Tuamotu, atolli Fakarava 21.10.2014
S 16 deg 03,6'
W 145 deg 37,3'
Palasimme Irenelle 27.8. 2014 lähes vuoden kestäneen Suomen reissun jälkeen. Tulomatka meni edellisvuosien tapaan. Lentomme oli perillä aikaisin perjantaina aamulla, ja sitä seurasi kolme hektistä päivää Tahitilla hankkiessamme ruokaa ja juomaa sekä venevarusteita. Maanantaina aamulla veimme 20 pahvilaatikollista hankkimiamme tavaroita ja matkalaukkumme satamaan, missä ne pakattiin Apatakille iltapäivällä lähtevään yhteysalukseen. Laivalla on tilaa kymmenien tuhansien torakoiden lisäksi 12 matkustajalle ja matkustimme sen mukana. Laiva tuli Niutahin kylään myöhään tiistai-iltana, missä isäntäväkeämme oli meitä vastassa. Emäntämme Pauline oli ollut Papeetessa hoitamassa puolitoista vuotiasta lastenlastaan, ja palasi seuraavan päivän lennolla. Jäimme Niutahiin yöksi niin että Paulinekin sai kyydin 11 mpk:n päässä olevalle motu Tamarolle (motu=saari), missä myös Apataki Carenage on. Olimme Irenellä keskiviikkona iltapäivällä aikaeron huomioon ottaen melko tarkasti 7 vrk Helsing istä lähtömme jälkeen.
Tullessamme vene oli varsin hyvässä kunnossa, hometta ei ollut sisällä juuri missään, ja kannellakin vain suojapeitteen köysissä ja muutamissa jatkuvasti auringolta suojassa olleissa paikoissa. Säilytyksen aikana hajonneita varusteitakin oli tavanomainen määrä, listaan kertyi vain tusinan verran merkintöjä. Pari seuraavaa päivää kului tuomiemme tavaroiden paikoilleen laitossa niin että saimme vähän asuintilaa itsellemmekin. Sitten pääsimme aloittamaan vesillelaskun valmistelun, joka ei paljon poikkea suomalaisesta veneen kevätkunnostuksesta. Vesille pääsimme 11.9.2014, mutta veneen huoltotyöt jatkuivat vielä viikon verran marinan poijussa.
Apataki Carenagessa oli vähemmän veneitä kuin aikaisemmin, koska tulli lyhensi ulkomaalaisten veneiden verovapaata maassaoloaikaa kahdesta vuodesta 18 kuukauteen vuosi sitten. Se ei sopinut alkuunkaan yhteen syklonikausien kanssa, ja Tyynen meren yli tulleet veneet jatkoivat matkaansa vielä saman kauden aikana. Veneiden tuomat tulot putosivat välittömästi niin paljon, että tulli muutti taas sääntöjä ja tulevat veneet saavat nyt "Yacht in Transit" statuksen kolmeksi vuodeksi. Tällaista poukkoilua näimme riittämiin Karibialla, ja aloimme kutsua sitä Saarelaispolitiikaksi.
Lähdimme jatkamaan venetöitä Oparariin Apatakin laguunin koilliskulmalla kun saimme veneen purjehduskuntoon. Sieltä on n. 10 km lähimpään ihmisasumukseen. Vietimme Opararissa 11 mukavaa päivää, jotka kuluivat venetöissä ja päivittäisen ruoan hankkimisessa. Työlista ei juuri lyhentynyt, koska uusia vikoja tuli sitä mukaa kun vanhoja saatiin korjattua. Eeva istui paljon ompelukoneen ääressä tehden ja korjaten veneen suojapeitteitä (tuuliperäsimen peite, pelastuslautan peite, jollan keulapussi, perämoottorin suojapeite ym.). Perämoottorin jäähdytysvesipumpun impelleri hajosi ja samalla tehtiin koneelle vähän isompikin huolto. SSB-radion kaiutin on 90% ajasta mykkä, mutta kuulokeliitin toimi. Irenen varastoista löytyi pieni kovaääninen, jolle tehtiin tyhjentyneestä teepurkista kaiutinboksi. Kun sen liittää kuulokeliittimeen, voimme molemmat kuunnella BBC:n aamu-uutiset, tosin varsin vaatimattomalla teholla. Yksi aamupäivä meni tuulimittariston korjauksessa ja iltapäivä kalastaess a (2 noin kilon painoista kalaa), ja seuraava päivä kaloja savustaessa rantahietikolla. Savukalasta Eeva tekee aivan erinomaista pate'eta, josta myös isäntäväkemme ja muut seilorit pitävät kovin. Muut päivät Opararilla kuluivat samaan malliin.
