Spanish point, Barbuda 3.4.2003
17° 32,6' N / 61° 44,3' W
Kirjoitamme tätä ankkurissa koralliriutan suojassa Barbudan eteläkärjessä. Lähin maa keulan edessä on Afrikan rannikko. 8-10 m/s puhaltava pasaatituuli pitää veneen miellyttävän viileänä sekä varmistaa sen, että sähkö ja makea vesi riittää. Etelän puolella on meripeninkulmittain hiekkapohjaista matalaa vettä ja koralliriuttoja, pohjoisen puolella on kilometreittäin autiota hiekkarantaa.
Barbuda kuuluu Antiguan valtioon, mutta on luonnomuodostukseltaan hyvin erilainen. Se on matala hiekkarantojen ja koralliriuttojen ympäröimä saari. Sen pituus on noin 20 km ja leveys 10 km ja se sijaitsee 30 mpk Antiguasta pohjoiseen. Koska vuoria ei ole, jää vuotuinen sademäärä vähäiseksi eikä saarella ole koskaan viljelty sokeriruokoa. Antigualainen plantaasinomistaja vuokrasi saaren Englannilta kruunulta v. 1685 yhden lihavan lampaan vuotuista vuokraa vastaan. Hän sijoitti tänne muutamia orjia eläimiä hoitamaan, ja he saivat elellä täällä kutakuinkin vapaasti kalastaen, metsästäen ja eläimiä hoitaen. Nykyisin saarella on 1240 asukasta, jotka edelleen elävät paljolti samalla tavalla. He eivät ole hyväksyneet hotellien rakentamista paria poikkeusta lukuunottamatta. Yksityistä maanomistusta ei ole, vaan kaikki on yhteismaata. Saarella on paljon hevosia ja aaseja, jotka kulkevat vapaina samalla tavoin kuin porot Suomessa.
Tämänkertainen purjehdusreissumme alkoi viime marraskuun puolivälissä, kun lensimme Trinidadille, missä Irene oli ollut ylhäällä vuoden 2002 kesäkuusta lähtien. Vene oli erinomaisen hyvässä kunnossa tullessamme. Trinillä on kuumaa ja kosteaa, ja siksi kannelle kertyy hometta ja sammalta kaikkiin auringolta suojassa oleviin paikkoihin sekä etenkin köysiin säilytyksen aikana. Sen vuoksi ensimmäinen viikko yleensä kuluu paikkoja pestessä ja suojaan otettujen kansivarusteiden paikoilleen laitossa.
Vaikka kävimme jo purjehtimassa Irenellä viime keväänä, oli meillä vielä joukko peruskorjaukseen liittyviä töitä jäljellä. Suurimpia näistä olivat watermakerin hankinta ja asennus sekä uimatason rakentaminen peräpeiliin. Watermaker tekee merivedestä makeaa vettä 35 litraa tunnissa ja vie sähköä 220 W. Sen asennus oli työläs, koska jouduimme järjestelemään sille tilaa muita varusteita siirtämällä. Myös uimataso on nyt paikoillaan ja se tuntuu tosi käytännölliseltä. Aikaa meni myös moottorin kimpussa, koska olin ottanut ruiskutuspumpun ja suuttimet mukaan Suomeen huollettaviksi, ja ne piti asentaa paikoilleen. Nyt ovat viime keväänä kiusanneet käynnistysongelmat ohitse. Toimme Suomesta uuden 24V laturin, joka myös piti asentaa.
Vesille pääsimme 18.12. ja sen jälkeen elämämme laatu parani ratkaisevasti, vaikka venetyöt jatkuivatkin. Vesillelasku ei sujunut ilman kommelluksia. Vuosi sitten uusittu potkuriakselin tiivisteen grafiittirengas oli juuttunut rosteriseen vastakappaleeseensa säilytyksen aikana, ja kun potkuria pyöritettiin maalausta varten, tiivisteen kumipalje oli murtunut. Tämä moderni drip-free tiiviste ei tosiaankaan tiputtanut vettä vesille laskettaessa, vaan suihkutti sitä kovalla voimalla. Huomasin sen tietysti oitis tehdessäni tarkastusta veneen ollessa vielä nostohihnoissa, ja vene vietiin takaisin maihin. Onnistuimme hankkimaan oikeankokoisen akselitiivisteen vielä samana päivänä, ja asensimme sen seuraavana aamuna, joten pääsimme veteen vain vuorokauden viiveellä. Nyt on akselitiiviste vanhaa talinarumallia, eikä tyyppiä enää vaihdeta.
