Affe,
Olemme takaisin Taiohaessa hankkimassa provianttia. Täällä on WiFi, joten voin lähettää muutamia kuulumisiimme liittyviä valokuvia. Yhteysalus Aranuin pitäisi tulla tänään Tahitilta. Tarkoituksemme on tehdä huomenna vielä yksi kauppareissu ja lähteä sitten 6 mpk:n päähän Baie Hakateaan valmistautumaan purjehdukseen Tuamotuille.
 
Hyvää syksyä, toivottavasti Virinen lämppäri toimii taas.
Eeva ja Tapio

P.P.P.

P.P.P. on suomennos S.D.I.P:stä (=Shitty Day In Paradise), arvelen sen sopivan paremmin suomenkielisiin kuulumisiimme. Tosin tarkoituksenamme on jatkossa liittää tähän osioon muutakin kuin valitusta hajonneista varusteista, lähinnä vihjeitä ja tietoja meidän tapaistamme cruising-elämää suunnitteleville.

Standard Horizon DS 150 kaikuluotain
Meillä oli toimiva kaiku, jonka näyttö oli mustunut pahasti, ja toinen samanlainen, jossa oli muuta vikaa. Jälkimmäisen näyttö oli ok, vaikka se on 5v vanhempi, mutta laite onkin ollut Suomessa Isohukkaan asennettuna. Kirkkaan näytön vaihto viallisesta laitteesta toimivaan ei ollut ihan helppoa, sillä 40 juotetun pinnin irrotus piirilevyä vahingoittamatta vaati kärsivällisyyttä.

Nestekidenäytön vaihdon yhteydessä selvisi syy aikaisemmin havaittuun veden vuotamiseen laitteen sisälle. Läpinäkyvä ikkuna laitteen kuoressa oli kiinnitetty liimaamalla. Juuri mikään liimaus ei kestä tropiikissa, ja ikkuna oli osittain irti päästäen veden sisään. Vieressä olevassa Standard Horizon RP 150 GPS-repeaterissa on sama ongelma. Mittareiden kastuminen ei ole enää haitannut, koska rakensimme mittareiden ympärille vesitiiviin suojakotelon vuosi sitten. Vanhemman luotaimen rakenne on paljon parempi, siinä ei ole liimattua ikkunaa. Siksi otimme käyttöön kuoret vanhemmasta laitteesta.

Anturin rikkoutuminen johtui yksinkertaisesti kaapelin läpiviennin tiivistyksen pettämisestä. Vaikka liitos ei koskaan ole ollut veden alla, kostea ilma riittää ajan mittaan tuhoamaan anturin. Uusittu anturi on Irenen neljäs, joten ne näyttävät kestävän noin kymmenen vuotta.

LCD-näyttöjen mustuminen
Mustavalkoisten nestekidenäyttöjen mustuminen on ollut riesanamme parina viime vuonna. Ensimmäiseksi meni Autohelm 6000:n kontrolliyksikön näyttö (kesti 8v). Seuraavana oli kaikuluotain Standard Horizon DS150 (8v) ja nyt on GPS-repeater Standard Horizon RP150 lähes kokonaan mustunut (9v). Sama pätee GPS-plotteri Garmin 182 näyttöön (6v) ja Seawiev 600 Fishfinderin näyttöön (11v) sekä yleismittarin näyttöön (9v). Myös Icom 706MKII SSB-radion radion näyttö on uusittava ensi tilassa (6v). Viimeisten viiden vuoden aikana meiltä on hajonnut myös 2 Laptop PC:n värinäyttöä, mutta ne eivät mustuneet vaan ne sulivat. Jos jättää veneen pidemmäksi aikaa tropiikkiin, kannattaa laptopit jättää vaaka-asentoon.