Emme voineet jatkaa matkaamme muualle Tuamotulle hieman yllättävästä syystä. Saavuttuamme Polynesiaan kuulimme, että hallitus oli päättänyt uudistaa setelit ja vaihtoaikaa uusiin oli vain syyskuun loppuun. Sen jälkeen vanhat setelit menettivät täysin arvonsa. Muutamia turistipalveluja tarjoavia atolleja lukuun ottamatta maksaminen luottokortilla ei ole mahdollista Tuamotulla. Olimme jättäneet vuosi sitten huomattavan summan Ranskan Polynesian frangeja Irenelle. Ne olivat jääneet käyttämättä koska purjehdussuunnitelmamme menivät myttyyn Eevan sairastumisen vuoksi. Emme voineet vaihtaa kassaamme Papeetessa, koska rahat olivat Irenellä. Tuamotulla on pankki vain Rangiroalla, joka sijaitsee 70 mpk meidän suunnitelmiemme kannalta väärään suuntaan. Apatakilla puhuimme Paulinen kanssa ja saimme toimitettua rahat Alfredin äidin mukana Papeeteen, jossa Nancy (Laun tytär) vaihtoi setelit pankissa. Rahat saimme Alfredin mukana takaisin, kun Alfred kävi Papeetessa lääkärissä. Näin asiat hoituvat täällä, kunhan ei yritä tehdä mitään kiireellä. Rahanhakureissulla Carenageen vierähti noin viikko. Eeva valmisti yhteisen illallisen Laun perheelle ja Tapio auttoi Tonia (Alfredin ja Paulinen poika) tämän kalastusveneen moottorin korjauksessa. Lopuksi tietenkin Lautkin tarjosivat päivällisen.
Samalla pääsimme käymään Niutahissa kaupassa (1. kerta kuukauteen) Carenagen veneellä. Irenellä kauppamatka on hankala, koska kylän laituri on passen varrella, jossa suurimman osan ajasta kulkee 5-8 solmun pyörteinen virta. Passen läpimeno pitää ajoittaa tarkoin vuorovesien mukaan meidän nopeusresurseillamme, joten kauppamatka Irenellä venyisi yli vuorokauden mittaiseksi ja edellyttäisi kiinnittymistä kylän laituriin, jota myös yhteysalukset käyttävät. Kylä on laguunissa alatuulen puolella, eikä siellä ole suojaista ankkuripaikkaa laguunin puolella. Passen virta aiheuttaa myös terävän aallokon kohdatessaan laguunin aallot, joten läpimeno jollalla on hyvin vaikeaa, vaikka Irenen ankkurointi kylän lähelle hyvässä säässä onnistuisikin. Paikallisille moottoriveneille on suojaisa poukama kylän kohdalla passen varrella, mutta se on aivan liian matala purjeveneille. Saimme hankittua vähän olutta sekä perunoita, sipuleita ja 12 appelsiinia, siinä oli kaikki tuore tavara mitä oli saat avilla. Mukana kylässä käymässä oli myös kaksi turistia Carenageen tulleesta charter-veneestä. Kävellessämme kylän raittia sanoin heille, että aika pysähtyy täällä. He kysyivät, että loppuuko vanheneminenkin. Vastasin, että kyllä loppuu. Se tuntuu ainakin meidän kohdallamme pitävän paikkansa, koska meillä molemmilla monet iän karttuessa kehittyneet pikkukrempat ovat yllättäen hävinneet.
