16.10.2009
Irenen kuulumisia lokakuussa 2009
Atolli Apataki
15 deg 20 min S
146 deg 12 min W
Olemme olleet jo nelisen viikkoa ankkurissa atolli Apatakin koilliskulmassa Ranskan Polynesiassa. Täällä on hyvin kaunista ja sää on ollut viime päivinä kuin parhaina kesäpäivinä Suomessa, aurinkoista ja sopivan lämmintä. Tämä on nyt sitä elämää Etelämeren autiolla atollilla, josta moni on saattanut haaveilla. Lähimpään asutukseen, joka on yksinäinen talo, on matkaa ankkuripaikaltamme noin 5 mpk, ja lähimmät veneet lienevät 15 mpk:n päässä olevassa Apataki Carenage Services marinassa. Koko Tuamotusilla on enää hyvin vähän cruising-veneitä. Melkein kaikki tänä vuonna yli tulleet veneet pysähtyivät vain muutamaksi päiväksi yhdellä tai kahdella atollilla ja jatkoivat sen jälkeen matkaa Tahitin marinoihin tai ylikuormitetuille ankkuripaikoille ollakseen lähellä kauppakeskuksia ja muita sivistyksen iloja. Joitakin ranskalaisia veneitä täällä on, mutta emme tunne heitä, koska he eivät yleensä halua olla tekemisissä vierasmaalaisten kanssa. Noin 50 muun veneen olinpaikat tunnemme päivittäisen ssb-radionettimme kautta.
Ettei kukaan kuitenkaan luulisi meidän löytäneen maanpäällistä paratiisia, todettakoon että kookosta lukuun ottamatta emme ole nähneet tuoreita vihanneksia tai hedelmiä kuuteen viikkoon. Olemme eläneet simpukoilla, säilykkeillä ja kookoksella. Aamuhedelmäksi syömme kookosta, samoin luonassalaatiksi ja illallisellakin salaatti on tuoretta kookosta. Viini loppui jo ajat sitten, ja oluttakin on vain 1 purkillinen jäljellä, vaikka se on ollut tiukassa säännöstelyssä jo viikkoja. Atollin ainoan kylän ainoasta satunnaisesti auki olevasta kaupasta voisi löytyä olutta sekä nahistunutta perunaa ja sipulia, mutta 23 mpk:n matka sinne ja takaisin laguunin yli ei houkuta. Edestakaisin ei ehdi päivän aikana, koska auringon pitää olla tarpeeksi korkealla navigoitaessa laguunilla. Kylän lähellä ei ole kelvollista ankkuripaikkaa, ja kylän laituri on passin varrella, jonne kulku on mahdollista Irenellä vain lyhyen aikaa kerrallaan vuoroveden kääntyessä. Kun vielä säänkin pitäisi olla pilvetön, alkaa vaatimuksia olla niin paljon, että reissu voisi hyvinkin venyä monen päivän mittaiseksi.
Olemme ajaneet alas veneen ruokavarastoja säilytystä silmällä pitäen, mutta joskus aina tuorettakin kaipaa. Silloin käymme poimimassa läheisiltä korallipäiltä giant clameja, joista tulee maittava simpukka-ateria. Emme ole vielä oppineet mitkä kalat ovat siguateravapaita ja turvallista syötävää. Se vaihtelee atollilta toiselle, ja vain paikalliset ihmiset tuntevat tilanteen. Unicorn fishit olisivat kuulemma ok, mutta ne ovat täällä niin fiksuja, että kun ensimmäinen oli jäänyt kiinni koukkuun, eivät parven toiset kalat sen jälkeen enää koukulla varustettuun syöttiin koskeneet. Groupereita vilisee coral headeilla, ja niitä olisi helppo pyytää harppuunalla, mutta siguateravaaran vuoksi emme ole sitä tehneet. Siguatera on hermomyrkky, jota on tietyissä korallissa kasvavissa levissä. Ravintoketjun kautta sitä kumuloituu petokaloihin, mutta sen määrissä on suuria paikallisia ja kalalajikohtaisia vaihteluita. Meillä ei ole mahdollisuutta käyttää perinteistä polynesialaista testausmenetelmää: Annetaan pala kalaa kissalle, jos kissa kuolee, ei ihmistenkään pidä syödä sitä kalaa. Kookospähkinöitä haemme tietysti tarvittaessa rannalta.
