Apatakin laguunin koilliskulma 29.5.2013
15 deg 23,05 min S
146 deg 12,15 min W Kuulumisia Ireneltä toukokuussa 2013
Irene laskettiin vesille Apataki Carenagessa kaksi kuukautta sitten. Ensimmäiset pari viikkoa menivät venetöihin ollessamme Apataki Carenagen poijussa. Elämä vesillä olevassa veneessä on paljon helpompaa kuin maissa, kun veneen systeemit toimivat ja tuuli viilentää ja pitää hyttyset poissa.
Sitten nuorempi poikamme Jyri ja hänen vaimonsa Outi tulivat Apatakille häämatkalleen, ja seuraavat 4 viikkoa kuluivat nopeasti heidän kanssaan. Vietettyämme ensin joitakin päiviä Apataki Carenagen poijussa nauttien Laun perheen vieraanvaraisuudesta purjehdimme Apatakin laguunin koilliskulmalle kalastamaan ja tutustumaan laguunin luontoon ja vesielämään. Palasimme sieltä vielä viikoksi Carenageen, jossa rikasimme purjelautamme ja Jyri pääsi pitkästä aikaa surffaamaan. Sieltä purjehdimme Anse Amyotiin naapuriatolli Toaulla, missä nuoret pääsivät snorklaamaan Tuamotun upeimmilla coral headeilla. Matkalla pyydystimme 15 kiloisen mahi-mahin, jota on vieläkin jäljellä jääkaapissamme, ja Outi pääsi kokemaan merisairauden suunnilleen sen karmeimmassa muodossa. Anse Amyotista jatkoimme Fakaravalle, joka on Toausta seuraava atolli etelään. Sieltä nuoret lensivät Papeeteen jatkaakseen matkaa Amerikan kiertueelleen. Matkalla Fakaravalle törmäsimme squallirintamaan, jossa tuuli nousi yön ajaksi 15-20 m/s tuntumaan, joten Outi pääsi kokemaan vielä senkin puolen tätä elämää.
Nuorten lähdettyä odotimme Fakaravalla vuorolaivan käyntiä, ja sen jälkeen voimme ostaa ensimmäiset tuoreet vihannekset kuukauteen. Bunkrattuamme perusteellisesti Fakaravalla seilasimme takaisin Anse Amyotiin tarkistamaan paikallisen ystävämme verenpainelääkityksen, jonka Eeva oli aloittanut tulomatkallamme. Toaulla ei ole mitään terveyspalveluja, koska asukkaitakin on vain noin 30. Fakaravallakin lääkäri on paikalla vain 2 viikkoa kuukaudessa. Koska meillä oli vielä maaliskuussa mukanamme tuotuja uusia varusteita asentamatta nuorten meille tuomien lisäksi, päätimme lähteä takaisin Apatakin koilliskulmalle omaan rauhaan tekemään venetöitä ja kalastamaan, vaikka se on kaikki taaksepäin tämän vuoden purjehdussuunnitelmiamme ajatellen. Siellä voimme hankkia itse ruokamme, koska tiedämme mitä kaloja voimme syödä. Muiden huoltotöiden ohella meillä on vielä monia mukanamme tuomiamme laitteita asentamatta, ja lisäksi Jyrin ja Outin tuomat uudet varusteet. Anse Amyotissa vierähti lähes viikko, koska Eevan piti varmistaa ystävämme verenpaineen stabiloituminen. Saimme sieltä mukaamme kylmälaukullisen kalafileitä toimittavaksi Apataki Carenageen, joka sijaitsee Apatakin laguunin kaakkoiskulmalla, joten suuntasimme ensin sinne.
Apatakin laguuni on karkeasti suorakaiteen muotoinen ja kooltaan noin 15 x 12 mpk. Atollin ainoa kylä Niutahi sijaitsee sen lounaiskulmalla eteläisen passen varrella. Tulimme sisään sen kautta, mutta ajoituksemme ei osunut aivan nappiin, koska passessa oli 4-5 solmun pyörteinen vastavirta. Kun tähän vielä lisää 10 m/s vastatuulen ja sen laguunin sisällä nostaman aallokon, ei nopeusreserviä jäänyt kuin solmun verran täydellä moottoriteholla. Päästiin kuitenkin läpi. Tiesimme odottaa normaalia voimakkaampaa vastavirtaa, koska merellä vyöryi roaring fortiesilla puhaltavan myrskyn lähettämä 3 m korkuinen maininki. Se täyttää laguuneja murtuessaan laguunin reunariuttaa vasten ja lisää ulosvirtaavan veden määrää niin, että virta ei välttämättä käänny lainkaan vuorovedestä huolimatta. Lisäksi maininki muuttaa laguunin viivetekijää eli virtaushuipun ja vuoroveden huipun välistä aikaeroa. Apatakin eteläisessä passessa tämä aikaero on 1,5 - 3 tuntia. Meillä on apuna useiden cruisereiden kokemusten perusteella laadittu Tuamotu Current Guestimator tietokoneohjelma, mutta varsinkin korkean mainingin olosuhteissa sen tarkkuus on nimensä veroinen, eli vastaa hyvää arvausta.