Sen jälkeen palasimme Oparariin viimeistelemään venettä avomerikuntoon ja täyttämään jääkaappimme kalafileillä ja savustetulla tai muuten prosessoidulla kalalla. Monena päivänä Tapio harppuunoi 3-6 kg kalaa, ja siimalla ja koukulla tai vieheellä kalastaminenkin yleensä onnistui. Silloin vain ei voinut niin helposti valita saalislajia. Parina päivänä tuuli oikutteli ja kääntyi 360 astetta muutaman tunnin kuluessa. Ankkuriketju jäi silloin korallimöykkyjen taakse ja sen selvittäminen yleensä edellytti sukeltamista 10 m syvyyteen katsomaan miten sotku selvitetään.
Eräänä päivänä näimme pari paikallista miestä keräämässä kookospähkinöitä rannalla ja päätimme käydä tervehtimässä heitä, koska olimme ilmeisestikin heidän maillaan. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan, vaikka meillä ei ollut paljonkaan yhteistä kieltä. Miehet halusivat näyttää meille pyydystämäänsä rapua, joka oli yli puolitoistakiloinen palmurapu. Ne ovat harvinaisia ja niitä pidetään suurena herkkuna. Miehet halusivat ehdottomasti antaa ravun meille, vaikka olisi se varmaan maistunut heillekin. Jollan pohjalla se onnistui nappaamaan sakseensa jollan ankkurille tukevasta kankaasta tehdyn säilytyspussin, johon tuli reikä. Veneellä laitoimme ravun ankkureineen ämpäriin. Saimme saksen avattua kahden ison ruuvimeisselin avulla, mutta silloin rapu nappasi kiinni ämpärin reunasta irrottaen siitä isot muovilastut. Palmurapu tarvitsee vahvat sakset, sillä se elää kiipeämällä kookospalmuun ja järsimällä kookospähkinään reiän saksillaan. Ravusta riitti meille kaksi tukevaa ja herk ullista illallista, vaikka pyrstössä ei olekaan juuri mitään syötävää. Veimme ravun antaneille miehille litran boksin valkoviiniä, ja seuraavana päivänä vielä uuden Rapala Magnum uistimen kun he tulivat noutamaan kasaamiaan kookospähkinöitä.
16.10. lähdimme kaupassa käymään 100 mpk:n päähän atolli Fakaravalle. Meillä oli hyvä sää, hieman löysä kryssi ja tuultakin vain 8-10 m/s. Tulimme perille varhain seuraavana päivänä aivan riittävästi nukkuneina. Fakaravalla on kaksi kauppaa ja koju, jossa myydään vihanneksia ja hedelmiä ainakin muutaman päivän ajan yhteysaluksen käynnin jälkeen. Olemme nyt usean kauppareissun jälkeen täyttäneet varastotilamme ja valmiita jatkamaan matkaa. Tarkoituksenamme on seilata etelään Fakaravan n. 30 mpk pitkällä laguunilla ja tutustua sen itäreunan ankkuripaikkoihin. Laguunin eteläpäässä on toinen passe, josta pääsemme kauemmas kaakon suuntaan muille atolleille. Tuuli on kuitenkin ollut varsin tarkkaan pohjoisluoteesta viime päivät, joten laguunin itäreunan ankkuripaikat ovat alttiina laguunin sisäiselle aallokolle. Lähdemme sitten, kun tuuli kääntyy taas normaaliin suuntaansa koillisen ja kaakon välille. Sinänsä sää on ollut hieno kuluneet kaksi kuukautta, aurinko on paistanut ja tuu li on ollut leppoisa muutamaa päivää lukuun ottamatta. Watermakeriakin on pitänyt käyttää, koska sadevettä on tullut vähänlaisesti.
