18.9.2009
Affe,
Tässä jatkoa Irenen kuulumisiin. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan ne ovat tämän jälkeen ajan tasalla. Tänne on Internet-yhteys satelliitin kautta, mutta se on liian hidas kuvien lähettämiseen, joten toistaiseksi on tyytyminen vain tekstiin.
Tapio
Irenen kuulumisia syyskuussa 2009
Atolli Apataki, Tuamotus, Ranskan Polynesia
15 deg 33,5 min S
146 deg 14,5 min W
Tervehdys,
Edellisissä kuulumisissamme lupasimme kertoa matkastamme Haolta Kauehille. Ensimmäinen päivä (13.8.2009) kului tuulen puutteessa ajelehtien. Moottorointi ei ollut vaihtoehto, vaikka polttoaineemme seuraavalle legille olisi riittänytkin. Dieseliä ei ole saatavissa monessakaan paikassa Tuamotusilla, joten seuraava mahdollisuus tankin täyttämiseen saattaa olla kuukausien päässä. Tyyni keli loppui toisen päivän aamuna, sen jälkeen itätuulta oli viisi päivää yhteen menoon 13-15 m/s, tiheästi toistuneissa squalleissa vielä paljon enemmän. Koko ajan oli pilvistä ja sateista. Irenen purjevarustuksena oli enimmäkseen nelosgenua ja kolme reiviä storassa. Emme voineet mennä minnekään suojaan, vaikka ohitimme useita atolleja. Laguuneihin pääsy tuulen puolelta ei ollut mahdollista, koska aallot murtuivat vaarallisella tavalla passien edustalla, ja tulo jostakin suojan puolen passista olisi edellyttänyt laguunin ylitystä laguunin sisäiseltä aallokolta suojaan pääsemiseksi. Se puolestaan ei käy ilman aurinkoa ja hyvää näkyvyyttä laguuneissa siellä täällä sijaitsevien yleensä kartoittamattomien korallipäiden vuoksi. Laguunit ovat 10-40 mpk läpimitaltaan, joten niiden sisällä kehittyy aallokkoa siinä missä Suomenlahdellakin. Lisäksi riuttojen yli laguuneihin lyövät isot aallot aiheuttavat voimakasta virtausta passeista ulos, joka ei välttämättä käänny edes nousuveden aikana. Virran nopeus voi olla yli 10 solmua, joten Irenen resursseilla sellaisesta passista ei sisään mennä. Sopivien olosuhteiden odottelu ankkurissa atollien suojan puolella ei yleensä onnistu, koska lähes kaikkialla kalliopohja putoaa hyvin jyrkästi satojen metrien syvyyteen. Silloin jää vaihtoehdoksi vain piissä olo, jonka teimmekin pariinkin otteeseen ettemme olisi ajaneet määränpäämme ohitse. Yritimme myös sisään atolli Katiulle, mutta aallot osuivat passiin ja kohosivat jyrkiksi veden madaltuessa sen edustalla. Käännyimme takaisin, mutta olimme laskeneet purjeet ja aallot heittivät meitä takaisin saman verran kuin pääsimme eteenpäin moottorilla aaltojen välissä. Irenen 36 hevosvoimaa ei ole paljon niissä olosuhteissa. Helpotus oli suuri, kun saimme nelosgenuan ja kolmessa reivissä olevan storan ylös, jolloin nopeus nousi viiteen solmuun ja pääsimme pois murtuvista aalloista.
Kuudentena päivänä tuuli hellitti 10-13 metriin sekunnissa, reivejäkin tarvittiin vain kaksi, squallit harvenivat ja aurinkokin näyttäytyi. Vaikka emme vieläkään voineet luottaa säähän, päätimme mennä sisään atolli Kauehille, koska siellä on kapea kartoitettu käytävä suojan puolen passista kylän edustalle, joka sijaitsee laguunin tuulen puolen rannalla. Passin läpäisy oli melko helppoa, sillä sen toinen ranta oli sopivan loiva ja pääsimme sisään akanvirrassa, vaikka passin keskellä olikin kova virta ulospäin. Ankkuroimme kylän edustalle, jossa oli yksi toinen vene. Sen ranskalainen kippari ihmetteli, miksi olimme ulkona sellaisessa kelissä, jonka Meteo France oli ennustanut tarkasti etukäteen. Päätimme seurata jatkossa ranskankielisiä säätietoja paremmin. Pääsyy huonosti valittuun purjehdusajankohtaan oli kuitenkin oma kokemattomuutemme näissä olosuhteissa. Olimme tottuneet luottamaan liikaa grib-tiedostoihin, jotka pitivätkin hyvin paikkansa idempänä ja lähempänä päiväntasaajaa säärintamien ulottumattomissa. Meidän kiusanamme oli "through", jolla tarkoitetaan laakson muotoista matalapainetta, mihin ei liity syklonista virtausta. Grib-tiedostoissa ne näkyvät lähinnä heikon tuulen vyöhykkeinä, mikä ei pidä paikkaansa käytännössä. Tropiikille tyypilliseen tapaan säätilan muutokset täällä ovat hitaita, niinpä tämäkin through ei oikeastaan liikkunut mihinkään koko aikana, lopuksi se vain kuivui pois. Sen vuoksi jos jostain alkaa tuulla täällä, sitä jatkuu yleensä ainakin viikon ajan.
