halssilla. Se taas sopi huonosti riutan ympäri kiertäneisiin aaltoihin, joten keikuimme varvaslistasta toiseen koko yön. Tulimme sisään leveästä passesta seuraavana aamuna, ja ankkuroimme Anganuin lahteen Taravain saarella. Paikka on hyvin kaunis, m  utta huomasimme heti tulleemme kylmempään ilmastoon, sillä lahtea ympäröivät mäntyä kasvavat rinteet ja notkopaikoissa kasvoi eukalyptusta ja rautapuuta kookospalmujen sijaan. Myös sää oli mukavan viileä Tahitin jälkeen, lämpötila veneessä sisällä oli 26-28C. Emme olleet enää tropiikissa, sillä olimme 10 mpk kravun kääntöpiirin eteläpuolella.

Matka Tahitilta Gambierille kesti 14 purjehdusvuorokautta. Ranskan Polynesia on suunnilleen Euroopan kokoinen, vaikka maapinta-ala on pieni. Gambieriin kuuluu muutamia kaukana toisistaan oleva saaria, joista suurin on vuoristoinen Mangareva. Mangarevan laguuni on kooltaan 18x16 mpk ja sen keskellä on Mangarevan lisäksi kymmenkunta pienempää vuoristoista saarta ja reunoilla useita motuja (matala korallisaari). Laguuni on n. 30 m syvä ja täynnä karikoita, mutta onneksi se on suurimmaksi osaksi kartoitettu. Ainoa väylä johtaa länsipassesta Rikiteaan ja sieltä edelleen lentokentälle. Purjehdus täällä on siten samanlaista kuin Suomen saaristossa väylien ulkopuolella. Tosin merivesi on kirkkaampaa ja matalikot näkyvät paremmin. Vesi ei ole kuitenkaan yhtä kirkasta kuin Tuamotulla.

Siirryimme 14 mpk:n matkan Anganuista Mangarevan pääkaupunkiin Rikiteaan (n. 1000 asukasta) muutamaa päivää myöhemmin. Tarkoituksemme oli jatkaa matkaa seuraavana päivänä Markkua vastaan 6 mpk:n päähän laguunin reunamotulle Gambierin lentokentälle. Meillä oli navakka vastatuuli, ja päätimme tehdä matkan moottorilla nähdäksemme olemmeko päässeet eroon uuden merivesipumpun ansiosta meitä jo yli vuoden vaivanneesta moottorin ylikuumenemisongelmasta isoilla tehoilla. Vähän Anganuista lähdön jälkeen moottori kuitenkin ylikuumeni, eikä jäähdytyssysteemin täyttö auttanut. Kryssimme 15 m/s squalleissa korallipäitä ja osteripoijuja väistellen Rikiteaan ja saimme Markulle sanan, että hänen pitäisi tulla yhteysveneellä Rikiteaan. Markun tulo Irenelle kävi hyvin näinkin.

Moottorin jäähdytysongelmaa selvitettäessä Rikiteassa ilmeni, että jäähdytysvesi oli alkanut vuotaa merivesipuolelle lämmönvaihtimessa, ja merivesipumppu pumppasi sen ulos. Lämmönvaihtimen kuminen päätykappale vaihdettiin, ja arvelimme, että vika on sillä korjattu. Myös jäähdytysvesi piti vaihtaa, koska siihen oli sekoittunut merivettä. Meiltä meni useita päiviä Rikiteassa, piti käydä Gendarmeriessä näyttämässä passit ja Irenen paperit, mairiessa (kunnan talo) maksamassa jätehuoltomaksu ja tutustua paikkoihin, ennenkaikkea kolmeen pieneen kauppaan ja satunnaisesti auki olevaan leipomoon. Opimme ankkuripaikaltamme tarkkailemaan leipomon ikkunaa, ja jos sen läpi havaitsi oven olevan auki, silloin piti lähteä ostamaan tuoretta patonkia. Yhteysalus oli käynyt pari päivää aikaisemmin, ja onnistuimme ostamaan jopa muutamia tomaatteja.

Vaikka olimme mielestämme pyytäneet Markkua tuomaan tullessaan vain muutamia pieniä ja kevyitä tavaroita, oli niitä kuitenkin melkein täysi matkalaukullinen, joiden järjestäminen ja piilottaminen Irenen ennestään täysiin varastotiloihin vei kokonaisen päivän. Markulle oli myös annettu ohjeeksi hankkia Tahitilta niin paljon näkkileipää kuin matkalaukun tilavuus ja paino sallivat. Sitä saatiinkin 4 pakettia, mistä olimme hyvin tyytyväisiä. Saimme myös lentorahtina meille Tahitilta lähetetyt uudet keulapurjeen skuutiköydet, sillä vanhat olivat kuluneet lähes poikki skuutiplokin kohdalta pitkällä kryssillä Tahitilta Gambierille. Kun olimme täydentäneet ruoka-ja  juomavarastomme lähdimme takaisin Taravain saarelle viettämään vesielämää ja venetöitä tekemään.

