Paikka: Apataki Carenage
15 deg 33,65 min S
146 deg 14,45 min W
Maaliskuun lopulla siirryimme Hakateasta Taiohaeen tekemään isoa bunkrausta. Taiohae on Marquesasin pääkaupunki, jossa asuu pari tuhatta henkeä. Taiohaen lahti on iso ja sinne mahtuu paljon veneitä, mutta lahteen lähes alinomaa vyöryvä maininki ja erityisesti jyrkkien rantojen heijastamat lyhyet aallot tekevät olon siellä hyvin epämukavaksi. Hankimme ruokaravaroiden lisäksi kaikenlaisia tarvikkeita, mm. uuden akun, kaasua ja polttoaineita sekä lääkkeitä.
Purjehdimme 30.3. Taiohaesta 40 mpk navakkaan vastatuuleen Ua Hukalle ja ankkuroimme siellä Vaipaeen kylän lahteen. Lahti on kapea ja jyrkkärantainen kanjoni. Sinne kiertyvä maininki pitää huolen jatkuvasta keikkumisesta ja tekee maihin menon jollalla vaikeaksi. Lahteen laskeva joki tuo sinne maa-ainesta, joten vesi on sameaa.
Ssb-radionetin kautta tiesimme, että siellä oli meille ennestään tuttu vene, espanjalainen Ole´ miehistönäänn Paco ja Theda sekä 2-vuotias Fran. Paco ja Theda olivat ystävystyneet paikallisen perheen kanssa, jolla on suunnilleen saman ikäinen poika. Saimme heidän välityksellään kutsun sunnuntailounaalle perheen kotiin. Upean grillilounaan valmistumista odotellessamme Eevalla oli pitkä keskustelu perheen pojan neurologisista ongelmista Pacon toimiessa tulkkina. Lounaan jälkeen lähdettiin perheen nelivetomaasturilla uimaan ja saarikierrokselle. Ua Huka on matalampi kuin muut Marquesasin asutut saaret, ja ilmasto on sen vuoksi paljon kuivempi. Saari on enimmäkseen autiomaata, mutta siellä on kolme hedelmällistä laaksoa, joissa jokaisessa on kylä.
Uimapaikkamme oli erikoinen. Se oli joukko luonnon muovaamia kallioaltaita pienellä niemellä kolmisen metriä meriveden pinnan yläpuolella. Vesi oli kristallin kirkasta, koska isoimmat aallot ylettyivät täyttämään altaat, mikä tapahtui muutaman minuutin välein. Pimeä oli ehtinyt laskeutua jo paljon ennen kuin palasimme veneelle sunnuntailounaaltamme. Isäntäperheemme oli täyttänyt reppumme hedelmillä ja saimme myös hienosti tehdyn puukulhon, joita isäntämme veistää matkamuistoiksi. Vaipaeessä vierähti viikko ja sen jälkeen suuntasimme Tahuatalle auttaaksemme vanhaa ystäväämme Alainia ssb-radion asennuksessa.
Lähtiessämme tuuli kovaa, mutta keli rauhoittui pian ja meillä oli mukava yön yli purjehdus tiukkaa kryssiä meille ennestään tuttuun Hanamoenoan lahteen Tahuatalla. Melko pian Vaipaeesta lähtömme jälkeen siima alkoi viuhua ulos kelalta, eikä kala kala tuntunut piittaavan siitä mitään. Koska olimme kryssillä, oli helppo kääntää vene ja purjehtia kalan perään. Emme missään tapauksessa halunneet menettää uutta kallista siimaamme. Kuten edellisissä kuulumisissa kerroimme, menetimme lähes koko 40 kg:n mnonofil-siimamme purjehtiessamme Tahuatalta Nuku Hivalle. Korvasimme sen 70 kg:n spectra-siimalla, jota mahtuu kelallemme 550 m. Parin tunnin kuluttua olimme saaneet kalan kelattua aivan veneen perän taakse ja näimme, että se oli parimetrinen hai jonka tunnistimme shortfin makoksi. Sitä emme halunneet ottaa veneeseen, joten siima katkaistiin. Menetimme vain pari metriä siimaa ja uuden vieheen. Hait ovat voimakkaita kaloja, mutta väsyvät nopeasti.
