17.5.2009
Lat 06 deg 34' S
Long 112 deg 04' W
Nopeus: 7,0 s kurssi: 263 deg tuuli: 150 deg/8 m/s
Matkaa Galapagokselta tehty 1430 mpk, jäljellä Fatu Hivalle 1610 mpk
Irenen kuulumisia Galapagokselta huhti-toukokuussa 2009
Kirjoitamme tätä matkalla Galapagokselta Marquesas-saarille Ranskan Polynesiassa. Edelliset kuulumiset kirjoitimme matkalla Panamasta Galapagokselle. Niissä valitimme huonoa kalaonnea, joka kuitenkin kääntyi jo seuraavana aamuna, jolloin nostimme veneeseen 6 kg:n blackfin tunan. Ylitimme ekvaattorin 19.4.2009 klo 0601 UTC, eli yhdeltä yöllä veneen aikaa. Vapaavahti nousi katsomaan ylitystä GPS:stä, mutta oli liian väsynyt ryhtyäkseen juhlimaan sitä. Samana päivänä aamun radionettien jälkeen tuuli moinasi niin, että purjeet eivät pysyneet auki etelänpuoleisessa mainingissa ja siirryimme moottorointiin. Samalla tehtiin makeaa vettä vesikoneella. Kurkistus moottoritilaan tunnin moottorilla ajon jälkeen paljasti, että 12V generaattorin kiinnityssanka oli katkennut metallin väsymisen vuoksi. Juuri kun se oli saatu tilapäisesti korjattua, havaittiin pentterin trallien alla runsaasti vettä, ja styyran vesitankki oli tyhjä. Letkuliitos WC:ssä oli auennut ja käyttövesipumppu oli tyhjentänyt puoli tankillista vettä paapuurin pitkittäisjäykkääjään, josta se oli levinnyt koko veneeseen jäykkääjän tyhjennysreikien kautta. Kukaan ei kuullut pumpun käyvän moottorin melun ylitse. Kaikki paapuurin säilytystilat kastuivat. Siitä seurasi koko päivän kestänyt kuivatusoperaatio, joka jatkui vielä kahtena päivänä sen jälkeenkin. Kyllä oli vene sekaisin ja kansi täynnä kuivattavia patjoja ja muita tavaroita. Jalansijaa ei tahtonut löytyä mistään. Suuria pysyviä vahinkoja ei tullut, olihan vesi sentään makeaa. Ehkä pahinta oli, että tyhjät lokikirjan lehdet kastuivat, ja ovat nyt ryppyisiä, samoin riisi tyhjää A4 paperia. Se ei olisi iso tappio Suomessa, mutta täältä ei A4 paperia saa mistään, kun kaikki on amerikkalaista kokoa, joka ei mahdu Irenen kansioihin. Onneksi aurinko paistoi ja ilma oli kuiva.
Ankkuroimme 20.4. aamupäivällä Galapagoksella San Cristobal saaren lounaiskärjessä olevaan lahteen. Lahden nimi on Bahia Naufragio, englanninkieliseltä nimeltää Wreck Bay. Lahden rannalla on Puerto Baquerizo Moreno niminen pieni kaupunki. Maahantulomuodollisuudet alkoivat kohta saatuamme ankkurin pohjaan, kun kohtelias ja ystävällinen merivartioston upseeri tuli veneelle mukanaan agentti, joka omi meidät asiakkaikseen sen kummempia kyselemättä. Galapagoksella agentin käyttö on pakollista, sillä satamakapteeni ei halua hoitaa asioita suoraan veneilijöiden kanssa. Galapagoksen saaret ovat yksi Ecuadorin maakunnista, ja veneihin kohdistuvat määräykset ovat moninaiset ja muuttuvat vuosittain, ellei useamminkin. Veneelle oli tarjolla joko kolmen päivän tai 20 päivän oleskelulupa San Cristobalilla. Miehistö sai sen sijaan normaalin 90 päivän oleskeluluvan Ecuadorissa. Valitsimme 20 päivää, johon ei sisälly oikeutta vierailla muiden saarten satamissa. Sääntö on ilmeisesti laadittu saarten väleillä liikennöivien moottoriveneiden ja lentokoneiden liikevaihdon maksimoimiseksi, koska me olimme vapaat kulkemaan niillä miten halusimme. Muodollisuudet saatiin päätökseen pari päivää myöhemmin, kun saimme passimme takaisin immigrationista.
