Irenen kuulumisia 15.04.2009
Affe,
Kirjoitan tätä paikassa:
Lat 06 astetta 07 min N
Long 80 astetta 34 min W
Olemme nyt merellä matkalla Galapagokselle, jonne on matkaa jäljellä 679 mpk. Lähdimme Las Perlasilta kaksi päivää sitten ja matka on mennyt tähän saakka hyvin. Tosin olemme kärsineet tuulen puutteesta, mutta se oli odotettavissakin. Sen vuoksi odotamme olevamme perillä vasta viikon kuluttua. Maaliskuun kuulumiset ovat vähän myöhässä, kun ei ole muutamaan viikkoon jäänyt aikaa kirjoitella. Teen vielä pienen jutun huhtikuun puolelta, ja yritän sitten koostaa kuulumisista vuosikirjatekstin. Lähetän tästä myös kopion Mikko Horsmanheimolle siltä varalta, että vastoin odotuksia olosuhteet käyvät niin keljuiksi, että en saa koostetta aikaiseksi ajoissa. Siinä tapauksessa sen teko jää Mikolle.
Terveiset,
Tapio
Kuulumisia Ireneltä maaliskuussa 2009
Päätimme edelliset kuulumisemme Coco Banderolla San Blas saaristossa Panamassa 26.2.2009. Viihdyimme Coco Banderolla vielä useita päiviä nauttien kauniista maisemasta ja kohtuullisesta tuulesta. Siellä ollessamme keräsimme ison kassillisen pestäviä vaatteita sekä vuodevaatteemme ja menimme kumiveneellä pyykille lähisaarelle, jossa on makean veden lähde tai oikeammin vesikuoppa. Pyykki kuivui nopeasti palmujen väliin viritetyillä naruilla pasaatituulessa.
Maanantaina maaliskuun 2. päivänä seilasimme taas Porveniriin saadaksemme Cruising Permittimme kuntoon satamakapteenin toimistossa. Tarkoituksemme oli samalla hankkia zarpe Coloniin, josta matkan on määrä jatkua kanavan läpi Tyynen meren puolelle. Cruising Permit on veroluonteinen yleislupa ja voimassa koko Panaman alueella. Siitä huolimatta tarvitaan erillinen purjehduslupa eli zarpe siirryttäessä satamakapteenin toimialueelta toiselle. Sama käytäntö on voimassa kaikkialla Etelä-Amerikassa ja monissa muissakin maissa. Matkalla Porveniriin vieheeseemme tarttui iso kingfish, joten evästä saatiin taas moneksi päiväksi.
Maanantain SSB-radionetistä saimme kuitenkin tietää, että Colonissa asiat olivat sekaisin. Konttisatamaa pyörittävä yhtiö oli yllättäen sulkenut Panama Canal Yacht Clubille (PCYC) johtavan tien parilla kontilla edellisenä lauantaina aamuyöstä ja sen jälkeen klubin rakennukset oli pistetty matalaksi puskutraktoreilla. Satamayhtiö oli lähettänyt perjantaina 15 lakimiestä esittämään uhkavaatimuksen, että alue täytyy olla tyhjennetty maanantaihin mennessä. Yllätyshyökkäys puskutraktoreilla varmisti sen, että PCYC ei ehtinyt hankkia poliiseja paikalle. Panama Canal Yacht Klubin vieressä sijaitseva konttisatama oli jo pitkään himoinnut sen maa-aluetta laajennusta varten, ja siitä on käyty kiistaa oikeudessa jo 15 vuotta. Tästä laittomasta tempusta riidellään vielä oikeudessa, mutta Panamassa sekin prosessi kestää varmaan yli 10 vuotta, joten satamayhtiön ei tarvitse siitä juuri nyt välittää. PCYC oli ainoa paikka, johon pienaluksille osoitetulta ankkurointialue F:ltä (tunnetaan yleisesti nimellä Flats) pääsi maihin ja johon voi turvallisesti jättää jollan. Satama-altaan toisella puolella on pienehkö Shelter Bay marina, mutta se on lähes aina täynnä ja olisi maksanut Ireneltä 40 USD/päivä. Päätimme ottaa pienen aikalisän ja odotella San Blasilla uusien käytäntöjen muodostumista Colonissa.