Joutuessamme viime huhtikuussa perhesyiden takia siirtämään lähtömme Suomesta elokuuhun tiesimme, että tästä tulee meille tynkäkausi täällä Tuamotulla. Syklonikausi alkaa marras-joulukuussa, ja sää muuttuu silloin epävakaaksi. Koko Tuamotulla ei ole yhtään kaikilta tuulilta suojaista ankkuripaikkaa, joten vene pitää joko nostaa maihin tai purjehtia riittävän kauas pohjoiseen syklonikauden ajaksi. Laguuneilla on vaarallista, vaikka ei kohtaisikaan varsinaista trooppista myrskyä. Hyvä esimerkki tästä on kun vuosi sitten normaalia syvempi through eli matalapaineen laakso kulki pohjoisen Tuamotun ylitse. Apataki Carenagen edustalla oli silloin 3 venettä (2 katamaraania ja yksi monohull) ankkurissa. Kuunneltuaan kovaa pohjoistuulta ennustaneet säätiedot Alfred neuvoi kippareita siirtymään laguunin pohjoisosaan. Kipparit kuitenkin uskoivat grib-tiedostojaan, joissa ei mitään erityisen kovaa tuulta näkynyt, ja laittoivat vain ulos lisää ankkureita. Seuraavana aamuyönä molemmet katam araanit olivat korkealla rantahiekalla ponttoonit täynnä repeämiä ja vettä ja miehistöt läpimärkinä Laun ruokasalissa. Myös Carenagen laituri rakennuksineen oli tuhoutunut. Maissa olleille veneille ei aiheutunut vahinkoa.
Tänä vuonna SOI (=Southern Oscillation Index) on ollut reippaasti negatiivinen heinäkuusta lähtien, mikä ennustaa El Nino-kautta. Silloin syklonien normaali rata siirtyy itään ja pohjoiseen eli kohti Ranskan Polynesiaa. Apataki on kuitenkin alueen luoteislaidalla, joten troopisen myrskyn suora osuma ei ole kovin todennäköinen. Normaalia epävakaampaa säätä on kuitenkin odotettavissa. Me voimme joko purjehtia 550 mpk:n päähän Marquesas-saarille tai nostaa veneen jälleen maihin Apatakilla ja lentää Suomeen syklonikauden ajaksi. Tällä hetkellä olemme kallistumassa jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, koska meiltä jäi vielä hoidettavia asioita kesken lähtiessämme Suomesta elokuussa. Todennäköisesti olemme Suomessa ensi joulukuun puolivälistä maaliskuun puoleen väliin.
Toivotamme ystävillemme ja lukijoillemme hyvää loppusyksyä.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
S 16 deg 03,6'
W 145 deg 37,3'
Palasimme Irenelle 27.8. 2014 lähes vuoden kestäneen Suomen reissun jälkeen. Tulomatka meni edellisvuosien tapaan. Lentomme oli perillä aikaisin perjantaina aamulla, ja sitä seurasi kolme hektistä päivää Tahitilla hankkiessamme ruokaa ja juomaa sekä venevarusteita. Maanantaina aamulla veimme 20 pahvilaatikollista hankkimiamme tavaroita ja matkalaukkumme satamaan, missä ne pakattiin Apatakille iltapäivällä lähtevään yhteysalukseen. Laivalla on tilaa kymmenien tuhansien torakoiden lisäksi 12 matkustajalle ja matkustimme sen mukana. Laiva tuli Niutahin kylään myöhään tiistai-iltana, missä isäntäväkeämme oli meitä vastassa. Emäntämme Pauline oli ollut Papeetessa hoitamassa puolitoista vuotiasta lastenlastaan, ja palasi seuraavan päivän lennolla. Jäimme Niutahiin yöksi niin että Paulinekin sai kyydin 11 mpk:n päässä olevalle motu Tamarolle (motu=saari), missä myös Apataki Carenage on. Olimme Irenellä keskiviikkona iltapäivällä aikaeron huomioon ottaen melko tarkasti 7 vrk Helsing istä lähtömme jälkeen.
Tullessamme vene oli varsin hyvässä kunnossa, hometta ei ollut sisällä juuri missään, ja kannellakin vain suojapeitteen köysissä ja muutamissa jatkuvasti auringolta suojassa olleissa paikoissa. Säilytyksen aikana hajonneita varusteitakin oli tavanomainen määrä, listaan kertyi vain tusinan verran merkintöjä. Pari seuraavaa päivää kului tuomiemme tavaroiden paikoilleen laitossa niin että saimme vähän asuintilaa itsellemmekin. Sitten pääsimme aloittamaan vesillelaskun valmistelun, joka ei paljon poikkea suomalaisesta veneen kevätkunnostuksesta. Vesille pääsimme 11.9.2014, mutta veneen huoltotyöt jatkuivat vielä viikon verran marinan poijussa.