Aloitimme Galapagoksen vierailumme venetöillä siltä varalta, että joudumme odottamaan varaosien toimitusta. Letkuliitoksen aukeaminen WC:ssä johtui ilmeisesti kuumavesivaraajan ylipaineventtiilin juuttumisesta kiinni, kuten kaikella on tapana tehdä täällä. Sen testaaminen oli unohtunut laittaa määräaikaishuoltolistaamme. Katkenneen generaattorin kiinnityssangan lisäksi korjauslistalla oli pari työläästi tukittavaa kansivuotoa ja hajonnut WC:n harmaavesijärjestelmän pumpun kytkin, sekä jostakin poikki hapettunut takakulkuvalon sähköjohto. Moottorin öljynvaihdon yhteydessä havaittiin myös, että kampiakselin päässä olevan kiilahihnapyörän kiinnityksessä oli paljon klappia, koska sen kiila oli kulunut. Visaisin ongelma oli kuitenkin se, että dieselpolttoainetta oli alkanut vuotaa ruiskutuspumpun öljytilaan, jolloin öljy korvaantui vähitellen polttoaineella. Tähän arvelimme mahdollisesti tarvittavan varaosia. Lopulta päädyimme vain kääntämään polttoaineen siirtopumppua käyttävän työntötangon, jonka kuluminen oli ilmeisesti syynä vuotoon. Se on kuitenkin vain väliaikaisratkaisu, sillä vuoto kyllä väheni, mutta ei loppunut.
Baquerizo Moreno on pieni kaupunki, jossa asioiden hoito oli helppoa. Menin katkenneen generaattorin kiinnityssangan kanssa rannalle ja otin ensimmäisen vastaantulevan taksin. Näytin sankaa, ja sanoin etten tiedä minne haluan, mutta tässä on ongelmani. Taksi vei minut muitta mutkitta pienelle pajalle, jossa tehtiin uusi sanka parin tunnin toimitusajalla. Samoin menettelin kuluneen kiilahihnapyörän kiilan ja käytetyn moottoriöljyn kanssa. Ensimmäisen viikon aikana vietimme 2 turistipäivää, loppuaika on tehtiin venetöitä. Yhden päivän kiertelimme saarta taksilla, kävimme ihmettelemässä meri-iguaaneja, tulivuoren kraateria, jättiläiskilpikonnia sekä muutakin luontoa. Toisena päivänä kävimme melko pitkällä kävelyretkellä, johon sisältyi snorklausreissu pienessä laavakivien reunustamassa lahdessa. Vesi oli kylmää (24 C), mutta maissa lämpöä riitti. Näimme paljon outoja kaloja ja pohjaeläimiä, ja sukellusseurana meillä oli merileijonia.
Saarikierroksellamme kävime jättiläismaakilpikonnien "reservaatissa", joka on perustettu konnien luonnolliseen asuinympäristöön. Sinne on siirretty 40-50 kilpikonnaa samalta saarelta eli San Cristobalilta. Nämä konnat asuvat puolivapaudessa kevyesti rajatulla alueella, viettävät siellä aikaasa lehtiä pureskellen ja sosiaalista elämää viettäen sekä lisääntyen. Puistovartijat pitävät tarkkaa lukua uusista munintakaivannoista ja niistä kuoriutuvista pikkukonnista, jotka otetaan talteen ja kasvatetaan kahden vuoden ikään isoissa häkeissä rotilta, kissoilta, koirilta ja sioilta (!) turvassa. Sitten seuraa pikkuisille muutto avaraan luontoon saaren koilliskulmaan, jossa noin 3000 lajitoveria asustaa vapaana. Näin varmistetaan kilpikonnien lisääntyminen ja tutkijoille ja turisteille mahdollisuus tämänkin ihmeen havainnointiin. Erityistoimet ovat tarpeen, sillä naaras saavuttaa sukukypsyyden vasta 20-25 vuotiaana. Kokonaisikä yltää helposti 180-vuotiaaksi. Kilpikonnia lienee aikanaan ollut satoja tuhansia, mutta ensin saarilla pysähtyneet merirosvot ja myöhemmin valaanpyytäjät keräsivät näitä puolustuskyvyttömiä otuksia tuhansittain elävinä mukaansa. Ne olivat hyvin säilyvää tuoremuonaa miehistöille. Hitaan lisääntymisen vuoksi kannat tietysti romahtivat lähelle sukupuuttoa. Oli mahtava katsella eri ikäisiä kilpikonnia aina puolen kananmunan kokoisesta yli satakiloiseen täysi-ikäiseen yksilöön. Mainittakoon vielä, että paikalliset taksikuskit ovat erinomaisia oppaita ja tietolähteitä, joskin vain espanjaksi ja että kaikki luontokohteet ovat maksuttomia (sisältyvät maahantulomaksuihin).