Rikiteasta lähdettäessä ajaessamme sataman sisääntulon kapeaa ränniä vastatuuleen koneella, pettymykseksemme moottori kuumeni jälleen. Ylikuumenemisten jälkeen moottorille tuli myös starttivaikeuksia. Se lähti aluksi käyntiin vain kahdella sylinterillä, loput sylinterit saatiin mukaan vasta 10-20s myöhemmin jatkamalla hehkutusta. Lisäksi se alkoi pitää pahalta kuulostavaa kolinaa isoilla kierroksilla. Ankkuroimme Taravailla suojaiseen Onemean lahteen, jossa olimme enimmäkseen ainoa vene seuraavien kymmenen päivän ajan. Sää oli aurinkoinen ja tuulinen, mutta tuulesta emme siellä paljon tienneet. Se oli hyvä paikka uida ja rähjätä moottorin ja muiden venetöiden kanssa. Valitettavasti aurinko pääsi tulomatkalla polttamaan Markun jalkapöydät, mikä haittasi Markun räpylöiden käyttöä. Sieltä saimme kookospähkinöitä ja vähän kalaakin, mutta venetöiltä ei paljon aikaa tai tarmoa kalastukseen liiennyt. Lukuisista tarkistuksista ja monista työtunneista huolimatta selvää syytä moottorin ongelmiin ei löytynyt.

Siirryimme Onemeasta muutaman mpk:n päähän Agakauitain lahteen Taravain etelärannalla 7.2. Siellä on yksi ainoa talo, jossa asuu Edouard vaimonsa Denisen kanssa. Heillä on melko iso hedelmätarha, josta kävimme ostamassa tuoreita hedelmiä. Siinä menikin koko päivä, sillä paikka on yksinäinen ja vieraat olivat tervetulleita. Katsottiin kuvia ja selitettiin lapset ja lapsenlapset, vaikka yhteistä kieltä meillä ei paljon ollutkaan.

Sen jälkeisistä tapahtumista kerromme seuraavissa kuulumisissamme.

SYKLONIKAUSI
Madden-Julian Oscillation (MJO) on sääilmiö, 4-8 viikon välein toistuva sääilmiö, joka aiheuttaa lisääntynyttä konvektiota ja lisää South Pacific Convergence Zonen (SPCZ) aktiivisuutta. MJO alkaa Intian valtamereltä ja liikkuu hitaasti pitkin päiväntasaajaa itään, kunnes vaimenee keskisellä Tyynellä merellä 4-8 viikkoa myöhemmin. SPCZ ulottuu normaalisti Läntiseltä Tyyneltä mereltä Salomon-saarten seudulta kaakkoon ja kulkee tavallisesti Ranskan Polynesian lounaispuolelta Tahitin ja Cook-saarten välistä. SPCZ:n paikka, leveys ja aktiivisuus vaihtelevat vuodenaikojen, MJO:n ja El Nino-La Nina syklien mukaan.

Edellinen MJO tuli läntiselle Tyynelle merelle viime tammikuussa, ja luultavasti saamme kiittää sitä pöllytyksestä, jonka koimme Haolle tullessamme. Tammikuun lopulta helmikuun puoliväliin SPCZ ulottui Ranskan Polynesian länsiosiin, ja sinä aikana Tahitilla olevilta veneiltä saatujen raporttien mukaan siellä satoi miltei jatkuvasti ja kovia tuulia oli paljon. Lounaisen Tyynen meren trooppiset myrskyt syntyvät tavallisesti SPCZ:ssa sen ollessa aktiivisessa vaiheessa. Gambierille saakka SPCZ ei toistaiseksi täällä ollessamme ole ulottunut, mutta kovin kaukaa lounaispuoleltamme se ei ole kulkenut. Seuraavan MJO:n odotetaan saapuvan läntiselle Tyynelle merelle maaliskuun puolivälissä, ja sen vaimennuttua voisi olla meille sopiva hetki lähteä purjehtimaan takaisin Tuamotulle, jonne on noin viikon matka. Silloin alkaa myös virallinen syklonikausi olla lopuillaan.
  
Toivotamme lukijoillemme hyvää kevättalvea ja aurinkoisia päiviä.

Tapio ja Eeva Hämäläinen
s/y IRENE

FAKARAVA

Edelliset kuulumisemme lähetimme 31.7. Hirifasta Fakaravan laguunin kaakkoiskulmasta. Talvi ja sen mukana maramukausi alkoi tänä vuonna vasta heinäkuun lopussa, mutta jatkui sitten pitkälle lokakuuhun. Tänä aikana oli useita 5-10 päivän jaksoja jolloin tuuli 12-18 m/s kaakosta, ja niiden välissä tuuli kääntyi luoteeseen ja joskus länteen ja joskus lounaaseenkin. Seilasimme edestakaisin Fakaravan laguunia koko elokuun ja syyskuun alkupuolen aina tuulen kääntyessä päästäksemme suojaan laguunin sisäiseltä aallokolta. Fakaravan luoteis-kaakkoisssuuntainen laguuni on suunnilleen yhtä pitkä kuin Suomenlahti on leveä Helsingin kohdalla, eikä suojaisia ankkuripaikkoja ole kuin tuulen puolen rannoilla. Tilanne on siten sama kuin joutuisimme siirtymään Helsingistä Tallinnaan tuulen ollessa etelästä ja takaisin Helsinkiin pohjoistuulilla. Maramut toivat myös kylmää ilmaa etelästä, öisin piti kaivautua lakanan alle. Sateet jäivät kuitenkin enimmäkseen eteläpuolellemme ja sää oli aurinkoi  nen.

Suunnilleen keskellä laguunia on Pakokota Lodge and Yacht Services, missä pieni niemi antaa suojaa kaakkoistuulelta. Yacht Services tarjoaa veneille monenlaisia palveluja, kuten varaosien hankkimista, tavaroiden toimittamisen vuorolaivalta, ostosmatkoja  30 km:n päässä sijaitsevaan Rotoavan kylään, pyykin pesua sekä Internet-yhteyden. Lodgeen kuuluu muutamia mökkejä, joita vuokrataan majoituspaikaksi turisteille. Paikkaa hoitavat Tahitilta maalle muuttaneet Matthieu ja Agnes, ja asiakkaita viihdyttää heidän 1,5 vuotias tyttärensä Hania.