Apataki Carenagessa oli vähemmän veneitä kuin aikaisemmin, koska tulli lyhensi ulkomaalaisten veneiden verovapaata maassaoloaikaa kahdesta vuodesta 18 kuukauteen vuosi sitten. Se ei sopinut alkuunkaan yhteen syklonikausien kanssa, ja Tyynen meren yli tulleet veneet jatkoivat matkaansa vielä saman kauden aikana. Veneiden tuomat tulot putosivat välittömästi niin paljon, että tulli muutti taas sääntöjä ja tulevat veneet saavat nyt "Yacht in Transit" statuksen kolmeksi vuodeksi. Tällaista poukkoilua näimme riittämiin Karibialla, ja aloimme kutsua sitä Saarelaispolitiikaksi.
Lähdimme jatkamaan venetöitä Oparariin Apatakin laguunin koilliskulmalla kun saimme veneen purjehduskuntoon. Sieltä on n. 10 km lähimpään ihmisasumukseen. Vietimme Opararissa 11 mukavaa päivää, jotka kuluivat venetöissä ja päivittäisen ruoan hankkimisessa. Työlista ei juuri lyhentynyt, koska uusia vikoja tuli sitä mukaa kun vanhoja saatiin korjattua. Eeva istui paljon ompelukoneen ääressä tehden ja korjaten veneen suojapeitteitä (tuuliperäsimen peite, pelastuslautan peite, jollan keulapussi, perämoottorin suojapeite ym.). Perämoottorin jäähdytysvesipumpun impelleri hajosi ja samalla tehtiin koneelle vähän isompikin huolto. SSB-radion kaiutin on 90% ajasta mykkä, mutta kuulokeliitin toimi. Irenen varastoista löytyi pieni kovaääninen, jolle tehtiin tyhjentyneestä teepurkista kaiutinboksi. Kun sen liittää kuulokeliittimeen, voimme molemmat kuunnella BBC:n aamu-uutiset, tosin varsin vaatimattomalla teholla. Yksi aamupäivä meni tuulimittariston korjauksessa ja iltapäivä kalastaess a (2 noin kilon painoista kalaa), ja seuraava päivä kaloja savustaessa rantahietikolla. Savukalasta Eeva tekee aivan erinomaista pate'eta, josta myös isäntäväkemme ja muut seilorit pitävät kovin. Muut päivät Opararilla kuluivat samaan malliin.
Emme voineet jatkaa matkaamme muualle Tuamotulle hieman yllättävästä syystä. Saavuttuamme Polynesiaan kuulimme, että hallitus oli päättänyt uudistaa setelit ja vaihtoaikaa uusiin oli vain syyskuun loppuun. Sen jälkeen vanhat setelit menettivät täysin arvonsa. Muutamia turistipalveluja tarjoavia atolleja lukuun ottamatta maksaminen luottokortilla ei ole mahdollista Tuamotulla. Olimme jättäneet vuosi sitten huomattavan summan Ranskan Polynesian frangeja Irenelle. Ne olivat jääneet käyttämättä koska purjehdussuunnitelmamme menivät myttyyn Eevan sairastumisen vuoksi. Emme voineet vaihtaa kassaamme Papeetessa, koska rahat olivat Irenellä. Tuamotulla on pankki vain Rangiroalla, joka sijaitsee 70 mpk meidän suunnitelmiemme kannalta väärään suuntaan. Apatakilla puhuimme Paulinen kanssa ja saimme toimitettua rahat Alfredin äidin mukana Papeeteen, jossa Nancy (Laun tytär) vaihtoi setelit pankissa. Rahat saimme Alfredin mukana takaisin, kun Alfred kävi Papeetessa lääkärissä. Näin asiat hoituvat täällä, kunhan ei yritä tehdä mitään kiireellä. Rahanhakureissulla Carenageen vierähti noin viikko. Eeva valmisti yhteisen illallisen Laun perheelle ja Tapio auttoi Tonia (Alfredin ja Paulinen poika) tämän kalastusveneen moottorin korjauksessa. Lopuksi tietenkin Lautkin tarjosivat päivällisen.