Pääsimme myös yhdellä snorklausreissullamme uimaan sulavasti liikkuvien yli metristen vihreiden merikilpikonnien kanssa. Oli mukava seurata niiden laiduntamista meren pohjassa leviä popsien, valitettavasti maininki pyörittti veden niin sameaksi, että valokuvat tuskin onnistuivat. Veneen ympärillä olemme näitä veijareita bonganneet useitakin, jopa avo-merellä.
Meri-iguaanit ovat Galapagokselle ominaisia matelijoita. Esi-isät ovat maaiguaaneja, jotka ovat merivirtojen myötä rantautuneet Galapagoksen saariryhmään. Karuilla saarilla ei riittänyt maissa lehviä, joten nokkelimmat menivät vuoroveden aikaan syömään levää kivistä ja kallioista. Evoluution aikana on häntä muodostunut litteäksi ja leveäksi uintiapuvälineeksi samoin kuin kuono hampaineen on muovautunut tasapäiseksi leväleikkuriksi. Kun lähestyy rantaa, ei aluksi erota kallioilla loikoilevia iguaaneja niiden liikkumattomuuden ja suojavärin takia. Voi lähes astua päälle, ellei katso jalkoihinsa. Rannallakin otukset ovat vikkeliä lähtiessään liikkeelle, mutta vedessä varsinaisia uimataitureita.
Merileijonat eivät tiukan eläinopillisesti ottaen ole hylkeitä, mutta maallikosta ne näyttävät aivan hylkeiltä. Niitä oli San Cristobalilla joka paikassa, ja ne olivat varsin lystikkäitä katseltavia. Niiden keskuudessa oli meneillään flunssa-aalto, ja ne köhivät ja aivastelevat aivan samalla tavalla kuin ihmiset. Joskus oikein säpsähdimme kuullessamme jonkun yskähtävän aivan veneen vieressä. Merileijonat ovat uskomattoman sulavaliikkeisiä uimareita ja meuhkaavat usein keskenään kuin vallattomat lapset. Pääsimme mm. seuraamaan niiden rugby ottelua viiden merileijonan kisatessa veteen pudonneen kengän "omistajuudesta". Harjatessamme veneen pohjaa saapui yksi vekkuli yksilö katsomaan mitä tapahtuu. Saatuamme sen huomion se ei olisi halunnut lopettaa leikkimistä. Jos itse pyörähti ympäri se seurasi perässä, ja jos kääntyi selälleen se teki samoin. Lisäksi se ei paljoa ujostellut tullessaan morjenstamaan toista "vanhaa poikaa viiksekästä", Tapioa, n. 20 cm päähän maskista. Siinä Tapio ja merileijona tuijottelivat toisiaan silmiin pitkän aikaa molempien ilmeisesti pohtiessa mitä toinen ajattelee.
Olimme onnekkaita, ettemme saaneet merileijonia veneen kannelle (suojaverkotus) emmekä varsinkaan jollaan, jonka tiesimme jättää pumppaamatta. Jollat erityisesti ovat näiden otusten suosiossa päiväunien aikaan, samoin katamaranien takatasot. Merileijonat sinänsä ovat hauskoja ja viehättävän inhimillisiä seuralaisia, mutta ne onnettomat eivät ole oppineet "sisäsiisteiksi", vaan laskevat kaikki eritteensä juuri silloin kun tarve vaatii. Ystävän vierailulla on usein käyntikorttina melkoinen törkymöykky ja haju sen mukainen. Kuljimme maihin ja takaisin taksiveneillä, joita risteili jatkuvasti lahdella. Matka maksoi 50c hengeltä päiväsaikaan, pimeän tulon jälkeen hinta tuplaantui.