Ikkunavuoto
Salongin ikkunan vuoto oli meille pettymys. Irenen polykarbonaattilevystä tehdyt ikkunat on ruuvattu lasikuidun päälle ruffin pystysivuihin. Ne uusittiin vuosi sitten ja ne ovat Irenen neljännet ikkunat. Edelliset oli aurinko polttanut läpinäkymättömiksi. Edellisissä käytimme Sikaflex 295UV kittiä ja Sikaflexin primeria. Se oli huono yhdistelmä, sillä aurinko poltti primerin jauhoksi alle vuodessa, ja ikkunat irtosivat kitistä. Vuosi sitten käytimme asennukseen nimenomaan ikkunoihin tarkoitettua silikonikittiä, mutta sekään ei ole pysynyt kiinni polykarbonaatissa, paitsi istumalaatikon seinässä olevissa pistopunkkien ikkunoissa. Niihin pääsee aurinko paistamaan vain harvoin. Viime kerralla asensimme kuitenkin kierreinsertit ruffin sivuun joten asennukseen voitiin käyttää koneruuveja. Saimme vuodon jo matkalla lähes eliminoitua ruuveja kiristämällä niin pian kuin huomasimme sen. Nyt on ikkunat taas saumattu silikonikitillä ulkopuolelta ja niiden kanssa pärjätään, jos saumauksen uusii vuosittain. Silikonikitti kestää paljon paremmin aurinkoa kuin polyuretaanit, mutta ei sekään useita vuosia.

WC:n oven lukko
Lukosta katkesi jousi kesken matkan tullessamme Marquesasille. Tämä vähäpätöiseltä kuulostava vika osaa kuitenkin olla riesallinen, sillä ilman lukkoa ovi rämähtää auki ja paukahtaa kiinni kerran 8:ssa sekunnissa. Onneksi varaosistamme löytyi sopiva jousi.

Liesituuletin
Ua Poulla ollessamme Eeva säikähti pahan kerran laittaessaan ruokaa, kun katosta lensi jotakin hänen päähänsä. Se oli liesituulettimen muovinen siipi, joka oli omia aikojaan haljennut ja irtosi nyt kiinnityksestään. Onneksi se osui päälakeen, eikä aiheuttanut vammoja. Korjaus onnistui helposti, koska meillä oli varasiipi. Se oli aikoinaan otettu talteen samanlaisesta tuulettimesta, jonka elektroniikkayksikkö hajosi hiljattain. Käytämme liesituulettimena tavallista tietokonetuuletinta. On se kumma, että tietokoneissa ne pyörivät vaikka kuinka pitkään, mutta veneeseen asennettuna käyttöikä on lyhyt.

Pelastusrengasvalot
Irenellä on katsastusmääräysten edellyttämät Plastimon pelastusrengasvalot. Niiden kanssa on ollut tiiveysongelmia, mutta eniten harmittaa se, että aallon nostaessa keulaa kiihtyvyys veneen perällä voi hyvin ylittää 1 g:n, jolloin valo välkähtää. Valojen välkkyminen satunnaisesti pimeänä yönä kovassa kelissä on ärsyttävää. Tähän emme ole vielä korjauskeinoa keksineet, mikäli haluamme pitää ne toimintakuntoisina.

Polttoianetankin irtoaminen
Tullessamme Baie Anahoon tuli 20 moottorituntia täyteen tällä kaudella. Silloin tarkistamme öljyt ja kiilahihnat sekä teemme yleistarkastuksen konetilassa. Tällöin havaittiin, että polttoainetankkia paikoillaan pitävä puukalikka oli irronnut kiinnityksestään styyran puolella. Tankki ei ollut kuitenkaan vielä siirtynyt paljon. Kalikan olimme kiinnittäneet varsin tukevasti usealla puuruuvilla ison remontin yhteydessä Trinidadilla v 2001. Korjaus tehtiin vaihtamalla puuruuvit konetilan seinän läpi meneviin ruuveihin. Tämä oli jälleen yksi osoitus siitä, että kovassa kryssissä raskaisiin esineisiin kohdistuu todella kovat voimat. 

Mara'amu
Isot korkeapaineet ovat hidasliikkeisiä, ja mara'amu kestää tyypillisesti 6 vuorokautta, sitten seuraa muutama päivä leppoisampaa keliä, kunnes seuraava korkeapaine lähtee liikkeelle Uuden Seelannin itäpuolelta. Kovan tuulen lisäksi korkeapaineen reunaa kiertää usein squallirintama, mikä aiheuttaa erityisen keljut purjehdusolosuhteet. Näin keskitalvella korkeapaineiden rata siirtyy pohjoisemmaksi auringon myötä ja mara´amut voimistuvat, kesällä ne ovat harvinaisempia. 
Bob Mc Davitt listaakin mainiossa sääoppaassaan "Mariner's Met Pack for South West Pacific" 9 syytä vihata korkeapaineita. Suosittelen lämpimästi tämän kirjasen hankintaa tänne tuloa sunnitteleville veneille (ISBN 1-877197-08-04).