Olemme tehneet venetöitä ja valmistelleet veneen säilytykseen jättöä. Sisustusta on lakattu, kalkit koko WC:n ulosmenosta on liuotettu suolahapolla jne. Saimme juuri kaikkien vinssien huollon tehtyä. Olemme tehneet myös täydellisen inventaarion veneelle jäävistä ruoka- ja muista kulutustarvikkeista ja hankintalistan täydennyksistä, koska aiomme palatessamme hankkia mahdollisimman paljon Papeetesta ja tuoda tavarat tullessamme Apatakille vuorolaivalla. Hankintalista on pitkä, koska viimeksi olemme käyneet hyvin varustetussa venetarvike- rauta- ja ruokakaupassa Panama Cityssä viime huhtikuussa. Viimeisestä paikalliskaupassa käynnistäkin on kulunut jo yli kuukausi.
Viime lauantaina menimme punkkaan lukemaan tapamme mukaan kahdeksan aikoihin illalla. Kymmeneltä ollessamme jo umpiunessa heräsimme kolahdukseen. Nopea vilkaisu kaikuluotaimeen ja GPS:ään ei osoittanut mitään normaalista poikkeavaa. Ryntäsimme ulos katsomaan, mutta ulkona oli sysipimeää, koska kuu ei vielä ollut noussut. Sytytettyämme kansivaloja näimme, että vierellämme oli iso avoin perämoottorivene, jollaisia paikalliset tapaavat käyttää tällä atollilla. Veneessä oli yksi mies, jolla oli vaikeuksia liikkua. Viitoimme miehen tulemaan Irenelle, otimme vastaan kiinnitysköyden ja autoimme kaverin istumalaatikkoon. Hänen pohkeestaan törrötti palmun lehvän keskiruoto, jonka toinen pää oli ilmeisestikin syvällä lihaksessa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta ei sitä paljon tarvittukaan. Eevalla ja minullakin alkaa jo olla kokemusta tällaisten asioiden hoidosta. Sillä aikaa, kun Eeva kaiveli lääkekaapista puhdistus- ja puudutusainetta, siteitä ym. tarpeita, järjestelin lisävalaistusta istumalaatikkoon ja koetin keskustella miehen kanssa.
Mies oli keski-ikäinen Pierre, jolla on helmifarmi 5 mpk:n päässä ankkuripaikastamme. Hän oli tullut palmurapuja metsästämään edessämme olevalle motulle. Niitä pyydystetään pimeässä, koska silloin ne ovat liikkeellä. Hän oli kompuroinut ja astunut jalkansa pahasti maasta törröttävään kuivaan palmun lehvän keskiruotoon. Sen jälkeen hän oli raahautunut veneelleen ja ajanut Irenelle. Jalka oli hyvin kipeä, eikä hän ollut ehtinyt vastaanottamaan törmäystä, siitä meidät herättänyt kolahdus.
Eeva puudutti pohkeen, avasi haavaa kirurgin veitsellä ja noin 8 cm pitkä ja tyvestään yli sentin levyinen ruoto saatiin vetäistyä pois jalasta linjapihdeillä. Sitä piti kiskoa kovaa ennen kuin se lähti. Kun haava oli sidottu, Pierrelle syötettiin Buranaa ja aloitettiin antibioottikuuri. Sen jälkeen hän oli sen verran voipunut, että jäi suosiolla nukkumaan salongin sohvalle, pyytäen kuitenkin herättämään kolmelta yöllä kuun noustua. Pierre alkoikin tehdä lähtöä siihen aikaan, mutta vannotti meitä tulemaan seuraavana päivänä käymään kotiinsa luvaten tarjota meille lounaan. Arvatenkin hänen kotiväkensä olisi ollut kovin huolissaan ellei hän olisi palannut aamuyöstä. Sinne kaveri sitten lähti pimeään korallipäiden sekaan, tosin hyvällä paikallistuntemuksella varustettuna. Hänellä oli onnea, että satuimme olemaan paikalla, sillä lääkäri tulee Apatakille vain keskiviikon lennolla ja lähtee perjantaina. Olisi varmaan ollut hyvin tuskallista pitää palmunruotoa pohkeessa keskiviikkoon asti, ja haavakin olisi ehtinyt tulehtua pahasti.