Ihmettelimme aluksi Baquerizo Morenon alkeellista satamaa. Saarelle tarvikkeita mantereelta tuovat laivat ankkuroivat ulos lahdelle, josta tavarat kuljetetaan perämoottorilla kulkevilla proomuilla rantalaiturille ja lastataan edelleen kuorma-autoihin. Kaikki lastausvaiheet tehdään käsityönä. Toisella viikolla Wreck Bay osoittautui nimensä veroiseksi, sillä lahteen alkoi äkkiä vyöryä pitkä maininki. Tuulta ei ollut. Aallot nousivat korkeiksi matalaan veteen tullessaan, ja katkaisivat syvemmälle lahteen ankkuroituneen ison kalastusaluksen ankkuriketjun. Aallot paiskasivat aluksen nopeasti päin rantakalliota, jossa se murskautui hylyksi muutamassa minuutissa. Ehkä tämän vuoksi satamaan ei ole rakennettu laitureita laivoja varten. Turisteja varten on sen sijaan rakennettu oikein hieno rantabulevardi. Se on siitä erikoinen turistirysä, että turistin lisäksi siellä voi kävellä yhtä hyvin vastaan oikea merileijona.
Halusimme nähdä muitakin Galapagoksen saaria, mutta veneen jättäminen useammaksi päiväksi ankkuriin arvelutti. Lopulta päädyttiin siihen, että Jyri lähti muutamaksi päiväksi muille saarille, Eeva ja Tapio jäivät varustamaan venettä seuraavalle 3000 mpk:n etapille Marquesasille. Jyrin vierailusta Santa Cruzilla ja Isabelalla voi lukea Jyrin blogista http://reissuni.blogit.fi/ .
Vihannesten ja etenkin hedelmien laaja valikoima ja hyvä saatavuus olivat meille positiivinen yllätys Baquerizo Morenossa. Vaikka saaren rannikkoalueet ovat hyvin kuivia, sataa keskiosan ylängöllä lähes päivittäin, mikä yhdessä hedelmällisen tuliperäisen maan kanssa mahdollistaa monipuolisen tuotannon. Saaren keskiosassa onkin laaja alue melkein pelkkää hedelmätarhaa. Kaupungissa on kolmena päivänä viikossa toripäivä, jolloin on hyvä tehdä tuoreiden elintarvikkeiden hankinta. Välipäivinä voi sitten hankkia kuivamuonaa ym. pienistä tiendoista (nurkkakaupoista), varsinaisia supermarketeja ei vielä onneksi ole saarella. Supermarketeista hankitut hedelmät ja vihannekset kestävät säilytystä huonosti, koska ne on useimmiten pidetty viileässä. Joka kerta, kun kävimme maissa toimme jokainen repullisen selässä ja kassikaupalla käsissä evästä Irenelle, olihan edessä lähes kuukauden avomeripurjehdus ilman ostosten paikkaamismahdollisuutta. Veneelle tultaessa alkoi toinen vaihe, tavarat piti pestä ja käsitellä jatkosäilytystä varten ja saada vielä sijoitettua varastopaikoilleen. Kaikki hedelmät ja vihannekset pesemme kloorivedessä, jotta pinnan bakteerit ja homeitiöt kaikkoavat, samalla tulee ajettua mahdolliset torakat ja loiseläinten toukat ulos koloistaan. Tämän jälkeen pestyt tavarat kuivataan varjossa ja sitten vasta asetellaan säilytyspaikkoihinsa. Tätä reissua varten tehtiin Irenelle toinen verkkokeinu salongin kattoon tuoremuonaa varten. Välillä kaupasta tullessa ja loppuprosessin ollessa käynnissa tuntui, että tavarat mahtuvat veneeseen, mutta miehistölle ei enää jää tilaa. Selvisimme urakasta ja sijaa löytyi kuitenkin kaikille ja kaikelle ennen ankkurin nostoa.
Ankkurin nostimme torstaina 7.5. aamulla, ja siitä lähtien olemme olleet kulussa. Tänään on 11. päivä merellä, luultavasti huomenna aamuyöstä olemme puolivälissä. Lähdön jälkeiset tapahtumat kuuluvat kuitenkin seuraaviin kuulumisiin.
Paljon terveisiä Irenen miehistöltä ja hyvää purjehduskautta, veneet alkavat varmaan olla vesillä Marjaniemessä.