Purjehtiminen Tuamotusilla on vaativaa, ja se edellyttää säätilan tarkkaa seuraamista. Laguunien reunat muodostuvat vaihtelevassa määrin joko pelkistä riutoista tai kapeista ja matalista saarista (Polynesian kielellä "motu"). Motujen suojanpuolella on tietysti hyvä olla ankkurissa, mutta tuulen kääntyessä niistä tulee äkkiä vaarallisia suojan puolen rantoja. Tällaisissa tapauksissa pitää lähteä joko ulos merelle tai laguunin toiselle puolelle hyvissä ajoin kun näkyvyys on vielä hyvä. Pasaatituulet eivät täällä ole ollenkaan niin stabiileja kuin Karibian puolella, ja roaring fortieseilla kulkeviin matalapaineisiin liittyvät rintamat voivat hyvin kiepauttaa tuulen lännen puolelle. Lisäksi tästä vuodesta tulee luultavasti El Nino-vuosi. Se aiheuttaa monia maailmanlaajuisia säämuutoksia, joista yksi on SPCZ:n aktivoituminen ja siirtyminen pohjoiseen sekä laajentuminen itään. SPCZ on lyhenne sanoista South Pacific Convergence Zone, joka tavallisesti kulkee kaakkois-luoteissuunnassa Samoan kohdalla Ranskan Polynesian lounaispuolella. SPCZ:ssä, kuten yleensäkin konvergennssivyöhykkeillä, sää on pilvinen ja sateinen, squalleja sekä ukkosmyrskyjä on paljon ja niiden myötä tuulee kovaa. Viime kuukausien aikana SPCZ:n yksi haara on ulottunut Ranskan Polynesiaan, ja sen vuoksi meillä on ollut paljon epävakaista säätä.
Mitä edellä tuli sanottua tuulien pitkäaikaisuudesta pätee myös hyviin säihin. Olimme Kauehilla 10 päivää, ja koko ajan sää oli pelkkää auringon paistetta ja leppoista tuulta. Kävimme pari kertaa kylän kaupassa, mutta emme voineet ostaa paljon mitään. Meillä oli niukasti paikallista valuuttaa jäljellä, eikä mikään luottokortti toiminut siellä. Myöskään US-dollareiden vaihto Polynesian frangeiksi ei ollut mahdollista Kauehilla. Eipä siellä paljon ostettavaa olisi ollutkaan, ainoat tuoretavarat olivat sipuli ja perunat. Tuoreet vihannekset ja hedelmät eivät kuulu polynesialaiseen ruokakulttuuriin, niinpä niitä ei yleensä ole saatavilla atolleilla. Säilykkeitä kyllä olisi ollut, mutta niitä meillä oli ennestään. Maa on karua hiekkaa, ja sadetta saadaan vähän, joten hedelmien ja vihannesten kasvattaminen atolleilla on vaikeaa.
Kun vähät kauppa-asiat oli hoidettu, siirryimme muutaman mpk:n päähän ankkuriin motun rantaan omiin oloihimme. Ankkuripaikkamme oli yksinäinen ja maisema kuin kauneimmassa postikortissa. Yhtenä päivänä päätimme käydä rannalla täydentämässä kookospähkinävarantoamme ja samalla polttaa roskamme sekä savustaa kalaa pienessä savustuslaatikossamme. Varustauduimme myös syömään piknikin paratiisissa. Valitettavasti paratiisi oli niin täynnä pieniä mutta ahneita moskiittoja, että jouduimme perääntymään ja syömään savukalamme Irenen istumalaatikossa.