Olimme Hanamoenoassa 3 viikkoa, tosin kerran kävimme keikkumassa yhden yön Atuonassa täydentämässä ruoka- ja juomavarastomme. Hankimme myös ison lastin pamplemuseja ja muita hedelmiä Tahuatalta. Olisimme halunneet lähteä Tuamotulle jo paljon aikaisemmin, mutta syklonikausi jatkui pikään tänä vuonna, ja voimakkaan Super El Ninon vaikutukset tuntuvat vieläkin säässä. Viimeiset pari viikkoa odottelimme kauniissa säässä Tahuatalla, kun Tuamotulla satoi koko ajan ja tuuli oli hyvin epävakainen. Lähdimme lopulta Vappuaattona, vaikka sääennusteen mukaan odotettavissa oli hyvin heikkoa tuulta ja epävakaista säätä. Matkaan kuluikin 6 vuorokautta, johon mahtui heikkoa ja kovaa myötä- ja vastatuulta.
Ensin meillä oli 3 vrk heikkoa sivutuulta, ja aina välillä purjeet paukkuivat mainingissa. Se aiheutti jonkin verran ompelutyötä storassa. Sitä seurasi päivä upeaa spinnupurjehdusta kunnes tuuli lopahti kokonaan ja jäimme puoleksi vuorokaudeksi ajelehtimaan ja keikkumaan. Emme halunneet tulla Tuamotulle polttoainetankki tyhjänä, koska dieselin hankkiminen siellä voi joskus vaatia parin viikon odottelun seuraavaan vuorolaivan tuloon. Kun tuuli heräsi, se oli täysin vastainen ja yksi päivä kului kryssien pelkällä kevytgenoalla heikossa ja reikäisessä tuulessa, stora olisi vain paukuttanut itsensä hajalle. Ilman kevytgenoaa purjehtimisesta ei olisi tullut mitään. Viidennen päivän iltana tulimme konvergenssivyöhykkeen toiselle puolelle mara'amuun ja ykkösgenua vaihtui kolmoseen. Mara'amu on voimakas kaakkoistuuli, jonka etureunassa on pilvistä, squalleja ja sadetta ja se kestää yleensä monta päivää. Puolen yön aikaan kolmosgenua vaihdettiin neloseen ja storaan otettiin 2 reiviä.
Purjehdus sujui hienosti 7 solmua löysää kryssiä 13-15 m/s tuulessa, mutta lounaasta vyöryvä 2 m maininki sekoitti tuulen nostaman aallokon, joka paiskeli venettä ja meitä sen sisällä rajusti. Eevan pumpatessa vessaa raju aalto heitti venettä ja Eevan ote kirposi vessan pöydän reunasta. Eeva lensi vessan ovesta ulos kun oven lukko petti. Lopun matkaa ovi piti pitää kiinni pöngällä. Totesimme, että nyt tuli asiaa kahvakauppaan lukkokaupan lisäksi. Irene ei ole näköjään vielä valmis 45 vuoden rakentamisen jälkeenkään.
Tulimme Apatakin pohjoispasseen 6.4. iltapäivällä ja ankkuroimme laguunin koilliskulmalle Oparariin illalla. Seuraava päivä alkoi hurjalla sateella ja vesitankkien täytöllä sekä pyykin pesulla. Loppupäivä menikin purjeiden kuivattamiseen ja pakkaukseen. Matkalla oli koko Irenen purjevalikoima käytössä raskasta spinnua, myrskypurjetta ja varastoraa lukuun ottamatta. Olisimme kenties voineet välttää viimeisen vuorokauden kovan kelin jos olisimme pari päivää aikaisemmin ajaneet koneella ajelehtimisen sijaan. Toisaalta oli mukava havaita, että purjeoperaatiot pimeässä ja viuhuvassa tuulessa sujuivat edelleenkin meiltä ilman vaikeuksia, vaikkakaan ei ehkä yhtä vikkelästi kuin 20 vuotta sitten.
