Apatakin laguunin koillisnurkka 16.8.2013
15 deg 23.0 min S
146 deg 12.1 min W
Meillä ei ole paljon kerrottavaa. Olemme jälleen Apatakin laguunin koilliskulmalla ankkurissa. Purjehdussuunnitelmamme tälle vuodelle ovat peruuntuneet. Teimme huhtikuussa 400 mpk lenkin poikamme ja hänen vaimonsa kanssa Tuamotulla, ja palasimme sitten tänne asentamaan uusia varusteita hajonneiden tilalle. Vastoinkäymisemme alkoivat toukokuun puolivälissä. Kuten edellisissä kuulumisissa kerroimme, moottoriimme tuli vettä vuotavasta pakoputken vesivaipasta. Teetimme uuden putken metallipajalla Papeetessa, jonne lähetimme vanhan putken malliksi. Polynesiassa kaikki ottaa paljon aikaa, odotimme uutta putkea 6 viikkoa. Siihen sisältyi myös laivarahdista johtuva viive, sillä laiva käy Apatakilla vain joka toinen viikko. Koko tämän ajan olimme Apataki Carenagen poijussa.
Olo poijussa tuntui turvattomalta, kun tuuli kääntyi luoteeseen ja nousi 12-15 metriin sekunnissa. Tällöin meillä oli avointa selkää laguunin sisällä edessämme 16 mpk ja rannan korallipäät muutaman veneen mitan päässä takanamme. Jos poiju olisi pettänyt, aikaa mihinkään toimenpiteisiin veneen pelastamiseksi ei olisi juuri jäänyt, varsinkin kun moottori ei ollut toimintakunnossa. Laskimme varmuuden vuoksi ankkurin, mutta se jäi väistämättä ketjukasan alle. Siirtäessämme ankkuria tuulen kääntyessä havaitsimme, että se oli sotkeentunut omaan ketjuunsa. Sen selvittäminen oli kenkku homma, koska aallot löivät keulakannen yli ja kannella oli vähän väliä puoli metriä vettä. Tässä vaiheessa myös satoi 6 vuorokautta yhteen menoon.
Uutta pakoputkea odotellessamme Eevan tulehtunut imusolmuke kasvoi kasvamistaan ja lopulta puhkesi ja jäi vuotamaan. Eevan piti lähteä lääkäriin ja laboratoriotutkimuksiin Papeeteen. Lähtöön liittyi paljon itkua ja jäähyväisten jättämistä, sillä epäilimme vahvasti 6 vuotta sitten koetusta rintasyövästä peräisin olevaa metastaasia. Olimme jo valmiita siihen, että Eeva lentää samantien Suomeen hoitoihin. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin vain erittäin sitkeä imusolmuketulehdus, ja Eeva tuli takaisin Apatakille viikon kuluttua mukanaan 17 pahvilaatikollista ruokaa ja juomaa. Haava ei kuitenkaan ole paranntunut ja tihkuu edelleen, eikä varmaan parane ilman leikkausta. Täällä laguuneissa on paljon haita, eikä verta vuotavana ole kiva mennä edes uimaan. Kalastaessanikin muutan aina paikkaa harppuunoituani kalan, sillä hait alkavat pyöriä ympärillä muutamassa minuutissa haistettuaan kalan veren.