Sunnuntaina aamu oli tyyni, ja nukuimme normaalia pitempään. Puolen päivän aikaan ajoimme tunnin matkan jollalla motu Tererarille, missä Pierre asuu kaksistaan äitinsä Marien kanssa. Pierre ja Marie ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Ensin meille tarjottiin oluet ja keskusteltiin, sitten käytiin kiertämässä helmifarmilla. Pierre tietysti vielä ontui, mutta kykeni kohtuullisesti kuitenkin liikkumaan. Maittavan hummeriaterian jälkeen Eevalle lahjoitettiin kourallinen upeita priimahelmiä, joukossa isojakin. Onneksi Eeva oli huomannut ottaa uudet Fiskarsin keittiösakset mukaan, joten meillä oli edes jokin vastalahja. Marie ihastui niihin kovin, ja toi kolme helmistä ja valkoisista simpukan kuorista tehtyä tiaren kukkaa meille lahjaksi. Pierre haki meille vielä kolme black-lip osterin kuorta. Niiden helmiäisessä on kolme sävyä (harmaa, vihertävänharmaa ja punertavanharmaa), joiden mukaan helmen värisävy määräytyy kasvatuksessa. Kotimatkalle lähdimme poskisuudelmin ja halauksin tuoreet tiaren kukkaset korviemme takana.
Saimme lisää hyviä ystäviä Apatakilla. Harmi vain, että Irene on nyt niin puhtaaksi kaluttu kaikesta syötävästä, että emme halunneet kutsua heitä meille illalliselle tässä vaiheessa. Aiomme kuitenkin tehdä sen palatessamme ensi vuoden huhtikuussa, sillä varmaan tulemme tänne takaisin valmistelemaan Ireneä merikuntoon vesille laskun jälkeen.
Tarkoituksemme on purjehtia takaisin marinaan tulevana viikonvaihteena (17.10.) ja nostaa vene ylös ensi viikon alussa. Suomeen voimme lentää noin viikko sen jälkeen. Jos nosto ei onnistu Irenen hieman liian suuren syväyksen johdosta Apatakilla, joudumme jatkamaan matkaa, ja silloin menee 3-4 viikkoa pitempään. Suunniteltu nosto on sovitettu uuden kuun aikaan, jolloin vuorovesi on korkeimmillaan, mutta nostoaika riippuu myös säästä täällä. Tällä hetkellä GFS säämalli ennustaa matalapaineen syntyvän viikon vaihteessa Tuamotun lounaispuolelle, mutta Fiji Meteorological Servicen ennustekartassa sitä ei näy, eikä Meteo Francen ennustus ulotu sinne asti. Myös pitkän tähtäimen sääennusteita veneille tekevä uusseelantilainen Bob McDavitt odottaa matalapaineen kehittyvän tropiikin puolelle, mutta paljon lännempänä kuin GFS:n ennuste. Odottelemme hieman korvat luimussa mitä tulee, koska matalapaine merkitsisi luoteis- tai länsituulta, jotka osuvat pahasti marinan edustalle. Silloin ei ainakaan veneen nostosta tule mitään. Nykyisessä ankkuripaikassamme olemme suojassa luoteistuulelta, mutta reippaalla länsituulella ei olo tässäkään ole herkkua. Länsituulelta suojaan päästäksemme meidän pitäisi siirtyä atollin länsireunalle, ja vielä hyvän sään aikana. Tulevien päivien sää voi vielä sotkea suunnitelmiamme.
Lentolippuja emme ajoituksen epävarmuuden vuoksi ole halunneet vielä tilata. Niiden saanti voi vielä aiheuttaa lisäviivytyksiä Suomen matkaan. Jos kaikki menee nappiin, olemme Helsingissä lokakuun viimeisellä viikolla.
