Vaipaee, Ua Huka 4.4.2016
Tähän kuulumistemme osaan pyrimme kokoamaan tietoja, joista voi olla hyötyä muille cruising-elämää viettäville tai sitä suunnitteleville.
1. Perälippu
Olemme pitäneet periaatteenamme kantaa aina ehjää Suomen lippua Irenen lipputangossa. Pitkillä ylityksillä laitamme sen kuitenkin tuppeen lippua säästääksemme. Periaatteen noudattaminen on kuitenkin käynyt vaikeaksi nykyisten lippujen lyhyen kestoiän vuoksi. Entisaikaan lippu kesti vuoden, mutta nykyisten lippujen takaliikki alkaa rispaantua kahdessa kuukaudessa. Tämä koskee ainakin Helsingin lipputehtaan ja Bilteman myymiä lippuja. Suomessa käydessämme ostammekin yleensä ainakin puoli tusinaa perälippua kerralla.
Lipun käyttöikää voi jatkaa lyhentämällä sitä ja ompelemalla takaliikki uudelleen. Helsingin lipputehtaan lipuissa on oikeat mittasuhteet ja lyhentämisen voi tehdä vain kerran, muuten lipusta tulee aivan väärän muotoinen. Biltemasta ostamissamme jossain halpamaassa valmistetuissa lipuissa takaosa on selvästi liian pitkä. Niiden mittasuhteet ovat oikeat vasta kun ne on kerran lyhennetty. Siten ne voidaan korjata kahdesti.
Tätä kirjoitettaessa uudet ja korjattavissa olevat liput on veneeltä loppu. Tosin Eeva on aikaisemmin tehnyt useita kokonaan uusia lippuja ja uusinut rispaantuneita paneleja, mutta se on kohtuuttoman työlästä. Nyt on käytössä hätävarana pidetty vanha Finlaysonin valmistama ja kerran lyhennetty perälippu. Se on tehty kevyestä kankaasta ja liehunut tangossa jo puoli vuotta eikä osoita rispaantumisen merkkejä. Nykyisten lippujen lyhytikäisyys on ilmeisesti syynä siihen, että nykyään varsin monet cruising-veneet eivät käytä kansallisuuslippua lainkaan.
2. Ankkuriketju
Irenen ensimmäinen ankkuriketju vuodelta 1975 vaihdettiin v. 1988. Ketju oli hyväkuntoinen, mutta se piti uusia, koska silloin veneeseen asennettiin ankkurivinssi ja ketjulenkin piti sopia vinssin ketjupyörälle. Seuraavan kerran ketju uusittiin ruostumisen takia v. 2003 oltuaan käytössä 11 vuotta (Irene oli välillä muutaman vuoden maissa Trinidadilla ison rempan vuoksi). Se ketju vaihdettiin ruostumisen vuoksi v. 2011 kymmenen vuoden käytön jälkeen. Nykyinen ketjumme on 5 vuotta vanha ja siitäkin vene on ollut maissa 2 vuotta. Nyt ketjusta tippuu runsaasti tummanruskeaa ruostevettä kannelle joka kerta ankkuria nostettaessa ja lenkkien ohentumisen vuoksi ne ovat pidentyneet eivätkä enää sovi vinssin ketjupyörälle 18 ja 25 m välillä. Ketjun vetolujuuskin on varmasti huomattavasti alentunut. Sen vuoksi keulakantemme etuosa on ikävän ruskea, sillä ruostetahrat eivät lähde gelcoatista tavallisilla pesuaineilla. Ainoa tuntemamme keino niiden poistamiseen on happopesu joko oksaaliha polla tai fosforihapolla. Nykyinen ketjumme menee vaihtoon heti ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa.