Vesillelaskun aikaan meillä oli vielä paljon pieniä venetöitä jäljellä, jotka olimme jättäneet tehtäväksi vesillä oltaessa. Sen lisäksi kaikenlaiset uusien ja vanhojen varusteiden hajoamiset kiusasivat meitä. Yksi paljon päänvaivaa aiheuttanut ongelma oli potkuriakselin ja potkurin mutterin sinkkianodien tavattoman nopea kuluminen. Etsimme sähköistä vuotoa päiväkaupalla sellaista löytämättä. Lopuksi kysyimme neuvoa Taalintehtaalta kotoisin olevan s/y Marisolin kipparilta, joka sattuu olemaan metallurgi. Hän arveli, että olisikohan Trinidadille tuotu murtovesiin tarkoitettuja sinkkianodeja, joissa ei ole rautaa mukana. Siksi ostimme varalle toisen valmistajan tekemät anodit. Alkuperäiset anodimme kuluivat loppuun maaliskuussa oltuaan vedessä vähän yli 2 kuukautta, ja vaihdoimme vara-anodit Martiniquella. Se ei ollut aivan helppo tehtävä veneen ollessa vedessä, kun varusteina olivat vain räpylät, maski ja snorkkeli. Uudet anodit käyttäytyvät aivan normaalisti, eivätkä osoita mitään merkkejä nopeasta kulumisesta. Tämä on seikka, joka Suomesta suolaisiin vesiin lähtevien purjehtijoiden on hyvä tietää. Valitettavasti vain anodien valmistajat eivät ilmoita missään tuotteen koostumusta.
Pääsimme lähtemään Trinidadin vesiltä vasta helmikuun lopussa. Sen jälkeen matkamme on kulkenut Grenadiinien, Martiniquen ja Antiguan kautta tänne Barbudalle. Aiomme pysyä täällä niin kauan, että ehdimme tutustua kunnolla täkäläisiin koralliriuttoihin ja niiden kaloihin. Sen jälkeen suunnitelmissa on jatkaa St Martinille, mistä pitäneekin kääntyä takaisin kohti Trinidadia. Nostamme jälleen Irenen maihin siellä ja lähdemme käymään Suomessa täkäläisen hurrikaanikauden ajaksi.
Trinillä ollessamme Tapio kävi viikonloppuisin kalastamassa paikallisten ystäviemme kanssa. Lähdimme purjehtimaan alkuviikosta, ja edellisen lauantain saalis jäi sen verran vaatimattomaksi, että sitä ei kannattanut viedä kalatukkurille (1 dorado, 1 kingfish ja 1 wahoo). Niinpä koko saalis jeattiin mukana olleiden kesken, ja Irenen osuudeksi tuli puolet 15 kg:n wahoosta. Se täytti aluksi jääkaappimme, mutta kun sinne alkoi tulla hieman tilaa, antoi varustamo luvan kalastaa.
Ollessamme purjehtimassa Mayreaulta Bequialle 9.3. varsin kovassa kelissä, tärppäsi pieneen tunavieheeseemme jotakin isompaa. Tunnin tappelun jälkeen Tapio sai kalan veneen lähelle ja Eeva iski siihen kalakoukun. Se oli kuitenkin liian aikaista, koska kalalla oli vielä runsaasti voimia jäljellä, ja se syöksyi voimalla eteenpäin. 25 mm rosteriputkesta tehty kalakoukun varsi osui tuuliperäsimen akseliin ja taittui 45 asteen kulmaan. Kala irtosi koukusta, mutta jäi siiman päähän. Seuraavalla yrityksellä koukku irtosi taittuneesta varrestaan ja kala sukelsi siiman tuuliperäsimen lavan ympäri.
Tilanne alkoi olla epätoivoinen, mutta meillä oli kuitenkin vielä lyhytvartinen varakoukku jäljellä. Saimme sillä vedettyä kalan pään ylös vedestä ja ruiskautettua rommia sen kiduksiin, mikä tunnetusti rauhoittaa kalat hetkessä. Sen jälkeen hinasimme sen kannelle, Tapio uimatasolta koukulla nostaen ja Eeva nokasta vetäen. Siihen tarvittiin kaikki voimamme, ja olimme kyllä aivan poikki koko operaation jälkeen. Kala oli miekkakalojen heimoon kuuluva sailfish, jonka pituus oli 225 cm. Painon mittaamiseen meillä ei ollut välinettä, mutta arvioimme sen olevan noin 40 kg.
Jääkaappi täyttyi taas, samoin kaikki tyhjät purkit marinodusta kalasta. Dieettimme siirtyi kolmeen kala-ateriaan päivässä, kun aikaisemmin niitä oli vain kaksi. Lähtiessämme Antigualta 31.3. jäässä olevaa sailfishiä oli vielä runsaasti jäljellä, mutta koska jääkaapissa oli jo tilaa, antoi varustamo jälleen kalastusluvan. Matkalla tänne saimme ensin pari pientä (n. 2 kg) bonitoa ja sitten yli 6 kg:n barracudan. Sitä sisäänkelattaessa saimme niskaamme varsin äkäisen ukkospuuskan. Veneen nopeus kohosi niin, että siimaa ei tahtonut millään saada sisään, isopurjetta olisi pitänyt reivata ja navigoinnistakin pitää huolta, sillä olimme kapeassa paikassa hiekkasärkkien välissä. Lopuksi kaikki tämä onnistui, mutta valitettavasti barracudan jouduimme heittämään pois siguateravaaran vuoksi.