Lopulta ruokavaramme alkoivat käydä vähiin, eikä oluttakaan ollut enää paljon jäljellä, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Seuraavava kohteemme oli atolli Fakarava, joka on täkäläisittäin iso paikka. Siellä on muutamia pensionaatteja ja sen myötä jonkin verran turismia. Siksi arvelimme, että kenties jokin luottokortti toimisi siellä tai ainakin saisimme vaihdettua dollareita paikalliseksi valuutaksi. Kauehin ja Fakaravan välinen etäisyys on vain 30 mpk, mutta silti siitä tuli yön yli purjehdus. Ensinnäkin matkaa laguunien sisällä oli molemmissa päissä noin 10 mpk, ja koska halusimme välttää kovimmat virrat kulkiessamme passeista läpi ja kulkea laguunien läpi kunnon valaistusolosuhteissa, piti lähtö ajoitaa puolille päivin Kauehilla ja tulo Fakaravan passiin aamuksi. Tuulta ei ollut paljon lähtiessämme, mutta se voimistui yön mittaan niin, että olimme Fakaravan passin ulkopuolella jo puolen yön aikoihin. Loppuyön vietimme piissä odottaen päivänvaloa. Passin läpäisy onnistui helposti, koska se on syvä ja leveä. Lisäksi pohjoisreuna on riittävän loiva tuottamaan akanvirtoja. Itätuuli jatkoi voimistumistaan ja sitä oli jo yli 10 m/s ankkuroidessamme kylän edustalle motun suojaan.
Seuraavana aamuyönä tuuli voimistui 15 metriin sekunnissa ja kääntyi etelään. Silloin emme enää olleet motun suojassa, vaan koko 29 mpk pitkän laguunin sisäinen aallokko osui suoraan ankkuripaikkaamme. Aaltoja vyöryi vähän väliä yli keulakannen ja sekä ankkuriketju että snubber olivat lujilla. Snubber on 6 m pitkä nylon-köysi, jonka toinen pää kiinnitetään ankkuriketjuun sakkelilla ja toinen pää kannella pollariin. Ankkuriketjuun päästetään sitten noin metri löysää, jolloin ketjun veto siirtyy pollariin snubberin kautta rasittamatta vinssiä. Samalla nylon-köysi toimii joustimena suojaten ketjua katkeamiselta. Nostimme veneen sivulle nostetun jollamme kannelle, ja sitä tehtäessä tuuli heitti sen ylösalaisin. Onneksi siinä ei ollut irtotavaroita, eikä isompia vahinkoja sattunut. Tätä myräkkää ei edes Meteo France ollut osannut ennustaa, ja kovan tuulen varoitukset tulivat vasta jälkikäteen. Illalla tuuli kääntyi kaakkoon, ja aloimme taas saada suojaa edessä olevasta motusta.
Tuuli kääntyi lisää ja heikkeni seuraavana päivänä, jolloin pääsimme maihin. Rahan vaihto onnistui postitoimistossa ja kaupassa toimi Visa (eivät muut luottokortit), joten pääsimme täydentämään varastojamme ensimmäistä kertaa yli kolmeen viikkoon. Tuoretavaraa ei juuri ollut, mutta sitä oli luvassa seuraavalla viikolla vuorolaivan käynnin jälkeen. Odotellessamme vuorolaivaa kävimme kävelyretkillä maissa. Vaikka Fakaravalla on turismi kehitetty pisimmälle koko Tuamotusilla, emme tavanneet montakaan turistia koko saarella. Vuorolaivan saavuttua saimme proviantit hankittua, tosin hirmukalliiseen hintaan. Korkeisiin hintoihin pitää kuitenkin tottua Ranskan Polynesiassa. Luvassa oli leppoisaa tuulta ja aurinkoa, joten lähdimme jatkamaan matkaa 70 mpk:n päähän atolli Apatakille. Määränpäämme oli Apataki Carenage Services marina atollin kaakkoisreunalla.
Matkan Apatakille teimme pelkällä kolmosgenualla, ettemme olisi olleet liian aikaisin perillä. Olosuhteet olivat ihanteelliset, ja olimme Apatakin eteläisen passin ulkopuolella auringon nousun aikaan. Se oli myös hieman nousuveden huipun jälkeen, jolloin virta oli heikoimmillaan. Apatakin eteläinen passi on suojan puolella, eli länsipuolella. Kun täälläkin aurinko nousee idästä, meillä olisi ollut vastavalo passissa ja sen jälkeen laguunissa. Niissä valaistusolosuhteissa emme voineet passiin lähteä, joten odottelimme kiltisti 6 tuntia passin ulkopuolella ajelehtien ja purjehtien edestakaisin viehettä vetäen. Harmiksemme emme saaneet kalaa. Puolen päivän aikaan menimme sisään, vaikka virtaa oli vielä melkoisesti. Halusimme kuitenkin varata aikaa laguunin ylitykseen, joten päätimme yrittää. Passin alkuosa oli helppo, mutta sen laguunin puoleinen pää on varsin kapea. Siellä oli vastavirtaa yli 4 solmua ja vesi hyvin pyörteistä. Kovan ruorin veivaamisen jälkeen pääsimme kuitenkin laguuniin ja nostimme taas purjeet. Tuulta oli 8 m/s ja se oli nappivastainen. Kryssimme 10 mpk:n matkan marinaan väistellen vaikeasti havaittavia osteripoijuja ja siellä täällä olevia korallipäitä. Osteripoijuista lähtee köysiä, joissa kasvaa helmiä tuottavia ostereita. Niitä on Tuamotusin laguuneissa valtavat määrät. Perille tullessamme olimme jo väsyneitä äärimmäisen tarkaan tähystämiseen. Moottoria emme halunneet käyttää yhtään enempää kuin oli välttämätöntä injektiopumpun vuodon takia. Perillä meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin marinan poijuun.