Pakokotan Matthieu oli uusinut aurinkopanelinsa (10 kW aurinkovoimala) ja tilannut niitä tukkuerän, koska se ei tullut kalliimmaksi kuin juuri oikean panelimäärän hankinta. Hän oli valmis myymään yli jääneen 24V panelin, jotka oli juuri sopiva meille. Päätimme myös pyytää akkutoimittajaamme lähettämään tilaamamme 24V akut laivalla Fakaravalle, jolloin säästyimme tylsältä Tahitin reissulta tässä vaiheessa. Tilasimme myös ruokatarvikkeita Tahitilta samalla vuorolaivalla (m/s Cobia), joka käy Fakaravalla keskiviikkoisin. Tiesimme, että maramu oli tulossa, mutta arvelimme saavamme kaiken kuntoon ennen sen alkua. Cobialle tuli kuitenkin moottoriongelmia, ja sen tulo viivästyi viikolla. Tulimme Pakokotaan Hirifasta tavaroitamme noutamaan tiistaina 15.8. juuri maramun alkaessa.

Maramua on kesti 7 vuorokautta, aluksi kaakkoistuulta oli 13-18 m/s 3 vrk:n ajan, ja sen jälkeen  10-15 m/s. Edessämme oleva pieni niemi suojasi suoralta aallokolta ja hieman tuuleltakin, mutta niemen kärjen ympäri kiertäneet aallot tulivat suoraan sivulta, ja keikuimme koko viikon varvaslistasta toiseen. No, tämä on tätä cruising-elämää, useimmiten se on mukavaa, mutta aina välillä epämukavaa.

Pääsimme maihin ruokatavaroitamme hakemaan vasta perjantaina tuulen vähän laannuttua, onneksi kylmäsäilytystä vaativille ruokatarvikkeille oli löytynyt tilaa Agneksen pakastimesta. Akut saimme veneelle vasta sunnuntaina tuulen pitäessä hieman taukoa ja käännettyämme veneen poikittain tuuleen, jolloin aallot tulivat keulan puolelta. Seuraavana maanantaina tuuli taas kovaa, emmekä yrittäneetkään akkujen asennusta hurjan keikkumisen vuoksi, vaan päivä kului e-maileja kirjoittaen ja kuivuneen mustesuihkuprintterin kirjoituspään kanssa tapellen. Akkujen vaihto ei ollut ihan nopea homma, koska meillä oli myös huolto/asennustöitä akkulaatikon alapuolisessa tilassa, johon pääsee käsiksi vain silloin, kun akut ovat poissa.

Tässä muutamia otteita lokirjastamme tuolta ajalta:

Irenen tilanne illalla 22.8.:
Aloitimme tänään akkujen asennuksen. Samalla oli tarkoitus vaihtaa akkulaatikon alla sijaitsevaan lämminvesivaraajan 220V lämmitysvastus, jonka varaosa on ollut veneellä jo muutaman vuoden. Kun yritin irrottaa sähköjohtoa vanhan vastuksen päästä, koko seitinohueksi syöpynyt kuparinen vastuksen pää katkesi ja vettä alkoi tulvia veneeseen. Vanha vastus oli kauttaaltaan halkeillut ja deformoitunut ja se oli vaikea saada ulos. Rosterisessa varaajassa on nyt paljon vastuksen murusia, jotka pitäisi saada pois. Ilta tuli vastaan, ja vanhat akut piti kytkeä tilapäisasennukseen jääkaapin pitämiseksi kylmänä. Nyt on vene mullin mallin, salongin lattia on täynnä akkuja ja Tapio joutuu keulaan nukkumaan. Tuuli on alkanut heiketä.

Tilanne 23.8. aamulla:
Tuuli on nyt tyyntynyt normaalilukemiin, emmekä enää keiku paljon. Jääkaapin kompressori ei enää illalla suostunut käynnistymään ilman aurinkopanelien tukea liian ohuiden tiläpäisjohtojen takia. Yö tuli vastaan ennen kuin se oli korjattu. Kun Isotherm-lämminvesivaraaja asennettiin Trinidadilla 15v sitten, eivät sen suunnittelijat ilmeisesti tienneet, että kun kaksi erilaista metallia laitetaan veteen, alkaa elektrolyyttinen korroosio. Myöhemmin tämä on ilmeisesti huomattu, koska 5v sitten hankittu varaosa on rosterinen eikä mitenkään sovi vanhan paikalle. Nyt on edessä vanhan vastuksen jättämien reikien tukkiminen ja hieman tihkuneen jäähdytysvesiliitoksen korjaus. Aiomme myös asentaa Mastervoltin maasähkölaturin kontrollipanelin akkujen alapuoliseen tilaan. Se on ollut asennusta odottavien varusteiden laatikossa jo kolme vuotta.

Tilanne 23.8.illalla:
Iltaan mennessä saatiin lämminvesivaraaja korjattua, tosin lämmitysvastusta siinä ei ole. Se ei nyt haittaa, edellisen kerran olimme kytkeytyneinä marinan maasähköön 15 vuotta sitten. Myös Mastervoltin paneli on asennettu, ja enpä pystyisi sen hankalampaa  asennustapaa itse keksimään. Tuli pitkä työpäivä.