Eeva & Tapio & Jyri Hämäläinen
s/y Irene
Lat 06 deg 34' S
Long 112 deg 04' W
Nopeus: 7,0 s kurssi: 263 deg tuuli: 150 deg/8 m/s
Matkaa Galapagokselta tehty 1430 mpk, jäljellä Fatu Hivalle 1610 mpk
Irenen kuulumisia Galapagokselta huhti-toukokuussa 2009
Kirjoitamme tätä matkalla Galapagokselta Marquesas-saarille Ranskan Polynesiassa. Edelliset kuulumiset kirjoitimme matkalla Panamasta Galapagokselle. Niissä valitimme huonoa kalaonnea, joka kuitenkin kääntyi jo seuraavana aamuna, jolloin nostimme veneeseen 6 kg:n blackfin tunan. Ylitimme ekvaattorin 19.4.2009 klo 0601 UTC, eli yhdeltä yöllä veneen aikaa. Vapaavahti nousi katsomaan ylitystä GPS:stä, mutta oli liian väsynyt ryhtyäkseen juhlimaan sitä. Samana päivänä aamun radionettien jälkeen tuuli moinasi niin, että purjeet eivät pysyneet auki etelänpuoleisessa mainingissa ja siirryimme moottorointiin. Samalla tehtiin makeaa vettä vesikoneella. Kurkistus moottoritilaan tunnin moottorilla ajon jälkeen paljasti, että 12V generaattorin kiinnityssanka oli katkennut metallin väsymisen vuoksi. Juuri kun se oli saatu tilapäisesti korjattua, havaittiin pentterin trallien alla runsaasti vettä, ja styyran vesitankki oli tyhjä. Letkuliitos WC:ssä oli auennut ja käyttövesipumppu oli tyhjentänyt puoli tankillista vettä paapuurin pitkittäisjäykkääjään, josta se oli levinnyt koko veneeseen jäykkääjän tyhjennysreikien kautta. Kukaan ei kuullut pumpun käyvän moottorin melun ylitse. Kaikki paapuurin säilytystilat kastuivat. Siitä seurasi koko päivän kestänyt kuivatusoperaatio, joka jatkui vielä kahtena päivänä sen jälkeenkin. Kyllä oli vene sekaisin ja kansi täynnä kuivattavia patjoja ja muita tavaroita. Jalansijaa ei tahtonut löytyä mistään. Suuria pysyviä vahinkoja ei tullut, olihan vesi sentään makeaa. Ehkä pahinta oli, että tyhjät lokikirjan lehdet kastuivat, ja ovat nyt ryppyisiä, samoin riisi tyhjää A4 paperia. Se ei olisi iso tappio Suomessa, mutta täältä ei A4 paperia saa mistään, kun kaikki on amerikkalaista kokoa, joka ei mahdu Irenen kansioihin. Onneksi aurinko paistoi ja ilma oli kuiva.
Ankkuroimme 20.4. aamupäivällä Galapagoksella San Cristobal saaren lounaiskärjessä olevaan lahteen. Lahden nimi on Bahia Naufragio, englanninkieliseltä nimeltää Wreck Bay. Lahden rannalla on Puerto Baquerizo Moreno niminen pieni kaupunki. Maahantulomuodollisuudet alkoivat kohta saatuamme ankkurin pohjaan, kun kohtelias ja ystävällinen merivartioston upseeri tuli veneelle mukanaan agentti, joka omi meidät asiakkaikseen sen kummempia kyselemättä. Galapagoksella agentin käyttö on pakollista, sillä satamakapteeni ei halua hoitaa asioita suoraan veneilijöiden kanssa. Galapagoksen saaret ovat yksi Ecuadorin maakunnista, ja veneihin kohdistuvat määräykset ovat moninaiset ja muuttuvat vuosittain, ellei useamminkin. Veneelle oli tarjolla joko kolmen päivän tai 20 päivän oleskelulupa San Cristobalilla. Miehistö sai sen sijaan normaalin 90 päivän oleskeluluvan Ecuadorissa. Valitsimme 20 päivää, johon ei sisälly oikeutta vierailla muiden saarten satamissa. Sääntö on ilmeisesti laadittu saarten väleillä liikennöivien moottoriveneiden ja lentokoneiden liikevaihdon maksimoimiseksi, koska me olimme vapaat kulkemaan niillä miten halusimme. Muodollisuudet saatiin päätökseen pari päivää myöhemmin, kun saimme passimme takaisin immigrationista.