Hyviä veneiden peittelyilmoja,
Eeva ja Tapio
s/y Irene
Irenen kuulumisia lokakuussa 2009
Atolli Apataki
15 deg 20 min S
146 deg 12 min W
Olemme olleet jo nelisen viikkoa ankkurissa atolli Apatakin koilliskulmassa Ranskan Polynesiassa. Täällä on hyvin kaunista ja sää on ollut viime päivinä kuin parhaina kesäpäivinä Suomessa, aurinkoista ja sopivan lämmintä. Tämä on nyt sitä elämää Etelämeren autiolla atollilla, josta moni on saattanut haaveilla. Lähimpään asutukseen, joka on yksinäinen talo, on matkaa ankkuripaikaltamme noin 5 mpk, ja lähimmät veneet lienevät 15 mpk:n päässä olevassa Apataki Carenage Services marinassa. Koko Tuamotusilla on enää hyvin vähän cruising-veneitä. Melkein kaikki tänä vuonna yli tulleet veneet pysähtyivät vain muutamaksi päiväksi yhdellä tai kahdella atollilla ja jatkoivat sen jälkeen matkaa Tahitin marinoihin tai ylikuormitetuille ankkuripaikoille ollakseen lähellä kauppakeskuksia ja muita sivistyksen iloja. Joitakin ranskalaisia veneitä täällä on, mutta emme tunne heitä, koska he eivät yleensä halua olla tekemisissä vierasmaalaisten kanssa. Noin 50 muun veneen olinpaikat tunnemme päivittäisen ssb-radionettimme kautta.
Ettei kukaan kuitenkaan luulisi meidän löytäneen maanpäällistä paratiisia, todettakoon että kookosta lukuun ottamatta emme ole nähneet tuoreita vihanneksia tai hedelmiä kuuteen viikkoon. Olemme eläneet simpukoilla, säilykkeillä ja kookoksella. Aamuhedelmäksi syömme kookosta, samoin luonassalaatiksi ja illallisellakin salaatti on tuoretta kookosta. Viini loppui jo ajat sitten, ja oluttakin on vain 1 purkillinen jäljellä, vaikka se on ollut tiukassa säännöstelyssä jo viikkoja. Atollin ainoan kylän ainoasta satunnaisesti auki olevasta kaupasta voisi löytyä olutta sekä nahistunutta perunaa ja sipulia, mutta 23 mpk:n matka sinne ja takaisin laguunin yli ei houkuta. Edestakaisin ei ehdi päivän aikana, koska auringon pitää olla tarpeeksi korkealla navigoitaessa laguunilla. Kylän lähellä ei ole kelvollista ankkuripaikkaa, ja kylän laituri on passin varrella, jonne kulku on mahdollista Irenellä vain lyhyen aikaa kerrallaan vuoroveden kääntyessä. Kun vielä säänkin pitäisi olla pilvetön, alkaa vaatimuksia olla niin paljon, että reissu voisi hyvinkin venyä monen päivän mittaiseksi.
Olemme ajaneet alas veneen ruokavarastoja säilytystä silmällä pitäen, mutta joskus aina tuorettakin kaipaa. Silloin käymme poimimassa läheisiltä korallipäiltä giant clameja, joista tulee maittava simpukka-ateria. Emme ole vielä oppineet mitkä kalat ovat siguateravapaita ja turvallista syötävää. Se vaihtelee atollilta toiselle, ja vain paikalliset ihmiset tuntevat tilanteen. Unicorn fishit olisivat kuulemma ok, mutta ne ovat täällä niin fiksuja, että kun ensimmäinen oli jäänyt kiinni koukkuun, eivät parven toiset kalat sen jälkeen enää koukulla varustettuun syöttiin koskeneet. Groupereita vilisee coral headeilla, ja niitä olisi helppo pyytää harppuunalla, mutta siguateravaaran vuoksi emme ole sitä tehneet. Siguatera on hermomyrkky, jota on tietyissä korallissa kasvavissa levissä. Ravintoketjun kautta sitä kumuloituu petokaloihin, mutta sen määrissä on suuria paikallisia ja kalalajikohtaisia vaihteluita. Meillä ei ole mahdollisuutta käyttää perinteistä polynesialaista testausmenetelmää: Annetaan pala kalaa kissalle, jos kissa kuolee, ei ihmistenkään pidä syödä sitä kalaa. Kookospähkinöitä haemme tietysti tarvittaessa rannalta.