Eeva ja Tapio
s/y Irene 

Tässä taas päivitys Irenen kuulumisiin. Siitä tuli pitkä tarina, ja täällä Anahossa vuoret vaikeuttavat radioyhteyksiämme. Sen vuoksi lähetän kuulumiset tällä kertaa kahdessa osassa. Toinen osa, joka sisältää P.P.P:n (P.P.P on S.D.I.P, eli "Shitty Day In Paradise" suomennettuna) seuraa lähipäivinä.
Tapio   
Irenen kuulumiset heinä-elokuussa 2011
 

Baie Anaho, Nuku Hiva, Marquis, Ranskan Polynesia
8 deg 49,3 min S
140 deg 3,8 min W 

Edellisissä kuulumisissamme jäimme Apataki Carenageen odottamaan kaikuluotaimen osia Los Angelesista. Taloudellisesti kova aika taitaa jatkua USA:ssa, koska Los Angelesin West Marinella ei ollut mitään tilaamiamme tavaroita varastossa, eikä Nancyn aikataulu mahdollistanut tilaamista muualta USA:sta. Olimme jo päättäneet seilata tämän kauden ilman kaikuluotainta, kun Apataki Carenageen tuli hollantilainen vene, jolla sattui olemaan oikeanlainen kaikuluotainanturi varaosissaan. Kippari oli valmis myymään sen meille. Irene nostettiin vuorokaudeksi maihin anturin vaihtoa varten. Lopputuloksena meillä on hyvin toimiva kaikuluotain istumalaatikon mittaripaneelissa.

Olimme vihdoin valmiit lähtemään liikkeelle heinäkuun puolivälissä, mutta voimakas korkeapaine Ranskan Polynesian eteläpuolella aiheutti huomattavan voimistumisen pasaatituulessa. Polynesialainen nimi tälle itäkaakosta puhaltavalle tuulelle on mara'amu, ja uusseelantilainen säägurumme Bob McDavitt käyttää tästä kovan tuulen alueesta nimitystä "squash zone". Niinpä siirryimme takaisin vanhalle mielipaikallemme Apatakin laguunin koilliskulmalle kalastamaan ja odottamaan tuulen heikkenemistä. Muutaman päivän kuluttua Tony kutsui meitä VHF:llä ja kysyi tarvitsemmeko mitään, hän kun oli tulossa pohjoiseen moottoriveneellään. Sanoimme, että emme tarvitse mitään, mutta kun hän jonkin ajan kuluttua tuli vierellemme, nosti täyden olutkorin Irenen kannelle sanoen, että lisäpolttoaine varmaan kelpaa. Kelpasihan se.

Olimme normaalia nirsompia sään suhteen, koska tarkoituksemme oli purjehtia 500 mpk vastatuuleen ja vastavirtaan Marquesas-saarille bunkraamaan maailman parhaita pamplemouseja (australialainen ystävämme pohdiskeli e-mailissa saatuaan Newsletterimme, pitäisikö kirjoittaa pamplemouses vai pamplemice). Kun sopiva sääikkuna vihdoin näytti avautuvan, meillä oli jääkaapissa pari isoa merou´ta (marbled grouper), joten jäimme vielä päiväksi niitä savustamaan pienessä savustuslaatikossamme rantanuotiolla. Samana iltana kulki Marie motu Tererarilta parin nuoren kaverin kanssa ohitse moottoriveneellä, ja kun Marie huomasi Irenen, he tulivat oitis käymään meillä. Ne, jotka ovat lukeneet parin vuoden takaisia kuulumisiamme, muistanevat, että Eeva poisti silloin 8 cm pitkän palmunlehvän keskiruodon Marien pojan pohkeesta. Marien porukka oli menossa lobstereita pyytämään, he vannottivat meitä pysymään ankkurissa kunnes he tulevat takaisin seuraavana aamuna. Kun he tulivat, he pyysivät meiltä ämpärin, ja palauttivat sen nostettuaan siihen ensin 5 mukavan kokoista lobsteria. Lobstereiden keittäminen ja syöminen ei mielestämme sovellu avomerellä tehtäväksi, joten jäimme vielä päiväksi ankkuriin. Sinä iltana emme jaksaneet syödä edes kaikkia lobsterin jalkoja, pyrstöistä puhumattakaan.