Siguatera on hermomyrkky, jonka tuottaa koralliriutoilla kasvavien merilevien pinnalla viihtyvä dinoflagellaatti (alkueläin Gambierdiscus toxicus). Ravintoketjussa ensimmäisinä tulevat leviä syövät kalat, jotka sitten joutuvat petokalojen hampaisiin. Myrkky kumuloituu vuosien kuluessa suuriin riutoilla asuviin saalistajakaloihin, joita varsinkin pohjois-Karibialla vältetään ihmisravintona. Eteläisellä Karibialla siguateraa ei juuri esiinny. Myrkky on salakavala, se ei aiheuta haju-, maku- eikä värivirhettä kalaan. Suuren (yli 3 kg) petokalan syöminen on kuin venäläistä rulettia myrkytysvaaran takia. Oireet saattavat pahimmillaan aiheuttaa kuoleman, on kuvattu kokonaisten perheiden kuolleen yön aikana runsaan kala-aterian jälkeen. Alkuoireina ovat huimaus, ihon kalpeus, pahoinvointi, ripuli, erilaiset tuntohäiriöt ( kylmä tuntuu kuumalta ja päinvastoin), voimakkaat lihas- ja nivelkivut, voimakas kutina iholla ja hengitysvaikeudet aina tukehtumiseen asti. Varsinaista vastamyrkkyä ei ole, hoitona potilaan nesteytys ja oireenmukainen lääkitys ja huolenpito. Toipuminen saattaa viedä kuukausia. Ikävintä tietysti on se, että sairastunut ei voi ehkä vuosiin syödä kalaa, koska kalan valkuainen aiheuttaa allergisen reaktion ja oireiden palaamisen lievempinä. Onneksi Hawaijin yliopistossa on kehitetty testimenetelmä, jolla epäilyttävät kalat voi tarkistaa. Toistaiseksi meillä ei ole mainittuja testiliuskoja käytössämme, hankintalistalla ne kuitenkin ovat. Tällä hetkellä keskitymme pienempiin kaloihin tai turvallisiin lajeihin. Näitä ovat esim tonnikalat, kultamakrillit ja miekkakalan sukulaiset kuten sailfish, jotka liikkuvat avomerellä, eivätkä syö riutoilla eläviä kaloja.
Eleven mile beach, Barbuda 9.4.2003
17° 38,7' N / 61° 51,3' W
Viihdyimme Spanish pointissa 5 päivää. Tutkimme riutat ja teimme kävelyretkiä saaressa. Niiden aikana näimme paljon aaseja ja hevosia, ja kerran yhden ihmisenkin. Nyt olemme saaren luoteisrannalla ankkurissa valmistelemassa lähtöä St Martinille. Molempiin suuntiin leviää valkoista hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Edessämme on kapea hiekkakannas, ja sen takana n. 1,5 mpk leveä ja pari metriä syvä sisälaguuni. Laguunista on yhteys merelle mutkikkaita mangrovekanavia pitkin. Laguunin itärannalla sijaitsee saaren ainoa kylä Codrington, missä melkein kaikki saaren ihmiset asuvat. Sinne ei ole asiaa yli 1,5 m syväyksellä eikä ilman paikallista luotsia. Kylän omalaatuisen sijoituspaikan syynä saattaa olla Barbudan sijainti hurrikaanien mielireitillä.
Eilen kävimme ostamassa vihanneksia ja selvittämässä itsemme ulos maasta Codringtonissa. Ajoimme jollalla rantaan ja kannoimme sen laguunin puolelle, jota seurasi puolentoista mailin ajo vastatuuleen terävässä aallokossa. Kastuimme läpimäriksi, onneksi vaatteet eivät kastuneet uima-asuja lukuun ottamatta. Rannalla kaivoimme shortsit ja T-paidat muovipussista ja lähdimme etsiskelemään viranomaisia. Ensiksi piti löytää Port Captain, joka löytyikin noin kilometrin kävelyn jälkeen. Hän piti toimistoa kotonaan ja kutsui meidät olohuoneeseensa papereiden kirjoituksen ajaksi. Seuraavaksi kävimme tullissa, joka sijaitsi taas noin kilometrin päässä. Myös tullimies hoiti työnsä kotoaan käsin, mutta hän oli varustanut pienen huoneen toimistokseen. Viimeinen viranomainen oli jälleen kilometrin päässä oleva Immigration, joka hoitui poliisiasemalla. Pientä harhailua aiheutti se, että poliisiasemaa lukuun ottamatta viranomaiset eivät olleet välittäneet pistää minkäänlaista kylttiä kadun puolelle kertomaan toimistonsa olemassaolosta, mutta eihän kysyvä tieltä eksy. Aikaa kului koko aamupäivä, koska kaikkialla piti selvittää lapset ja lapsenlapset ja muutkin kuulumiset. Poliisillakaan ei ollut kiire, koska saarella ei kuulemma tapahdu rikoksia.
