Ankkurissa Atolli Apatakin koilliskulmalla 2.10.2010
15deg 23,1min S, 146deg 12,1min W
Niinpä niin, olemme edelleen samassa paikassa, mistä lähetimme edelliset kuulumisemme. Kerroimme niissä olevamme lähdössä Phaetonista Tahitilta puolessa välissä elokuuta. Meillä oli vaikeuksia päättää, mihin suuntaan jatkamme. Ulkomaalaisia veneitä koskevat määräykset muuttuivat täällä toukokuussa 2009. Nykyisin veneillä on 2 vuotta verovapaata aikaa Ranskan Polynesiassa, jos haluaa olla pitempään, pitää maksaa paikalliset maahantuontiverot. Tähän ei kuitenkaan lasketa mukaan sitä aikaa, jonka omistaja on poissa maasta ja vene säilytyksessä jossain marinassa. Me olimme käyttäneet kahdesta vuodestamme tässä vaiheessa vasta 9 kk, joten päätimme purjehtia takaisin Tuamotuille, joilla olimme viihtyneet niin hyvin. Alatuulen puolella Society Islandeilla on paljon turismia ja muilta veneiltä saamiemme tietojen mukaan ankkuripaikat ovat täynnä charter-veneitä. Olemme tavanneet niitä jo riittävästi itäisellä Karibialla eikä se suunta houkutellut meitä. Tuamotus on suuri alue (luoteis -kaakkoissuunnassa 1200 mpk, leveys 500 mpk), emmekä oikein tienneet, mihin siellä menisimme. Päätimme mennä niin ylös tuuleen kuin pääsemme ja katsoa, mihin joudumme.
Valmistelimme lähtöä jo edellisenä päivänä ja aloimme nostaa ankkuria aamulla 15.8. kello 8:n aikoihin. Ankkurin nosto kesti kuitenkin pari tuntia, sillä se oli 3:ssa viikossa kasvanut täyteen merirokkoa ja ruohoa ja se piti pestä lenkki lenkiltä. Vaikka aamu oli tyyni, tuuli alkoi pian päästyämme liikkeelle, ja sitä oli 13-14 m/s kun tulimme Passe Tapuerahaan, jossa olisi pitänyt mennä ulos riutan suojasta. Aallot murtuivat ilkeästi riutan aukossa, eikä kryssiminen nappivastaiseen siinä tuulessa muutenkaan houkutellut. Menimme lähiriutan suojaan puhdistamaan potkurin, koska Phaetonissa vesi oli liian sameaa siihen. Emme voineet ankkuroida, koska vesi oli liian syvää siihen riutan sisäpuolellakin. Söimme siinä vielä lounaan, ja päätimme palata takaisin Phaetoniin. Ankkuroimme siellä myöhään iltapäivällä, ja pian sen jälkeen tuuli kääntyi 180 astetta ja moinasi sitten kokonaan. Ilmeisesti normaalia eteläisemmästä suunnasta puhaltavan pasaatituulen ja samansuuntaisen paikallisen merituulen yhteivaikutus oli säikäyttänyt meidät kääntymään takaisin.
Seuraavana aamuna olimme aikaisin liikkeellä, eikä ankkuriketjuakaan enää tarvinnut pestä. Pääsimme ulos passesta vasta tuulen herätessä ja lähdimme kryssimään Tahititin kaakkoiskärkeä kohti. Ajoimme siitä liki 10 mpk yli ennen kuin heitimme vendan ja suuntasimme itäkoilliseen. Tahititin kärki tuntui pysyvän koko päivän sivullamme, koska meillä oli vielä niinkin kaukana maasta parin solmun vastavirta. Vihdoin kärjen ohitettuamme virta heikkeni ja pääsimme eteenpäin hyvää vauhtia 9 m/s tuulessa. Keskiyöllä voimakkaat sadekuurot ympäröivät meidät ja tuuli kuoli kokonaan. Ei auttanut muu kuin laskea kaikki purjeet pois paukkumasta ja ajelehtia villisti keikkuen jyrkässä ja sekavassa aallokossa. Moottorillakaan ei olisi päässyt juuri mihinkään aaltojen pysäyttäessä veneen vähän väliä. Olimme laakson muotoisen matalapaineen (through) pohjalla. Tiesimme odottaa sitä, mutta lähtömme viivästyminen vuorokaudella aiheutti sen, että saimme nauttia suunnaltaan edullisesta tuulesta vain puoli vuorokautta. Varhain aamulla tuuli heräsi koillisesta ja pääsimme liikkeelle. Seuraavan vuorokauden purjehdimme erittäin miellyttävissä olosuhteissa, olkoonkin, että tuuli oli nappivastainen.
Toisen päivän aamupäivällä vieheeseemme tarttui yli 15 kg:n mahi-mahi. Karibian puolella sitä kutsutaan doradoksi tai dolfiniksi, ja olen nähnyt siitä käytettävän suomenkielistä nimeä kultamakrilli, vaikka itse kala ei ole makrillien sukua. Mahi-mahi on luullaksemme kaloista älykkäin, ainakin se osaa paljon muitakin temppuja kuin vain pistää härkäpäisesti vastaan, kuten tonnikalat, kingfishit ja wahoot tekevät. Tämäkin mahi-mahi aloitti muutamalla korkealla hypyllä ilmaan, ja jatkoi siitä uiden kovaa vauhtia eteenpäin veneen ohi vasemmalta puolelta. Sieltä se suuntasi veneen perän taitse oikealle puolelle sillä aikaa, kun Tapio yritti seurata vavan kanssa biminin tolppia, lipputankoa, takavanttia ja tuuliperäsintä kiertäen. Onneksi se ei keksinyt uida veneen alta. Kala ei tuhlannut voimiaan kalastajaa vastustamalla, vaan oli vielä virkeässä kunnossa tullessaan veneen vierelle nostokoukun etäisyydelle. Se väisti Eevan ensimmäisen koukkausyrityksen, ja esitti vielä 4 korkeaa hyppyä ilmaan ollessaan lyhyen siiman päässä. Vavasta piti pitää todella lujasti kiinni. Ellei vieheen koukku olisi ollut todella kunnolla kiinni kalan kitalaessa, se olisi kyllä mennyt menojaan. Seuraavalla yrityksellä Eeva sai koukattua sen puoshaan päähän kiinnitettyyn nostokoukkuun, mutta ei jaksanut yksin nostaa sitä veneeseen. Yhdessä rojautimme sen istumalaatikon pohjalle, jossa se mahi-mahien tapaan nosti hirmuisen mellakan. Kalan verta roiskui kaikkialle. Lopulta Eeva sai lurautettua rommia sen kiduksiin, joka tunnetusti rauhoittaa mahi-mahin hetkessä. Koko ajan 4 muuta mahi-mahia pyöri veneen ympärillä yrittääkseen auttaa koukkuun tarttunutta toveriaan. Kalan veneeseen saaminen ottaa harvoin tuntia pidempää aikaa, mutta sen prosessoimisessa menee helposti puoli päivää. Me fileoimme kalan, sen jälkeen se paloitellaan, kaikki veriset osat poistetaan paloista ja palat laitetaan tiiviissä säilytysrasioissa jääkaappiin. Se osa kalasta, joka ei mahdu pieneen jääkaappiimme, paloitellaan erilaisiin marinointiliemiin, jolloin ne säilyvät jääkaapin ulkopuolellakin pitkään.