Matkan viimeisenä yönä kello kolmen aikaan kuulimme VHF:ssä hätääntyneen oloisen kutsun kaikille aluksille. Kutsuja oli 20 mpk takanamme tuleva toinen purjevene, joka ei ollut saanut yhteyttä satelliittipuhelimellaan ja jäänyt siten ilman säätietoja. Ssb-radioa veneellä ei ole, eikä siten mahdollisuutta vastaanottaa sääfakseja tai informaatiota veneiden välisistä ssb-neteistä. Vene oli tullut Panamasta Marquesasille, eikä sillä siten ollut kokemusta lounaisen Pacificin konvergenssivyöhykkeistä. Kippari oli alkanut pelätä joutuvansa myöhäiskauden trooppiseen myrskyyn, minkä kehittymiseen meriveden lämpötila olisi edelleenkin riittänyt. Rauhoitimme häntä säätiedoilla ja kysyimme miten hän aikoo menetellä Apatakille tultuaan. Ainoa paikka, mihin pohjoispassesta pääsee huonossa näkyvyydessä on laguunin luoteiskolkka, jonne kaakkoistuulen nostama laguunin sisäinen aallokko osuu täydellä voimallaan. Muistamme oman kokemuksemme 7 vuoden takaa, jolloin juoduimme pysyttelemään 6 vuoro kautta ulkona merellä kovassa kelissä, koska emme voineet mennä suojaan minnekään laguunille huonon näkyvyyden vuoksi. Odottelimme naapurivenettä pari tuntia passen edustalla ja vene pääsi suojaan Oparariin kulkemalla perässämme. Meille laguunin ylitys huonossakaan näkyvyydessä ei tuota vaikeuksia, koska meillä on hyvin testattu oma reittimme korallipäiden lomitse.
Pari päivää myöhemmin kävimme Apataki Carenagessa noutamassa tilaamamme tavarat ja järjestämässä lentolippumme Apatakilta Papeeteen. Sen jälkeen palasimme Oparariin kolmeksi viikoksi kalastamaan ja valmistelemaan venettä ylös nostoa ja säilytystä varten. Meille jäi paljon puuhaa tehtäväksi siellä, koska Marquesasilla meiltä puuttui materiaaleja ja jatkuva keikkuminen ankkuripaikoissa ei innostanut venetöihin. Myös sää oli epämukavan kostea ja kuuma joulukuusta maaliskuulle. Meillä oli kannella paljon v. 2014 valkoisella Soudalilla tehtyjä kittisaumoja. Ne peitettiin vuosi sitten Sikaflex 290DC:llä, koska näimme, että Soudal ei kestä aurinkoa. Nyt Soudal on mennyt veteläksi tahmaksi Sikaflexin alla ja tahraa kaiken mikä koskettaa sitä. Kaikki Soudalilla tehdyt saumat piti avata, puhdistaa, ja saumata uudelleen Sikaflex 290DC:llä.
Sama piti tehdä myös jollan pohjaan jääneille Soudal laiskuille.
Vietimme kolme mukavaa viikkoa Opararissa ennen siirtymistä takaisin Carenageen. Irene nostettiin maihin 2.6. ja meillä on lentoliput Apatakilta Papeeteen 10.6. Lentomme Helsinkiin lähtee 13.6. ja saavumme sinne 15.6. Tosin Air Tahiti on tätä kirjoitettaessa (4.6.) lakossa, joten saa nähdä kuinka Suomen matkamme käy. Nyt on lähtölaskenta alkanut eikä aikaa jää enempään kirjoitteluun. Seuraavat Irenen kuulumiset lähetämme luultavasti Opararista noin vuoden kuluttua.
Viimeisten 14 kuukauden aikana GPS trippiin on kertynyt 3273 mpk. Moottorin tuntimittariin kertyi 130 tuntia, joista osa on käytetty sähkön tuottamiseen. Normaalisti aurinkopanelit ja tuuligeneraattori riittävät täyttämään sähköntarpeemme, mutta kuluneena vuonna pasaatituulet ovat olleet poikkeuksellisen heikkoja voimakkaan El Ninon ansiosta ja ankkuripaikkamme Marquesasilla olivat heikkotuulisia vuorten suojaamissa lahdissa. Lisäksi sadekautena oli paljon pilvisiä päiviä.