Nykyisten DIN766 normin mukaisten ketjujen vetolujuus on lähes kaksinkertainen vanhan ajan ketjuihin verrattuna lujemman terässeoksen ansiosta, mutta galvanointi on hyvin ohut. Naapuriveneemme puolitoista vuotta vanha ketju Apatakilla ruostui käyttökelvottomaksi möykyksi ketjulokerossa, kun sitä ei ollut pesty makealla vedellä ennen veneen jättöä säilytykseen syklonikauden ajaksi. Veneen säilytyshuollon yhteydessä laskemme ketjun maahan, huuhdomme sen makealla vedellä ja annamme kuivua hyvin ennen nostoa takaisin ketjupilssiin. Lopuksi peitämme ankkurivinssin säilytyspeitolla estääksemme sadeveden tippumisen ketjupilssiin. Monet veneet, joissa sadeveden tippuminen ketjulokeroon on vaikea estää, ripustavat ketjun väljästi vaakasuoralle lankulle veneen keulan alle irti maasta säilytyksen ajaksi.
Vaihto ruostumatumattomasta teräksestä tehtyyn ketjuun tietysti vapauttaisi meidät ruostetahroista, mutta korroosio etenee siinäkin eikä sitä ole helppo havaita. Galvanoidun ketjun korroosio kyllä näkyy ja tuntuu paljon ennen kuin ketju käy epäluotettavaksi. Kokemuksemme ruostumattomasta teräksestä ovat sen verran negatiiviset, että ankkuriketjun materiaaliksi emme sitä kelpuuta.
Nykyisen ketjumme ostimme Micheliltä Tahiti Yacht Accessoiresta. Michel on itsekin cruiseri, joka asuu edelleen veneessään Marina Tainan edustalla Tahitilla. Hän on erittäin asiantunteva ja myy vain hyvälaatuisia tuotteita. Michel kertoi, että kiinalaiset tulivat markkinoille myymällä halvalla ohuelti galvanoitua ketjua. Muut valmistajat seurasivat perässä, joten parempaa laatua ei nyt ole saatavissa. Nykyinen ketjumme on valmistettu Ranskassa.
3. Sadeveden keräysjärjestelmä
Nyt on kulunut 5 kk siitä kun viimeksi käytimme vesikonettamme, emmekä koko tänä aikana ole hakeneet makeaa vettä rannalta. Se on säästänyt meiltä paljon sähköä, josta puolestaan on ollut jatkuva pula. Olemme saaneet sadeveden keräysjärjestelmästämme paljon enemmän vettä kuin olemme tarvinneet, vaikka olemme pesseet pyykkiä ja käyttäneet makeaa vettä muutenkin tuhlailevasti. Keräysjärjestelmä on yksinkertainen, aurinkokatokselle satanut vesi ohjataan letkuihin ja kahteen 25 litran kansikansteriin ja sama tehdään biminille sataneelle vedelle. Kanisterit tyhjennetään lappoletkulla vesitankkeihin silloin kun tankeissa on tilaa, ja niistä otetaan suoraan suihku- ja pyykkivedet. Kannelta tulevaan vesitankkien täyttöletkuun olemme asentaneet samanlaisen filtterin kuin vesikoneemme meriveden syötössä on. Käytämme siinä 20 mikrometrin suodatinpatruunaa, joka poistaa sadeveden mukana mahdollisesti tulleet pienet roskat. Patruunan vaihdamme pari kertaa vuodessa.
Järjestelmä on nyt ollut käytössä 15 vuotta, eikä koko tänä aikana vesitankkien pohjalle ole kertynyt sakkaa. Kuivanakin kautena tropiikissa sataa sen verran, että saamme 60-70% tarvitsemastamme makeasta vedestä sadevettä keräämällä, loput teemme vesikoneella. Sadekauden aikana vesikonetta ei tarvita. Makean veden kulutuksemme on noin 40 l/päivä, jonka voimme vähentää kymmeneen litraan/päivä jos on tarvis. Jos vesikonetta ei käytetä, se pitää huuhtoa makealla vedellä 10 päivän välein. Meillä huuhteluun kuluu noin 10 l vettä, ja se käy helposti veneen oman makeavesipumpun avulla avaamalla huuhteluvesiventtiili noin minuutin ajaksi. Meistä on käsittämätöntä, että vain harvassa veneessä hyödynnetään sadevettä. Sen sijaan veneilijät ovat valmiita rahtaamaan kanistereilla vettä rannalta tai lähtemään Marquesasin sameavetisistä ankkuripaikoista ulos merelle vain tekemään vettä vesikoneella, kun vettä on saatavissa ilmaiseksi kotiin kannettuna taivaalta.