Tätä kirjoittaessamme olemme olleet jo viikon marinan poijussa. Tämä paikka on hyvin kaunis, ja sää on ollut aurinkoinen ja tuuli leppoisa melkein koko ajan. Apataki Carenage Services on erikoisin marina missä koskaan olemme olleet. Se sijaitsee atollin itäreunan suurehkolla motulla, jonne on yhteys kylästä ainoastaan vesitse. Kylä kauppoineen on passin tuntumassa, siis 10 mpk:n päässä. Kylän asukasluku lienee noin sata, kaksi samansuuntaista katua; eteläinen ja pohjoinen, kylän ainoa auto on kunnan omistuksessa oleva pikkukuormuri, jolla kuljetetaan kaikkien tavarat. Lentoja on kolmasti viikossa Papeeteen 14-paikkaisella koneella avoseinäisestä ja palmulehvin katetusta terminaalista. Kauppa ja posti ovat satunnaisesti auki peruspalveluineen. Viikottainen vuorolaiva tuo tilauksesta muuta tavaraa mm. tuoretta leipää ja vihanneksia, rakennustarvikkeita ym.
Marina on aivan uusi, aloittanut toimintansa kesäkuussa, vastuussa on aivan viehättävä ja avulias pariskunta Pauline ja Alfred poikansa Tonyn kanssa. Pauline puhuu kohtuulisen paljon englantia, muut eivät. Paljon on tehty ja rakennettu, mutta enemmän on vielä jäljellä, että homma hoituisi. Haluaisimme Irenen maihin tähän satumaisen kauniiseen paikkaan Suomessa käyntimme ajaksi. Nähtäväksi jää onnistuuko ylösnosto isolla trailerilla. Maissa on jo neljä venettä, joista yksi on iso korjattavana oleva katamaraani. Se ajelehti koralliriutalle samassa myräkässä joka kiusasi meita Fakaravalla, ja sai vaurioita pohjaansa. Lisäksi toinen saildrive ja molemmat peräsimet katkesivat. Eilen ja toissapäivänä yritettiin nostaa ranskalainen Beneteau 460, mutta trailerin suhteellisen pienet pyörät painuivat korallihiekkaan. Vene jäi kiinni ja yöpyi puolessavälissä luiskaa. Eilen korkean veden aikaan vene saatiin takaisin veteen, kun pyörien alle oli tukittu vahvistettuja aaltopeltilevyjä. Irenen nostamisen onnistumiseksi tarvitaan järeämmät betoniluiskan jatkeet, jotka kuulemma ovat suunnitteilla.
Meillä on tarkoitus nauttia Apatakin atollin luonnosta ja ihmisistä samalla kun seuraamme nostorampin parantelua. Toivomme sen onnistuvan. Muuten meidän on lähdettävä seuraavaksi lähimpään marinaan 300-400 mpk:n päähän Tahitilla tai Raiatealla, joka ei houkuta ollessamme epävarmoja moottorin luotettavuudesta. Lisäksi El Nino merkitsee lisääntynyttä trooppisten myrskyjen riskiä. Täällä Apatakilla olisimme 300-400 mpk kauempana syklonien syntysijoilta. Aiomme pian lähteä pariksi viikoksi atollin koilliskulmalle ankkuriin. Siellä ei ole asutusta lähimaillakaan, mutta VHF:llä pystymme seuraamaan tilanteen kehittymistä täällä marinassa. Olemme olleet e-mail yhteydessä Tahitin ainoaan injektiopumppujen huoltokorjaamoon. Meille on käynyt selväksi, että siellä ei pystytä korjaamaan pumppuamme, koska siinä tarvitaan tiettyjä erikoistyökaluja. Niinpä parhaaksi vaihtoehdoksi näyttää jäävän pumpun ottaminen mukaamme Suomeen korjattavaksi, kun muutenkin suunnittelemme käyntiä Suomessa täkäläisen syklonikauden ajaksi. Jos asiat luistavat hyvin täällä Apatakilla, saatamme ehtiä mukaan MP:n kauden päättäjäisiin (koskahan ne juhlitaan?).
Eipä Irenelle tämän kummempia kuulu, toivottavasti teillä on hyvä säät veneitä nostettaessa.