Tilanne 24.8.illalla:
Uudet akut on asennettu ja kaikki toimii. Vanhat akut kukistuivat täysin parin viime päivän kuluessa, ehkäpä ne eivät tykänneet liikuttelusta. Vanhat akut vinssattiin jollaan ja vietiin Matthieun huoleksi, ja tilalle tuotiin 1,0 m x 1,66 m kokoinen 24V/245W aurinkopaneli joka on nyt biminitolppaan köytettynä sivukannella. Toimme myös ison liinavaatepyykin (kaksi koneellista paksujen sijauslakanoiden kanssa) Agneksen peseminä ja kuivaamina takaisin Irenelle. Pyykki oli niin isoa ja raskasta, ettei sitä saa tyydyttävästikään pestyä ämpäreissä, varsinkin kun viime aikoina sade on ollut niukkaa ja vesi pitää tehdä vesikoneella. Huomenna aiomme purjehtia Hirifaan uutta aurinkopanelia asentamaan, sillä viikonloppuna on taas odotettavissa navakkaa kaakkoistuulta.

Tilanne 25.8. illalla:
Meillä oli tänään hieno kryssi Hirifaan 10-15 kts kaakkoistuulessa. 4 muuta venettä lähti Pakokotasta lähes samanaikaisesti meidän kanssamme tänne tänään aamulla, 2 niistä oli katamaraneja.  Meidän lisäksemme 1 monohull ehti tänne täksi illaksi, tosin reilusti meidän jälkeemme. Toisella niistä on maston sisään kelautuva stora, ja se häipyi jonnekin alatuuleen heti aluksi emmekä enää nähneet sitä. Katamaranit tulevat varmaan huomenna tänne yövyttyään jossain alatuulen puolella. Nyt emme keiku, ja aurinkopaneliasennuksen kimppuun päästään varmaan huomenna.

Tilanne 9.9. iltapäivällä
Aurinkopanelien kanssa rähjääminen jatkui 3.9. saakka, koska siihen liittyi sähkötöiden lisäksi aurinkopanelien kiinnityskorvakkeiden teko ja biminin katon maalaus. Tässä vaiheessa totesimme, että seuraavaan Cobian tuloon on enää niin vähän aikaa, että teemme vielä yhden elintarviketilauksen Tahitilta. Purjehdimme takaisin Pakokotaan sitä vastaanottamaan 6.9.ja tulimme iltapäivällä 9.9. takaisin Hirifaan, koska uusi maramu oli tulossa. Aurinko paistaa ja lämpötila on vain 27 C, mikä tuntuu tosi viileältä. Jonkin matkan päässä on 4 muuta venettä, joiden miehistöt ovat ystäviämme jo monen vuoden ajalta. Tänä iltana meillä on taas beach party koko porukan kanssa autiolla rannalla, teemme nuotion ja grillaamme eväitämme. Sen jälkeen istumme juttelemassa cruiserien keskiyöhön asti, mikä on klo 21.

TAHANEA

Lähdimme Tahanealle 16.9. Matkaa Fakaravan eteläpassesta on vain 50 mpk, mutta kun siihen pitää sovittaa slack water Fakaravan eteläpassessa ja Tahanean pohjoispassessa, yön yli purjehdusta ei voi välttää. Tuuli oli nappivastainen, mutta vain 12-14 kts, ja purjehdus meni mukavasti. Yhden solmun vastavirta sai kuitenkin vendamme näyttämään karttaplotterilla surkeilta, ja lokiin kertyi 100 mpk ennen kuin olimme Tahanean pohjoispassessa.

Olimme ankkurissa Tahanean pohjoispassen tuntumassa viikon ja pidimme lomaa venetöistä. Tuuli oli koillisesta ja heikonpuoleinen, mikä antoi hyvän tilaisuuden snorklata Tahanean itä- ja keskipasseissa. Kalaston runsaus ja korallimaisemat niissä ovat Ranskan Polynesian upeimpia. Iltaisin istuimme naapuriveneiden porukoiden kanssa rannalla kalaa savustaen tai muuten vain höpisten.

Seuranamme Tahanealla oli 3 muuta venettä, yksi niistä oli storfidra s/y Laurin. Sitä purjehtii kolmekymppinen ranskalaiskaveri Adrien, jonka  polvivamman Eeva hoiti muutamaa viikkoa aikaisemmin. Adrien hankkii toimeentulonsa opettamalla leijalautailua. Tahanealla hänellä on opetettavanaan 4 nättiä parikymppistä ranskalaistyttöä toisesta naapuriveneestä, joten meillä oli nuoria ympärillämme. Kolmas naapurivene oli sveitsiläinen katamarani s/y Kalea jonka miehistön muodostavat hieman meitä nuoremmat Martin ja Iris. Iris on lymfaterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Eeva oli useita kertoja Iriksen hoidettavana, ja Eevan syöpäleikkauksen jälkeen jatkuvasti turvoksissa oleva vasen käsi tuli erinomaiseen kuntoon. Iris opetti myös Tapiolle lymfahoidon perusteet.

Vaikka oltiin jo keväässä, uusi maramu oli taas tulossa, ja siirryimme 23.9. Tahanean laguunin kaakkoiskulmalle meille tuttuun kauniin maiseman ympäröimään hyvään ankkuripaikkaan. Hyvä sää jatkui vielä kolme päivää, kalastimme ja yritimme myös käydä poimimassa kotiloita ulkoriutalta, mutta emme löytäneet yhtäkään. Kun maramu alkoi sitä jatkui 2 viikkoa yhteen menoon. Useina päivinä oli tuulta yli 15 m/s, eikä juuri huvittanut laskea jollaa mereen. Pysyttelimme enimmäkseen veneessä tehden sisätöitä nämä päivät. Olimme suojassa aallokolta, mutta vene kallisteli ajoittain, kun tuuli osui rikiin vähän sivulta. Eeva ompeli uudet istumalaatikon tuulisuojat ja uusi auringon puhki polttamia kansivarusteiden suojapeitteitä. Tapiolla oli lakkaustöitä veneen sisätiloissa sekä sähkötöitä ja kytkentäkaavioiden päivitystä. Hankimme Suomessa ollessamme 2 km:n rullan auringon kestävää Tenara-ompelulankaa. Kun kanvaasityöt valmistuivat, lankaa oli alle puolet jäljellä ja uusi rulla laitettiin
  hankintalistalle.