Nostimme vihdoin ankkurin 25. heinäkuuta, pääsimme vaikeuksitta läpi laguunin pohjoispassesta aikaisin iltapäivällä ja käänsimme keulan koilliseen 8 m/s itätuulessa. Illan kuluessa tuuli alkoi voimistua, ja puolen yön aikaan meillä oli nelosgenua ja kaksi reiviä storassa. Aallokko oli erittäin sekavaa, luultavasti lounaasta vyöryvän mainingin ansiosta. Lisäksi meillä oli noin solmun vastavirta. Aallonharjat pyyhkivät kannen yli vähän väliä, ja spinnupuomit ryskyivät pitimissään. Vaikka Irenen dorade-venttiilien vedenerotuslaatikot ovat tilavuudeltaan kymmenkertaiset tehdasvalmisteisiin verrattuna, piti venttiilit poistaa, koska laatikot täyttyivät ja vettä roiskui sisään tuuletusaukoista. Onneksi meillä oli kiinteä sprayhoodimme, jonka alareunasta vesi ei pääse läpi kuten kankaasta tehdyistä sprayhoodeista, joten voimme pitää käyntiluukun auki ja saada edes jotain tuuletusta salongin kuumankosteaan ilmaan. Kurjuuden täydentämiseksi alkoi salongin etummainen ikkuna vuotaa kastellen paaran sohvan. Se harmitti aika tavalla, koska olimme asentaneet uudet ikkunat vuosi sitten niin huolellisesti kuin ikinä pystyimme.

Seuraavana aamuna aallokko alkoi järjestäytyä ja veneen liike rauhoittui. Totesimme kuitenkin, että parin päivän viivytys lähdössä ja heikko eteneminen ensimmäisen vuorokauden aikana johtaa siihen, että saamme seuraavan mara'amun niskaamme ennen kuin olemme Marquesasilla. Niinpä teimme vendan ja suuntasimme keskiselle Tuamotulle. Päivän mittaan tuuli heikkeni, ja kaksi seuraavaa vuorokautta purjehdimme ihanteellisissa olosuhteissa kaakkoon. Kalastus ei ollut kovin tuottoisaa, pyydystimme vain yhden pienehkön wahoon. Meille ei koskaan selvinnyt, mikä aiheutti ensimmäisen yön kovan tuulen, mutta kuten säägurumme Bob McDavitt jaksaa muistuttaa, "weather is a mixture of pattern and chaos". Sääkartat ja ennusteet näyttävät patternin, mutta suodattavat kaaoksen pois. Saavuimme atolli Makemon luoteispassen ulkopuolelle 28.7. aamulla ja odottelimme pari tuntia virran kääntymistä. Pääsimme passen läpi vaivatta lähes virrattomana hetkenä ja suuntasimme lähimpään kelvolliseen ankkuripaikkaan 32 mpk:n pituisella laguunilla. Tullessamme passen läpi olivat kuitenkin taivaanrannassa näkyneet pilvet nousseet yllemme, ja jouduimme tekemään matkan huonoissa valaistusolosuhteissa. Tähän 9 mpk:n matkaan moottorilla kului nelisen tuntia, onneksi tuuli pysytteli heikkona. Löysimme kapean hiekkakaistaleen, jossa ankkuri piti hyvin, mutta tilaa kääntyilemiseen ei jäänyt paljon läheisten korallipäiden vuoksi. Sade ja kova tuuli alkoivat jo samana iltana.

Huono sääkin loppuu aikanaan, lähdimme liikkeelle heikossa tuulessa 2. elokuuta . Meitä viehätti ajatus suomalaismallisesta kryssimisestä laguunin sileässä vedessä. Odotimme kunnes aurinko oli tarpeeksi korkealla ja aloitimme paaran halssilla, jolloin aurinko oli mukavasti sivulla. Olimme laskeneet, että teemme vendan iltapäivällä, jolloin aurinko on siirtynyt riittävästi eikä meidän tarvitse purjehtia vastavaloon. Parin tunnin kuluttua jouduimme kuitenkin sellaiseen koralliviidakkoon, että oli pakko tehdä venda. Vastavalon vuoksi ei auttanut muu kuin laskea purjeet ja ryömiä eteenpäin moottorilla jatkuvasti korallipäitä väistellen. Päästyämme takaisin laguunin koillisreunalle korallipäitä oli harvemmassa ja voimme jatkaa purjehdusta. Iltapäivällä olimme koillispassen kohdalla, missä myös atollin ainoa kylä sijaitsee. Olimme läpeensä väsyneitä oltuamme koko päivän äärimmäisen valppaina ja tähystäen herkeämättä. Siitä huolimatta yhtä vendaa tehdessämme huomiomme kiinnittyi hetkeksi purjeen käsittelyyn ja ohitimme huomaamatta jääneen pienen vedenalaisen korallipään vain muutaman metrin päästä.