Eeva ja Tapio
s/y Irene
Affe,
Tässä jatkoa Irenen kuulumisiin. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan ne ovat tämän jälkeen ajan tasalla. Tänne on Internet-yhteys satelliitin kautta, mutta se on liian hidas kuvien lähettämiseen, joten toistaiseksi on tyytyminen vain tekstiin.
Tapio
Irenen kuulumisia syyskuussa 2009
Atolli Apataki, Tuamotus, Ranskan Polynesia
15 deg 33,5 min S
146 deg 14,5 min W
Tervehdys,
Edellisissä kuulumisissamme lupasimme kertoa matkastamme Haolta Kauehille. Ensimmäinen päivä (13.8.2009) kului tuulen puutteessa ajelehtien. Moottorointi ei ollut vaihtoehto, vaikka polttoaineemme seuraavalle legille olisi riittänytkin. Dieseliä ei ole saatavissa monessakaan paikassa Tuamotusilla, joten seuraava mahdollisuus tankin täyttämiseen saattaa olla kuukausien päässä. Tyyni keli loppui toisen päivän aamuna, sen jälkeen itätuulta oli viisi päivää yhteen menoon 13-15 m/s, tiheästi toistuneissa squalleissa vielä paljon enemmän. Koko ajan oli pilvistä ja sateista. Irenen purjevarustuksena oli enimmäkseen nelosgenua ja kolme reiviä storassa. Emme voineet mennä minnekään suojaan, vaikka ohitimme useita atolleja. Laguuneihin pääsy tuulen puolelta ei ollut mahdollista, koska aallot murtuivat vaarallisella tavalla passien edustalla, ja tulo jostakin suojan puolen passista olisi edellyttänyt laguunin ylitystä laguunin sisäiseltä aallokolta suojaan pääsemiseksi. Se puolestaan ei käy ilman aurinkoa ja hyvää näkyvyyttä laguuneissa siellä täällä sijaitsevien yleensä kartoittamattomien korallipäiden vuoksi. Laguunit ovat 10-40 mpk läpimitaltaan, joten niiden sisällä kehittyy aallokkoa siinä missä Suomenlahdellakin. Lisäksi riuttojen yli laguuneihin lyövät isot aallot aiheuttavat voimakasta virtausta passeista ulos, joka ei välttämättä käänny edes nousuveden aikana. Virran nopeus voi olla yli 10 solmua, joten Irenen resursseilla sellaisesta passista ei sisään mennä. Sopivien olosuhteiden odottelu ankkurissa atollien suojan puolella ei yleensä onnistu, koska lähes kaikkialla kalliopohja putoaa hyvin jyrkästi satojen metrien syvyyteen. Silloin jää vaihtoehdoksi vain piissä olo, jonka teimmekin pariinkin otteeseen ettemme olisi ajaneet määränpäämme ohitse. Yritimme myös sisään atolli Katiulle, mutta aallot osuivat passiin ja kohosivat jyrkiksi veden madaltuessa sen edustalla. Käännyimme takaisin, mutta olimme laskeneet purjeet ja aallot heittivät meitä takaisin saman verran kuin pääsimme eteenpäin moottorilla aaltojen välissä. Irenen 36 hevosvoimaa ei ole paljon niissä olosuhteissa. Helpotus oli suuri, kun saimme nelosgenuan ja kolmessa reivissä olevan storan ylös, jolloin nopeus nousi viiteen solmuun ja pääsimme pois murtuvista aalloista.
Kuudentena päivänä tuuli hellitti 10-13 metriin sekunnissa, reivejäkin tarvittiin vain kaksi, squallit harvenivat ja aurinkokin näyttäytyi. Vaikka emme vieläkään voineet luottaa säähän, päätimme mennä sisään atolli Kauehille, koska siellä on kapea kartoitettu käytävä suojan puolen passista kylän edustalle, joka sijaitsee laguunin tuulen puolen rannalla. Passin läpäisy oli melko helppoa, sillä sen toinen ranta oli sopivan loiva ja pääsimme sisään akanvirrassa, vaikka passin keskellä olikin kova virta ulospäin. Ankkuroimme kylän edustalle, jossa oli yksi toinen vene. Sen ranskalainen kippari ihmetteli, miksi olimme ulkona sellaisessa kelissä, jonka Meteo France oli ennustanut tarkasti etukäteen. Päätimme seurata jatkossa ranskankielisiä säätietoja paremmin. Pääsyy huonosti valittuun purjehdusajankohtaan oli kuitenkin oma kokemattomuutemme näissä olosuhteissa. Olimme tottuneet luottamaan liikaa grib-tiedostoihin, jotka pitivätkin hyvin paikkansa idempänä ja lähempänä päiväntasaajaa säärintamien ulottumattomissa. Meidän kiusanamme oli "through", jolla tarkoitetaan laakson muotoista matalapainetta, mihin ei liity syklonista virtausta. Grib-tiedostoissa ne näkyvät lähinnä heikon tuulen vyöhykkeinä, mikä ei pidä paikkaansa käytännössä. Tropiikille tyypilliseen tapaan säätilan muutokset täällä ovat hitaita, niinpä tämäkin through ei oikeastaan liikkunut mihinkään koko aikana, lopuksi se vain kuivui pois. Sen vuoksi jos jostain alkaa tuulla täällä, sitä jatkuu yleensä ainakin viikon ajan.