Tuulisuojien ompelu keskeytyi, kun kuparinen T-liitin paineistetussa merivesisysteemissämme petti, ja pumppu pumppasi litrakaupalla merivettä septitankin kannelle WC:ssä.  Irenellä vesiletkut on sijoitettu paaran puolen pitkittäiseen jäykkääjään, ja merivesi valui letkujen läpiviennin kautta jäykkääjän sisään. Sieltä se valui jäykkääjän tyhjennysreikien kautta salongin sohvatasolle ja sen alapuolisiin varastolokeroihin. Tästä seurasi kolmen päivän pesu-ja kuivausoperaatio, koska mikään meriveteen kastunut ei kuiva ennen kuin se on pesty tai huuhdottu makealla vedellä. Onneksi sää oli kuiva. Hajonnut T-liitin asennettiin tilapäisratkaisuna 4 vuotta sitten, kun WC:n huuhtelu liitettiin merivesijärjestelmäämme. Rosterinen T-liitin laitettiin Suomesta tuotavien listalle, ja se oli asennettavien varusteiden laatikossa viimeiset 2 vuotta. Korjaus oli helppoa, kun oli oikeat osat, mutta paljon työtä olisi säästynyt, jos asennus olisi tehty ajoissa. 

Yksi päivä meni Tapiolta silmälasien sankojen korjaamisessa. Harmi, että 0,5 mm poranterämme tylsyi, jatkossa sankojen korjaaminen on vaikeampaa. Irenelle tulomme jälkeen ovat Tapion tietonelasien, lukulasien ja kaksien aurinkolasien sangat hajonneet.  Joko saranoiden kiinnitys sankoihin pettää tai linssiä pitävät ruuvit tai linssien kehykset ruostuvat poikki. Uudet muovisankaiset aurinkolasit ehtivät olla käytössä vain 4 kk, kun sarana irtosi sangasta. Titaanisangat eivät olleet yhtään parempia, niissä titaaninen sanka irtosi jostain muusta metallista tehdystä saranasta eikä sitä voinut korjata. Myös yritys korjata rosterinen linssin kehys kovajuottamalla epäonnistui, koska poikki ruostunut kehys katkesi kahdesta muusta kohdasta kun Tapio yritti asettaa katkoskohtaa kohdalleen juottamista varten. Halpalasit näyttävät kestävän vähintään yhtä hyvin kuin kalliit sangat. Jatkossa meidän täytyy kiinnittää sankojen korroosiokestävyyteen paljon huomiota.

Maramu toi myös kylmää ilmaa etelästä ja lämpötila laski 24-25 asteeseen, mikä tuntui viiltävän kylmältä tuulessa. Maramun loputtua lokakuun lopulla meillä oli kiire päästä taas kalastamaan ettei tarvitsisi turvautua purkkiruokaan. Tapion pari kalastusreissua tuottivat kaksi ämpärillistä kalaa ja hiertymän Tapion vatsanahkaan, jonka aiheutti harppuunan kumin virittäminen. Kumi on vasta uusittu ja vielä tiukka. Meiltä meni pari pitkää päivää kalaa savustaen rannalla, ja samalla täydennettiin kookospähkinävarasto.

TAKAISIN FAKARAVALLA

Meillä oli hieno kuuden viikon reissu Tahanealle, josta tarkoituksemme oli purjehtia suoraan Tahitille. SPCZ (South Pacific Convergion Zone) pysytteli Tahitin päällä yli 3 viikkoa, ja sää siellä oli pelkästään squalleja ja sadetta. Purjehdimme sen vuoksi takaisin Rotoavaan Fakaravalle, koska alkoi olla aika käydä kaupassa. Edellisestä ostosreissusta kun oli kulunut jo lähes 2 kk. Rotoavasta siirryimme jälleen Hirifaan Fakaravan kaakkoiskulmaan odottelemaan sään paranemista Tahitilla. SPCZ ulottui Fakaravalle asti vain kahtena päivänä, jolloin satoi rankasti, muuten sää oli aurinkoinen ja koillistuuli leppoisa. Sateet aiheuttivat ison kuivausoperaation vaatekaapissamme, koska paaran alavantin rustiraudan juuri oli alkanut vuotaa. Muiden rustirautojen juurten kittaukset oli jo uusittu, mutta tätä ei ollut vielä ehditty tehdä. Onneksi oli kyse sadevedestä, joka ei oikeastaan ole märkää lainkaan, koska se kuivaa auringossa.

Nyt isoimmat venetyöt Irenellä on tehty. Vielä on kuitenkin jäljellä mm. aurinkokatoksen korjaus ja WC:n sekä pentterin kittisaumojen uusiminen. Sen jälkeen päästään tekemään kosmeettisluonteisia töitäkin, kuten esimerkiksi gelcoatin halkeamien korjaus kannella ja istumalaatikon pintojen vahaus sekä ruosteiden poisto biministä. Tahitilla on edessä tuuligeneraattorin maston halkeaman hitsaus sekä pakoputken ja uimaportaiden korjaus hitsaaamalla. Pakoputkeen syöpynyt reikä on kuivassa osassa eikä sen korjaus ole vaikeaa, mutta putken irrotus moottorin takaa on työläs operaatio. Pari vuotta sitten alkaneet moottorin ylikuumenemissongelmat ovat jatkuneet, joten aiomme myös uusia moottorin merivesipumpun. Lisäksi on paljon muiden varaosien hankintaa sekä muonan hankkimista pitkäksi ajaksi Gambierille, josta saa vain perustarvikkeita.