Ankkuroimme yöksi kylän laiturin lähelle, missä pohja on täynnä korallia. Seuraavana aamuna ankkuria ei saanut ylös muutoin kuin sukeltamalla katsomaan, mihin ketju on juuttunut. Siinä hukkui sen verran aikaa, että virta passessa ehti kääntyä ja passe näytti kuohuvalta koskelta. Päätimme avomeren sijasta suunnata 10 mpk:n päähän laguunin koilliskärkeen, jossa olisimme suojassa laguunin sisäiseltä aallokolta. Päivä kului taas korallipäitä väistellen ja iltapäivällä ankkuroimme matalahkoon veteen hiekkapohjalle noin puolen kilometrin päähän rannasta. Yllätykseksemme vähän matkan päässä ankkurissa oli toinenkin vene, s/y Majorque. Sen miehistö Corinne ja Thierry tulivat pian jollalla meitä tervehtimään, ja kertoivat, että motulla asuva erakko Hubert näkisi mielellään meidän vierailevan luonaan. Sovimme, että menemme sinne yhdessä seuraavana aamuna.

Aamulla jollailimme sovitusti rantaan, jossa saimme lämpimän vastaanoton PRIVEE´kylteistä huolimatta. Kahvinjuonnin aikana keskustelimme Corinnen ja Thierryn avustuksella isäntämme kanssa, joka kertoi keräävänsä meren tuomat tavarat talteen ja käyttävänsä ne puutarhansa koristamiseksi. Vaikutelma oli dalimainen: puissa verkkorusetteja, oluttölkkejä, verkonkohoja ym. Olutpulloista oli rakennettu aita ja ajopuista istuimet ja pöydät. Kaikkein vaikuttavin oli pieni kappeli alttareineen ja Madonnan patsaineen. Lähtiessämme meitä vannotettiin vielä käymään ennen lähtöämme.

Teimme muutaman päivän venetöitä ja sitten kävimme hyvästelyreissulla. Veimme Hubertille maapähkinöitä ja Irenen logolla varustetun T-paidan, jotka olivat kovasti mieleen. Paita piti pukea heti päälle ja lähteä näyttämään sitä lähimpään naapuriin puolentoista mpk:n päähän. Matka tehtiin meidän jollallamme, koska Hubertilla ei ole omaa venettä. Nelilapsinen perhe otti meidät juhlavasti vastaan. Emäntä avasi meille kookospähkinät ja lupasi huomiselle palmunlehvähatut ja kaulaleit sekä kutsui meidät huomiseksi lounaalle. Taas siirtyi lähtöpäivä.

Seuraavana päivänä saavuimme sovitusti lounaalle tuomiset mukanamme. Tuomisiksi toimme savukalatahnaa ja edellisenä päivänä otettuja ja Irenellä samana aamuna printattuja valokuvia. Ensimmäiseksi tarjoiltiin kookosmehua suoraan kuoresta (hygieenistä), sitten meidät hatutettiin ja taidokkaat leit pujotettiin kaulaamme. Lounas koostui kuudesta eri ruokalajista, joiden perustana oli raastettu kookos, kookosmaito ja jauhot. Kaikkea maistoimme, emmekä tienneet mikä oli parasta. Lähtiessämme saimme vielä pussillisen kookoskakkusia mukaamme tervetulotoivotuksin toistekin. Polynesialaista vieraanvaraisuutta on vaikea kuvitella, jos ei sitä ole itse kokenut.

Makemolla ollessamme saimme yllättäen sähköpostia meille tuntemattomalta Marielta ja Laurelta s/y Zingayalta Raiatealta. Vene oli ollut viikkoa aikaisemmin Kauehilla, joka on lähin atolli alatuulen puolella. Heidän kissansa oli lähtenyt siellä karkuteille. Mailissa oli koordinaatit, josta nälkiintynyt karkulainen voisi löytyä. Marie oli arvatenkin katsellut Winlinkin paikkaraportteja ja me olimme ilmeisesti lähin vene. Vastasimme, että meillä on tarkoitus jatkaa matkaa päinvastaiseen suuntaan, mutta laitamme mailin edelleen s/y Majorquelle, joka oli edellisenä päivänä lähtenyt Kauehin suuntaan. Kiitosmailissaan Marie vastasi, että hän tuntee hyvin Corinnen ja Thierryn ja kutsui meitä käymään, kun tulemme Raiateaan. Tällä tavoin mekin osallistuimme kadonneen kissan metsästykseen, mutta lopputulosta emme tiedä.