Ostimme hieman vihanneksia kalliilla hinnalla pienestä kaupasta. Kouluilla oli vapaapäivä, joten omistajan noin kaksitoistavuotias tytär oli myös siellä. Ostosten lomassa tarkistimme tyttären kotiaineen oikeinkirjoituksen. Koulujen vapaapäivä näkyi myös rannalla, jossa kaikki kylän pojat olivat melskaamassa vedessä. Jollamme oli arvatenkin osoittautunut oivaksi uimaleluksi, koska hiekkaa ja pieniä jalanjälkiä oli kaikkialla. Viimeinen etappimme oli rantabaari, jossa joimme oluet. Koska olimme ainoat asiakkaat, sukeutui meidän ja baarinpitäjän välille pitkä keskustelu, jossa pohdiskeltiin pienellä saarella elämisen hyviä ja huonoja puolia. Paluu veneelle myötätuulessa olikin jo kuivaa kyytiä.
Marigot, St Martin 13.4.2003
18° 04,1' N / 63° 05,9' W
Tulimme tänne toissapäivänä reippaassa myötätuulessa. Kalastaminen jäi vähiin matkalla. Noin tunti Barbudalta lähdön jälkeen saimme ison barracudan, jonka heitimme takaisin mereen. Pian sen jälkeen kannella oli n. 5 kg:n cero (yksi makrillilaji), sen pitäisi olla turvallista syötävää. Saimme vielä yhden boniton, mutta kun sekin oli perattu ja jääkaapissa, alkoi siellä olla niin täyttä, että emme laskeneet siimaa enää ulos. Tänään olemme kutsuneet ystäviä syömään viimeiset palat sailfishistä, jonka saimme 5 viikkoa sitten. Jääkaappi on hyrrännyt täysillä koko tämän ajan, mutta tuulisten ankkuripaikkojen ansiosta sähkö on kuitenkin riittänyt.
Venetöitä riittää vielä vaikka kuinka paljon, mutta työlistalla ei nyt ole mitaan veneen turvallisuuden kannalta tärkeää. Viimeiset viikot olemme olleet etupäässä nauttineet pitkän ahertamisemme tuloksista, ja viettäneet aikamme juuri niinkuin monet luulevat meidän tekevän jatkuvasti. Aiomme tutustua tähän saareen ja provienteerata perusteellisesti, sillä hintataso on saaren tax-free aseman johdosta kohtuullinen. Sitten on vuorossa 600 mpk:n kryssi Trinidadille, johon emme aio sisällyttää montakaan pysähdystä. Siellä on tiedossa kiireinen viikko valmistellessamme venettä säilytyskuntoon.
Toivotamme kaikille MP:läisille hyvää purjehduskauden alkua. Nähdään juhannuksena
Långholmenilla!
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y IRENE
e-mail 23.04.2003 18:41
Hyvät ystävät,
Kirjoittelemme tätä St Martinilla, ankkurissa Marigot Bayssa. St Martin on kooltaan 12x12 km, ja sekin on jaettu hollantilaiseen ja ranskalaiseen puoliskoon. Marigot on Ranskan puolella. Edellinen pysähdyspaikkamme Barbuda on kaksi kertaa suurempi saari ja siellä on 1240 asukasta. Täällä asukkaita on 70 000, ja lisäksi tulevat turistit, joita vierailee vuosittain n. 1,5 miljoonaa. Olemme nyt yrittäneet toipua tästä kulttuurishokista viikon päivät, ja myöntää täytyy, että valtavat viini- ja juustovalikoimat korvaavat osan meluisan liikenteen ja ahtaiden katujen aiheuttamasta piinasta.
Saaren tax-free asema takaa edulliset hinnat juomille ja muillekin tavaroille, mutta ravintola- ja tuoretuotteiden hinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa. Käytimme tätä tilaisuutta hyväksemme vieraillessamme bussikyydillä Hollannin puolella ja ostimme digitaalikameran. Liitämme tähän näytteeksi muutaman valokuvan, ja testaamme samalla kuvien lähettämisen käytännöllisyyttä. Tietoliikenneyhteydet täältä ovat ainakin nopeat. Liitämme mukaan myös Marjaniemen Purjehtijoiden vuosikirjaa varten kirjoitetun "Kuulumisia Ireneltä 2003" stoorin, vaikka osa sisällöstä lieneekin teille jo tuttua.
Vuoden ensimmäinen trooppinen myrsky myllertää tällä hetkellä muutama sata mailia meistä pohjoiseen, ja sotkee pasaatituulen. Tuuli on nyt suoraan etelästä ja hyvin heikko. Koska matkamme jatkuu tästä etelään kohti Trinidadia, olemme päättäneet odottaa suotuisampaa tuulta ennen lähtöä. s/y Sampo ja s/y Marisol ovat myös täällä, ja aikaa kuluu paljon seurusteluun. Myös proviantin hankkiminen on vielä kesken, koska kerralla ei juuri jaksa kantaa kolmea kaljakoppaa ja tusinaa viinipulloa enempää. Olemme myös hankkineet takakaiteeseen kiinnitettävän grillin, joten pääsiäisenä söimme grillattua lampaanpaistia, vaikka kalaakin on vielä jäljellä.
Paljon terveisiä ja aurinkoista kevättä!