Tuamotulla kaikki maista saatavissa oleva juomavesi on paikallisten talojen katoilta kerättyä sadevettä. Kuivana kautena heillä on itselläänkin siitä ajoittain pulaa, ja olemme joitakin kertoja vieneet vesikoneellamme tehtyä juomavettä rannalle paikallisille ihmisille.
4. Jatkoa aikaisempaan Soudal/Sikaflex kittipohdiskeluun Kuten edellisten kuulumisten P.P.P. osassa kerroimme levitimme viime toukokuussa jollan pohjaan sisäpuolelle leveät raidat Sikaflex 290DC:tä, koska aurinko oli syönyt pohjakankaan yläpinnan pohjalautojen väleistä ja sen seurauksena pohjakankaan alapinnan pinnoite oli alkanut delaminoitua niiltä kohdin. Sikaflex 290DC levisi hyvin tasaiseksi ja sileäksi kerrokseksi ja lopputulos oli varsin siisti. Myös pohjan alapinnan delaminoituminen pysähtyi siihen paikkaan.
Niinpä pettymyksemme oli suuri, kun maaliskuussa Taiohaessa nostettuamme tavarat kaupassa käynnin jälkeen veneeseen kannelle ja salongin sohvalle ilmestyi mustia vaikeasti puhdistettavia tahroja. Syynä oli repun pohjaan jollan sisäpohjasta tarttunut takaisin juoksevaan muotoon muuttunut Sikaflex 290DC. Toistaiseksi vasta kaksi lapsen kämmenen kokoista aluetta on pehmennyt mustaksi mönjäksi, mutta nyt meiltä alkavat konstit loppua emmekä tiedä miten ne korjaamme.
Myös vuosi sitten kannen Soudal-saumojen uv-suojaksi levitetty Sikaflex 290DC kerros on ohentunut ja siitä leviää hienoa mustaa jauhoa. Kittaukset pitäisi uusia ennen kuin jätämme veneen säilytykseen ja lähdemme käymään Suomessa. Siihen tarvitsemme kuitenkin kittiä ja rauhallisen ankkuripaikan, ja ne löytyvät vasta Apatakilta. Joudumme siellä varaamaan runsaasti aikaa veneen säilytysvalmisteluihin.
Toistaisen kokemuksemme mukaan kelvollista kittiä emme ole vielä käsiimme saaneet. Sikaflex 290DC näyttää kuitenkin olevan vähemmän huono kuin muut käyttämämme tuotteet.
Korjaus mainittuun havaintoon Sikaflex 290DC: pehmenemisestä:
Jollan sisäpohjaan vuosi sitten laittamamme Sikaflex 290DC kerroksen alle jäi joitakin laiskuja Soudal High Tackia, jotka silloin olivat hyvässä kunnossa ja vaikeat poistaa. Nyt ne ovat muuttuneet takaisin juoksevaan muotoon ja niiden päälle laitettu Sikaflex 290DC jäi ohueksi kerrokseksi tahraavan massan päälle. Kun siihen laittoi painavan repun, Sikaflex kerros repesi ja repun pohja tahriintui. Siten havaintomme Sikaflex 290DC:n pehmenemisestä muiden polyuretaanien ja MS-polymeerien tapaan oli virheellinen.
5. Jatkoa pilssipumpun kytkimiin
Irenellä pentterin harmaavesisäiliön pumpun kytkin on ollut jatkuva riesa. On se kumma, että niin yksinkertaista venevarustetta kuin kunnollinen pilssipumpun kytkin emme ole saaneet käsiimme. Pumppu käynnistetään noin 6 kertaa vuorokaudessa. Rule 35 elohopeakytkin kesti siinä 7 kk. Rulen nykyinen malli, joka on valmistajan mukaan testeissä kestänyt satoja tuhansia kytkentöjä, on liian pitkä säiliöömme. Sellainen on kuitenkin meillä käytössä WC:n lavuaarin harmaavesisäiliössä. Siellä se kesti 26 kk, eli noin 1200 kytkentäoperaatiota. Se vastaisi 7 kk käyttöä pentterin harmaavesisäiliössä. Harmaavesisäiliöiden pumppujen ottama virta on noin viidesosa kytkinten spesifikaatioiden mukaisesta maksimivirrasta.