Odotteluajan käytimme venetöihin. Saimme mm. ommelluksi Irenen uuden säilytyspeiton kokoon. Entinen repeytyi tuulessa viime marraskuussa. Peitto on kooltaan 6,3 x 3,6 m ja kaikkine vahvikkeineen, muotolaskoksineen ja purjerenkaineen sen tekemiseen kului viisi täyttä työpäivää. Saimme onneksi käyttää isäntäväkemme ruokasalia ompeluun. Nyt on kangas valmis seuraavaa säilytyskautta varten. Uuden GPS-plotterin asennus vaati paljon työtä johtojen vetoineen ja kansiläpivienteineen, koska se ei suostunut toimimaan ulkoisen antennin puutteessa vanhan plotterin paikalla. Myös uuden Fish Finder kaikuluotaimen asennukseen meni pari päivää. Vanhan veneen sähköjärjestelmien modernisoinnissa tuntuu riittävän työtä loputtomiin, koska kukaan ei voinut 40 vuotta sitten kuvitella, kuinka paljon lisää sähköisiä vempaimia veneeseen kertyy vuosien kuluessa. Tällä kaudella saatiin asennettua 4 automaattisulaketta lisää 12V järjestelmäämme, yksi virran ulosotto lisää kannelle sekä maasähköjärjestelmän muutos vastaamaan nykyisiä vaatimuksia vikavirtasuojakytkimineen sekä monta muuta pitkään työlistalla ollutta työtä. Maasähköjärjestelmän modernisointiin aikaisemmin ei oikein ole ollut motiivia, koska maasähköä oli käytettävissämme viimeksi 8 vuotta sitten.
Saimme uuden pakoputken heinäkuun alussa ja sen asentamiseen kului pari päivää, koska ruuvien reiät paksuun laippaan piti porata paikan päällä niiden kohdistamiseksi. Puolitoista vuotta vanha starttiakkumme kukistui täysin samoihin aikoihin pakoputken kanssa, kun sekin oli uusittu, moottori toimi taas. Juuri kun saimme moottorin käyttökuntoon, tarkistimme salongin pilssin. Se oli täynnä vettä. Maston jalan tyhjennysreiästä menee letku automaattisella pilssipumpulla varustettuun WC-tilan pilssiin. Tyhjennysreikä oli mennyt tukkoon ja maston sisään isojen sateiden aikana tunkeutunut sadevesi oli vuotanut ylempänä olevan kaapeliläpiviennin kautta salongin pilssiin. Maston sisusta emme halua tukkia, koska se on varma tapa joutua korroosio-ongelmiin. Vesi on kummaa ainetta, se tulee läpi 0,1 mm raosta helposti, mutta jos teet sille 10 mm reiän, se menee tukkoon eikä päästä pisaraakaan lävitse. Siinä päivä kuluikin pilssiä siivotessa, varsinkin kun siirrettävä pumppummekin piti ensin huoltaa ennen kuin se alkoi toimia. Samoihin aikoihin toisen veneen kipparin pohjeluu murtui ja nivelsiteet rapsahtivat. Eevan apua tarvittiin useaan otteeseen, ennenkuin hänelle saatiin lento järjestetyksi parempien terveyspalvelujen piiriin. Tähän väliin mahtui myös isäntäväkemme uuden aurinkosähköjärjestelmän asennustöitä.
Meitä oli 2 venettä odottamassa pitkään osia Carenagen poijussa. Toinen oli brittivene, joka menetti peräsimensä peräsinakselin katkettua raerajakorroosion vuoksi merellä toukokuun puolivälissä. Katkenneen akselin pää tönäisi mennessään ohueksi syöpyneen peräsinputken puhki, ja vene oli vähällä upota. Uuden peräsimen toimitus Ranskasta kesti 7 viikkoa ja se saapui elokuun alussa. Olimme luvanneet auttaa kipparia ja isäntäväkeämme sen asennuksessa, koska myös laakeri, laakeripesä ja peräsinputki piti uusia. Täytyy jälleen kerran vain ihmetellä tapaa, millä uudet veneet rakennetaan.