Tänä vuonna veneen huolto on työllistänyt meidät lähes täysipäisesti. Osasyynä on se, että olemme uusineet paljon elektroniikkaa, mikä on vaatinut asennustöitä. Myös monet 15 vuotta sitten ison remontin aikana Trinidadilla uusitut varusteet ovat nyt tulleet tiensä päähän. 

TAHITI

Lähdimme Fakaravalta 12.11. ja meillä oli helppo purjehdus myötätuuleen Tahitille, jonne saavuimme 15.11.  Valitettavasti   emme saaneet kalaa matkalla. Tahitin tapahtumat kuuluvat kuitenkin seuraaviin kuulumisiimme. Toistaiseksi olemme pyörineet  tässä kotikulmilla tänä vuonna, ja lokiin on kertynyt vain 1420 mpk. 

Toivotamme hyvää vuoden loppua lukijoillemme.

Tapio Hämäläinen
Eeva Hämäläinen
s/y Irene

Palasimme Irenelle huhtikuun alussa 9 kk:n Suomen käynnin jälkeen. Matkan teimme jo totutun kaavan mukaan lentäen Tahitille ja sieltä vuorolaivalla Apatakille. Tällä ketaa kuitenkin varasimme tavallista enemmän aikaa pysähdykseen Papeetessa, koska lista sieltä hankittavista tavaroista oli normaalia pitempi, vaikka jo lista Suomesta tuotavista varaosista oli 8 sivua pitkä. Olimme perillä veneellä 9 vuorokautta Suomesta lähtömme jälkeen.

Vene oli hyvässä kunnossa pitkästä säilytyksestä huolimatta, ellei oteta lukuun tavanomaisia harmeja, kuten pahasti ruostuneita lavuaareja, kiinni juuttuneita vesihanoja jne. Kuten joka kerta aikaisemminkin säilytyksen jälkeen pentterin harmaavesisäiliön pumpun elektroninen kytkin ei enää toiminut. Erityinen harmin aihe oli se, että valkoinen Soudal WC:n edellisenä vuonna siististi uusituissa kittisaumoissa oli palautunut suunnilleen samaan tilaan kuin ennen kovettumistaan tahraten kaiken kosketettaessa. Valkoinen Sikaflex rustirautojen juurissa oli puolestaan muuttunut jauhoksi, vaikka se oli suojattu auringolta kerroksella mustaa Sikaflex 290DC:tä. Lisäksi monien talousesineiden muoviosat olivat muuttuneet purukumin kaltaiseksi tahmaksi. On hämmästyttävää, kuinka paljon nykyisin tavanomaisissa käyttöesineissä käytetään materiaaleja, jotka eivät kestä tropiikin lämpö- ja kosteusolosuhteita. Nämä eivät olleet isoja ongelmia, mutta niiden korjaaminen vaati paljon työtunteja.

Meiltä meni tavanomaiset 2 1/2 viikkoa maissa veneen saattamiseksi vesille laskukuntoon. Veteen pääsimme 24.4. jonka jälkeen olimme vielä viikon Apataki Carenagen edustalla poijussa odotellen seuraavalla laivalla tulevaa uutta starttiakkua. 3 vuotta vanha akku pyöritti vielä iloisesti starttimoottoria kun testasimme sitä pian veneelle saavuttuamme, mutta vesille laskupäivään mennessä se oli luhistunut täysin. Olimme olleet enemmän huolissamme 4 vuotta vanhojen 24V systeemin akkujen tilasta, varsinkin kun Tahitilta ei ollut saatavissa 6V golf-cart akkuja sillä hetkellä. Onneksi vanhoissa akuissa on vielä hieman kapasiteettia jäljellä. Olemme tilanneet uudet 24V akut  joiden toimitusaika on n. 2 kuukautta, ja odottelemme vieläkin tietoa niiden saapumisesta.

Saatuamme uuden starttiakun ja tilaamamme ruokatavaratoimituksen Papeetesta siirryimme kolmeksi viikoksi mielipaikallemme 11 mpk:n päähän Oparariin laguunin koilliskulmalle jatkamaan venetöitä. Suurimman osan aikaa olimme yksin, mutta toukokuun puolivälissä saimme seuraa s/y Mantasta. Olimme radiolla sopineet Aulin ja Hannun kanssa tapaamisesta Opararissa Mantan vielä ollessa matkalla Chilestä Gambierille Tuamotun kaakkoispäähän. Aika kului mukavasti Aulin ja Hannun kanssa eikä jutun aiheista ollut pulaa. Toukokuun lopulla purjehdimme s/y Manta seuranamme takaisin Carenagen edustalle noutamaan seuraavaa ruokatavaratoimitusta Tahitilta. Aulin tekemä juttu Irenestä ilmestynee Vene-lehden elokuun numerossa. Mantan jatkettua matkaa kohti länttä siirryimme takaisin Oparariin jatkamaan venetöitä ja nauttimaan kiireettömästä elämästä kauniin luonnon keskellä.   

Tässä muutamia otteita lokikirjastamme ollessamme ankkurissa Opararissa:

10.6.2017
Tapion toissapäivän kalastusreissu jäi lyhyeksi, koska kalaämpäri täyttyi nopeasti. Loppupäivä menikin rannalla, kun savustimme ja perkasimme kolme savulaatikollista kalaa. Olimme takaisin veneellä vasta auringon laskiessa ja melko väsyneinä. Eilinen meni perämoottorin nostolaitteen asentamisessa. Tuuligeneraattori piti ensin irrottaa nostovarren asentamiseksi.