Hyvää purjehduskautta. Jos kaikki menee hyvin, olemme juhannuksena Lonkulla.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
15 deg 33,65 min S
146 deg 14,45 min W
Maaliskuun lopulla siirryimme Hakateasta Taiohaeen tekemään isoa bunkrausta. Taiohae on Marquesasin pääkaupunki, jossa asuu pari tuhatta henkeä. Taiohaen lahti on iso ja sinne mahtuu paljon veneitä, mutta lahteen lähes alinomaa vyöryvä maininki ja erityisesti jyrkkien rantojen heijastamat lyhyet aallot tekevät olon siellä hyvin epämukavaksi. Hankimme ruokaravaroiden lisäksi kaikenlaisia tarvikkeita, mm. uuden akun, kaasua ja polttoaineita sekä lääkkeitä.
Purjehdimme 30.3. Taiohaesta 40 mpk navakkaan vastatuuleen Ua Hukalle ja ankkuroimme siellä Vaipaeen kylän lahteen. Lahti on kapea ja jyrkkärantainen kanjoni. Sinne kiertyvä maininki pitää huolen jatkuvasta keikkumisesta ja tekee maihin menon jollalla vaikeaksi. Lahteen laskeva joki tuo sinne maa-ainesta, joten vesi on sameaa.
Ssb-radionetin kautta tiesimme, että siellä oli meille ennestään tuttu vene, espanjalainen Ole´ miehistönäänn Paco ja Theda sekä 2-vuotias Fran. Paco ja Theda olivat ystävystyneet paikallisen perheen kanssa, jolla on suunnilleen saman ikäinen poika. Saimme heidän välityksellään kutsun sunnuntailounaalle perheen kotiin. Upean grillilounaan valmistumista odotellessamme Eevalla oli pitkä keskustelu perheen pojan neurologisista ongelmista Pacon toimiessa tulkkina. Lounaan jälkeen lähdettiin perheen nelivetomaasturilla uimaan ja saarikierrokselle. Ua Huka on matalampi kuin muut Marquesasin asutut saaret, ja ilmasto on sen vuoksi paljon kuivempi. Saari on enimmäkseen autiomaata, mutta siellä on kolme hedelmällistä laaksoa, joissa jokaisessa on kylä.
Uimapaikkamme oli erikoinen. Se oli joukko luonnon muovaamia kallioaltaita pienellä niemellä kolmisen metriä meriveden pinnan yläpuolella. Vesi oli kristallin kirkasta, koska isoimmat aallot ylettyivät täyttämään altaat, mikä tapahtui muutaman minuutin välein. Pimeä oli ehtinyt laskeutua jo paljon ennen kuin palasimme veneelle sunnuntailounaaltamme. Isäntäperheemme oli täyttänyt reppumme hedelmillä ja saimme myös hienosti tehdyn puukulhon, joita isäntämme veistää matkamuistoiksi. Vaipaeessä vierähti viikko ja sen jälkeen suuntasimme Tahuatalle auttaaksemme vanhaa ystäväämme Alainia ssb-radion asennuksessa.
Lähtiessämme tuuli kovaa, mutta keli rauhoittui pian ja meillä oli mukava yön yli purjehdus tiukkaa kryssiä meille ennestään tuttuun Hanamoenoan lahteen Tahuatalla. Melko pian Vaipaeesta lähtömme jälkeen siima alkoi viuhua ulos kelalta, eikä kala kala tuntunut piittaavan siitä mitään. Koska olimme kryssillä, oli helppo kääntää vene ja purjehtia kalan perään. Emme missään tapauksessa halunneet menettää uutta kallista siimaamme. Kuten edellisissä kuulumisissa kerroimme, menetimme lähes koko 40 kg:n mnonofil-siimamme purjehtiessamme Tahuatalta Nuku Hivalle. Korvasimme sen 70 kg:n spectra-siimalla, jota mahtuu kelallemme 550 m. Parin tunnin kuluttua olimme saaneet kalan kelattua aivan veneen perän taakse ja näimme, että se oli parimetrinen hai jonka tunnistimme shortfin makoksi. Sitä emme halunneet ottaa veneeseen, joten siima katkaistiin. Menetimme vain pari metriä siimaa ja uuden vieheen. Hait ovat voimakkaita kaloja, mutta väsyvät nopeasti.