Carenagessa vierähti muutamia päiviä. Siellä ollessamme tuli vuorolaiva käymään Niutahissa ja Eeva pääsi Carenagen veneen mukana käymään kaupassa täydentämässä vihannes- ja olutvarastoamme. Lähdimme Carenagesta mielipikkaamme Oparariin laguunin koilliskulmalla 21.5. ja olemme olleet täällä ankkurissa siitä lähtien. Emme ole päässeet asentamaan uusia varusteita vielä juuri lainkaan, koska entistenkin huolto- ja korjaustyöt ovat vieneet kaiken aikamme. Näistä on enemmän juttua kuulumisten P.P.P osiossa. Yhden kalastus- ja kalan savustuspäivän olemme kuitenkin pitäneet.
Moottorillamme oli starttivaikeuksia jo Fakaravalta lähtiessämme. Arvelin silloin niiden johtuvan huonosta kontaktista hehkutusjärjestelmässä. Apataki Carenagessa asiaa tutkiessani huomasin pakoputken rosterisesta joustavasta osasta tippuvan vesipisaroita. Siellä ei vettä saa olla missään tapauksessa, koska Irenen pakoputki on kuiva istumalaatikon takaosassa kannen tasolla sijaitsevaan vedenerottimeen saakka. Pakoputken ympärillä on suurempihalkaisijaisen putken muodostama vesivaippa, joka jäähdyttää kuivan osan. Siirtämällä vedenerottimen niin ylös kuin mahdollista olemme varmistaneet sen, että pakoputken kautta ei pääse vettä moottoriin ankarassakaan aallokossa, mikä on tapahtunut useille muille veneille, joissa on tavanomainen märkä pakoputki.
Irrotimme pakoputken kuparisen kuivan osan ja totesimme, että putkeen oli syöpynyt reikä ja vesi pääsi vesivaipasta kuivalle puolelle. Koska kuuma merivesi on sellaista myrkkyä, että tavanomaiset haponkestävät teräkset AISI 304 ja 316 ruostuvat hetkessä, oli moottorin ja pakoputken vesivaipallisen osan välissä olevaan rosteriseen haitariputkeen ehtinyt syöpyä pieniä reikiä, joista näkemäni vesipisarat olivat peräisin. Vettä oli myös öljyn seassa, mikä piti luonnollisesti vaihtaa. Pestessämme pakoputkea suolahapolla rantahietikolla vuoto lisääntyi selvästi, mikä viittaa siihen, että putken seinämä on seitinohut laajalta alueelta. Valitettavasti vuotokohtaa ei pysty näkemään, koska se on juuri putkessa olevassa 90 asteen mutkassa. Asensimme putken takaisin paikoilleen ja ohitimme vesivaipan letkulla. Voimme nyt käyttää moottoria max. 10 min kerrallaan ennen kuin vesivaippa kuumenee liiaksi.
Tein pakoputken kuivan osan itse paksuseinäisestä kupariputkesta melko tarkalleen 40 vuotta sitten. Tarkoituksenamme on hankkia uusi samanlainen putki, ja jos se kestää toiset 40 vuotta, on sen puhki syöpyminen jonkin muun kuin meidän ongelma. Emme vielä tiedä, miten uuden putken hankkiminen näissä olosuhteissa onnistuu. Seilaamme piakkoin takaisin Apataki Carenageen, ja asia selvinnee Alfredin ja Tonyn avustuksella. Materiaalin uuteen putkeen voimme tietysti tilata, mutta sen tekemiseen tarvitaan myös kaasuhitsauslaitteet, joita tällä atollilla ei tiettävästi ole. Oman kaasupillimme teho ei riitä isojen kuparikappaleiden kuumentamiseen. Luultavasti Tahitilta löytyy joku paja, joka voi tehdä meille uuden putken, mikäli tarvittavat 90 asteen kapillaarimutkat löytyvät. Joka tapauksessa tämä vaikuttaa tämän kauden purjehdussuunnitelmiimme, Apatakilta emme lähde ennen kuin moottorimme on kunnossa. Onneksi teimme viime vuonna Irenen papeetenisoinnin eli maksoimme veneen maahantuontiverot, joten nyt tulli ei ole ajamassa venettä pois maasta.
Seuraavissa kuulumisissa varmaan selviää, miten pakoputkirempassa kävi. Toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää purjehduskautta.