Nostolaitteen asennustyö keskeytyi päivällä, kun kylältä kolmen sukupolven voimin isolla perämoottoriveneellä kalastamaan ja rantaelämää viettämään tullut perhe tuli Irenelle pyytämään apua. Perheen tytär oli saanut ongenkoukun syvälle pohkeeseensa. Eeva puudutti pohkeen ja poisti näppärästi koukun monien Suomen mökkikuntien terveyskeskuksissa tehtyjen päivystysten antamalla rutiinilla. Potilas sai myös särkylääkkeen ja viiden päivän antibiootit Irenen varastoista. Kiitokseksi perhe antoi meille ämpärillisen kalaa, josta kieltäytyminen olisi ollut epäkohteliasta. Meillä on taas yksi ystäväperhe lisää näillä main. Eevan tämä päivä kuluikin poisson crun tekemisessä ja muussa kalan prosessoinnissa. Nyt on jääkaappi pullollaan eikä kalastamaan päästä itse moneen päivään.

12.6.2017
Upea sää jatkuu täällä. Eeva ompeli tänään perämoottorin nostoraksit, ja väliin kiilaava työ oli ompelukoneen huolto. Perämoottorin nostolaite toimii hienosti ja helpottaa paljon moottorin siirtoa jollasta takakaiteelle ja takaisin ainakin silloin, kun emme keiku kovasti. Tekisi mieli päästä asentamaan uutta elektroniikkaa, mutta näin kuivalla kelillä kannattaa keskittyä kansitöihin. Tänään on aloitettu mantookitolppien kiinnitysten korjaus. Rosteritolpat on Irenellä kiinnitetty alumiiniseen varvaslistaan huolellisesti muovilevyillä eristettynä ja kinnitysruuveissa on muovipuslat. Täällä ei sellainen eristys riitä, sillä suola ja kosteus muodostavat kuitenkin johteen muovieristyksen ylitse. Kun korroosio kerran pääsee alkuun, korroosiotuotteet muodostavat entistä pahemman oikosulun eri metallien välille. Näiden ongelmien kanssa tropiikin läpiryntäävät veneet eivät juuri joudu tekemisiin, sillä ne kehittyvät vasta ajan kanssa. Yritimme tänään pestä hapettumia fosforihapolla, m  utta sen teho ei riittänyt, vaan piti siirtyä käyttämään suolahappoa. Sen jälkeen on vuorossa eristys epoksifillerillä, joka pitää vielä maalata suojelemaan epoksia auringolta. Toivon mukaan eristys kestää taas ainakin muutaman vuoden.

14.6.2017
Tänään saatiin uusi kaikuluotain asennettua salongin kattoon lopullisesti pimenneen Seaviewin tilalle. Se toimii hyvin, mutta ei niin kuin haluaisimme, koska sen ohjelmistossa on uskomattomia typeryyksiä. Latasin sen käyttöohjeet netistä Suomessa ja tutustuin niihin hyvin, mutta ne ovat niin ylimalkaiset, että typeryydet eivät käyneet niistä ilmi. Projekteja on vielä edessä, kuten uuden storan peitteen teko, AIS transceiverin ja antennisplitterin asennus, toisen ssb-radion asennus ja lisäksi paljon pienempiä hommia. Storan peitteen osien leikkaaminen keulakannella tai rantahietikolla näytti vaikealta. Sen vuoksi teimme pikareissun (3 päivää) takaisin Carenageen ja leikkasimme sen Laun ruokasalin lattialla.

23.6.2017
Päivän työ oli oli kansiliittimen asennus maston juureen uutta aurinkopanelia varten. Eihän yhden liittimen tökkääminen kanteen nyt kauan kestä, mutta johtojen veto veneen sisällä oli työlästä ja vaati salongin kattopanelin avaamisen. Ei tusinan kiinnitysruuvin avaaminenkaan iso homma ole, mutta kun osa haponkestävistä kiinnitysruuveista katkesi ruostumisen takia avattaessa, olikin aurinko jo laskenut ennen kuin liitimessä oli sähköt ja kattopaneli takaisin paikallaan. Juuri kun työkalut oli siivottu paikoilleen, veneessä alkoi tuntua savun hajua. Se tuli pilssipumpun kytkinpanelista, jonka vipukytkimen sisäkalut olivat omia aikojaan luhistuneet korroosioon ja pumppu kävi jatkuvasti kytkimen asennosta huolimatta. Seuraavana päivänä koko kytkinpaneli uusittiin, mutta oman aikansa vei uuden panelin kosteusssuojaus, koska valmistaja käyttää laadultaan ala-arvoisia komponentteja eikä välitä veneolosuhteiden vaatimuksista mitään. Pitäisi kai sekin palikka tehdä itse alusta loppuun  . Hyvä kuitenkin, että tämä tapahtui kun olimme itse paikalla tulipalovaaran takia.

18.7.2017
Järeästä kudosvahvisteisesta kumiletkusta tehdyt mastokiilamme ovat kovettuneet ja murenevat tiputtaen mustaa kumijauhoa salonkiin aina purjehdittaessa. Aiomme korvata ne valamalla täytteen maston ja kauluksen väliin 2-komponenttisesta polyuretaanista. Amerikkalaiset ystävämme ovat käymässä USA:ssa, ja tuovat meille tarvittavan materiaalin Fakaravalle 21.7. jolloin aiomme olla heitä vastassa Pakokotassa Fakaravalla. Irenellä alkaa nyt olla paikat kunnossa, uusia varusteita on asennettu ja Eeva on pyörittänyt ahkerasti ompelukonetta tehdessään uusia suojapeitteitä auringon puhki polttamien tilalle. Uusi storan peite on nyt ommeltu. Se istuu hyvin ja on mukava käsitellä. Seuraavaksi on vuorossa uusien istumalaatikon tuulisuojien ompelu.