Meillä on ollut 6 kpl Johnson Pump Ultima eletronisia kytkimiä pentterin harmaavesisäiliössä, ja niiden käyttöikä on ollut keskimäärin 4 1/2 kuukautta. Vähän alle vuosi sitten asensimme Johnson Pump Ultima kytkimen tilalle Whalen elektronisen kytkimen. Se kesti 11 kk käyttöä, mutta ei toiminut kunnolla missään vaiheessa. Kytkin on liian herkkä merivesipisaroille. Jos tiskin yhteydessä käytetään merivettä, pumppu käynnistyy normaalisti, mutta ei pysähdy lainkaan säiliön tyhjentyessä vaan pumppu pitää pysäyttää manuaalisesti. Whalen kytkin vaihdettiin samanlaiseen maaliskuun lopussa 2016. Elektronisten kytkinten 3 vuoden takuuaika ei meitä paljon ilahduta, sillä kytkimen vaihto on kelju operaatio.
6. Moottorin merivesipumpun impelleri
Meillä oli pitkään moottorin ylikuumenemisongelmia Nuku Hivalla. Niihin oli useita syitä, kuten raakku- ja ruohokasvusto potkurissa, merivesipumpun impellerin yhden siiven puuttuminen, lämmönvaihtimen tukkoisuus ja 32 astetta lämmin merivesi. Muut olemme nyt korjanneet, mutta meriveden lämpötilalle emme ole tehneet mitään.
Vaihdoimme merivesipumpun impellerin ennen vesille laskua vuosi sitten. Se impelleri kesti 75 moottorituntia. Edellisen impellerin siipiin tuli murtumia 42 ajotunnin jälkeen ja sitä edellinen kesti 96 moottorituntia. Aikaisemmin impellerit ovat kestäneet 200-300 ajotuntia. Olemme yleensä pitäneet varaosissamme 2-3 impelleriä, mutta nyt ovat ehjät impellerit loppu. Ilmeisesti säilytys tropiikin lämpötilassa haurastuttaa impellerin kumimateriaalia, joten ison varaston pitämisestä ei ole hyötyä.
7. Kaikuluotainanturit
Irenellä on ollut läpiasennettu muovinen kaikuluotaimen anturi alusta lähtien eli yli 40 vuotta. Niitä on jouduttu vaihtamaan noin 5-10 vuoden välein kun niiden sisään on tunkeutunut merivettä. Viimeiset 15 vuotta muovirunkoinen anturi on ollut kytketty istumalaatikon kaikuluotaimeen. Uusimme anturin heinäkuussa 2011 ja seuraavan kerran syyskuussa 2014. Kryssiessämme varsin kovassa kelissä Hakateasta Taiohaeen maaliskuun lopulla 2016 anturi toimi lähtiessämme mutta ei enää ankkuroitaessa Taiohaessa. Siinä vaiheessa vain yksi Irenen kolmesta kaikuluotaimesta toimi. Yhdestä kaikuluotaimesta katosi nimittäin näyttö lopullisesti jo puoli vuotta sitten. Irenellä on neljä kaikuluotainanturia, ja istumalaatikon kaikuluotainkin saatiin toimimaan kun siihen kytkettiin vara-anturi.
Muovirunkoinen anturimme pitäisi korvata pronssirunkoisella. Se ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen toimenpide, koska anturi on asennettu hyvin paksuun lasikuituun veneen keskilinjalle. Harkittavaksi vielä jäi, pitäisikö anturi taas korvata samanlaisella vai laminoida reikä umpeen ja tehdä uusi reikä pronssirunkoista varten muualle.
8. Yhteenveto
Viime vuosikymmenellä Karibian cruisereiden Grand Old Man Donald Street sai lempinimen Mr. Squeky, koska hänellä oli aina valittamista nykyajan veneilytavoista ja venevarusteista. Tähän P.P.P. osaan emme keksineet juurikaan positiivisia aiheita, joten näyttää siltä, että meistä on tulossa 2010-luvun Mr. ja Mrs. Squeky.