Olimme Hanamoenoassa 3 viikkoa, tosin kerran kävimme keikkumassa yhden yön Atuonassa täydentämässä ruoka- ja juomavarastomme. Hankimme myös ison lastin pamplemuseja ja muita hedelmiä Tahuatalta. Olisimme halunneet lähteä Tuamotulle jo paljon aikaisemmin, mutta syklonikausi jatkui pikään tänä vuonna, ja voimakkaan Super El Ninon vaikutukset tuntuvat vieläkin säässä. Viimeiset pari viikkoa odottelimme kauniissa säässä Tahuatalla, kun Tuamotulla satoi koko ajan ja tuuli oli hyvin epävakainen. Lähdimme lopulta Vappuaattona, vaikka sääennusteen mukaan odotettavissa oli hyvin heikkoa tuulta ja epävakaista säätä. Matkaan kuluikin 6 vuorokautta, johon mahtui heikkoa ja kovaa myötä- ja vastatuulta.
Ensin meillä oli 3 vrk heikkoa sivutuulta, ja aina välillä purjeet paukkuivat mainingissa. Se aiheutti jonkin verran ompelutyötä storassa. Sitä seurasi päivä upeaa spinnupurjehdusta kunnes tuuli lopahti kokonaan ja jäimme puoleksi vuorokaudeksi ajelehtimaan ja keikkumaan. Emme halunneet tulla Tuamotulle polttoainetankki tyhjänä, koska dieselin hankkiminen siellä voi joskus vaatia parin viikon odottelun seuraavaan vuorolaivan tuloon. Kun tuuli heräsi, se oli täysin vastainen ja yksi päivä kului kryssien pelkällä kevytgenoalla heikossa ja reikäisessä tuulessa, stora olisi vain paukuttanut itsensä hajalle. Ilman kevytgenoaa purjehtimisesta ei olisi tullut mitään. Viidennen päivän iltana tulimme konvergenssivyöhykkeen toiselle puolelle mara'amuun ja ykkösgenua vaihtui kolmoseen. Mara'amu on voimakas kaakkoistuuli, jonka etureunassa on pilvistä, squalleja ja sadetta ja se kestää yleensä monta päivää. Puolen yön aikaan kolmosgenua vaihdettiin neloseen ja storaan otettiin 2 reiviä.
Purjehdus sujui hienosti 7 solmua löysää kryssiä 13-15 m/s tuulessa, mutta lounaasta vyöryvä 2 m maininki sekoitti tuulen nostaman aallokon, joka paiskeli venettä ja meitä sen sisällä rajusti. Eevan pumpatessa vessaa raju aalto heitti venettä ja Eevan ote kirposi vessan pöydän reunasta. Eeva lensi vessan ovesta ulos kun oven lukko petti. Lopun matkaa ovi piti pitää kiinni pöngällä. Totesimme, että nyt tuli asiaa kahvakauppaan lukkokaupan lisäksi. Irene ei ole näköjään vielä valmis 45 vuoden rakentamisen jälkeenkään.
Tulimme Apatakin pohjoispasseen 6.4. iltapäivällä ja ankkuroimme laguunin koilliskulmalle Oparariin illalla. Seuraava päivä alkoi hurjalla sateella ja vesitankkien täytöllä sekä pyykin pesulla. Loppupäivä menikin purjeiden kuivattamiseen ja pakkaukseen. Matkalla oli koko Irenen purjevalikoima käytössä raskasta spinnua, myrskypurjetta ja varastoraa lukuun ottamatta. Olisimme kenties voineet välttää viimeisen vuorokauden kovan kelin jos olisimme pari päivää aikaisemmin ajaneet koneella ajelehtimisen sijaan. Toisaalta oli mukava havaita, että purjeoperaatiot pimeässä ja viuhuvassa tuulessa sujuivat edelleenkin meiltä ilman vaikeuksia, vaikkakaan ei ehkä yhtä vikkelästi kuin 20 vuotta sitten.