Eeva ja Tapio
17° 32,6' N / 61° 44,3' W
Kirjoitamme tätä ankkurissa koralliriutan suojassa Barbudan eteläkärjessä. Lähin maa keulan edessä on Afrikan rannikko. 8-10 m/s puhaltava pasaatituuli pitää veneen miellyttävän viileänä sekä varmistaa sen, että sähkö ja makea vesi riittää. Etelän puolella on meripeninkulmittain hiekkapohjaista matalaa vettä ja koralliriuttoja, pohjoisen puolella on kilometreittäin autiota hiekkarantaa.
Barbuda kuuluu Antiguan valtioon, mutta on luonnomuodostukseltaan hyvin erilainen. Se on matala hiekkarantojen ja koralliriuttojen ympäröimä saari. Sen pituus on noin 20 km ja leveys 10 km ja se sijaitsee 30 mpk Antiguasta pohjoiseen. Koska vuoria ei ole, jää vuotuinen sademäärä vähäiseksi eikä saarella ole koskaan viljelty sokeriruokoa. Antigualainen plantaasinomistaja vuokrasi saaren Englannilta kruunulta v. 1685 yhden lihavan lampaan vuotuista vuokraa vastaan. Hän sijoitti tänne muutamia orjia eläimiä hoitamaan, ja he saivat elellä täällä kutakuinkin vapaasti kalastaen, metsästäen ja eläimiä hoitaen. Nykyisin saarella on 1240 asukasta, jotka edelleen elävät paljolti samalla tavalla. He eivät ole hyväksyneet hotellien rakentamista paria poikkeusta lukuunottamatta. Yksityistä maanomistusta ei ole, vaan kaikki on yhteismaata. Saarella on paljon hevosia ja aaseja, jotka kulkevat vapaina samalla tavoin kuin porot Suomessa.
Tämänkertainen purjehdusreissumme alkoi viime marraskuun puolivälissä, kun lensimme Trinidadille, missä Irene oli ollut ylhäällä vuoden 2002 kesäkuusta lähtien. Vene oli erinomaisen hyvässä kunnossa tullessamme. Trinillä on kuumaa ja kosteaa, ja siksi kannelle kertyy hometta ja sammalta kaikkiin auringolta suojassa oleviin paikkoihin sekä etenkin köysiin säilytyksen aikana. Sen vuoksi ensimmäinen viikko yleensä kuluu paikkoja pestessä ja suojaan otettujen kansivarusteiden paikoilleen laitossa.
Vaikka kävimme jo purjehtimassa Irenellä viime keväänä, oli meillä vielä joukko peruskorjaukseen liittyviä töitä jäljellä. Suurimpia näistä olivat watermakerin hankinta ja asennus sekä uimatason rakentaminen peräpeiliin. Watermaker tekee merivedestä makeaa vettä 35 litraa tunnissa ja vie sähköä 220 W. Sen asennus oli työläs, koska jouduimme järjestelemään sille tilaa muita varusteita siirtämällä. Myös uimataso on nyt paikoillaan ja se tuntuu tosi käytännölliseltä. Aikaa meni myös moottorin kimpussa, koska olin ottanut ruiskutuspumpun ja suuttimet mukaan Suomeen huollettaviksi, ja ne piti asentaa paikoilleen. Nyt ovat viime keväänä kiusanneet käynnistysongelmat ohitse. Toimme Suomesta uuden 24V laturin, joka myös piti asentaa.
Vesille pääsimme 18.12. ja sen jälkeen elämämme laatu parani ratkaisevasti, vaikka venetyöt jatkuivatkin. Vesillelasku ei sujunut ilman kommelluksia. Vuosi sitten uusittu potkuriakselin tiivisteen grafiittirengas oli juuttunut rosteriseen vastakappaleeseensa säilytyksen aikana, ja kun potkuria pyöritettiin maalausta varten, tiivisteen kumipalje oli murtunut. Tämä moderni drip-free tiiviste ei tosiaankaan tiputtanut vettä vesille laskettaessa, vaan suihkutti sitä kovalla voimalla. Huomasin sen tietysti oitis tehdessäni tarkastusta veneen ollessa vielä nostohihnoissa, ja vene vietiin takaisin maihin. Onnistuimme hankkimaan oikeankokoisen akselitiivisteen vielä samana päivänä, ja asensimme sen seuraavana aamuna, joten pääsimme veteen vain vuorokauden viiveellä. Nyt on akselitiiviste vanhaa talinarumallia, eikä tyyppiä enää vaihdeta.