Tapio ja Eeva Hämäläinen
s/y Irene
Tähän kuulumistemme osaan pyrimme kokoamaan tietoja, joista voi olla hyötyä muille cruising-elämää viettäville tai sitä suunnitteleville.
1. Perälippu
Olemme pitäneet periaatteenamme kantaa aina ehjää Suomen lippua Irenen lipputangossa. Pitkillä ylityksillä laitamme sen kuitenkin tuppeen lippua säästääksemme. Periaatteen noudattaminen on kuitenkin käynyt vaikeaksi nykyisten lippujen lyhyen kestoiän vuoksi. Entisaikaan lippu kesti vuoden, mutta nykyisten lippujen takaliikki alkaa rispaantua kahdessa kuukaudessa. Tämä koskee ainakin Helsingin lipputehtaan ja Bilteman myymiä lippuja. Suomessa käydessämme ostammekin yleensä ainakin puoli tusinaa perälippua kerralla.
Lipun käyttöikää voi jatkaa lyhentämällä sitä ja ompelemalla takaliikki uudelleen. Helsingin lipputehtaan lipuissa on oikeat mittasuhteet ja lyhentämisen voi tehdä vain kerran, muuten lipusta tulee aivan väärän muotoinen. Biltemasta ostamissamme jossain halpamaassa valmistetuissa lipuissa takaosa on selvästi liian pitkä. Niiden mittasuhteet ovat oikeat vasta kun ne on kerran lyhennetty. Siten ne voidaan korjata kahdesti.
Tätä kirjoitettaessa uudet ja korjattavissa olevat liput on veneeltä loppu. Tosin Eeva on aikaisemmin tehnyt useita kokonaan uusia lippuja ja uusinut rispaantuneita paneleja, mutta se on kohtuuttoman työlästä. Nyt on käytössä hätävarana pidetty vanha Finlaysonin valmistama ja kerran lyhennetty perälippu. Se on tehty kevyestä kankaasta ja liehunut tangossa jo puoli vuotta eikä osoita rispaantumisen merkkejä. Nykyisten lippujen lyhytikäisyys on ilmeisesti syynä siihen, että nykyään varsin monet cruising-veneet eivät käytä kansallisuuslippua lainkaan.
2. Ankkuriketju
Irenen ensimmäinen ankkuriketju vuodelta 1975 vaihdettiin v. 1988. Ketju oli hyväkuntoinen, mutta se piti uusia, koska silloin veneeseen asennettiin ankkurivinssi ja ketjulenkin piti sopia vinssin ketjupyörälle. Seuraavan kerran ketju uusittiin ruostumisen takia v. 2003 oltuaan käytössä 11 vuotta (Irene oli välillä muutaman vuoden maissa Trinidadilla ison rempan vuoksi). Se ketju vaihdettiin ruostumisen vuoksi v. 2011 kymmenen vuoden käytön jälkeen. Nykyinen ketjumme on 5 vuotta vanha ja siitäkin vene on ollut maissa 2 vuotta. Nyt ketjusta tippuu runsaasti tummanruskeaa ruostevettä kannelle joka kerta ankkuria nostettaessa ja lenkkien ohentumisen vuoksi ne ovat pidentyneet eivätkä enää sovi vinssin ketjupyörälle 18 ja 25 m välillä. Ketjun vetolujuuskin on varmasti huomattavasti alentunut. Sen vuoksi keulakantemme etuosa on ikävän ruskea, sillä ruostetahrat eivät lähde gelcoatista tavallisilla pesuaineilla. Ainoa tuntemamme keino niiden poistamiseen on happopesu joko oksaaliha polla tai fosforihapolla. Nykyinen ketjumme menee vaihtoon heti ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa.