Aloitimme Galapagoksen vierailumme venetöillä siltä varalta, että joudumme odottamaan varaosien toimitusta. Letkuliitoksen aukeaminen WC:ssä johtui ilmeisesti kuumavesivaraajan ylipaineventtiilin juuttumisesta kiinni, kuten kaikella on tapana tehdä täällä. Sen testaaminen oli unohtunut laittaa määräaikaishuoltolistaamme. Katkenneen generaattorin kiinnityssangan lisäksi korjauslistalla oli pari työläästi tukittavaa kansivuotoa ja hajonnut WC:n harmaavesijärjestelmän pumpun kytkin, sekä jostakin poikki hapettunut takakulkuvalon sähköjohto. Moottorin öljynvaihdon yhteydessä havaittiin myös, että kampiakselin päässä olevan kiilahihnapyörän kiinnityksessä oli paljon klappia, koska sen kiila oli kulunut. Visaisin ongelma oli kuitenkin se, että dieselpolttoainetta oli alkanut vuotaa ruiskutuspumpun öljytilaan, jolloin öljy korvaantui vähitellen polttoaineella. Tähän arvelimme mahdollisesti tarvittavan varaosia. Lopulta päädyimme vain kääntämään polttoaineen siirtopumppua käyttävän työntötangon, jonka kuluminen oli ilmeisesti syynä vuotoon. Se on kuitenkin vain väliaikaisratkaisu, sillä vuoto kyllä väheni, mutta ei loppunut.
Baquerizo Moreno on pieni kaupunki, jossa asioiden hoito oli helppoa. Menin katkenneen generaattorin kiinnityssangan kanssa rannalle ja otin ensimmäisen vastaantulevan taksin. Näytin sankaa, ja sanoin etten tiedä minne haluan, mutta tässä on ongelmani. Taksi vei minut muitta mutkitta pienelle pajalle, jossa tehtiin uusi sanka parin tunnin toimitusajalla. Samoin menettelin kuluneen kiilahihnapyörän kiilan ja käytetyn moottoriöljyn kanssa. Ensimmäisen viikon aikana vietimme 2 turistipäivää, loppuaika on tehtiin venetöitä. Yhden päivän kiertelimme saarta taksilla, kävimme ihmettelemässä meri-iguaaneja, tulivuoren kraateria, jättiläiskilpikonnia sekä muutakin luontoa. Toisena päivänä kävimme melko pitkällä kävelyretkellä, johon sisältyi snorklausreissu pienessä laavakivien reunustamassa lahdessa. Vesi oli kylmää (24 C), mutta maissa lämpöä riitti. Näimme paljon outoja kaloja ja pohjaeläimiä, ja sukellusseurana meillä oli merileijonia.
Saarikierroksellamme kävime jättiläismaakilpikonnien "reservaatissa", joka on perustettu konnien luonnolliseen asuinympäristöön. Sinne on siirretty 40-50 kilpikonnaa samalta saarelta eli San Cristobalilta. Nämä konnat asuvat puolivapaudessa kevyesti rajatulla alueella, viettävät siellä aikaasa lehtiä pureskellen ja sosiaalista elämää viettäen sekä lisääntyen. Puistovartijat pitävät tarkkaa lukua uusista munintakaivannoista ja niistä kuoriutuvista pikkukonnista, jotka otetaan talteen ja kasvatetaan kahden vuoden ikään isoissa häkeissä rotilta, kissoilta, koirilta ja sioilta (!) turvassa. Sitten seuraa pikkuisille muutto avaraan luontoon saaren koilliskulmaan, jossa noin 3000 lajitoveria asustaa vapaana. Näin varmistetaan kilpikonnien lisääntyminen ja tutkijoille ja turisteille mahdollisuus tämänkin ihmeen havainnointiin. Erityistoimet ovat tarpeen, sillä naaras saavuttaa sukukypsyyden vasta 20-25 vuotiaana. Kokonaisikä yltää helposti 180-vuotiaaksi. Kilpikonnia lienee aikanaan ollut satoja tuhansia, mutta ensin saarilla pysähtyneet merirosvot ja myöhemmin valaanpyytäjät keräsivät näitä puolustuskyvyttömiä otuksia tuhansittain elävinä mukaansa. Ne olivat hyvin säilyvää tuoremuonaa miehistöille. Hitaan lisääntymisen vuoksi kannat tietysti romahtivat lähelle sukupuuttoa. Oli mahtava katsella eri ikäisiä kilpikonnia aina puolen kananmunan kokoisesta yli satakiloiseen täysi-ikäiseen yksilöön. Mainittakoon vielä, että paikalliset taksikuskit ovat erinomaisia oppaita ja tietolähteitä, joskin vain espanjaksi ja että kaikki luontokohteet ovat maksuttomia (sisältyvät maahantulomaksuihin).