Seuraavana yönä tuuli friskasi normaaliksi 10 m/s pasaatiksi, ja purjehdimme tiukkaa kryssiä styyrpuurin halssilla atolli Kaukuran pohjoiskärjen ohi suoraan kohti Apatakin pohjoista passea (passe Tehere), josta olimme tulleet ulos nelisen viikkoa aikaisemmin. Niinpä jouduimme takaisin Apatakille, eikä se yhtään surettanut meitä. Virta ei ollut voimakas passessa ja pääsimme helposti sen läpi ja vanhaa GPS-jälkeä pitkin tuttuun ankkuripaikkaamme. Pysyttelimme siinä kaikkiaan yli 6 viikkoa venetöitä tehden ja kalastellen. Paikka on erittäin kaunis, laguuni on turkoosin värinen ja sitä reunustaa hiekkaranta kookospalmuineen. Ankkuripaikkamme ja rannan välissä oli lukuisia korallipäitä, ja vedenalainen maailma on siellä vähintään yhtä kaunis kuin vedenpäällinenkin. Korallipäät tuli kierreltyä laajalla alueella harppuunan kanssa päivittäistä ruokaa metsästämässä. Sää oli melkein koko ajan aurinkoinen ja tuuli oli kolmen ensimmäisen viikon ajan normaali 8-10 m/s idästä. Sitten eteläpuolellemme parkkeerasi iso korkeapaine, jolle säägurumme Bob McDavitt antoi nimeksi BFH (=Big Fat High). Korkeapaineitten pohjoipuolelle syntyy nk. squash zone, missä pasaati voimistuu kasvaneen painegradientin vuoksi. Tuuli oli 11-14 m/s idästä 3 viikkoa yhteen menoon. Ankkuripaikassamme oli mukava olla, mutta seuraaville atolleille ei huvittanut lähteä kryssimään stabiilista säätilasta huolimatta.
Lukijoita varmaan ihmetyttää, mitä ovat ne venetyöt, joita meillä tuntuu riittävän loputtomasti. Heti kun havaitsemme jonkin korjausta vaativan paikan tai pikkuparannuksen, lisäämme sen työlistallemme. Aloimme antaa juoksevan numeron näille töille v.1992, ja nyt viimeinen työ listalla on no. 1221. Tekemättä näistä on parhaillaan 54 kpl, joista moniin tarvitaan osia tai materiaaleja, joita meillä ei juuri nyt ole. Lisäksi meillä on 5-sivuinen määräaikaishuoltolista toimenpiteistä, jotka tehdään määräajoin. Monet näistä ovat pelkkiä tarkistuksia, mutta joukossa on työläitäkin kohteita. Koostimme lokikirjastamme seuraavan kommentein varustetun luettelon esimerkiksi tavallisista päivistämme täällä:
2.9.
Aamuaskareiden jälkeen lähdimme jollalla hankkimaan ruokaa. Eevalla oli iso ruuvimeisseli ja verkkokassi mukanaan giant clamien pyytämiseksi. Clamit on helppo nähdä, sillä niillä on paksut "huulet",jotka ovat kirkkaan värisiä, mm. neonsinisiä ja kuparinhohteisia. Simpukat saadaan poimittua työntämällä meisseli kuorten väliin ja vääntämällä ne korallikiinnityksestään irti. Ne ovat lujasti kiinnittyneet korallikiveen, joskus on vaikea saada riittävää vääntöä sukelluksissa ollen ja ajoin virtakin haittaa työskentelyä. Saaliina oli 30 simpukkaa (minimikoko 12cm).
Tapio harppuunoi korallien lomasta kookkaan merun (meru on polynesialainen nimi, englanniksi se on grouper) ja kaksi keskikokoista sekä yhden ison parrotfishin. Olimme molemmat täystyöllistettyjä veneelle saavuttuamme saaliin perkaamisessa ja käsittelyssä jääkaappikuntoon.
3.9.
Eeva leikkasi uudet salongin sohvien suojapäällykset Taravaosta ostetusta kankaasta. Tapio asensi transienttisuojia 12V ja 24V sähköjärjestelmiin. Transienttisuojat suojaavat sähkö- ja elektroniikkalaitteita salamoinnin aiheuttamilta jännitepiikeiltä, mutta ne tulee asentaa lähelle suojattavia kohteita.
4.9.
Eeva ompeli uudet salongin sohvien suojapäällykset. Tapio jatkoi transienttisuojien asennusta.
5.9.
Salongin sohvien suojapäällykset valmistuivat ja laitettiin paikoilleen. Sohvien selkänojiin asennettiin kumiköydet pitämään selkänojatyynyjä paikoillaan veneen ollessa kallellaan. Aikaisemmin niissä oli tarranauhat tätä tarkoitusta varten, mutta kontaktiliimalla kiinnitetyt nauhat eivät pysy kiinni vanerisessa selkänojassa. Kontaktiliimat eivät kestä tropiikin lämpötiloja, ja sen vuoksi esim. lenkkarit hajoavat alle vuodessa, käyttipä niitä tai ei.
6.9.
Eeva ompeli päällystupet selkänojien kumiköysille salongin sohvien tyynykankaasta. Tapio teki häiriönpoistosuotimen ferriittirenkaasta ja kuparilangasta sekä asensi sen jääkaapin virtajohtoon. Jääkaapin kompressori aiheuttaa käydessään varsin kiusallisia häiriöitä SSB-radioon. Oskilloskoopilla voitiin todeta, että suodin pysäytti virtajohtoa pitkin etenevät häiriöt, mutta yllättäen se ei riittänytkään poistamaan niitä radiosta.