Nykyisten DIN766 normin mukaisten ketjujen vetolujuus on lähes kaksinkertainen vanhan ajan ketjuihin verrattuna lujemman terässeoksen ansiosta, mutta galvanointi on hyvin ohut. Naapuriveneemme puolitoista vuotta vanha ketju Apatakilla ruostui käyttökelvottomaksi möykyksi ketjulokerossa, kun sitä ei ollut pesty makealla vedellä ennen veneen jättöä säilytykseen syklonikauden ajaksi. Veneen säilytyshuollon yhteydessä laskemme ketjun maahan, huuhdomme sen makealla vedellä ja annamme kuivua hyvin ennen nostoa takaisin ketjupilssiin. Lopuksi peitämme ankkurivinssin säilytyspeitolla estääksemme sadeveden tippumisen ketjupilssiin. Monet veneet, joissa sadeveden tippuminen ketjulokeroon on vaikea estää, ripustavat ketjun väljästi vaakasuoralle lankulle veneen keulan alle irti maasta säilytyksen ajaksi.
Vaihto ruostumatumattomasta teräksestä tehtyyn ketjuun tietysti vapauttaisi meidät ruostetahroista, mutta korroosio etenee siinäkin eikä sitä ole helppo havaita. Galvanoidun ketjun korroosio kyllä näkyy ja tuntuu paljon ennen kuin ketju käy epäluotettavaksi. Kokemuksemme ruostumattomasta teräksestä ovat sen verran negatiiviset, että ankkuriketjun materiaaliksi emme sitä kelpuuta.
Nykyisen ketjumme ostimme Micheliltä Tahiti Yacht Accessoiresta. Michel on itsekin cruiseri, joka asuu edelleen veneessään Marina Tainan edustalla Tahitilla. Hän on erittäin asiantunteva ja myy vain hyvälaatuisia tuotteita. Michel kertoi, että kiinalaiset tulivat markkinoille myymällä halvalla ohuelti galvanoitua ketjua. Muut valmistajat seurasivat perässä, joten parempaa laatua ei nyt ole saatavissa. Nykyinen ketjumme on valmistettu Ranskassa.
3. Sadeveden keräysjärjestelmä
Nyt on kulunut 5 kk siitä kun viimeksi käytimme vesikonettamme, emmekä koko tänä aikana ole hakeneet makeaa vettä rannalta. Se on säästänyt meiltä paljon sähköä, josta puolestaan on ollut jatkuva pula. Olemme saaneet sadeveden keräysjärjestelmästämme paljon enemmän vettä kuin olemme tarvinneet, vaikka olemme pesseet pyykkiä ja käyttäneet makeaa vettä muutenkin tuhlailevasti. Keräysjärjestelmä on yksinkertainen, aurinkokatokselle satanut vesi ohjataan letkuihin ja kahteen 25 litran kansikansteriin ja sama tehdään biminille sataneelle vedelle. Kanisterit tyhjennetään lappoletkulla vesitankkeihin silloin kun tankeissa on tilaa, ja niistä otetaan suoraan suihku- ja pyykkivedet. Kannelta tulevaan vesitankkien täyttöletkuun olemme asentaneet samanlaisen filtterin kuin vesikoneemme meriveden syötössä on. Käytämme siinä 20 mikrometrin suodatinpatruunaa, joka poistaa sadeveden mukana mahdollisesti tulleet pienet roskat. Patruunan vaihdamme pari kertaa vuodessa.
Järjestelmä on nyt ollut käytössä 15 vuotta, eikä koko tänä aikana vesitankkien pohjalle ole kertynyt sakkaa. Kuivanakin kautena tropiikissa sataa sen verran, että saamme 60-70% tarvitsemastamme makeasta vedestä sadevettä keräämällä, loput teemme vesikoneella. Sadekauden aikana vesikonetta ei tarvita. Makean veden kulutuksemme on noin 40 l/päivä, jonka voimme vähentää kymmeneen litraan/päivä jos on tarvis. Jos vesikonetta ei käytetä, se pitää huuhtoa makealla vedellä 10 päivän välein. Meillä huuhteluun kuluu noin 10 l vettä, ja se käy helposti veneen oman makeavesipumpun avulla avaamalla huuhteluvesiventtiili noin minuutin ajaksi. Meistä on käsittämätöntä, että vain harvassa veneessä hyödynnetään sadevettä. Sen sijaan veneilijät ovat valmiita rahtaamaan kanistereilla vettä rannalta tai lähtemään Marquesasin sameavetisistä ankkuripaikoista ulos merelle vain tekemään vettä vesikoneella, kun vettä on saatavissa ilmaiseksi kotiin kannettuna taivaalta.