Pääsimme myös yhdellä snorklausreissullamme uimaan sulavasti liikkuvien yli metristen vihreiden merikilpikonnien kanssa. Oli mukava seurata niiden laiduntamista meren pohjassa leviä popsien, valitettavasti maininki pyörittti veden niin sameaksi, että valokuvat tuskin onnistuivat. Veneen ympärillä olemme näitä veijareita bonganneet useitakin, jopa avo-merellä.
Meri-iguaanit ovat Galapagokselle ominaisia matelijoita. Esi-isät ovat maaiguaaneja, jotka ovat merivirtojen myötä rantautuneet Galapagoksen saariryhmään. Karuilla saarilla ei riittänyt maissa lehviä, joten nokkelimmat menivät vuoroveden aikaan syömään levää kivistä ja kallioista. Evoluution aikana on häntä muodostunut litteäksi ja leveäksi uintiapuvälineeksi samoin kuin kuono hampaineen on muovautunut tasapäiseksi leväleikkuriksi. Kun lähestyy rantaa, ei aluksi erota kallioilla loikoilevia iguaaneja niiden liikkumattomuuden ja suojavärin takia. Voi lähes astua päälle, ellei katso jalkoihinsa. Rannallakin otukset ovat vikkeliä lähtiessään liikkeelle, mutta vedessä varsinaisia uimataitureita.
Merileijonat eivät tiukan eläinopillisesti ottaen ole hylkeitä, mutta maallikosta ne näyttävät aivan hylkeiltä. Niitä oli San Cristobalilla joka paikassa, ja ne olivat varsin lystikkäitä katseltavia. Niiden keskuudessa oli meneillään flunssa-aalto, ja ne köhivät ja aivastelevat aivan samalla tavalla kuin ihmiset. Joskus oikein säpsähdimme kuullessamme jonkun yskähtävän aivan veneen vieressä. Merileijonat ovat uskomattoman sulavaliikkeisiä uimareita ja meuhkaavat usein keskenään kuin vallattomat lapset. Pääsimme mm. seuraamaan niiden rugby ottelua viiden merileijonan kisatessa veteen pudonneen kengän "omistajuudesta". Harjatessamme veneen pohjaa saapui yksi vekkuli yksilö katsomaan mitä tapahtuu. Saatuamme sen huomion se ei olisi halunnut lopettaa leikkimistä. Jos itse pyörähti ympäri se seurasi perässä, ja jos kääntyi selälleen se teki samoin. Lisäksi se ei paljoa ujostellut tullessaan morjenstamaan toista "vanhaa poikaa viiksekästä", Tapioa, n. 20 cm päähän maskista. Siinä Tapio ja merileijona tuijottelivat toisiaan silmiin pitkän aikaa molempien ilmeisesti pohtiessa mitä toinen ajattelee.
Olimme onnekkaita, ettemme saaneet merileijonia veneen kannelle (suojaverkotus) emmekä varsinkaan jollaan, jonka tiesimme jättää pumppaamatta. Jollat erityisesti ovat näiden otusten suosiossa päiväunien aikaan, samoin katamaranien takatasot. Merileijonat sinänsä ovat hauskoja ja viehättävän inhimillisiä seuralaisia, mutta ne onnettomat eivät ole oppineet "sisäsiisteiksi", vaan laskevat kaikki eritteensä juuri silloin kun tarve vaatii. Ystävän vierailulla on usein käyntikorttina melkoinen törkymöykky ja haju sen mukainen. Kuljimme maihin ja takaisin taksiveneillä, joita risteili jatkuvasti lahdella. Matka maksoi 50c hengeltä päiväsaikaan, pimeän tulon jälkeen hinta tuplaantui.