Tämän hetken tilanne:
Lähdimme Apatakilta vasta 21.7. odoteltuamme ensin pari päivää tuulen heikkenemistä ja purjehdimme atolli Fakaravalle. Vuorokauden matka meni vaivattomasti täyttä kryssiä 10 m/s tuulessa, mutta vendoja ei tarvittu kuin Apatakin pohjoisrannalla ja Fakaravan laguunissa. Fakaravan laguuni on 60 km pitkä ja 20 km leveä, ja sen ainoa kylä Rotoava on pohjoisrannalla. Pysähdyimme sinne pariksi päiväksi käydäksemme kaupassa, se olikin ensimmäinen kauppareissu muutamaan kuukauteen. Saimme jopa hankittua vähän tuoreita vihanneksia, joilla on nyt herkuteltu monta päivää. Siitä jatkoimme pitkin laguunia etelään Pakokotoon laguunin puoliväliin. Tapasimme siellä amerikkalaiset ystävämme, joiden piti tuoda meille 2-komponenttista polyuretaania USA:sta. Ystäviemme  tultua Tahitille kävi ilmi, että lentokentän turvatarkastus USA:ssa oli takavarikoinut polyuretaanin, vaikka se ei ole vaarallisten aineiden listalla. Se harmittaa meitä, kun se ei ollut ihan halpaakaan.

Toissapäivänä tulimme täyttä kryssiä tänne Fakaravan kaakkoiskulmalle Hirifaan. Varsinkin loppumatkasta laguunissa on paljon korallipäitä, joten vendojen paikkojen suunnitteleminen oli vähän samanlaista kuin Suomen saaristossa. Tässä menee varmaan muutama päivä, koska nyt on Maramu eli voimakas kaakkoistuuli, sitten seilaamme ehkä takaisin pohjoiseen Rotoavaan käymään vielä kaupassa ennen paluuta tänne ja jatkoa edelleen etelään asumattomalle atolli Tahanealle. Sieltä pitäisi kai seilata sivistyksen pariin Tahitille uusia akkuja ja aurinkopaneleita hankkimaan, vaikka se ei tunnukaan houkuttelevalta. Silloin läpiryntääjät ovat lähteneet tai ainakin siirtyneet länteen Leewardeille, joten Tahitillakin voivat veneiljöiden palvelut toimia. Nyt emme ole sieltä vastauksia e-maileihin saaneet.

Tahitin reissun jälkeen palaamme luultavasti näille seuduille ennen lähtöämme noin viikon kestävälle purjehdukselle etelään Gambier-saarille marraskuussa alkavan hurrikaanikauden ajaksi. SOI, joka on yksi El Nino indekseistä on viime kuukaudet vaeltanut El Ninon ja La Ninan välillä ilman selvää suuntaa. Jos se päätyy loppuvuodesta selvästi El Ninon puolelle, saatamme joutua muuttamaan suunnitelmia.

Täällä on nyt keskitalvi, mikä tuntuu myös lämpötilassa, nytkin veneen sisällä on vain 28C. Aurinko paistaa pohjoisen puolelta ja nousee päivä päivältä korkeammalle, kunnes se kulkee suoraan yläpuoleltamme lokakuussa. Sen jälkeen se alkaa painua alemmas etelän puolelle. Keskitalvelle tyypillisiä pitkiä kovan tuulen jaksoja ei vielä ole juuri ollut, ja sää on ollut muutenkin hyvin miellyttävä viimeiset 3 kuukautta. Sateita on ollut niukasti, ja meidän on pitänyt käyttää vesikonetta, koska sadeveden keräysjärjestelmämme ei ole riittänyt kattamaan kulutustamme.

Tänään saatiin muutama sadekuuro ja kerättyä sadevettä sen verran, että se innosti Eevan pyykin pesuun. Vaatteita ei kerry pyykkiin paljon, koska molemmilla on normaalisti käytössä vain 3 vaatekappaletta: päivä- ja iltashortsit sekä T-paita iltaa varten. Joskus harvoin kun olemme ihmisten ilmoilla, tarvitaan myös päivällä T-paitaa. Sen sijaan vihannesliinoja riittää pestäväksi. Kun saamme vihanneksia, ne pestään kloorivedellä ja kuivataan varjoisessa paikassa, jolloin kloori haihtuu. Sen jälkeen ne kääritään liinoihin ja varastoidaan salongin katossa riippuviin verkkoihin. Joskus kuitenkin jokin vihanneksista pääsee pilaantumaan, ja silloin liina menee pesuun, ja lisäksi ne pestään aina niiden tyhjentyessä.

Kuten ylläolevasta käy ilmi, meillä ei ole vaikeuksia keksiä itsellemme tekemistä täällä. Meillä on kiintolevylle kopioituna iso joukko radio-ohjelmia YLE Areenasta ja jokunen filmikin, mutta toistaiseksi aikamme ei ole riittänyt niiden kuunteluun tai katseluun. Elämä on silti ihan mukavaa, aurinko paistaa ja on oma aikataulu eikä tarvitse olla toimettomana.

Toivotamme lukijoillemme hyvää kesää ja mukavia purjehdustuulia.

Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene

​Baie Hanamoenoa Tahuatalla

​Irene Hanamoenoassa  Tahuatalla