Kun olimme selvinneet näistä operaatioista purjehdimme takaisin Apatakin laguunin koilliskulmalle miettimään jatkosuunnitelmiamme. Olimme suunnitelleet purjehdusta 1000 mpk:n päähän Gambier-saarille Tuamotun kaakkoispäähän tarkoituksena tutustua syrjäisempiin atolleihin matkan varrella. Eevan tilanne on nyt stabiili, mutta muodostaa sellaisen aikapommin, että sen kanssa emme halua lähteä vielä syrjäisemmille seuduille. Päätimme katkaista tämän vuoden purjehduksen ennen aikojaan ja tulla Suomeen hoitamaan terveysongelmat kuntoon. Olemme nyt valmistelleet venettä ylösnostoa ja säilytystä varten ja lennämme Suomeen 28.8. Tahitilta. Eevan leikkaus ja toipuminen ottaa todennäköisesti niin paljon aikaa, ettei tänne kannata enää palata ennen syklonikauden alkua. Se alkaa marraskuussa ja loppuu maaliskuussa. Meillä on paluuliput 27.2.2014. Tällä aikataululla tulemme viettäneeksi sydäntalven sekä Suomessa että täällä.
Täällä on ollut tuulinen talvi. Kaukana etelässä isot korkeapaineet ovat liikkuneet lännestä itään kuin helmet nauhassa, ja niiden pohjoispuolella on tuullut kovaa idän ja kaakon väliltä. Korkeapaineet tapaavat olla hidasliikkeisiä, ja 12-17 m/s tuulta jatkuu yleensä viikon kerrallaan. Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin ei ole tänä vuonna mahtunut montakaan päivää ilman kovaa tuulta. Tuuligeneraattoriamme ei ole useinkaan tarvinnut pitää päällä kuin muutama tunti päivässä energian tarpeemme kattamiseksi. Korkeapaineet pyörtävät myös kylmää ilmaa tropiikkiin, ja sen myötä niiden pohjoispuolelle syntyy usein okluusiorintama sateineen. Nyt on talvi kääntymässä kevään puolelle ja kovat tuulet ovat hellittäneet. Radiokelit ovat olleet hyvät, olen pitänyt suoria yhteyksiä suomalaisiin radioamatööreihin lähes joka ilta. Yksi heistä on jäsenemme Veikko Pakarinen Marjaniemestä, joten olemme kyllä perillä Marjaniemen kuulumisista.
Tässä kuulumisemme tältä erää, jatkoa seurannee ensi toukokuussa.
Hyvää purjehduskauden loppua,
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
15 deg 23.0 min S
146 deg 12.1 min W
Meillä ei ole paljon kerrottavaa. Olemme jälleen Apatakin laguunin koilliskulmalla ankkurissa. Purjehdussuunnitelmamme tälle vuodelle ovat peruuntuneet. Teimme huhtikuussa 400 mpk lenkin poikamme ja hänen vaimonsa kanssa Tuamotulla, ja palasimme sitten tänne asentamaan uusia varusteita hajonneiden tilalle. Vastoinkäymisemme alkoivat toukokuun puolivälissä. Kuten edellisissä kuulumisissa kerroimme, moottoriimme tuli vettä vuotavasta pakoputken vesivaipasta. Teetimme uuden putken metallipajalla Papeetessa, jonne lähetimme vanhan putken malliksi. Polynesiassa kaikki ottaa paljon aikaa, odotimme uutta putkea 6 viikkoa. Siihen sisältyi myös laivarahdista johtuva viive, sillä laiva käy Apatakilla vain joka toinen viikko. Koko tämän ajan olimme Apataki Carenagen poijussa.
Olo poijussa tuntui turvattomalta, kun tuuli kääntyi luoteeseen ja nousi 12-15 metriin sekunnissa. Tällöin meillä oli avointa selkää laguunin sisällä edessämme 16 mpk ja rannan korallipäät muutaman veneen mitan päässä takanamme. Jos poiju olisi pettänyt, aikaa mihinkään toimenpiteisiin veneen pelastamiseksi ei olisi juuri jäänyt, varsinkin kun moottori ei ollut toimintakunnossa. Laskimme varmuuden vuoksi ankkurin, mutta se jäi väistämättä ketjukasan alle. Siirtäessämme ankkuria tuulen kääntyessä havaitsimme, että se oli sotkeentunut omaan ketjuunsa. Sen selvittäminen oli kenkku homma, koska aallot löivät keulakannen yli ja kannella oli vähän väliä puoli metriä vettä. Tässä vaiheessa myös satoi 6 vuorokautta yhteen menoon.