7.9.
Eeva ompeli säilytyspussin istumalaatikon tyynyille sohvien suojapäällyskankaasta ja korjasi auringon syömän perämoottorin suojahupun. Tapio teroitti poranteriä ja keittiöveitset. Keittiöveitsien teroitus ei täällä käy yhtä helposti kuin Suomessa parilla pyyhkäisyllä veitsenteroittimessa. Veitset tylsyvät lähinnä ruostumattoman teräksen korroosion vuoksi, joka murentaa pieniä paloja terän reunasta. Sen vuoksi veitsestä pitää ensin hioa kulmahiomakoneella lähes millimetrin verran terää pois, ja sen jälkeen tehdään lopullinen teroitus hiomakivellä.
Iltapäivällä kävimme polttamassa palavat roskamme rannalla ja samalla täydensimme kookosvarastomme. Se ei ole yhtä helppoa kuin kookospähkinöiden osto marketista, kun siellä niistä on paksu kuitukuori jo poistettu. Pähkinöitä täällä kyllä riittää, mutta kuoriminen machetella on työlästä. Polynesialaisilla on tähän hyvä menetelmä, he lyövät pähkinän maahan lyötyyn ja teroitettuun rautapuiseen keppiin ja vääntävät kuoren irti. Valitettavasti rautapuinen keppi ei ainakaan vielä kuulu Irenen varusteisiin, eikä juuri täällä rautapuita kasva. Paksu teroitettu betonirauta ajaisi saman asian, mutta niitäkään ei nyt satu veneellä olemaan. Raastintyökalu kookosmaidon tekemiseksi meillä jo on, saimme sen lahjaksi Alfredilta ja Paulinelta.
8.9.
Eeva ompeli uuden suojapeitteen tuuliperäsimelle, vanhan oli aurinko polttanut riekaleiksi. Tapio teki rosterilatasta kiinnityskorvakkeet uudelle pullpitin askelmalle. Se on tärkeä apu keulatähystäjälle laguuneilla kuljettaessa. Vanhan alunperin 20 mm:n teak-laudasta tehdyn askelman oli sää syönyt niin ohueksi, ettei sille enää uskaltanut astua. Vanha askelma laitettiin Suomeen lähtevien tavaroiden pussiin liitettäväksi Irene-museon kokoelmiin.
9.9.
Eevalla oli edelleen ompelupäivä. Tapion shortsit paikattiin (luokitellaan nyt työvaatteeksi) ja ommeltiin uudet päiväshortsit tilalle, Eevalle kaksi uutta toppia ja pitkähihaisen paidan vasemman hihan laajentaminen. Näihin olosuhteisiin sopivia ohuesta luonnonkuitukankaasta tehtyjä ilmavia vaatteita ei kaupoista löydy, vaan ne on tehtävä itse. Siinä ohessa oli leivän leipominen, joka tapahtuu joka kolmas-neljäs päivä, pidempään ei saa leipää säilymään näissa olosuhteissa.
Tapio teki uuden pullpitin askelman teak-laudasta ja asensi sen.
10.9.
Eevan töiksi jäi jääkaapin sulattaminen ja perusteellinen siivous ja järjestäminen. Jääkaappimme on pieni, n. 40 l, mutta saamme sinne mahtumaan yli 30 ilmatiivistä rasiaa ruokineen. Rasiat ovat samankokoisia, mutta eri korkuisia, tilavuudeltaan 350 ml ja 470 ml. Tayteen pakatusta pienemmästä rasiasta riittää meille ruhtinaallisesti päivällisen proteiiniosuus.
Tapio teki uuden yrityksen jääkaapin kompressorin radiohäiriöiden eliminoimiseksi. Suotimen paikan tai maadoitusten muuttaminen ei parantanut tilannetta, ja häiriöiden siirtymismekanismi radioon jäi mysteeriksi. Jatkotoimenpiteet laitettiin mietintämyssyyn. Häiriöstä pääsee tietysti eroon sammuttamalla jääkaapin radion käytön ajaksi, mutta kokemuksen mukaan sen uudelleen käynnistäminen unohtuu helposti.
11.9.
Aamuaskareiden jälkeen lähdimme jälleen jollalla hankkimaan ruokaa. Eevalla oli taas iso ruuvimeisseli ja verkkokassi mukanaan giant clamien pyytämiseksi. Saaliina oli 35 simpukkaa. Tapion harppuunakalastus tuotti vain yhden pienehkön merun, mutta takaisintulomatkalla rannalta pyydystimme kolmekiloisen crocodile needlefishin vieheellä. Olimme molemmat jälleen täystyöllistettyjä veneelle saavuttuamme saaliin perkaamisessa ja käsittelyssä jääkaappikuntoon.
12.9
Eevalla oli leiväntekopäivä ja muita talousaskareita. Vesitankit täytettiin yöllä sataneella vedellä. Tapio asensi jääkaapin kompressorille tehonsäätökytkimen, jolla kompressorin kierroslukua voidaan nostaa jäähdytystehon lisäämiseksi. Tietysti silloin myös sähkön kulutus nousee, mutta joskus on isompi jäähdytysteho paikallaan, esim. laitettaessa kerralla kaappiin suurehko määrä kalaa. Tämä tehonsäätömahdollisuus on kaikissa Danfoss BD35F kompressoreissa.
13.9.
Ohjelmassa oli vanttiruuvien ja rustirautojen tarkastus sekä rustirautojen juurten kittisaumojen uusiminen. Nämä ovat määräaikaishuoltolistan töitä. Lisäksi modifioitiin vanttiruuvien suojusputkien alapäät siten, että ne tulevat lähemmäs kantta ja suojaavat kittisaumoja auringolta entistä paremmin.
14.9.
Päivän projekti oli WC:n koko viemäripuolen purkaminen ja kalkkisaostuman liuotus osista suolahapolla. Operaatio alkaa viemällä tulppa pohjan ulkopuolelle WC:n läpivientiin, jolloin myös pohjaventtiili voidaan puhdistaa. Tähän liittyi luonnollisesti myös koko WC:n täydellinen peseminen. Suolahappoa kului 1,5 l. Tämä ei ollut työlistan työ, vaan se kuuluu määräaikaishuoltoihin. Kokemuksen mukaan operaatio on paljon mukavampi tehdä kerran vuodessa sen sijaan, että odottaisimme niin kauan, että viemäri menee tukkoon käytön yhteydessä.
15.9.