Ihmettelimme aluksi Baquerizo Morenon alkeellista satamaa. Saarelle tarvikkeita mantereelta tuovat laivat ankkuroivat ulos lahdelle, josta tavarat kuljetetaan perämoottorilla kulkevilla proomuilla rantalaiturille ja lastataan edelleen kuorma-autoihin. Kaikki lastausvaiheet tehdään käsityönä. Toisella viikolla Wreck Bay osoittautui nimensä veroiseksi, sillä lahteen alkoi äkkiä vyöryä pitkä maininki. Tuulta ei ollut. Aallot nousivat korkeiksi matalaan veteen tullessaan, ja katkaisivat syvemmälle lahteen ankkuroituneen ison kalastusaluksen ankkuriketjun. Aallot paiskasivat aluksen nopeasti päin rantakalliota, jossa se murskautui hylyksi muutamassa minuutissa. Ehkä tämän vuoksi satamaan ei ole rakennettu laitureita laivoja varten. Turisteja varten on sen sijaan rakennettu oikein hieno rantabulevardi. Se on siitä erikoinen turistirysä, että turistin lisäksi siellä voi kävellä yhtä hyvin vastaan oikea merileijona.
Halusimme nähdä muitakin Galapagoksen saaria, mutta veneen jättäminen useammaksi päiväksi ankkuriin arvelutti. Lopulta päädyttiin siihen, että Jyri lähti muutamaksi päiväksi muille saarille, Eeva ja Tapio jäivät varustamaan venettä seuraavalle 3000 mpk:n etapille Marquesasille. Jyrin vierailusta Santa Cruzilla ja Isabelalla voi lukea Jyrin blogista http://reissuni.blogit.fi/ .
Vihannesten ja etenkin hedelmien laaja valikoima ja hyvä saatavuus olivat meille positiivinen yllätys Baquerizo Morenossa. Vaikka saaren rannikkoalueet ovat hyvin kuivia, sataa keskiosan ylängöllä lähes päivittäin, mikä yhdessä hedelmällisen tuliperäisen maan kanssa mahdollistaa monipuolisen tuotannon. Saaren keskiosassa onkin laaja alue melkein pelkkää hedelmätarhaa. Kaupungissa on kolmena päivänä viikossa toripäivä, jolloin on hyvä tehdä tuoreiden elintarvikkeiden hankinta. Välipäivinä voi sitten hankkia kuivamuonaa ym. pienistä tiendoista (nurkkakaupoista), varsinaisia supermarketeja ei vielä onneksi ole saarella. Supermarketeista hankitut hedelmät ja vihannekset kestävät säilytystä huonosti, koska ne on useimmiten pidetty viileässä. Joka kerta, kun kävimme maissa toimme jokainen repullisen selässä ja kassikaupalla käsissä evästä Irenelle, olihan edessä lähes kuukauden avomeripurjehdus ilman ostosten paikkaamismahdollisuutta. Veneelle tultaessa alkoi toinen vaihe, tavarat piti pestä ja käsitellä jatkosäilytystä varten ja saada vielä sijoitettua varastopaikoilleen. Kaikki hedelmät ja vihannekset pesemme kloorivedessä, jotta pinnan bakteerit ja homeitiöt kaikkoavat, samalla tulee ajettua mahdolliset torakat ja loiseläinten toukat ulos koloistaan. Tämän jälkeen pestyt tavarat kuivataan varjossa ja sitten vasta asetellaan säilytyspaikkoihinsa. Tätä reissua varten tehtiin Irenelle toinen verkkokeinu salongin kattoon tuoremuonaa varten. Välillä kaupasta tullessa ja loppuprosessin ollessa käynnissa tuntui, että tavarat mahtuvat veneeseen, mutta miehistölle ei enää jää tilaa. Selvisimme urakasta ja sijaa löytyi kuitenkin kaikille ja kaikelle ennen ankkurin nostoa.
Ankkurin nostimme torstaina 7.5. aamulla, ja siitä lähtien olemme olleet kulussa. Tänään on 11. päivä merellä, luultavasti huomenna aamuyöstä olemme puolivälissä. Lähdön jälkeiset tapahtumat kuuluvat kuitenkin seuraaviin kuulumisiin.
Paljon terveisiä Irenen miehistöltä ja hyvää purjehduskautta, veneet alkavat varmaan olla vesillä Marjaniemessä.
Eeva & Tapio & Jyri Hämäläinen
s/y Irene
RSS-syöte