Vesillelaskun aikaan meillä oli vielä paljon pieniä venetöitä jäljellä, jotka olimme jättäneet tehtäväksi vesillä oltaessa. Sen lisäksi kaikenlaiset uusien ja vanhojen varusteiden hajoamiset kiusasivat meitä. Yksi paljon päänvaivaa aiheuttanut ongelma oli potkuriakselin ja potkurin mutterin sinkkianodien tavattoman nopea kuluminen. Etsimme sähköistä vuotoa päiväkaupalla sellaista löytämättä. Lopuksi kysyimme neuvoa Taalintehtaalta kotoisin olevan s/y Marisolin kipparilta, joka sattuu olemaan metallurgi. Hän arveli, että olisikohan Trinidadille tuotu murtovesiin tarkoitettuja sinkkianodeja, joissa ei ole rautaa mukana. Siksi ostimme varalle toisen valmistajan tekemät anodit. Alkuperäiset anodimme kuluivat loppuun maaliskuussa oltuaan vedessä vähän yli 2 kuukautta, ja vaihdoimme vara-anodit Martiniquella. Se ei ollut aivan helppo tehtävä veneen ollessa vedessä, kun varusteina olivat vain räpylät, maski ja snorkkeli. Uudet anodit käyttäytyvät aivan normaalisti, eivätkä osoita mitään merkkejä nopeasta kulumisesta. Tämä on seikka, joka Suomesta suolaisiin vesiin lähtevien purjehtijoiden on hyvä tietää. Valitettavasti vain anodien valmistajat eivät ilmoita missään tuotteen koostumusta.
Pääsimme lähtemään Trinidadin vesiltä vasta helmikuun lopussa. Sen jälkeen matkamme on kulkenut Grenadiinien, Martiniquen ja Antiguan kautta tänne Barbudalle. Aiomme pysyä täällä niin kauan, että ehdimme tutustua kunnolla täkäläisiin koralliriuttoihin ja niiden kaloihin. Sen jälkeen suunnitelmissa on jatkaa St Martinille, mistä pitäneekin kääntyä takaisin kohti Trinidadia. Nostamme jälleen Irenen maihin siellä ja lähdemme käymään Suomessa täkäläisen hurrikaanikauden ajaksi.
Trinillä ollessamme Tapio kävi viikonloppuisin kalastamassa paikallisten ystäviemme kanssa. Lähdimme purjehtimaan alkuviikosta, ja edellisen lauantain saalis jäi sen verran vaatimattomaksi, että sitä ei kannattanut viedä kalatukkurille (1 dorado, 1 kingfish ja 1 wahoo). Niinpä koko saalis jeattiin mukana olleiden kesken, ja Irenen osuudeksi tuli puolet 15 kg:n wahoosta. Se täytti aluksi jääkaappimme, mutta kun sinne alkoi tulla hieman tilaa, antoi varustamo luvan kalastaa.
Ollessamme purjehtimassa Mayreaulta Bequialle 9.3. varsin kovassa kelissä, tärppäsi pieneen tunavieheeseemme jotakin isompaa. Tunnin tappelun jälkeen Tapio sai kalan veneen lähelle ja Eeva iski siihen kalakoukun. Se oli kuitenkin liian aikaista, koska kalalla oli vielä runsaasti voimia jäljellä, ja se syöksyi voimalla eteenpäin. 25 mm rosteriputkesta tehty kalakoukun varsi osui tuuliperäsimen akseliin ja taittui 45 asteen kulmaan. Kala irtosi koukusta, mutta jäi siiman päähän. Seuraavalla yrityksellä koukku irtosi taittuneesta varrestaan ja kala sukelsi siiman tuuliperäsimen lavan ympäri.
Tilanne alkoi olla epätoivoinen, mutta meillä oli kuitenkin vielä lyhytvartinen varakoukku jäljellä. Saimme sillä vedettyä kalan pään ylös vedestä ja ruiskautettua rommia sen kiduksiin, mikä tunnetusti rauhoittaa kalat hetkessä. Sen jälkeen hinasimme sen kannelle, Tapio uimatasolta koukulla nostaen ja Eeva nokasta vetäen. Siihen tarvittiin kaikki voimamme, ja olimme kyllä aivan poikki koko operaation jälkeen. Kala oli miekkakalojen heimoon kuuluva sailfish, jonka pituus oli 225 cm. Painon mittaamiseen meillä ei ollut välinettä, mutta arvioimme sen olevan noin 40 kg.
Jääkaappi täyttyi taas, samoin kaikki tyhjät purkit marinodusta kalasta. Dieettimme siirtyi kolmeen kala-ateriaan päivässä, kun aikaisemmin niitä oli vain kaksi. Lähtiessämme Antigualta 31.3. jäässä olevaa sailfishiä oli vielä runsaasti jäljellä, mutta koska jääkaapissa oli jo tilaa, antoi varustamo jälleen kalastusluvan. Matkalla tänne saimme ensin pari pientä (n. 2 kg) bonitoa ja sitten yli 6 kg:n barracudan. Sitä sisäänkelattaessa saimme niskaamme varsin äkäisen ukkospuuskan. Veneen nopeus kohosi niin, että siimaa ei tahtonut millään saada sisään, isopurjetta olisi pitänyt reivata ja navigoinnistakin pitää huolta, sillä olimme kapeassa paikassa hiekkasärkkien välissä. Lopuksi kaikki tämä onnistui, mutta valitettavasti barracudan jouduimme heittämään pois siguateravaaran vuoksi.