Aamulla BBC:n uutisia kuunnellessamme huollettiin barografi. Sen jälkeen päätimme pitää ruoan hankintapäivän, ja lähdimme turbaanikotiloita poimimaan tuulenpuolen rannalta. Jollamatkalla rantaan vedimme viehettä, ja siihen tarttui melkein heti noin nelikiloinen crocodile needlefish. Emme halunneet jättää sitä aurinkoon turboreissumme ajaksi, ja palasimme veneelle perkaamaan ja prosessoimaan sen. Iltapäivästä taivas meni pilveen ja sadekuurot alkoivat, joten turbaanikotilot jäivät sillä kertaa poimimatta.
Edellä kerrotusta huolimatta ei elämä täällä ole pelkkää työleiriä ollut. Venetöitä on tehty sen verran kuin on huvittanut, ja monena päivänä on aikaa jäänyt kalastamiseen ja uimiseen sekä istumalaatikossa istuskeluun venetöistä huolimatta. Olemme nyt olleet tässä samassa paikassa ankkurissa reilut puolitoista kuukautta, eikä moottoria ole startattu kertaakaan sinä aikana. Tuuli ja aurinko ovat pitäneet huolen sähköntarpeestamme, vaikka makeaa vettäkin on jouduttu sähkön voimalla tuottamaan. Suurimman osan makeasta vedestämme olemme toki saaneet sadeveden keräysjärjestelmästämme. Täällä on ollut enimmäkseen rauhallista, vain kolme kertaa on paikallinen perämoottorivene ajanut ankkuripaikkamme ohi koko tänä aikana.
Tätä kirjoitettaessa on kulunut yli 7 viikkoa edellisestä kaupassa käynnistämme. Nälkä ei pääse meitä täällä yllättämään. Vieheen vetäminen jollalla on tuottanut muutaman kilon crocodile needlefishin (muistuttaa maultaan ja lihaltaan lähinnä kuhaa) kymmenessä minuutissa joka kerta, kun olemme sitä yrittäneet. Veneen keulakannelta saamme pohjaongella niin paljon kalaa (emperoreja ja snappereita, muistuttavat lähinnä ahventa) kuin voimme käyttää, paitsi jos lähistöllä asuva yli metrinen reef shark huomaa puuhamme. Silloin se jää väliveteen odottamaan, ja nappaa jokaisen koukkuumme tarttuneen kalan sitä ylös nostettaessa. Silloin ei edes nykäisyä tunnu vavassa, sillä hai katkaisee teräslankaisen perukkeen hampaillaan kuin sivuleikkureilla. Olemme menettäneet paljon perukelankaa sekä monta koukkua ja painoa tällä tavalla. Harppuunalla kalastaminen ei ole yhtä tuottoisaa, mutta silloin voi valita saaliinsa, mikä tuo vaihtelua kaladieettiimme.
Tässä esimerkki viime päivien ruokalistastamme:
Aamiaiseksi yleensä teetä, leipää, leikkeleitä ja kuivattuja hedelmiä sekä tietysti kookosta. Kookosta on myös salaatin korvikkeena lähes joka aterialla.
Su: simpukkapastaa, säilykepapuja soijakastikkeessa sipulihakkeluksen kera
grillattua ankanrintaa pakasteesta, valkosipulia, keittojuuresriisiä, säilykeparsaa, jälkiruoaksi aamusta jääneet letunpuolikkaat tuorejuuston ja minttuhyytelön kanssa
Ma: pannukakkuja, munakoisotahnaa, juustoraastetta parmesaanikalaa crocodile needelfishistä, riisinuudeleita ja tartarkastiketta
Ti: savumerua, yrttituorejuustoa, punajuurisalaattia
kalapihvejä crocodile needlefish mureketaikinasta, säilöttyä herne-porkkanaa, suppilovahveroriisiä
Ke: lämmintä savustettua emperoria, mustia oliiveita, sipulimaustemajoneesia
turbopastaa, punajuurta, parmesaania
To: kurpitsakeittoa, leipää, tuorejuustoa inkivääri-valkosipulikalaa, paellariisiä, maissia
Pe: lämmintä savustettua snapperia ,leipää, oliiveja ja suolakurkkua munakoisosta ja pekonista musakaa, oliiveja
La: savukalatahnaa, artisokanpohjia ja auringonkukkasiemenleipää lime-sipuli-yrttikalaa crocodile needelfishistä, riisinuudeleita, vihreitä säilykepapuja ja chilipalkoja
Tänne tullessamme koetimme arvailla, pakottaako meidät lopulta liikkeelle vessapaperin vai oluen loppuminen. Oluttilanne näytti uhkaavalta kunnes korvasimme aamupäiväoluen (tians öl) mehulla. Jäljelle jäi vain iltapäiväolut (treans öl), joka pudotti kulutuksen kahteen purkilliseen päivässä. Hieman yllättäen rajoittavaksi tekijäksi nousikin kaasun loppuminen. Sen olisi pitänyt riittää vielä pari kuukautta, mutta pullomme jäi ilmeisesti viimeksi täytettäessämme sen puolilleen. Emme saa täällä kaasupulloamme täytettyä muilla keinoin kuin valuttamalla kaasua paikallisesta pullosta omaamme, sillä täkäläinen 15 kg:n pullo ei mitenkään mahdu kaasukaappiimme. Lähin pullojen täyttöasema on Tahitilla, ja täytetyt pullot kuljetetaan yhteysaluksilla atolleille. Nyt on sopiva vaaka hankintalistalla, jolla voimme tarkistaa kaasun määrän omassa pullossamme. Olemme nyt varakaasun varassa, jota riittää vielä viideksi päiväksi. Kaasua säästääksemme olemme monena viime päivänä käyneet savustamassa kalaa rantanuotiolla, ja sitä on nyt paljon myös jääkaapissa.
Tämän kirjoittamisen ohella olemme tänään valmistautuneet lähtemään huomenna kauppaan Fakaravalle. Matkaa on 100 mpk vastatuuleen. Tosin eri lähteistä saamamme säätiedot ovat nyt kovin ristiriitaisia. Meteo Francen ennuste lupailee squallikeliä ja kovaa tuulta. GFS tietokonemalli puolestaan ennustaa suhteellisen leppoisaa tuulta edullisesta suunnasta, ja Fidzin meteorologian laitoksen sääkartta on samoilla linjoilla GFS:n kanssa. Seuraavissa kuulumisissa varmaan kerromme, kuinka kauppareissu onnistui.
Purjehduskausi Suomessa taitaa olla lopuillaan. Hyvää syksyä kaikille!