Eeva ja Tapio
s/y Irene
15 deg 23,05 min S
146 deg 12,15 min W Kuulumisia Ireneltä toukokuussa 2013
Irene laskettiin vesille Apataki Carenagessa kaksi kuukautta sitten. Ensimmäiset pari viikkoa menivät venetöihin ollessamme Apataki Carenagen poijussa. Elämä vesillä olevassa veneessä on paljon helpompaa kuin maissa, kun veneen systeemit toimivat ja tuuli viilentää ja pitää hyttyset poissa.
Sitten nuorempi poikamme Jyri ja hänen vaimonsa Outi tulivat Apatakille häämatkalleen, ja seuraavat 4 viikkoa kuluivat nopeasti heidän kanssaan. Vietettyämme ensin joitakin päiviä Apataki Carenagen poijussa nauttien Laun perheen vieraanvaraisuudesta purjehdimme Apatakin laguunin koilliskulmalle kalastamaan ja tutustumaan laguunin luontoon ja vesielämään. Palasimme sieltä vielä viikoksi Carenageen, jossa rikasimme purjelautamme ja Jyri pääsi pitkästä aikaa surffaamaan. Sieltä purjehdimme Anse Amyotiin naapuriatolli Toaulla, missä nuoret pääsivät snorklaamaan Tuamotun upeimmilla coral headeilla. Matkalla pyydystimme 15 kiloisen mahi-mahin, jota on vieläkin jäljellä jääkaapissamme, ja Outi pääsi kokemaan merisairauden suunnilleen sen karmeimmassa muodossa. Anse Amyotista jatkoimme Fakaravalle, joka on Toausta seuraava atolli etelään. Sieltä nuoret lensivät Papeeteen jatkaakseen matkaa Amerikan kiertueelleen. Matkalla Fakaravalle törmäsimme squallirintamaan, jossa tuuli nousi yön ajaksi 15-20 m/s tuntumaan, joten Outi pääsi kokemaan vielä senkin puolen tätä elämää.
Nuorten lähdettyä odotimme Fakaravalla vuorolaivan käyntiä, ja sen jälkeen voimme ostaa ensimmäiset tuoreet vihannekset kuukauteen. Bunkrattuamme perusteellisesti Fakaravalla seilasimme takaisin Anse Amyotiin tarkistamaan paikallisen ystävämme verenpainelääkityksen, jonka Eeva oli aloittanut tulomatkallamme. Toaulla ei ole mitään terveyspalveluja, koska asukkaitakin on vain noin 30. Fakaravallakin lääkäri on paikalla vain 2 viikkoa kuukaudessa. Koska meillä oli vielä maaliskuussa mukanamme tuotuja uusia varusteita asentamatta nuorten meille tuomien lisäksi, päätimme lähteä takaisin Apatakin koilliskulmalle omaan rauhaan tekemään venetöitä ja kalastamaan, vaikka se on kaikki taaksepäin tämän vuoden purjehdussuunnitelmiamme ajatellen. Siellä voimme hankkia itse ruokamme, koska tiedämme mitä kaloja voimme syödä. Muiden huoltotöiden ohella meillä on vielä monia mukanamme tuomiamme laitteita asentamatta, ja lisäksi Jyrin ja Outin tuomat uudet varusteet. Anse Amyotissa vierähti lähes viikko, koska Eevan piti varmistaa ystävämme verenpaineen stabiloituminen. Saimme sieltä mukaamme kylmälaukullisen kalafileitä toimittavaksi Apataki Carenageen, joka sijaitsee Apatakin laguunin kaakkoiskulmalla, joten suuntasimme ensin sinne.
Apatakin laguuni on karkeasti suorakaiteen muotoinen ja kooltaan noin 15 x 12 mpk. Atollin ainoa kylä Niutahi sijaitsee sen lounaiskulmalla eteläisen passen varrella. Tulimme sisään sen kautta, mutta ajoituksemme ei osunut aivan nappiin, koska passessa oli 4-5 solmun pyörteinen vastavirta. Kun tähän vielä lisää 10 m/s vastatuulen ja sen laguunin sisällä nostaman aallokon, ei nopeusreserviä jäänyt kuin solmun verran täydellä moottoriteholla. Päästiin kuitenkin läpi. Tiesimme odottaa normaalia voimakkaampaa vastavirtaa, koska merellä vyöryi roaring fortiesilla puhaltavan myrskyn lähettämä 3 m korkuinen maininki. Se täyttää laguuneja murtuessaan laguunin reunariuttaa vasten ja lisää ulosvirtaavan veden määrää niin, että virta ei välttämättä käänny lainkaan vuorovedestä huolimatta. Lisäksi maininki muuttaa laguunin viivetekijää eli virtaushuipun ja vuoroveden huipun välistä aikaeroa. Apatakin eteläisessä passessa tämä aikaero on 1,5 - 3 tuntia. Meillä on apuna useiden cruisereiden kokemusten perusteella laadittu Tuamotu Current Guestimator tietokoneohjelma, mutta varsinkin korkean mainingin olosuhteissa sen tarkkuus on nimensä veroinen, eli vastaa hyvää arvausta.