Samalla pääsimme käymään Niutahissa kaupassa (1. kerta kuukauteen) Carenagen veneellä. Irenellä kauppamatka on hankala, koska kylän laituri on passen varrella, jossa suurimman osan ajasta kulkee 5-8 solmun pyörteinen virta. Passen läpimeno pitää ajoittaa tarkoin vuorovesien mukaan meidän nopeusresurseillamme, joten kauppamatka Irenellä venyisi yli vuorokauden mittaiseksi ja edellyttäisi kiinnittymistä kylän laituriin, jota myös yhteysalukset käyttävät. Kylä on laguunissa alatuulen puolella, eikä siellä ole suojaista ankkuripaikkaa laguunin puolella. Passen virta aiheuttaa myös terävän aallokon kohdatessaan laguunin aallot, joten läpimeno jollalla on hyvin vaikeaa, vaikka Irenen ankkurointi kylän lähelle hyvässä säässä onnistuisikin. Paikallisille moottoriveneille on suojaisa poukama kylän kohdalla passen varrella, mutta se on aivan liian matala purjeveneille. Saimme hankittua vähän olutta sekä perunoita, sipuleita ja 12 appelsiinia, siinä oli kaikki tuore tavara mitä oli saat avilla. Mukana kylässä käymässä oli myös kaksi turistia Carenageen tulleesta charter-veneestä. Kävellessämme kylän raittia sanoin heille, että aika pysähtyy täällä. He kysyivät, että loppuuko vanheneminenkin. Vastasin, että kyllä loppuu. Se tuntuu ainakin meidän kohdallamme pitävän paikkansa, koska meillä molemmilla monet iän karttuessa kehittyneet pikkukrempat ovat yllättäen hävinneet.
Sen jälkeen palasimme Oparariin viimeistelemään venettä avomerikuntoon ja täyttämään jääkaappimme kalafileillä ja savustetulla tai muuten prosessoidulla kalalla. Monena päivänä Tapio harppuunoi 3-6 kg kalaa, ja siimalla ja koukulla tai vieheellä kalastaminenkin yleensä onnistui. Silloin vain ei voinut niin helposti valita saalislajia. Parina päivänä tuuli oikutteli ja kääntyi 360 astetta muutaman tunnin kuluessa. Ankkuriketju jäi silloin korallimöykkyjen taakse ja sen selvittäminen yleensä edellytti sukeltamista 10 m syvyyteen katsomaan miten sotku selvitetään.
Eräänä päivänä näimme pari paikallista miestä keräämässä kookospähkinöitä rannalla ja päätimme käydä tervehtimässä heitä, koska olimme ilmeisestikin heidän maillaan. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan, vaikka meillä ei ollut paljonkaan yhteistä kieltä. Miehet halusivat näyttää meille pyydystämäänsä rapua, joka oli yli puolitoistakiloinen palmurapu. Ne ovat harvinaisia ja niitä pidetään suurena herkkuna. Miehet halusivat ehdottomasti antaa ravun meille, vaikka olisi se varmaan maistunut heillekin. Jollan pohjalla se onnistui nappaamaan sakseensa jollan ankkurille tukevasta kankaasta tehdyn säilytyspussin, johon tuli reikä. Veneellä laitoimme ravun ankkureineen ämpäriin. Saimme saksen avattua kahden ison ruuvimeisselin avulla, mutta silloin rapu nappasi kiinni ämpärin reunasta irrottaen siitä isot muovilastut. Palmurapu tarvitsee vahvat sakset, sillä se elää kiipeämällä kookospalmuun ja järsimällä kookospähkinään reiän saksillaan. Ravusta riitti meille kaksi tukevaa ja herk ullista illallista, vaikka pyrstössä ei olekaan juuri mitään syötävää. Veimme ravun antaneille miehille litran boksin valkoviiniä, ja seuraavana päivänä vielä uuden Rapala Magnum uistimen kun he tulivat noutamaan kasaamiaan kookospähkinöitä.