Olemme tehneet venetöitä ja valmistelleet veneen säilytykseen jättöä. Sisustusta on lakattu, kalkit koko WC:n ulosmenosta on liuotettu suolahapolla jne. Saimme juuri kaikkien vinssien huollon tehtyä. Olemme tehneet myös täydellisen inventaarion veneelle jäävistä ruoka- ja muista kulutustarvikkeista ja hankintalistan täydennyksistä, koska aiomme palatessamme hankkia mahdollisimman paljon Papeetesta ja tuoda tavarat tullessamme Apatakille vuorolaivalla. Hankintalista on pitkä, koska viimeksi olemme käyneet hyvin varustetussa venetarvike- rauta- ja ruokakaupassa Panama Cityssä viime huhtikuussa. Viimeisestä paikalliskaupassa käynnistäkin on kulunut jo yli kuukausi.
Viime lauantaina menimme punkkaan lukemaan tapamme mukaan kahdeksan aikoihin illalla. Kymmeneltä ollessamme jo umpiunessa heräsimme kolahdukseen. Nopea vilkaisu kaikuluotaimeen ja GPS:ään ei osoittanut mitään normaalista poikkeavaa. Ryntäsimme ulos katsomaan, mutta ulkona oli sysipimeää, koska kuu ei vielä ollut noussut. Sytytettyämme kansivaloja näimme, että vierellämme oli iso avoin perämoottorivene, jollaisia paikalliset tapaavat käyttää tällä atollilla. Veneessä oli yksi mies, jolla oli vaikeuksia liikkua. Viitoimme miehen tulemaan Irenelle, otimme vastaan kiinnitysköyden ja autoimme kaverin istumalaatikkoon. Hänen pohkeestaan törrötti palmun lehvän keskiruoto, jonka toinen pää oli ilmeisestikin syvällä lihaksessa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta ei sitä paljon tarvittukaan. Eevalla ja minullakin alkaa jo olla kokemusta tällaisten asioiden hoidosta. Sillä aikaa, kun Eeva kaiveli lääkekaapista puhdistus- ja puudutusainetta, siteitä ym. tarpeita, järjestelin lisävalaistusta istumalaatikkoon ja koetin keskustella miehen kanssa.
Mies oli keski-ikäinen Pierre, jolla on helmifarmi 5 mpk:n päässä ankkuripaikastamme. Hän oli tullut palmurapuja metsästämään edessämme olevalle motulle. Niitä pyydystetään pimeässä, koska silloin ne ovat liikkeellä. Hän oli kompuroinut ja astunut jalkansa pahasti maasta törröttävään kuivaan palmun lehvän keskiruotoon. Sen jälkeen hän oli raahautunut veneelleen ja ajanut Irenelle. Jalka oli hyvin kipeä, eikä hän ollut ehtinyt vastaanottamaan törmäystä, siitä meidät herättänyt kolahdus.
Eeva puudutti pohkeen, avasi haavaa kirurgin veitsellä ja noin 8 cm pitkä ja tyvestään yli sentin levyinen ruoto saatiin vetäistyä pois jalasta linjapihdeillä. Sitä piti kiskoa kovaa ennen kuin se lähti. Kun haava oli sidottu, Pierrelle syötettiin Buranaa ja aloitettiin antibioottikuuri. Sen jälkeen hän oli sen verran voipunut, että jäi suosiolla nukkumaan salongin sohvalle, pyytäen kuitenkin herättämään kolmelta yöllä kuun noustua. Pierre alkoikin tehdä lähtöä siihen aikaan, mutta vannotti meitä tulemaan seuraavana päivänä käymään kotiinsa luvaten tarjota meille lounaan. Arvatenkin hänen kotiväkensä olisi ollut kovin huolissaan ellei hän olisi palannut aamuyöstä. Sinne kaveri sitten lähti pimeään korallipäiden sekaan, tosin hyvällä paikallistuntemuksella varustettuna. Hänellä oli onnea, että satuimme olemaan paikalla, sillä lääkäri tulee Apatakille vain keskiviikon lennolla ja lähtee perjantaina. Olisi varmaan ollut hyvin tuskallista pitää palmunruotoa pohkeessa keskiviikkoon asti, ja haavakin olisi ehtinyt tulehtua pahasti.