Eeva ja Tapio
s/y Irene
15deg 23,1min S, 146deg 12,1min W
Niinpä niin, olemme edelleen samassa paikassa, mistä lähetimme edelliset kuulumisemme. Kerroimme niissä olevamme lähdössä Phaetonista Tahitilta puolessa välissä elokuuta. Meillä oli vaikeuksia päättää, mihin suuntaan jatkamme. Ulkomaalaisia veneitä koskevat määräykset muuttuivat täällä toukokuussa 2009. Nykyisin veneillä on 2 vuotta verovapaata aikaa Ranskan Polynesiassa, jos haluaa olla pitempään, pitää maksaa paikalliset maahantuontiverot. Tähän ei kuitenkaan lasketa mukaan sitä aikaa, jonka omistaja on poissa maasta ja vene säilytyksessä jossain marinassa. Me olimme käyttäneet kahdesta vuodestamme tässä vaiheessa vasta 9 kk, joten päätimme purjehtia takaisin Tuamotuille, joilla olimme viihtyneet niin hyvin. Alatuulen puolella Society Islandeilla on paljon turismia ja muilta veneiltä saamiemme tietojen mukaan ankkuripaikat ovat täynnä charter-veneitä. Olemme tavanneet niitä jo riittävästi itäisellä Karibialla eikä se suunta houkutellut meitä. Tuamotus on suuri alue (luoteis -kaakkoissuunnassa 1200 mpk, leveys 500 mpk), emmekä oikein tienneet, mihin siellä menisimme. Päätimme mennä niin ylös tuuleen kuin pääsemme ja katsoa, mihin joudumme.
Valmistelimme lähtöä jo edellisenä päivänä ja aloimme nostaa ankkuria aamulla 15.8. kello 8:n aikoihin. Ankkurin nosto kesti kuitenkin pari tuntia, sillä se oli 3:ssa viikossa kasvanut täyteen merirokkoa ja ruohoa ja se piti pestä lenkki lenkiltä. Vaikka aamu oli tyyni, tuuli alkoi pian päästyämme liikkeelle, ja sitä oli 13-14 m/s kun tulimme Passe Tapuerahaan, jossa olisi pitänyt mennä ulos riutan suojasta. Aallot murtuivat ilkeästi riutan aukossa, eikä kryssiminen nappivastaiseen siinä tuulessa muutenkaan houkutellut. Menimme lähiriutan suojaan puhdistamaan potkurin, koska Phaetonissa vesi oli liian sameaa siihen. Emme voineet ankkuroida, koska vesi oli liian syvää siihen riutan sisäpuolellakin. Söimme siinä vielä lounaan, ja päätimme palata takaisin Phaetoniin. Ankkuroimme siellä myöhään iltapäivällä, ja pian sen jälkeen tuuli kääntyi 180 astetta ja moinasi sitten kokonaan. Ilmeisesti normaalia eteläisemmästä suunnasta puhaltavan pasaatituulen ja samansuuntaisen paikallisen merituulen yhteivaikutus oli säikäyttänyt meidät kääntymään takaisin.
Seuraavana aamuna olimme aikaisin liikkeellä, eikä ankkuriketjuakaan enää tarvinnut pestä. Pääsimme ulos passesta vasta tuulen herätessä ja lähdimme kryssimään Tahititin kaakkoiskärkeä kohti. Ajoimme siitä liki 10 mpk yli ennen kuin heitimme vendan ja suuntasimme itäkoilliseen. Tahititin kärki tuntui pysyvän koko päivän sivullamme, koska meillä oli vielä niinkin kaukana maasta parin solmun vastavirta. Vihdoin kärjen ohitettuamme virta heikkeni ja pääsimme eteenpäin hyvää vauhtia 9 m/s tuulessa. Keskiyöllä voimakkaat sadekuurot ympäröivät meidät ja tuuli kuoli kokonaan. Ei auttanut muu kuin laskea kaikki purjeet pois paukkumasta ja ajelehtia villisti keikkuen jyrkässä ja sekavassa aallokossa. Moottorillakaan ei olisi päässyt juuri mihinkään aaltojen pysäyttäessä veneen vähän väliä. Olimme laakson muotoisen matalapaineen (through) pohjalla. Tiesimme odottaa sitä, mutta lähtömme viivästyminen vuorokaudella aiheutti sen, että saimme nauttia suunnaltaan edullisesta tuulesta vain puoli vuorokautta. Varhain aamulla tuuli heräsi koillisesta ja pääsimme liikkeelle. Seuraavan vuorokauden purjehdimme erittäin miellyttävissä olosuhteissa, olkoonkin, että tuuli oli nappivastainen.
Toisen päivän aamupäivällä vieheeseemme tarttui yli 15 kg:n mahi-mahi. Karibian puolella sitä kutsutaan doradoksi tai dolfiniksi, ja olen nähnyt siitä käytettävän suomenkielistä nimeä kultamakrilli, vaikka itse kala ei ole makrillien sukua. Mahi-mahi on luullaksemme kaloista älykkäin, ainakin se osaa paljon muitakin temppuja kuin vain pistää härkäpäisesti vastaan, kuten tonnikalat, kingfishit ja wahoot tekevät. Tämäkin mahi-mahi aloitti muutamalla korkealla hypyllä ilmaan, ja jatkoi siitä uiden kovaa vauhtia eteenpäin veneen ohi vasemmalta puolelta. Sieltä se suuntasi veneen perän taitse oikealle puolelle sillä aikaa, kun Tapio yritti seurata vavan kanssa biminin tolppia, lipputankoa, takavanttia ja tuuliperäsintä kiertäen. Onneksi se ei keksinyt uida veneen alta. Kala ei tuhlannut voimiaan kalastajaa vastustamalla, vaan oli vielä virkeässä kunnossa tullessaan veneen vierelle nostokoukun etäisyydelle. Se väisti Eevan ensimmäisen koukkausyrityksen, ja esitti vielä 4 korkeaa hyppyä ilmaan ollessaan lyhyen siiman päässä. Vavasta piti pitää todella lujasti kiinni. Ellei vieheen koukku olisi ollut todella kunnolla kiinni kalan kitalaessa, se olisi kyllä mennyt menojaan. Seuraavalla yrityksellä Eeva sai koukattua sen puoshaan päähän kiinnitettyyn nostokoukkuun, mutta ei jaksanut yksin nostaa sitä veneeseen. Yhdessä rojautimme sen istumalaatikon pohjalle, jossa se mahi-mahien tapaan nosti hirmuisen mellakan. Kalan verta roiskui kaikkialle. Lopulta Eeva sai lurautettua rommia sen kiduksiin, joka tunnetusti rauhoittaa mahi-mahin hetkessä. Koko ajan 4 muuta mahi-mahia pyöri veneen ympärillä yrittääkseen auttaa koukkuun tarttunutta toveriaan. Kalan veneeseen saaminen ottaa harvoin tuntia pidempää aikaa, mutta sen prosessoimisessa menee helposti puoli päivää. Me fileoimme kalan, sen jälkeen se paloitellaan, kaikki veriset osat poistetaan paloista ja palat laitetaan tiiviissä säilytysrasioissa jääkaappiin. Se osa kalasta, joka ei mahdu pieneen jääkaappiimme, paloitellaan erilaisiin marinointiliemiin, jolloin ne säilyvät jääkaapin ulkopuolellakin pitkään.