Siguatera on hermomyrkky, jonka tuottaa koralliriutoilla kasvavien merilevien pinnalla viihtyvä dinoflagellaatti (alkueläin Gambierdiscus toxicus). Ravintoketjussa ensimmäisinä tulevat leviä syövät kalat, jotka sitten joutuvat petokalojen hampaisiin. Myrkky kumuloituu vuosien kuluessa suuriin riutoilla asuviin saalistajakaloihin, joita varsinkin pohjois-Karibialla vältetään ihmisravintona. Eteläisellä Karibialla siguateraa ei juuri esiinny. Myrkky on salakavala, se ei aiheuta haju-, maku- eikä värivirhettä kalaan. Suuren (yli 3 kg) petokalan syöminen on kuin venäläistä rulettia myrkytysvaaran takia. Oireet saattavat pahimmillaan aiheuttaa kuoleman, on kuvattu kokonaisten perheiden kuolleen yön aikana runsaan kala-aterian jälkeen. Alkuoireina ovat huimaus, ihon kalpeus, pahoinvointi, ripuli, erilaiset tuntohäiriöt ( kylmä tuntuu kuumalta ja päinvastoin), voimakkaat lihas- ja nivelkivut, voimakas kutina iholla ja hengitysvaikeudet aina tukehtumiseen asti. Varsinaista vastamyrkkyä ei ole, hoitona potilaan nesteytys ja oireenmukainen lääkitys ja huolenpito. Toipuminen saattaa viedä kuukausia. Ikävintä tietysti on se, että sairastunut ei voi ehkä vuosiin syödä kalaa, koska kalan valkuainen aiheuttaa allergisen reaktion ja oireiden palaamisen lievempinä. Onneksi Hawaijin yliopistossa on kehitetty testimenetelmä, jolla epäilyttävät kalat voi tarkistaa. Toistaiseksi meillä ei ole mainittuja testiliuskoja käytössämme, hankintalistalla ne kuitenkin ovat. Tällä hetkellä keskitymme pienempiin kaloihin tai turvallisiin lajeihin. Näitä ovat esim tonnikalat, kultamakrillit ja miekkakalan sukulaiset kuten sailfish, jotka liikkuvat avomerellä, eivätkä syö riutoilla eläviä kaloja.
Eleven mile beach, Barbuda 9.4.2003
17° 38,7' N / 61° 51,3' W
Viihdyimme Spanish pointissa 5 päivää. Tutkimme riutat ja teimme kävelyretkiä saaressa. Niiden aikana näimme paljon aaseja ja hevosia, ja kerran yhden ihmisenkin. Nyt olemme saaren luoteisrannalla ankkurissa valmistelemassa lähtöä St Martinille. Molempiin suuntiin leviää valkoista hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Edessämme on kapea hiekkakannas, ja sen takana n. 1,5 mpk leveä ja pari metriä syvä sisälaguuni. Laguunista on yhteys merelle mutkikkaita mangrovekanavia pitkin. Laguunin itärannalla sijaitsee saaren ainoa kylä Codrington, missä melkein kaikki saaren ihmiset asuvat. Sinne ei ole asiaa yli 1,5 m syväyksellä eikä ilman paikallista luotsia. Kylän omalaatuisen sijoituspaikan syynä saattaa olla Barbudan sijainti hurrikaanien mielireitillä.
Eilen kävimme ostamassa vihanneksia ja selvittämässä itsemme ulos maasta Codringtonissa. Ajoimme jollalla rantaan ja kannoimme sen laguunin puolelle, jota seurasi puolentoista mailin ajo vastatuuleen terävässä aallokossa. Kastuimme läpimäriksi, onneksi vaatteet eivät kastuneet uima-asuja lukuun ottamatta. Rannalla kaivoimme shortsit ja T-paidat muovipussista ja lähdimme etsiskelemään viranomaisia. Ensiksi piti löytää Port Captain, joka löytyikin noin kilometrin kävelyn jälkeen. Hän piti toimistoa kotonaan ja kutsui meidät olohuoneeseensa papereiden kirjoituksen ajaksi. Seuraavaksi kävimme tullissa, joka sijaitsi taas noin kilometrin päässä. Myös tullimies hoiti työnsä kotoaan käsin, mutta hän oli varustanut pienen huoneen toimistokseen. Viimeinen viranomainen oli jälleen kilometrin päässä oleva Immigration, joka hoitui poliisiasemalla. Pientä harhailua aiheutti se, että poliisiasemaa lukuun ottamatta viranomaiset eivät olleet välittäneet pistää minkäänlaista kylttiä kadun puolelle kertomaan toimistonsa olemassaolosta, mutta eihän kysyvä tieltä eksy. Aikaa kului koko aamupäivä, koska kaikkialla piti selvittää lapset ja lapsenlapset ja muutkin kuulumiset. Poliisillakaan ei ollut kiire, koska saarella ei kuulemma tapahdu rikoksia.