Sunnuntaina aamu oli tyyni, ja nukuimme normaalia pitempään. Puolen päivän aikaan ajoimme tunnin matkan jollalla motu Tererarille, missä Pierre asuu kaksistaan äitinsä Marien kanssa. Pierre ja Marie ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Ensin meille tarjottiin oluet ja keskusteltiin, sitten käytiin kiertämässä helmifarmilla. Pierre tietysti vielä ontui, mutta kykeni kohtuullisesti kuitenkin liikkumaan. Maittavan hummeriaterian jälkeen Eevalle lahjoitettiin kourallinen upeita priimahelmiä, joukossa isojakin. Onneksi Eeva oli huomannut ottaa uudet Fiskarsin keittiösakset mukaan, joten meillä oli edes jokin vastalahja. Marie ihastui niihin kovin, ja toi kolme helmistä ja valkoisista simpukan kuorista tehtyä tiaren kukkaa meille lahjaksi. Pierre haki meille vielä kolme black-lip osterin kuorta. Niiden helmiäisessä on kolme sävyä (harmaa, vihertävänharmaa ja punertavanharmaa), joiden mukaan helmen värisävy määräytyy kasvatuksessa. Kotimatkalle lähdimme poskisuudelmin ja halauksin tuoreet tiaren kukkaset korviemme takana.
Saimme lisää hyviä ystäviä Apatakilla. Harmi vain, että Irene on nyt niin puhtaaksi kaluttu kaikesta syötävästä, että emme halunneet kutsua heitä meille illalliselle tässä vaiheessa. Aiomme kuitenkin tehdä sen palatessamme ensi vuoden huhtikuussa, sillä varmaan tulemme tänne takaisin valmistelemaan Ireneä merikuntoon vesille laskun jälkeen.
Tarkoituksemme on purjehtia takaisin marinaan tulevana viikonvaihteena (17.10.) ja nostaa vene ylös ensi viikon alussa. Suomeen voimme lentää noin viikko sen jälkeen. Jos nosto ei onnistu Irenen hieman liian suuren syväyksen johdosta Apatakilla, joudumme jatkamaan matkaa, ja silloin menee 3-4 viikkoa pitempään. Suunniteltu nosto on sovitettu uuden kuun aikaan, jolloin vuorovesi on korkeimmillaan, mutta nostoaika riippuu myös säästä täällä. Tällä hetkellä GFS säämalli ennustaa matalapaineen syntyvän viikon vaihteessa Tuamotun lounaispuolelle, mutta Fiji Meteorological Servicen ennustekartassa sitä ei näy, eikä Meteo Francen ennustus ulotu sinne asti. Myös pitkän tähtäimen sääennusteita veneille tekevä uusseelantilainen Bob McDavitt odottaa matalapaineen kehittyvän tropiikin puolelle, mutta paljon lännempänä kuin GFS:n ennuste. Odottelemme hieman korvat luimussa mitä tulee, koska matalapaine merkitsisi luoteis- tai länsituulta, jotka osuvat pahasti marinan edustalle. Silloin ei ainakaan veneen nostosta tule mitään. Nykyisessä ankkuripaikassamme olemme suojassa luoteistuulelta, mutta reippaalla länsituulella ei olo tässäkään ole herkkua. Länsituulelta suojaan päästäksemme meidän pitäisi siirtyä atollin länsireunalle, ja vielä hyvän sään aikana. Tulevien päivien sää voi vielä sotkea suunnitelmiamme.
Lentolippuja emme ajoituksen epävarmuuden vuoksi ole halunneet vielä tilata. Niiden saanti voi vielä aiheuttaa lisäviivytyksiä Suomen matkaan. Jos kaikki menee nappiin, olemme Helsingissä lokakuun viimeisellä viikolla.
Hyviä veneiden peittelyilmoja,
Eeva ja Tapio
s/y Irene
RSS-syöte