Matkan viimeisenä yönä kello kolmen aikaan kuulimme VHF:ssä hätääntyneen oloisen kutsun kaikille aluksille. Kutsuja oli 20 mpk takanamme tuleva toinen purjevene, joka ei ollut saanut yhteyttä satelliittipuhelimellaan ja jäänyt siten ilman säätietoja. Ssb-radioa veneellä ei ole, eikä siten mahdollisuutta vastaanottaa sääfakseja tai informaatiota veneiden välisistä ssb-neteistä. Vene oli tullut Panamasta Marquesasille, eikä sillä siten ollut kokemusta lounaisen Pacificin konvergenssivyöhykkeistä. Kippari oli alkanut pelätä joutuvansa myöhäiskauden trooppiseen myrskyyn, minkä kehittymiseen meriveden lämpötila olisi edelleenkin riittänyt. Rauhoitimme häntä säätiedoilla ja kysyimme miten hän aikoo menetellä Apatakille tultuaan. Ainoa paikka, mihin pohjoispassesta pääsee huonossa näkyvyydessä on laguunin luoteiskolkka, jonne kaakkoistuulen nostama laguunin sisäinen aallokko osuu täydellä voimallaan. Muistamme oman kokemuksemme 7 vuoden takaa, jolloin juoduimme pysyttelemään 6 vuoro kautta ulkona merellä kovassa kelissä, koska emme voineet mennä suojaan minnekään laguunille huonon näkyvyyden vuoksi. Odottelimme naapurivenettä pari tuntia passen edustalla ja vene pääsi suojaan Oparariin kulkemalla perässämme. Meille laguunin ylitys huonossakaan näkyvyydessä ei tuota vaikeuksia, koska meillä on hyvin testattu oma reittimme korallipäiden lomitse.
Pari päivää myöhemmin kävimme Apataki Carenagessa noutamassa tilaamamme tavarat ja järjestämässä lentolippumme Apatakilta Papeeteen. Sen jälkeen palasimme Oparariin kolmeksi viikoksi kalastamaan ja valmistelemaan venettä ylös nostoa ja säilytystä varten. Meille jäi paljon puuhaa tehtäväksi siellä, koska Marquesasilla meiltä puuttui materiaaleja ja jatkuva keikkuminen ankkuripaikoissa ei innostanut venetöihin. Myös sää oli epämukavan kostea ja kuuma joulukuusta maaliskuulle. Meillä oli kannella paljon v. 2014 valkoisella Soudalilla tehtyjä kittisaumoja. Ne peitettiin vuosi sitten Sikaflex 290DC:llä, koska näimme, että Soudal ei kestä aurinkoa. Nyt Soudal on mennyt veteläksi tahmaksi Sikaflexin alla ja tahraa kaiken mikä koskettaa sitä. Kaikki Soudalilla tehdyt saumat piti avata, puhdistaa, ja saumata uudelleen Sikaflex 290DC:llä.
Sama piti tehdä myös jollan pohjaan jääneille Soudal laiskuille.
Vietimme kolme mukavaa viikkoa Opararissa ennen siirtymistä takaisin Carenageen. Irene nostettiin maihin 2.6. ja meillä on lentoliput Apatakilta Papeeteen 10.6. Lentomme Helsinkiin lähtee 13.6. ja saavumme sinne 15.6. Tosin Air Tahiti on tätä kirjoitettaessa (4.6.) lakossa, joten saa nähdä kuinka Suomen matkamme käy. Nyt on lähtölaskenta alkanut eikä aikaa jää enempään kirjoitteluun. Seuraavat Irenen kuulumiset lähetämme luultavasti Opararista noin vuoden kuluttua.
Viimeisten 14 kuukauden aikana GPS trippiin on kertynyt 3273 mpk. Moottorin tuntimittariin kertyi 130 tuntia, joista osa on käytetty sähkön tuottamiseen. Normaalisti aurinkopanelit ja tuuligeneraattori riittävät täyttämään sähköntarpeemme, mutta kuluneena vuonna pasaatituulet ovat olleet poikkeuksellisen heikkoja voimakkaan El Ninon ansiosta ja ankkuripaikkamme Marquesasilla olivat heikkotuulisia vuorten suojaamissa lahdissa. Lisäksi sadekautena oli paljon pilvisiä päiviä.
Hyvää purjehduskautta. Jos kaikki menee hyvin, olemme juhannuksena Lonkulla.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
Baie Hanamoenoa Tahuatalla
Irene Hanamoenoassa Tahuatalla
RSS-syöte