Lähdimme lopulta liikkeelle 9. elokuuta kirkkaassa auringon paisteessa. Matka takaisin koillispasseen oli helppo, koska käytettävissämme oli oma GPS-jälkemme tulomatkalta. Passe näytti rauhalliselta, mutta aukeni täsmälleen vastavaloon. Emme uskaltaneet lähteä siitä ulos, vaan kiinnityimme läheisen kylän laituriin syömään lounasta. Lähdimme taas liikkeelle muutaman tunnin kuluttua, kun aurinko oli siirtynyt sen verran, että vastavalosta ei ollut haittaa. Passe ei kuitenkaan enää näyttänyt rauhalliselta, vaan enemmänkin kuohuvalta koskelta. Ennen kuin arvasimmekaan, virta alkoi viedä meitä merelle sellaisella voimalla, että paluumahdollisuutta ei enää ollut. Makemon koillispasse on melko syvä ja leveä, joten pari pyörähdystä voimakkaissa pyörteissä ei ollut niinkään pelottavaa kuin jyrkät seisovat aallot ulompana virran kohdatessa valtameren mainingin. Ne voivat tunnetusti pyöräyttää purjeveneenkin ylösalaisin. Onnistuimme kuitenkin kiertämään pahimman kohdan kulkemalla passen reunaa ja selvisimme merelle lähdöstä suut kuivana ja sydämet läpättäen mutta vaurioitta.

Seuraava yö ja päivä menivät mukavasti yhdellä halssilla 8 m/s tuulessa, mutta illalla tuuli alkoi voimistua ja taivas täyttyi squallipilvistä. Pian meillä oli taas nelosgenua ja 2 reiviä storassa. Puolen yön aikoihin squallit tihenivät ja voimistuivat. Kyllästyimme purjehtimaan sadekuuroissa ja tuulessa, joka vaihteli jatkuvasti 5-20 m/s välillä. Pudotimme nelosgenuan kannelle, sidoimme sen hyvin ja skuuttasimme storan tiukasti keskelle. Ruori lukittiin keskiasentoon ja menimme molemmat nukkumaan. Irene pysyttelee tällä tavalla piissä varsin kiltisti ajautuen noin solmun nopeudella sivulle ja hieman taaksepäin. Aamulla squallit harvenivat ja tuuli kääntyi koilliseen eli nappivastaiseksi. Jatkoimme taas purjehdusta ja illalla purettiin reivitkin. Seuraavat 2 vuorokautta olivat varsin mukavaa purjehdusta täysikuun valaistessa öisin. Kalakin kävi vieheeseemme, ja laskimme genuan ja laitoimme veneen piihin. Sen jälkeen kala ei juuri vastustellut, ja ehdin jo ehdottaa Eevalle pienemmän kalakoukun käyttöä. Kun olin kelannut kalan lähelle venettä näin sen olevan erittäin iso wahoo. Samassa se teki valtavan syöksyn eteenpäin veneen ohitse, savua tuprahti kelan jarrusta, koukku katkesi ja kala meni menojaan. Tämä oli yllätys, tavallisesti wahoot vain pistävät härkäpäisesti vastaan.

Matkan kuudentena päivä tuuli voimistui ja pian meillä oli jälleen nelosgenua ja kaksi reiviä storassa. Aallonharjat alkoivat taas pyyhkiä kannen yli. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Irenellä vahdin täytyy istua kuravaatteet päällä vesilammikossa istumalatikossa. Näissä olosuhteissa vahti loikoilee sisällä lueskellen tai nukkuen, ja kun ajastin hälyttää kerran 15 minuutissa, vahti käy tähystämässä sprayhoodin ikkunoista mahdollisia kalastusalusten valoja ja tarkistaa suunnan. Laivat aiheuttavat hälytyksen AIS-vastaanottimessamme jo paljon ennen kuin niiden valot näkyvät. Liikennettä on vähän näillä vesillä, viimeisen kahden vuoden aikana vain yksi japanilainen laiva on osunut AIS:n kantomatkan päähän. Tuuliperäsin hoitaa ruorinpidon eikä sitä tarvitse käydä näpelöimässä joka kerran tuulen käännähtäessä niin kuin autopilottia.