Purjehtiminen Tuamotusilla on vaativaa, ja se edellyttää säätilan tarkkaa seuraamista. Laguunien reunat muodostuvat vaihtelevassa määrin joko pelkistä riutoista tai kapeista ja matalista saarista (Polynesian kielellä "motu"). Motujen suojanpuolella on tietysti hyvä olla ankkurissa, mutta tuulen kääntyessä niistä tulee äkkiä vaarallisia suojan puolen rantoja. Tällaisissa tapauksissa pitää lähteä joko ulos merelle tai laguunin toiselle puolelle hyvissä ajoin kun näkyvyys on vielä hyvä. Pasaatituulet eivät täällä ole ollenkaan niin stabiileja kuin Karibian puolella, ja roaring fortieseilla kulkeviin matalapaineisiin liittyvät rintamat voivat hyvin kiepauttaa tuulen lännen puolelle. Lisäksi tästä vuodesta tulee luultavasti El Nino-vuosi. Se aiheuttaa monia maailmanlaajuisia säämuutoksia, joista yksi on SPCZ:n aktivoituminen ja siirtyminen pohjoiseen sekä laajentuminen itään. SPCZ on lyhenne sanoista South Pacific Convergence Zone, joka tavallisesti kulkee kaakkois-luoteissuunnassa Samoan kohdalla Ranskan Polynesian lounaispuolella. SPCZ:ssä, kuten yleensäkin konvergennssivyöhykkeillä, sää on pilvinen ja sateinen, squalleja sekä ukkosmyrskyjä on paljon ja niiden myötä tuulee kovaa. Viime kuukausien aikana SPCZ:n yksi haara on ulottunut Ranskan Polynesiaan, ja sen vuoksi meillä on ollut paljon epävakaista säätä.
Mitä edellä tuli sanottua tuulien pitkäaikaisuudesta pätee myös hyviin säihin. Olimme Kauehilla 10 päivää, ja koko ajan sää oli pelkkää auringon paistetta ja leppoista tuulta. Kävimme pari kertaa kylän kaupassa, mutta emme voineet ostaa paljon mitään. Meillä oli niukasti paikallista valuuttaa jäljellä, eikä mikään luottokortti toiminut siellä. Myöskään US-dollareiden vaihto Polynesian frangeiksi ei ollut mahdollista Kauehilla. Eipä siellä paljon ostettavaa olisi ollutkaan, ainoat tuoretavarat olivat sipuli ja perunat. Tuoreet vihannekset ja hedelmät eivät kuulu polynesialaiseen ruokakulttuuriin, niinpä niitä ei yleensä ole saatavilla atolleilla. Säilykkeitä kyllä olisi ollut, mutta niitä meillä oli ennestään. Maa on karua hiekkaa, ja sadetta saadaan vähän, joten hedelmien ja vihannesten kasvattaminen atolleilla on vaikeaa.
Kun vähät kauppa-asiat oli hoidettu, siirryimme muutaman mpk:n päähän ankkuriin motun rantaan omiin oloihimme. Ankkuripaikkamme oli yksinäinen ja maisema kuin kauneimmassa postikortissa. Yhtenä päivänä päätimme käydä rannalla täydentämässä kookospähkinävarantoamme ja samalla polttaa roskamme sekä savustaa kalaa pienessä savustuslaatikossamme. Varustauduimme myös syömään piknikin paratiisissa. Valitettavasti paratiisi oli niin täynnä pieniä mutta ahneita moskiittoja, että jouduimme perääntymään ja syömään savukalamme Irenen istumalaatikossa.