Seuraavana yönä tuuli friskasi normaaliksi 10 m/s pasaatiksi, ja purjehdimme tiukkaa kryssiä styyrpuurin halssilla atolli Kaukuran pohjoiskärjen ohi suoraan kohti Apatakin pohjoista passea (passe Tehere), josta olimme tulleet ulos nelisen viikkoa aikaisemmin. Niinpä jouduimme takaisin Apatakille, eikä se yhtään surettanut meitä. Virta ei ollut voimakas passessa ja pääsimme helposti sen läpi ja vanhaa GPS-jälkeä pitkin tuttuun ankkuripaikkaamme. Pysyttelimme siinä kaikkiaan yli 6 viikkoa venetöitä tehden ja kalastellen. Paikka on erittäin kaunis, laguuni on turkoosin värinen ja sitä reunustaa hiekkaranta kookospalmuineen. Ankkuripaikkamme ja rannan välissä oli lukuisia korallipäitä, ja vedenalainen maailma on siellä vähintään yhtä kaunis kuin vedenpäällinenkin. Korallipäät tuli kierreltyä laajalla alueella harppuunan kanssa päivittäistä ruokaa metsästämässä. Sää oli melkein koko ajan aurinkoinen ja tuuli oli kolmen ensimmäisen viikon ajan normaali 8-10 m/s idästä. Sitten eteläpuolellemme parkkeerasi iso korkeapaine, jolle säägurumme Bob McDavitt antoi nimeksi BFH (=Big Fat High). Korkeapaineitten pohjoipuolelle syntyy nk. squash zone, missä pasaati voimistuu kasvaneen painegradientin vuoksi. Tuuli oli 11-14 m/s idästä 3 viikkoa yhteen menoon. Ankkuripaikassamme oli mukava olla, mutta seuraaville atolleille ei huvittanut lähteä kryssimään stabiilista säätilasta huolimatta.
Lukijoita varmaan ihmetyttää, mitä ovat ne venetyöt, joita meillä tuntuu riittävän loputtomasti. Heti kun havaitsemme jonkin korjausta vaativan paikan tai pikkuparannuksen, lisäämme sen työlistallemme. Aloimme antaa juoksevan numeron näille töille v.1992, ja nyt viimeinen työ listalla on no. 1221. Tekemättä näistä on parhaillaan 54 kpl, joista moniin tarvitaan osia tai materiaaleja, joita meillä ei juuri nyt ole. Lisäksi meillä on 5-sivuinen määräaikaishuoltolista toimenpiteistä, jotka tehdään määräajoin. Monet näistä ovat pelkkiä tarkistuksia, mutta joukossa on työläitäkin kohteita. Koostimme lokikirjastamme seuraavan kommentein varustetun luettelon esimerkiksi tavallisista päivistämme täällä:
2.9.
Aamuaskareiden jälkeen lähdimme jollalla hankkimaan ruokaa. Eevalla oli iso ruuvimeisseli ja verkkokassi mukanaan giant clamien pyytämiseksi. Clamit on helppo nähdä, sillä niillä on paksut "huulet",jotka ovat kirkkaan värisiä, mm. neonsinisiä ja kuparinhohteisia. Simpukat saadaan poimittua työntämällä meisseli kuorten väliin ja vääntämällä ne korallikiinnityksestään irti. Ne ovat lujasti kiinnittyneet korallikiveen, joskus on vaikea saada riittävää vääntöä sukelluksissa ollen ja ajoin virtakin haittaa työskentelyä. Saaliina oli 30 simpukkaa (minimikoko 12cm).
Tapio harppuunoi korallien lomasta kookkaan merun (meru on polynesialainen nimi, englanniksi se on grouper) ja kaksi keskikokoista sekä yhden ison parrotfishin. Olimme molemmat täystyöllistettyjä veneelle saavuttuamme saaliin perkaamisessa ja käsittelyssä jääkaappikuntoon.
3.9.
Eeva leikkasi uudet salongin sohvien suojapäällykset Taravaosta ostetusta kankaasta. Tapio asensi transienttisuojia 12V ja 24V sähköjärjestelmiin. Transienttisuojat suojaavat sähkö- ja elektroniikkalaitteita salamoinnin aiheuttamilta jännitepiikeiltä, mutta ne tulee asentaa lähelle suojattavia kohteita.
4.9.
Eeva ompeli uudet salongin sohvien suojapäällykset. Tapio jatkoi transienttisuojien asennusta.
5.9.
Salongin sohvien suojapäällykset valmistuivat ja laitettiin paikoilleen. Sohvien selkänojiin asennettiin kumiköydet pitämään selkänojatyynyjä paikoillaan veneen ollessa kallellaan. Aikaisemmin niissä oli tarranauhat tätä tarkoitusta varten, mutta kontaktiliimalla kiinnitetyt nauhat eivät pysy kiinni vanerisessa selkänojassa. Kontaktiliimat eivät kestä tropiikin lämpötiloja, ja sen vuoksi esim. lenkkarit hajoavat alle vuodessa, käyttipä niitä tai ei.
6.9.
Eeva ompeli päällystupet selkänojien kumiköysille salongin sohvien tyynykankaasta. Tapio teki häiriönpoistosuotimen ferriittirenkaasta ja kuparilangasta sekä asensi sen jääkaapin virtajohtoon. Jääkaapin kompressori aiheuttaa käydessään varsin kiusallisia häiriöitä SSB-radioon. Oskilloskoopilla voitiin todeta, että suodin pysäytti virtajohtoa pitkin etenevät häiriöt, mutta yllättäen se ei riittänytkään poistamaan niitä radiosta.
7.9.