Seuraavana yönä olimme jo 30 mpk:n päässä määränpäästämme Taiohaesta, mutta kun meille jo tuttu pieni Hakaoten lahti Ua Poun länsirannalla oli lähellä, päätimme mennä ensin sinne. Kuu oli pilvessä, ja pimeän rannan lähestyminen tuntui pelottavalta, mutta vanhan GPS-jälkemme avulla löysimme entisen ankkuripaikkamme helposti tutkan toimiessa varmistuksena. Sää jatkui sateisena ja tuulisena useita päiviä ja pysyttelimme ankkuripaikassamme. Viikonloppu oli kuitenkin lähestymässä ja halusimme ehtiä Taiohaeen lauantaiksi, koska silloin on toripäivä. Perjantai oli edelleen tuulinen, viimeinen 30 mpk:n pätkä seilattiin taas nelosgenualla ja 2 reiviä storassa, tuulta oli 12-15 m/s. 

Ankkuroimme perjantaina Taiohaessa lähelle s/y Moeamoeanui nimistä katamarania (polynesian kielessä moea=uni, moeamoea=unelma, nui=iso). Sillä purjehtivat Odile ja Alain, joiden kanssa olemme viettäneet monta iltaa yhdessä Apatakilla. Heidän cruising-filosofiansa on hyvin samanlainen kuin meidän ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. He olivat maissa käymässä tullessamme, mutta tuskin olimme saaneet ankkurin alas, kun he olivat vieressämme jollallaan ja nostivat kannellemme kymmenen suurta pamplemousea tietäen hyvin kuinka tervetulleita hedelmät ovat Tuamotulta tulijoille. Taiohaen tori on merkillinen. Tori aukeaa klo 4 aamulla, ja vaikka nousimme ylös viideltä, olimme siellä vasta hieman ennen kello kuutta. Siinä vaiheessa myyjät olivat jo pakkaamassa tavaroitaan, mutta saimme kuitenkin ostetuksi hieman vihanneksia.

Vietimme sunnuntain Odilen ja Alainin seurassa. Alain on kiertänyt maapallon kahdesti, ensimmäisen kerran 26-jalkaisella moottorittomalla purjeveneellä. Viimeiset 10 vuotta hän on tehnyt charteria Moeamoeanuilla pitäen Marquesasia tukikohtanaan. Saimme Alainilta paljon vihjeitä Marquesasin purjehdustamme varten. Odile puolestaan toimi 20 vuotta Taiohaen sairaalan ylilääkärinä ennen siirtymistään päätoimiseksi cruiseriksi. Hän kirjoitti Eevalle lähetteen verikokeita varten, ja se tuntui avaavan kaikki ovet Taiohaen sairaalassa. Maanantaina 22.8. Moeamoeanui lähti takaisin kohti Apatakia. Sitä ennen Alain rakensi vanerista kopin katamaranin kannelle, sillä he olivat luvanneet viedä Alfredille Apatakille 2 elävää vuohta. He kävivät esittelemässä meille vuohet ennen lähtöään, ja pohdimme yhdessä sitä, mahtavatko vuohet kärsiä merisairaudesta. Jos joku lukijoistamme on kiinnostunut charter-matkasta eksoottisessa ympäristössä erittäin kokeneen kipparin kanssa, meiltä saa Alainin ja Odilen yhteystiedot.

Tehtyämme monta kallista kauppareissua Taiohaessa siirryimme Baie Anahoon Nuku Hivan pohjoisrannalla 24.8. Olemme nyt olleet tässä suojaisessa lahdessa lähes viikon, ja melkein koko ajan on satanut ja tuullut kovaa. Olemme tehneet venetöitä ja yksi päivä meni tätä kirjoitettaessa. Jatkossa aiomme katsella muita Nuku Hivan ankkuripaikkoja, ja sitten siirtyä muille saarille Marquesasilla. Palaamme Apatakille luultavasti lokakuussa. 

Toivotamme ystävillemme ja lukijoillemme hyvää syksyä ja mukavia tuulia.

Eeva ja Tapio
s/y Irene