Lopulta ruokavaramme alkoivat käydä vähiin, eikä oluttakaan ollut enää paljon jäljellä, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Seuraavava kohteemme oli atolli Fakarava, joka on täkäläisittäin iso paikka. Siellä on muutamia pensionaatteja ja sen myötä jonkin verran turismia. Siksi arvelimme, että kenties jokin luottokortti toimisi siellä tai ainakin saisimme vaihdettua dollareita paikalliseksi valuutaksi. Kauehin ja Fakaravan välinen etäisyys on vain 30 mpk, mutta silti siitä tuli yön yli purjehdus. Ensinnäkin matkaa laguunien sisällä oli molemmissa päissä noin 10 mpk, ja koska halusimme välttää kovimmat virrat kulkiessamme passeista läpi ja kulkea laguunien läpi kunnon valaistusolosuhteissa, piti lähtö ajoitaa puolille päivin Kauehilla ja tulo Fakaravan passiin aamuksi. Tuulta ei ollut paljon lähtiessämme, mutta se voimistui yön mittaan niin, että olimme Fakaravan passin ulkopuolella jo puolen yön aikoihin. Loppuyön vietimme piissä odottaen päivänvaloa. Passin läpäisy onnistui helposti, koska se on syvä ja leveä. Lisäksi pohjoisreuna on riittävän loiva tuottamaan akanvirtoja. Itätuuli jatkoi voimistumistaan ja sitä oli jo yli 10 m/s ankkuroidessamme kylän edustalle motun suojaan.
Seuraavana aamuyönä tuuli voimistui 15 metriin sekunnissa ja kääntyi etelään. Silloin emme enää olleet motun suojassa, vaan koko 29 mpk pitkän laguunin sisäinen aallokko osui suoraan ankkuripaikkaamme. Aaltoja vyöryi vähän väliä yli keulakannen ja sekä ankkuriketju että snubber olivat lujilla. Snubber on 6 m pitkä nylon-köysi, jonka toinen pää kiinnitetään ankkuriketjuun sakkelilla ja toinen pää kannella pollariin. Ankkuriketjuun päästetään sitten noin metri löysää, jolloin ketjun veto siirtyy pollariin snubberin kautta rasittamatta vinssiä. Samalla nylon-köysi toimii joustimena suojaten ketjua katkeamiselta. Nostimme veneen sivulle nostetun jollamme kannelle, ja sitä tehtäessä tuuli heitti sen ylösalaisin. Onneksi siinä ei ollut irtotavaroita, eikä isompia vahinkoja sattunut. Tätä myräkkää ei edes Meteo France ollut osannut ennustaa, ja kovan tuulen varoitukset tulivat vasta jälkikäteen. Illalla tuuli kääntyi kaakkoon, ja aloimme taas saada suojaa edessä olevasta motusta.
Tuuli kääntyi lisää ja heikkeni seuraavana päivänä, jolloin pääsimme maihin. Rahan vaihto onnistui postitoimistossa ja kaupassa toimi Visa (eivät muut luottokortit), joten pääsimme täydentämään varastojamme ensimmäistä kertaa yli kolmeen viikkoon. Tuoretavaraa ei juuri ollut, mutta sitä oli luvassa seuraavalla viikolla vuorolaivan käynnin jälkeen. Odotellessamme vuorolaivaa kävimme kävelyretkillä maissa. Vaikka Fakaravalla on turismi kehitetty pisimmälle koko Tuamotusilla, emme tavanneet montakaan turistia koko saarella. Vuorolaivan saavuttua saimme proviantit hankittua, tosin hirmukalliiseen hintaan. Korkeisiin hintoihin pitää kuitenkin tottua Ranskan Polynesiassa. Luvassa oli leppoisaa tuulta ja aurinkoa, joten lähdimme jatkamaan matkaa 70 mpk:n päähän atolli Apatakille. Määränpäämme oli Apataki Carenage Services marina atollin kaakkoisreunalla.
Matkan Apatakille teimme pelkällä kolmosgenualla, ettemme olisi olleet liian aikaisin perillä. Olosuhteet olivat ihanteelliset, ja olimme Apatakin eteläisen passin ulkopuolella auringon nousun aikaan. Se oli myös hieman nousuveden huipun jälkeen, jolloin virta oli heikoimmillaan. Apatakin eteläinen passi on suojan puolella, eli länsipuolella. Kun täälläkin aurinko nousee idästä, meillä olisi ollut vastavalo passissa ja sen jälkeen laguunissa. Niissä valaistusolosuhteissa emme voineet passiin lähteä, joten odottelimme kiltisti 6 tuntia passin ulkopuolella ajelehtien ja purjehtien edestakaisin viehettä vetäen. Harmiksemme emme saaneet kalaa. Puolen päivän aikaan menimme sisään, vaikka virtaa oli vielä melkoisesti. Halusimme kuitenkin varata aikaa laguunin ylitykseen, joten päätimme yrittää. Passin alkuosa oli helppo, mutta sen laguunin puoleinen pää on varsin kapea. Siellä oli vastavirtaa yli 4 solmua ja vesi hyvin pyörteistä. Kovan ruorin veivaamisen jälkeen pääsimme kuitenkin laguuniin ja nostimme taas purjeet. Tuulta oli 8 m/s ja se oli nappivastainen. Kryssimme 10 mpk:n matkan marinaan väistellen vaikeasti havaittavia osteripoijuja ja siellä täällä olevia korallipäitä. Osteripoijuista lähtee köysiä, joissa kasvaa helmiä tuottavia ostereita. Niitä on Tuamotusin laguuneissa valtavat määrät. Perille tullessamme olimme jo väsyneitä äärimmäisen tarkaan tähystämiseen. Moottoria emme halunneet käyttää yhtään enempää kuin oli välttämätöntä injektiopumpun vuodon takia. Perillä meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin marinan poijuun.