16.10. lähdimme kaupassa käymään 100 mpk:n päähän atolli Fakaravalle. Meillä oli hyvä sää, hieman löysä kryssi ja tuultakin vain 8-10 m/s. Tulimme perille varhain seuraavana päivänä aivan riittävästi nukkuneina. Fakaravalla on kaksi kauppaa ja koju, jossa myydään vihanneksia ja hedelmiä ainakin muutaman päivän ajan yhteysaluksen käynnin jälkeen. Olemme nyt usean kauppareissun jälkeen täyttäneet varastotilamme ja valmiita jatkamaan matkaa. Tarkoituksenamme on seilata etelään Fakaravan n. 30 mpk pitkällä laguunilla ja tutustua sen itäreunan ankkuripaikkoihin. Laguunin eteläpäässä on toinen passe, josta pääsemme kauemmas kaakon suuntaan muille atolleille. Tuuli on kuitenkin ollut varsin tarkkaan pohjoisluoteesta viime päivät, joten laguunin itäreunan ankkuripaikat ovat alttiina laguunin sisäiselle aallokolle. Lähdemme sitten, kun tuuli kääntyy taas normaaliin suuntaansa koillisen ja kaakon välille. Sinänsä sää on ollut hieno kuluneet kaksi kuukautta, aurinko on paistanut ja tuu li on ollut leppoisa muutamaa päivää lukuun ottamatta. Watermakeriakin on pitänyt käyttää, koska sadevettä on tullut vähänlaisesti.
Joutuessamme viime huhtikuussa perhesyiden takia siirtämään lähtömme Suomesta elokuuhun tiesimme, että tästä tulee meille tynkäkausi täällä Tuamotulla. Syklonikausi alkaa marras-joulukuussa, ja sää muuttuu silloin epävakaaksi. Koko Tuamotulla ei ole yhtään kaikilta tuulilta suojaista ankkuripaikkaa, joten vene pitää joko nostaa maihin tai purjehtia riittävän kauas pohjoiseen syklonikauden ajaksi. Laguuneilla on vaarallista, vaikka ei kohtaisikaan varsinaista trooppista myrskyä. Hyvä esimerkki tästä on kun vuosi sitten normaalia syvempi through eli matalapaineen laakso kulki pohjoisen Tuamotun ylitse. Apataki Carenagen edustalla oli silloin 3 venettä (2 katamaraania ja yksi monohull) ankkurissa. Kuunneltuaan kovaa pohjoistuulta ennustaneet säätiedot Alfred neuvoi kippareita siirtymään laguunin pohjoisosaan. Kipparit kuitenkin uskoivat grib-tiedostojaan, joissa ei mitään erityisen kovaa tuulta näkynyt, ja laittoivat vain ulos lisää ankkureita. Seuraavana aamuyönä molemmet katam araanit olivat korkealla rantahiekalla ponttoonit täynnä repeämiä ja vettä ja miehistöt läpimärkinä Laun ruokasalissa. Myös Carenagen laituri rakennuksineen oli tuhoutunut. Maissa olleille veneille ei aiheutunut vahinkoa.
Tänä vuonna SOI (=Southern Oscillation Index) on ollut reippaasti negatiivinen heinäkuusta lähtien, mikä ennustaa El Nino-kautta. Silloin syklonien normaali rata siirtyy itään ja pohjoiseen eli kohti Ranskan Polynesiaa. Apataki on kuitenkin alueen luoteislaidalla, joten troopisen myrskyn suora osuma ei ole kovin todennäköinen. Normaalia epävakaampaa säätä on kuitenkin odotettavissa. Me voimme joko purjehtia 550 mpk:n päähän Marquesas-saarille tai nostaa veneen jälleen maihin Apatakilla ja lentää Suomeen syklonikauden ajaksi. Tällä hetkellä olemme kallistumassa jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, koska meiltä jäi vielä hoidettavia asioita kesken lähtiessämme Suomesta elokuussa. Todennäköisesti olemme Suomessa ensi joulukuun puolivälistä maaliskuun puoleen väliin.
Toivotamme ystävillemme ja lukijoillemme hyvää loppusyksyä.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
RSS-syöte