Uutta pakoputkea odotellessamme Eevan tulehtunut imusolmuke kasvoi kasvamistaan ja lopulta puhkesi ja jäi vuotamaan. Eevan piti lähteä lääkäriin ja laboratoriotutkimuksiin Papeeteen. Lähtöön liittyi paljon itkua ja jäähyväisten jättämistä, sillä epäilimme vahvasti 6 vuotta sitten koetusta rintasyövästä peräisin olevaa metastaasia. Olimme jo valmiita siihen, että Eeva lentää samantien Suomeen hoitoihin. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin vain erittäin sitkeä imusolmuketulehdus, ja Eeva tuli takaisin Apatakille viikon kuluttua mukanaan 17 pahvilaatikollista ruokaa ja juomaa. Haava ei kuitenkaan ole paranntunut ja tihkuu edelleen, eikä varmaan parane ilman leikkausta. Täällä laguuneissa on paljon haita, eikä verta vuotavana ole kiva mennä edes uimaan. Kalastaessanikin muutan aina paikkaa harppuunoituani kalan, sillä hait alkavat pyöriä ympärillä muutamassa minuutissa haistettuaan kalan veren.
Odotteluajan käytimme venetöihin. Saimme mm. ommelluksi Irenen uuden säilytyspeiton kokoon. Entinen repeytyi tuulessa viime marraskuussa. Peitto on kooltaan 6,3 x 3,6 m ja kaikkine vahvikkeineen, muotolaskoksineen ja purjerenkaineen sen tekemiseen kului viisi täyttä työpäivää. Saimme onneksi käyttää isäntäväkemme ruokasalia ompeluun. Nyt on kangas valmis seuraavaa säilytyskautta varten. Uuden GPS-plotterin asennus vaati paljon työtä johtojen vetoineen ja kansiläpivienteineen, koska se ei suostunut toimimaan ulkoisen antennin puutteessa vanhan plotterin paikalla. Myös uuden Fish Finder kaikuluotaimen asennukseen meni pari päivää. Vanhan veneen sähköjärjestelmien modernisoinnissa tuntuu riittävän työtä loputtomiin, koska kukaan ei voinut 40 vuotta sitten kuvitella, kuinka paljon lisää sähköisiä vempaimia veneeseen kertyy vuosien kuluessa. Tällä kaudella saatiin asennettua 4 automaattisulaketta lisää 12V järjestelmäämme, yksi virran ulosotto lisää kannelle sekä maasähköjärjestelmän muutos vastaamaan nykyisiä vaatimuksia vikavirtasuojakytkimineen sekä monta muuta pitkään työlistalla ollutta työtä. Maasähköjärjestelmän modernisointiin aikaisemmin ei oikein ole ollut motiivia, koska maasähköä oli käytettävissämme viimeksi 8 vuotta sitten.
Saimme uuden pakoputken heinäkuun alussa ja sen asentamiseen kului pari päivää, koska ruuvien reiät paksuun laippaan piti porata paikan päällä niiden kohdistamiseksi. Puolitoista vuotta vanha starttiakkumme kukistui täysin samoihin aikoihin pakoputken kanssa, kun sekin oli uusittu, moottori toimi taas. Juuri kun saimme moottorin käyttökuntoon, tarkistimme salongin pilssin. Se oli täynnä vettä. Maston jalan tyhjennysreiästä menee letku automaattisella pilssipumpulla varustettuun WC-tilan pilssiin. Tyhjennysreikä oli mennyt tukkoon ja maston sisään isojen sateiden aikana tunkeutunut sadevesi oli vuotanut ylempänä olevan kaapeliläpiviennin kautta salongin pilssiin. Maston sisusta emme halua tukkia, koska se on varma tapa joutua korroosio-ongelmiin. Vesi on kummaa ainetta, se tulee läpi 0,1 mm raosta helposti, mutta jos teet sille 10 mm reiän, se menee tukkoon eikä päästä pisaraakaan lävitse. Siinä päivä kuluikin pilssiä siivotessa, varsinkin kun siirrettävä pumppummekin piti ensin huoltaa ennen kuin se alkoi toimia. Samoihin aikoihin toisen veneen kipparin pohjeluu murtui ja nivelsiteet rapsahtivat. Eevan apua tarvittiin useaan otteeseen, ennenkuin hänelle saatiin lento järjestetyksi parempien terveyspalvelujen piiriin. Tähän väliin mahtui myös isäntäväkemme uuden aurinkosähköjärjestelmän asennustöitä.