Ostimme hieman vihanneksia kalliilla hinnalla pienestä kaupasta. Kouluilla oli vapaapäivä, joten omistajan noin kaksitoistavuotias tytär oli myös siellä. Ostosten lomassa tarkistimme tyttären kotiaineen oikeinkirjoituksen. Koulujen vapaapäivä näkyi myös rannalla, jossa kaikki kylän pojat olivat melskaamassa vedessä. Jollamme oli arvatenkin osoittautunut oivaksi uimaleluksi, koska hiekkaa ja pieniä jalanjälkiä oli kaikkialla. Viimeinen etappimme oli rantabaari, jossa joimme oluet. Koska olimme ainoat asiakkaat, sukeutui meidän ja baarinpitäjän välille pitkä keskustelu, jossa pohdiskeltiin pienellä saarella elämisen hyviä ja huonoja puolia. Paluu veneelle myötätuulessa olikin jo kuivaa kyytiä.
Marigot, St Martin 13.4.2003
18° 04,1' N / 63° 05,9' W
Tulimme tänne toissapäivänä reippaassa myötätuulessa. Kalastaminen jäi vähiin matkalla. Noin tunti Barbudalta lähdön jälkeen saimme ison barracudan, jonka heitimme takaisin mereen. Pian sen jälkeen kannella oli n. 5 kg:n cero (yksi makrillilaji), sen pitäisi olla turvallista syötävää. Saimme vielä yhden boniton, mutta kun sekin oli perattu ja jääkaapissa, alkoi siellä olla niin täyttä, että emme laskeneet siimaa enää ulos. Tänään olemme kutsuneet ystäviä syömään viimeiset palat sailfishistä, jonka saimme 5 viikkoa sitten. Jääkaappi on hyrrännyt täysillä koko tämän ajan, mutta tuulisten ankkuripaikkojen ansiosta sähkö on kuitenkin riittänyt.
Venetöitä riittää vielä vaikka kuinka paljon, mutta työlistalla ei nyt ole mitaan veneen turvallisuuden kannalta tärkeää. Viimeiset viikot olemme olleet etupäässä nauttineet pitkän ahertamisemme tuloksista, ja viettäneet aikamme juuri niinkuin monet luulevat meidän tekevän jatkuvasti. Aiomme tutustua tähän saareen ja provienteerata perusteellisesti, sillä hintataso on saaren tax-free aseman johdosta kohtuullinen. Sitten on vuorossa 600 mpk:n kryssi Trinidadille, johon emme aio sisällyttää montakaan pysähdystä. Siellä on tiedossa kiireinen viikko valmistellessamme venettä säilytyskuntoon.
Toivotamme kaikille MP:läisille hyvää purjehduskauden alkua. Nähdään juhannuksena
Långholmenilla!
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y IRENE
e-mail 23.04.2003 18:41
Hyvät ystävät,
Kirjoittelemme tätä St Martinilla, ankkurissa Marigot Bayssa. St Martin on kooltaan 12x12 km, ja sekin on jaettu hollantilaiseen ja ranskalaiseen puoliskoon. Marigot on Ranskan puolella. Edellinen pysähdyspaikkamme Barbuda on kaksi kertaa suurempi saari ja siellä on 1240 asukasta. Täällä asukkaita on 70 000, ja lisäksi tulevat turistit, joita vierailee vuosittain n. 1,5 miljoonaa. Olemme nyt yrittäneet toipua tästä kulttuurishokista viikon päivät, ja myöntää täytyy, että valtavat viini- ja juustovalikoimat korvaavat osan meluisan liikenteen ja ahtaiden katujen aiheuttamasta piinasta.
Saaren tax-free asema takaa edulliset hinnat juomille ja muillekin tavaroille, mutta ravintola- ja tuoretuotteiden hinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa. Käytimme tätä tilaisuutta hyväksemme vieraillessamme bussikyydillä Hollannin puolella ja ostimme digitaalikameran. Liitämme tähän näytteeksi muutaman valokuvan, ja testaamme samalla kuvien lähettämisen käytännöllisyyttä. Tietoliikenneyhteydet täältä ovat ainakin nopeat. Liitämme mukaan myös Marjaniemen Purjehtijoiden vuosikirjaa varten kirjoitetun "Kuulumisia Ireneltä 2003" stoorin, vaikka osa sisällöstä lieneekin teille jo tuttua.
Vuoden ensimmäinen trooppinen myrsky myllertää tällä hetkellä muutama sata mailia meistä pohjoiseen, ja sotkee pasaatituulen. Tuuli on nyt suoraan etelästä ja hyvin heikko. Koska matkamme jatkuu tästä etelään kohti Trinidadia, olemme päättäneet odottaa suotuisampaa tuulta ennen lähtöä. s/y Sampo ja s/y Marisol ovat myös täällä, ja aikaa kuluu paljon seurusteluun. Myös proviantin hankkiminen on vielä kesken, koska kerralla ei juuri jaksa kantaa kolmea kaljakoppaa ja tusinaa viinipulloa enempää. Olemme myös hankkineet takakaiteeseen kiinnitettävän grillin, joten pääsiäisenä söimme grillattua lampaanpaistia, vaikka kalaakin on vielä jäljellä.
Paljon terveisiä ja aurinkoista kevättä!
Eeva ja Tapio
RSS-syöte