Tätä kirjoittaessamme olemme olleet jo viikon marinan poijussa. Tämä paikka on hyvin kaunis, ja sää on ollut aurinkoinen ja tuuli leppoisa melkein koko ajan. Apataki Carenage Services on erikoisin marina missä koskaan olemme olleet. Se sijaitsee atollin itäreunan suurehkolla motulla, jonne on yhteys kylästä ainoastaan vesitse. Kylä kauppoineen on passin tuntumassa, siis 10 mpk:n päässä. Kylän asukasluku lienee noin sata, kaksi samansuuntaista katua; eteläinen ja pohjoinen, kylän ainoa auto on kunnan omistuksessa oleva pikkukuormuri, jolla kuljetetaan kaikkien tavarat. Lentoja on kolmasti viikossa Papeeteen 14-paikkaisella koneella avoseinäisestä ja palmulehvin katetusta terminaalista. Kauppa ja posti ovat satunnaisesti auki peruspalveluineen. Viikottainen vuorolaiva tuo tilauksesta muuta tavaraa mm. tuoretta leipää ja vihanneksia, rakennustarvikkeita ym.
Marina on aivan uusi, aloittanut toimintansa kesäkuussa, vastuussa on aivan viehättävä ja avulias pariskunta Pauline ja Alfred poikansa Tonyn kanssa. Pauline puhuu kohtuulisen paljon englantia, muut eivät. Paljon on tehty ja rakennettu, mutta enemmän on vielä jäljellä, että homma hoituisi. Haluaisimme Irenen maihin tähän satumaisen kauniiseen paikkaan Suomessa käyntimme ajaksi. Nähtäväksi jää onnistuuko ylösnosto isolla trailerilla. Maissa on jo neljä venettä, joista yksi on iso korjattavana oleva katamaraani. Se ajelehti koralliriutalle samassa myräkässä joka kiusasi meita Fakaravalla, ja sai vaurioita pohjaansa. Lisäksi toinen saildrive ja molemmat peräsimet katkesivat. Eilen ja toissapäivänä yritettiin nostaa ranskalainen Beneteau 460, mutta trailerin suhteellisen pienet pyörät painuivat korallihiekkaan. Vene jäi kiinni ja yöpyi puolessavälissä luiskaa. Eilen korkean veden aikaan vene saatiin takaisin veteen, kun pyörien alle oli tukittu vahvistettuja aaltopeltilevyjä. Irenen nostamisen onnistumiseksi tarvitaan järeämmät betoniluiskan jatkeet, jotka kuulemma ovat suunnitteilla.
Meillä on tarkoitus nauttia Apatakin atollin luonnosta ja ihmisistä samalla kun seuraamme nostorampin parantelua. Toivomme sen onnistuvan. Muuten meidän on lähdettävä seuraavaksi lähimpään marinaan 300-400 mpk:n päähän Tahitilla tai Raiatealla, joka ei houkuta ollessamme epävarmoja moottorin luotettavuudesta. Lisäksi El Nino merkitsee lisääntynyttä trooppisten myrskyjen riskiä. Täällä Apatakilla olisimme 300-400 mpk kauempana syklonien syntysijoilta. Aiomme pian lähteä pariksi viikoksi atollin koilliskulmalle ankkuriin. Siellä ei ole asutusta lähimaillakaan, mutta VHF:llä pystymme seuraamaan tilanteen kehittymistä täällä marinassa. Olemme olleet e-mail yhteydessä Tahitin ainoaan injektiopumppujen huoltokorjaamoon. Meille on käynyt selväksi, että siellä ei pystytä korjaamaan pumppuamme, koska siinä tarvitaan tiettyjä erikoistyökaluja. Niinpä parhaaksi vaihtoehdoksi näyttää jäävän pumpun ottaminen mukaamme Suomeen korjattavaksi, kun muutenkin suunnittelemme käyntiä Suomessa täkäläisen syklonikauden ajaksi. Jos asiat luistavat hyvin täällä Apatakilla, saatamme ehtiä mukaan MP:n kauden päättäjäisiin (koskahan ne juhlitaan?).
Eipä Irenelle tämän kummempia kuulu, toivottavasti teillä on hyvä säät veneitä nostettaessa.
Eeva ja Tapio
s/y Irene
RSS-syöte