Tuamotulla kaikki maista saatavissa oleva juomavesi on paikallisten talojen katoilta kerättyä sadevettä. Kuivana kautena heillä on itselläänkin siitä ajoittain pulaa, ja olemme joitakin kertoja vieneet vesikoneellamme tehtyä juomavettä rannalle paikallisille ihmisille.
4. Jatkoa aikaisempaan Soudal/Sikaflex kittipohdiskeluun Kuten edellisten kuulumisten P.P.P. osassa kerroimme levitimme viime toukokuussa jollan pohjaan sisäpuolelle leveät raidat Sikaflex 290DC:tä, koska aurinko oli syönyt pohjakankaan yläpinnan pohjalautojen väleistä ja sen seurauksena pohjakankaan alapinnan pinnoite oli alkanut delaminoitua niiltä kohdin. Sikaflex 290DC levisi hyvin tasaiseksi ja sileäksi kerrokseksi ja lopputulos oli varsin siisti. Myös pohjan alapinnan delaminoituminen pysähtyi siihen paikkaan.
Niinpä pettymyksemme oli suuri, kun maaliskuussa Taiohaessa nostettuamme tavarat kaupassa käynnin jälkeen veneeseen kannelle ja salongin sohvalle ilmestyi mustia vaikeasti puhdistettavia tahroja. Syynä oli repun pohjaan jollan sisäpohjasta tarttunut takaisin juoksevaan muotoon muuttunut Sikaflex 290DC. Toistaiseksi vasta kaksi lapsen kämmenen kokoista aluetta on pehmennyt mustaksi mönjäksi, mutta nyt meiltä alkavat konstit loppua emmekä tiedä miten ne korjaamme.
Myös vuosi sitten kannen Soudal-saumojen uv-suojaksi levitetty Sikaflex 290DC kerros on ohentunut ja siitä leviää hienoa mustaa jauhoa. Kittaukset pitäisi uusia ennen kuin jätämme veneen säilytykseen ja lähdemme käymään Suomessa. Siihen tarvitsemme kuitenkin kittiä ja rauhallisen ankkuripaikan, ja ne löytyvät vasta Apatakilta. Joudumme siellä varaamaan runsaasti aikaa veneen säilytysvalmisteluihin.
Toistaisen kokemuksemme mukaan kelvollista kittiä emme ole vielä käsiimme saaneet. Sikaflex 290DC näyttää kuitenkin olevan vähemmän huono kuin muut käyttämämme tuotteet.
Korjaus mainittuun havaintoon Sikaflex 290DC: pehmenemisestä:
Jollan sisäpohjaan vuosi sitten laittamamme Sikaflex 290DC kerroksen alle jäi joitakin laiskuja Soudal High Tackia, jotka silloin olivat hyvässä kunnossa ja vaikeat poistaa. Nyt ne ovat muuttuneet takaisin juoksevaan muotoon ja niiden päälle laitettu Sikaflex 290DC jäi ohueksi kerrokseksi tahraavan massan päälle. Kun siihen laittoi painavan repun, Sikaflex kerros repesi ja repun pohja tahriintui. Siten havaintomme Sikaflex 290DC:n pehmenemisestä muiden polyuretaanien ja MS-polymeerien tapaan oli virheellinen.
5. Jatkoa pilssipumpun kytkimiin
Irenellä pentterin harmaavesisäiliön pumpun kytkin on ollut jatkuva riesa. On se kumma, että niin yksinkertaista venevarustetta kuin kunnollinen pilssipumpun kytkin emme ole saaneet käsiimme. Pumppu käynnistetään noin 6 kertaa vuorokaudessa. Rule 35 elohopeakytkin kesti siinä 7 kk. Rulen nykyinen malli, joka on valmistajan mukaan testeissä kestänyt satoja tuhansia kytkentöjä, on liian pitkä säiliöömme. Sellainen on kuitenkin meillä käytössä WC:n lavuaarin harmaavesisäiliössä. Siellä se kesti 26 kk, eli noin 1200 kytkentäoperaatiota. Se vastaisi 7 kk käyttöä pentterin harmaavesisäiliössä. Harmaavesisäiliöiden pumppujen ottama virta on noin viidesosa kytkinten spesifikaatioiden mukaisesta maksimivirrasta.