Eeva ompeli säilytyspussin istumalaatikon tyynyille sohvien suojapäällyskankaasta ja korjasi auringon syömän perämoottorin suojahupun. Tapio teroitti poranteriä ja keittiöveitset. Keittiöveitsien teroitus ei täällä käy yhtä helposti kuin Suomessa parilla pyyhkäisyllä veitsenteroittimessa. Veitset tylsyvät lähinnä ruostumattoman teräksen korroosion vuoksi, joka murentaa pieniä paloja terän reunasta. Sen vuoksi veitsestä pitää ensin hioa kulmahiomakoneella lähes millimetrin verran terää pois, ja sen jälkeen tehdään lopullinen teroitus hiomakivellä.
Iltapäivällä kävimme polttamassa palavat roskamme rannalla ja samalla täydensimme kookosvarastomme. Se ei ole yhtä helppoa kuin kookospähkinöiden osto marketista, kun siellä niistä on paksu kuitukuori jo poistettu. Pähkinöitä täällä kyllä riittää, mutta kuoriminen machetella on työlästä. Polynesialaisilla on tähän hyvä menetelmä, he lyövät pähkinän maahan lyötyyn ja teroitettuun rautapuiseen keppiin ja vääntävät kuoren irti. Valitettavasti rautapuinen keppi ei ainakaan vielä kuulu Irenen varusteisiin, eikä juuri täällä rautapuita kasva. Paksu teroitettu betonirauta ajaisi saman asian, mutta niitäkään ei nyt satu veneellä olemaan. Raastintyökalu kookosmaidon tekemiseksi meillä jo on, saimme sen lahjaksi Alfredilta ja Paulinelta.
8.9.
Eeva ompeli uuden suojapeitteen tuuliperäsimelle, vanhan oli aurinko polttanut riekaleiksi. Tapio teki rosterilatasta kiinnityskorvakkeet uudelle pullpitin askelmalle. Se on tärkeä apu keulatähystäjälle laguuneilla kuljettaessa. Vanhan alunperin 20 mm:n teak-laudasta tehdyn askelman oli sää syönyt niin ohueksi, ettei sille enää uskaltanut astua. Vanha askelma laitettiin Suomeen lähtevien tavaroiden pussiin liitettäväksi Irene-museon kokoelmiin.
9.9.
Eevalla oli edelleen ompelupäivä. Tapion shortsit paikattiin (luokitellaan nyt työvaatteeksi) ja ommeltiin uudet päiväshortsit tilalle, Eevalle kaksi uutta toppia ja pitkähihaisen paidan vasemman hihan laajentaminen. Näihin olosuhteisiin sopivia ohuesta luonnonkuitukankaasta tehtyjä ilmavia vaatteita ei kaupoista löydy, vaan ne on tehtävä itse. Siinä ohessa oli leivän leipominen, joka tapahtuu joka kolmas-neljäs päivä, pidempään ei saa leipää säilymään näissa olosuhteissa.
Tapio teki uuden pullpitin askelman teak-laudasta ja asensi sen.
10.9.
Eevan töiksi jäi jääkaapin sulattaminen ja perusteellinen siivous ja järjestäminen. Jääkaappimme on pieni, n. 40 l, mutta saamme sinne mahtumaan yli 30 ilmatiivistä rasiaa ruokineen. Rasiat ovat samankokoisia, mutta eri korkuisia, tilavuudeltaan 350 ml ja 470 ml. Tayteen pakatusta pienemmästä rasiasta riittää meille ruhtinaallisesti päivällisen proteiiniosuus.
Tapio teki uuden yrityksen jääkaapin kompressorin radiohäiriöiden eliminoimiseksi. Suotimen paikan tai maadoitusten muuttaminen ei parantanut tilannetta, ja häiriöiden siirtymismekanismi radioon jäi mysteeriksi. Jatkotoimenpiteet laitettiin mietintämyssyyn. Häiriöstä pääsee tietysti eroon sammuttamalla jääkaapin radion käytön ajaksi, mutta kokemuksen mukaan sen uudelleen käynnistäminen unohtuu helposti.
11.9.
Aamuaskareiden jälkeen lähdimme jälleen jollalla hankkimaan ruokaa. Eevalla oli taas iso ruuvimeisseli ja verkkokassi mukanaan giant clamien pyytämiseksi. Saaliina oli 35 simpukkaa. Tapion harppuunakalastus tuotti vain yhden pienehkön merun, mutta takaisintulomatkalla rannalta pyydystimme kolmekiloisen crocodile needlefishin vieheellä. Olimme molemmat jälleen täystyöllistettyjä veneelle saavuttuamme saaliin perkaamisessa ja käsittelyssä jääkaappikuntoon.
12.9
Eevalla oli leiväntekopäivä ja muita talousaskareita. Vesitankit täytettiin yöllä sataneella vedellä. Tapio asensi jääkaapin kompressorille tehonsäätökytkimen, jolla kompressorin kierroslukua voidaan nostaa jäähdytystehon lisäämiseksi. Tietysti silloin myös sähkön kulutus nousee, mutta joskus on isompi jäähdytysteho paikallaan, esim. laitettaessa kerralla kaappiin suurehko määrä kalaa. Tämä tehonsäätömahdollisuus on kaikissa Danfoss BD35F kompressoreissa.
13.9.
Ohjelmassa oli vanttiruuvien ja rustirautojen tarkastus sekä rustirautojen juurten kittisaumojen uusiminen. Nämä ovat määräaikaishuoltolistan töitä. Lisäksi modifioitiin vanttiruuvien suojusputkien alapäät siten, että ne tulevat lähemmäs kantta ja suojaavat kittisaumoja auringolta entistä paremmin.
14.9.
Päivän projekti oli WC:n koko viemäripuolen purkaminen ja kalkkisaostuman liuotus osista suolahapolla. Operaatio alkaa viemällä tulppa pohjan ulkopuolelle WC:n läpivientiin, jolloin myös pohjaventtiili voidaan puhdistaa. Tähän liittyi luonnollisesti myös koko WC:n täydellinen peseminen. Suolahappoa kului 1,5 l. Tämä ei ollut työlistan työ, vaan se kuuluu määräaikaishuoltoihin. Kokemuksen mukaan operaatio on paljon mukavampi tehdä kerran vuodessa sen sijaan, että odottaisimme niin kauan, että viemäri menee tukkoon käytön yhteydessä.
15.9.