Carenagessa vierähti muutamia päiviä. Siellä ollessamme tuli vuorolaiva käymään Niutahissa ja Eeva pääsi Carenagen veneen mukana käymään kaupassa täydentämässä vihannes- ja olutvarastoamme. Lähdimme Carenagesta mielipikkaamme Oparariin laguunin koilliskulmalla 21.5. ja olemme olleet täällä ankkurissa siitä lähtien. Emme ole päässeet asentamaan uusia varusteita vielä juuri lainkaan, koska entistenkin huolto- ja korjaustyöt ovat vieneet kaiken aikamme. Näistä on enemmän juttua kuulumisten P.P.P osiossa. Yhden kalastus- ja kalan savustuspäivän olemme kuitenkin pitäneet.
Moottorillamme oli starttivaikeuksia jo Fakaravalta lähtiessämme. Arvelin silloin niiden johtuvan huonosta kontaktista hehkutusjärjestelmässä. Apataki Carenagessa asiaa tutkiessani huomasin pakoputken rosterisesta joustavasta osasta tippuvan vesipisaroita. Siellä ei vettä saa olla missään tapauksessa, koska Irenen pakoputki on kuiva istumalaatikon takaosassa kannen tasolla sijaitsevaan vedenerottimeen saakka. Pakoputken ympärillä on suurempihalkaisijaisen putken muodostama vesivaippa, joka jäähdyttää kuivan osan. Siirtämällä vedenerottimen niin ylös kuin mahdollista olemme varmistaneet sen, että pakoputken kautta ei pääse vettä moottoriin ankarassakaan aallokossa, mikä on tapahtunut useille muille veneille, joissa on tavanomainen märkä pakoputki.
Irrotimme pakoputken kuparisen kuivan osan ja totesimme, että putkeen oli syöpynyt reikä ja vesi pääsi vesivaipasta kuivalle puolelle. Koska kuuma merivesi on sellaista myrkkyä, että tavanomaiset haponkestävät teräkset AISI 304 ja 316 ruostuvat hetkessä, oli moottorin ja pakoputken vesivaipallisen osan välissä olevaan rosteriseen haitariputkeen ehtinyt syöpyä pieniä reikiä, joista näkemäni vesipisarat olivat peräisin. Vettä oli myös öljyn seassa, mikä piti luonnollisesti vaihtaa. Pestessämme pakoputkea suolahapolla rantahietikolla vuoto lisääntyi selvästi, mikä viittaa siihen, että putken seinämä on seitinohut laajalta alueelta. Valitettavasti vuotokohtaa ei pysty näkemään, koska se on juuri putkessa olevassa 90 asteen mutkassa. Asensimme putken takaisin paikoilleen ja ohitimme vesivaipan letkulla. Voimme nyt käyttää moottoria max. 10 min kerrallaan ennen kuin vesivaippa kuumenee liiaksi.
Tein pakoputken kuivan osan itse paksuseinäisestä kupariputkesta melko tarkalleen 40 vuotta sitten. Tarkoituksenamme on hankkia uusi samanlainen putki, ja jos se kestää toiset 40 vuotta, on sen puhki syöpyminen jonkin muun kuin meidän ongelma. Emme vielä tiedä, miten uuden putken hankkiminen näissä olosuhteissa onnistuu. Seilaamme piakkoin takaisin Apataki Carenageen, ja asia selvinnee Alfredin ja Tonyn avustuksella. Materiaalin uuteen putkeen voimme tietysti tilata, mutta sen tekemiseen tarvitaan myös kaasuhitsauslaitteet, joita tällä atollilla ei tiettävästi ole. Oman kaasupillimme teho ei riitä isojen kuparikappaleiden kuumentamiseen. Luultavasti Tahitilta löytyy joku paja, joka voi tehdä meille uuden putken, mikäli tarvittavat 90 asteen kapillaarimutkat löytyvät. Joka tapauksessa tämä vaikuttaa tämän kauden purjehdussuunnitelmiimme, Apatakilta emme lähde ennen kuin moottorimme on kunnossa. Onneksi teimme viime vuonna Irenen papeetenisoinnin eli maksoimme veneen maahantuontiverot, joten nyt tulli ei ole ajamassa venettä pois maasta.
Seuraavissa kuulumisissa varmaan selviää, miten pakoputkirempassa kävi. Toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää purjehduskautta.
Eeva ja Tapio
s/y Irene
RSS-syöte