Meillä on ollut 6 kpl Johnson Pump Ultima eletronisia kytkimiä pentterin harmaavesisäiliössä, ja niiden käyttöikä on ollut keskimäärin 4 1/2 kuukautta. Vähän alle vuosi sitten asensimme Johnson Pump Ultima kytkimen tilalle Whalen elektronisen kytkimen. Se kesti 11 kk käyttöä, mutta ei toiminut kunnolla missään vaiheessa. Kytkin on liian herkkä merivesipisaroille. Jos tiskin yhteydessä käytetään merivettä, pumppu käynnistyy normaalisti, mutta ei pysähdy lainkaan säiliön tyhjentyessä vaan pumppu pitää pysäyttää manuaalisesti. Whalen kytkin vaihdettiin samanlaiseen maaliskuun lopussa 2016. Elektronisten kytkinten 3 vuoden takuuaika ei meitä paljon ilahduta, sillä kytkimen vaihto on kelju operaatio.
6. Moottorin merivesipumpun impelleri
Meillä oli pitkään moottorin ylikuumenemisongelmia Nuku Hivalla. Niihin oli useita syitä, kuten raakku- ja ruohokasvusto potkurissa, merivesipumpun impellerin yhden siiven puuttuminen, lämmönvaihtimen tukkoisuus ja 32 astetta lämmin merivesi. Muut olemme nyt korjanneet, mutta meriveden lämpötilalle emme ole tehneet mitään.
Vaihdoimme merivesipumpun impellerin ennen vesille laskua vuosi sitten. Se impelleri kesti 75 moottorituntia. Edellisen impellerin siipiin tuli murtumia 42 ajotunnin jälkeen ja sitä edellinen kesti 96 moottorituntia. Aikaisemmin impellerit ovat kestäneet 200-300 ajotuntia. Olemme yleensä pitäneet varaosissamme 2-3 impelleriä, mutta nyt ovat ehjät impellerit loppu. Ilmeisesti säilytys tropiikin lämpötilassa haurastuttaa impellerin kumimateriaalia, joten ison varaston pitämisestä ei ole hyötyä.
7. Kaikuluotainanturit
Irenellä on ollut läpiasennettu muovinen kaikuluotaimen anturi alusta lähtien eli yli 40 vuotta. Niitä on jouduttu vaihtamaan noin 5-10 vuoden välein kun niiden sisään on tunkeutunut merivettä. Viimeiset 15 vuotta muovirunkoinen anturi on ollut kytketty istumalaatikon kaikuluotaimeen. Uusimme anturin heinäkuussa 2011 ja seuraavan kerran syyskuussa 2014. Kryssiessämme varsin kovassa kelissä Hakateasta Taiohaeen maaliskuun lopulla 2016 anturi toimi lähtiessämme mutta ei enää ankkuroitaessa Taiohaessa. Siinä vaiheessa vain yksi Irenen kolmesta kaikuluotaimesta toimi. Yhdestä kaikuluotaimesta katosi nimittäin näyttö lopullisesti jo puoli vuotta sitten. Irenellä on neljä kaikuluotainanturia, ja istumalaatikon kaikuluotainkin saatiin toimimaan kun siihen kytkettiin vara-anturi.
Muovirunkoinen anturimme pitäisi korvata pronssirunkoisella. Se ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen toimenpide, koska anturi on asennettu hyvin paksuun lasikuituun veneen keskilinjalle. Harkittavaksi vielä jäi, pitäisikö anturi taas korvata samanlaisella vai laminoida reikä umpeen ja tehdä uusi reikä pronssirunkoista varten muualle.
8. Yhteenveto
Viime vuosikymmenellä Karibian cruisereiden Grand Old Man Donald Street sai lempinimen Mr. Squeky, koska hänellä oli aina valittamista nykyajan veneilytavoista ja venevarusteista. Tähän P.P.P. osaan emme keksineet juurikaan positiivisia aiheita, joten näyttää siltä, että meistä on tulossa 2010-luvun Mr. ja Mrs. Squeky.
Tapio ja Eeva Hämäläinen
s/y Irene
RSS-syöte