Aamulla BBC:n uutisia kuunnellessamme huollettiin barografi. Sen jälkeen päätimme pitää ruoan hankintapäivän, ja lähdimme turbaanikotiloita poimimaan tuulenpuolen rannalta. Jollamatkalla rantaan vedimme viehettä, ja siihen tarttui melkein heti noin nelikiloinen crocodile needlefish. Emme halunneet jättää sitä aurinkoon turboreissumme ajaksi, ja palasimme veneelle perkaamaan ja prosessoimaan sen. Iltapäivästä taivas meni pilveen ja sadekuurot alkoivat, joten turbaanikotilot jäivät sillä kertaa poimimatta.
Edellä kerrotusta huolimatta ei elämä täällä ole pelkkää työleiriä ollut. Venetöitä on tehty sen verran kuin on huvittanut, ja monena päivänä on aikaa jäänyt kalastamiseen ja uimiseen sekä istumalaatikossa istuskeluun venetöistä huolimatta. Olemme nyt olleet tässä samassa paikassa ankkurissa reilut puolitoista kuukautta, eikä moottoria ole startattu kertaakaan sinä aikana. Tuuli ja aurinko ovat pitäneet huolen sähköntarpeestamme, vaikka makeaa vettäkin on jouduttu sähkön voimalla tuottamaan. Suurimman osan makeasta vedestämme olemme toki saaneet sadeveden keräysjärjestelmästämme. Täällä on ollut enimmäkseen rauhallista, vain kolme kertaa on paikallinen perämoottorivene ajanut ankkuripaikkamme ohi koko tänä aikana.
Tätä kirjoitettaessa on kulunut yli 7 viikkoa edellisestä kaupassa käynnistämme. Nälkä ei pääse meitä täällä yllättämään. Vieheen vetäminen jollalla on tuottanut muutaman kilon crocodile needlefishin (muistuttaa maultaan ja lihaltaan lähinnä kuhaa) kymmenessä minuutissa joka kerta, kun olemme sitä yrittäneet. Veneen keulakannelta saamme pohjaongella niin paljon kalaa (emperoreja ja snappereita, muistuttavat lähinnä ahventa) kuin voimme käyttää, paitsi jos lähistöllä asuva yli metrinen reef shark huomaa puuhamme. Silloin se jää väliveteen odottamaan, ja nappaa jokaisen koukkuumme tarttuneen kalan sitä ylös nostettaessa. Silloin ei edes nykäisyä tunnu vavassa, sillä hai katkaisee teräslankaisen perukkeen hampaillaan kuin sivuleikkureilla. Olemme menettäneet paljon perukelankaa sekä monta koukkua ja painoa tällä tavalla. Harppuunalla kalastaminen ei ole yhtä tuottoisaa, mutta silloin voi valita saaliinsa, mikä tuo vaihtelua kaladieettiimme.
Tässä esimerkki viime päivien ruokalistastamme:
Aamiaiseksi yleensä teetä, leipää, leikkeleitä ja kuivattuja hedelmiä sekä tietysti kookosta. Kookosta on myös salaatin korvikkeena lähes joka aterialla.
Su: simpukkapastaa, säilykepapuja soijakastikkeessa sipulihakkeluksen kera
grillattua ankanrintaa pakasteesta, valkosipulia, keittojuuresriisiä, säilykeparsaa, jälkiruoaksi aamusta jääneet letunpuolikkaat tuorejuuston ja minttuhyytelön kanssa
Ma: pannukakkuja, munakoisotahnaa, juustoraastetta parmesaanikalaa crocodile needelfishistä, riisinuudeleita ja tartarkastiketta
Ti: savumerua, yrttituorejuustoa, punajuurisalaattia
kalapihvejä crocodile needlefish mureketaikinasta, säilöttyä herne-porkkanaa, suppilovahveroriisiä
Ke: lämmintä savustettua emperoria, mustia oliiveita, sipulimaustemajoneesia
turbopastaa, punajuurta, parmesaania
To: kurpitsakeittoa, leipää, tuorejuustoa inkivääri-valkosipulikalaa, paellariisiä, maissia
Pe: lämmintä savustettua snapperia ,leipää, oliiveja ja suolakurkkua munakoisosta ja pekonista musakaa, oliiveja
La: savukalatahnaa, artisokanpohjia ja auringonkukkasiemenleipää lime-sipuli-yrttikalaa crocodile needelfishistä, riisinuudeleita, vihreitä säilykepapuja ja chilipalkoja
Tänne tullessamme koetimme arvailla, pakottaako meidät lopulta liikkeelle vessapaperin vai oluen loppuminen. Oluttilanne näytti uhkaavalta kunnes korvasimme aamupäiväoluen (tians öl) mehulla. Jäljelle jäi vain iltapäiväolut (treans öl), joka pudotti kulutuksen kahteen purkilliseen päivässä. Hieman yllättäen rajoittavaksi tekijäksi nousikin kaasun loppuminen. Sen olisi pitänyt riittää vielä pari kuukautta, mutta pullomme jäi ilmeisesti viimeksi täytettäessämme sen puolilleen. Emme saa täällä kaasupulloamme täytettyä muilla keinoin kuin valuttamalla kaasua paikallisesta pullosta omaamme, sillä täkäläinen 15 kg:n pullo ei mitenkään mahdu kaasukaappiimme. Lähin pullojen täyttöasema on Tahitilla, ja täytetyt pullot kuljetetaan yhteysaluksilla atolleille. Nyt on sopiva vaaka hankintalistalla, jolla voimme tarkistaa kaasun määrän omassa pullossamme. Olemme nyt varakaasun varassa, jota riittää vielä viideksi päiväksi. Kaasua säästääksemme olemme monena viime päivänä käyneet savustamassa kalaa rantanuotiolla, ja sitä on nyt paljon myös jääkaapissa.
Tämän kirjoittamisen ohella olemme tänään valmistautuneet lähtemään huomenna kauppaan Fakaravalle. Matkaa on 100 mpk vastatuuleen. Tosin eri lähteistä saamamme säätiedot ovat nyt kovin ristiriitaisia. Meteo Francen ennuste lupailee squallikeliä ja kovaa tuulta. GFS tietokonemalli puolestaan ennustaa suhteellisen leppoisaa tuulta edullisesta suunnasta, ja Fidzin meteorologian laitoksen sääkartta on samoilla linjoilla GFS:n kanssa. Seuraavissa kuulumisissa varmaan kerromme, kuinka kauppareissu onnistui.
Purjehduskausi Suomessa taitaa olla lopuillaan. Hyvää syksyä kaikille!
Eeva ja Tapio
s/y Irene
RSS-syöte