Meitä oli 2 venettä odottamassa pitkään osia Carenagen poijussa. Toinen oli brittivene, joka menetti peräsimensä peräsinakselin katkettua raerajakorroosion vuoksi merellä toukokuun puolivälissä. Katkenneen akselin pää tönäisi mennessään ohueksi syöpyneen peräsinputken puhki, ja vene oli vähällä upota. Uuden peräsimen toimitus Ranskasta kesti 7 viikkoa ja se saapui elokuun alussa. Olimme luvanneet auttaa kipparia ja isäntäväkeämme sen asennuksessa, koska myös laakeri, laakeripesä ja peräsinputki piti uusia. Täytyy jälleen kerran vain ihmetellä tapaa, millä uudet veneet rakennetaan.
Kun olimme selvinneet näistä operaatioista purjehdimme takaisin Apatakin laguunin koilliskulmalle miettimään jatkosuunnitelmiamme. Olimme suunnitelleet purjehdusta 1000 mpk:n päähän Gambier-saarille Tuamotun kaakkoispäähän tarkoituksena tutustua syrjäisempiin atolleihin matkan varrella. Eevan tilanne on nyt stabiili, mutta muodostaa sellaisen aikapommin, että sen kanssa emme halua lähteä vielä syrjäisemmille seuduille. Päätimme katkaista tämän vuoden purjehduksen ennen aikojaan ja tulla Suomeen hoitamaan terveysongelmat kuntoon. Olemme nyt valmistelleet venettä ylösnostoa ja säilytystä varten ja lennämme Suomeen 28.8. Tahitilta. Eevan leikkaus ja toipuminen ottaa todennäköisesti niin paljon aikaa, ettei tänne kannata enää palata ennen syklonikauden alkua. Se alkaa marraskuussa ja loppuu maaliskuussa. Meillä on paluuliput 27.2.2014. Tällä aikataululla tulemme viettäneeksi sydäntalven sekä Suomessa että täällä.
Täällä on ollut tuulinen talvi. Kaukana etelässä isot korkeapaineet ovat liikkuneet lännestä itään kuin helmet nauhassa, ja niiden pohjoispuolella on tuullut kovaa idän ja kaakon väliltä. Korkeapaineet tapaavat olla hidasliikkeisiä, ja 12-17 m/s tuulta jatkuu yleensä viikon kerrallaan. Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin ei ole tänä vuonna mahtunut montakaan päivää ilman kovaa tuulta. Tuuligeneraattoriamme ei ole useinkaan tarvinnut pitää päällä kuin muutama tunti päivässä energian tarpeemme kattamiseksi. Korkeapaineet pyörtävät myös kylmää ilmaa tropiikkiin, ja sen myötä niiden pohjoispuolelle syntyy usein okluusiorintama sateineen. Nyt on talvi kääntymässä kevään puolelle ja kovat tuulet ovat hellittäneet. Radiokelit ovat olleet hyvät, olen pitänyt suoria yhteyksiä suomalaisiin radioamatööreihin lähes joka ilta. Yksi heistä on jäsenemme Veikko Pakarinen Marjaniemestä, joten olemme kyllä perillä Marjaniemen kuulumisista.
Tässä kuulumisemme tältä erää, jatkoa seurannee ensi toukokuussa.
Hyvää purjehduskauden loppua,
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
RSS-syöte