Tästä alkoi uusi kovan tuulen jakso, jota kesti pari viikkoa. Tänä aikana vierailimmme Ticantiquen kunakylässä. Kävimme siellä viime vuonna ja lupasimme silloin tuoda ottamamme valokuvat kehitettyinä takaisin. Heti ankkuroituamme tuli vanha tuttumme German, joka on nykyisin kylän sihteeri, ottamaan meidät vastaan. Sihteerin tehtäviin kuuluu vieraiden vastaanotto ja heistä ilmoittaminen sahilalle, kylänpäällikölle. Sihteeri perii myös ankkurimaksun kylän alueelle ankkuroinnista, mikäli hänellä sattuu olemaan kuitteja jäljellä. Ticantique on yksi kuna-perinteistä tiukasti kiinni pitävistä kylistä, eikä meillä ollut asiaa nousta maihin ennen kuin olimme saanet luvan sahilalta.
Kunakylät ovat matrilineaarisesti hallittuja eli naiset päättävät päivittäisistä asioista kuten rahasta ja tytöt valitsevat itse aviomiehensä (n. 13-vuotiaana). Mennessään naimisiin miehet muuttavat vaimon kotiin. Kylää kuitenkin hallitsee neljän miehen; Sahilan ja kolmen apulais-sahilan, neuvosto. Itse kylänpäällikkö on sen verran suuri herra, että hänen kanssaan tavallinen kyläläinen puhuu vain apulais-sahilan välityksellä. Kyläpäälliköt muodostavat oman neuvostonsa, joka hallitsee koko Kuna Yalaa, kunien autonomista aluetta. Kunien oma henkiuskonto on lähestulkoon kokonaan väistynyt kristinuskon alta ja melkein kaikissa kylissä on kirkko, mutta silti saattaa törmätä Nuchuihin. Nuchu on puusta veistetty noin 30 cm korkea nukke, jossa "asuu" henki. Mikäli sattuu onnettomuus tai sairastuu on nuchu tyytymätön isäntäänsä.
Saatuamme luvan nousta maihin, lähdimme Germanin luokse viemään edellä mainittuja valokuvia hänelle. Valokuvien tuonti sai koko perheen pörräämään innokkaasti muutaman muovitaskun ympärillä, niin pienet kuin isommatkin. German oli kovin kiireinen, sillä kylään rantautui samaan aikaan kolumbialainen kauppalaiva (noin viisitoistametrinen puualus), joka myi kyläläisille sokeria ja riisiä ja osti heiltä kookospähkinöitä. Hetken kuluttua Herra apulais-sahila saapui paikalle ja lähti esittelemään meille kyläänsä. Viitaten meidät seuraamaan hän lähti liikkeelle katsomatta taakseen tulimmeko perässä. Ensimmäiseksi meille esiteltiin kylän uusi vesitorni, johon juomavesi tulee kilometrien pituista putkea pitkin saaren lähelle laskevan joen yläjuoksulta. Seuraava nähtävyys oli apulais-sahilan rakenteilla oleva uusi bambumaja ja viimeiseksi hänen oma nykyinen kotinsa ja perheensä. Hän kertoi meille että hänellä on seitsemän lasta ja n. neljäkymmentä lastenlasta! Emme epäile väitettä hetkeäkään, koska heti kun majan lähistöllä olevat lapset huomasivat kameramme, heitä ilmaantui ainakin parikymmentä kuvattavaksi. Myös apulais-sahilan perhe sai meiltä valokuvia. Ennen veneelle paluuta ostimme kylän leipomosta hieman leipää, ja kaupasta muutaman kookospähkinän. Vihanneksia ei ollut.
Maaliskuun puolivälissä purjehdimme Buenaventuraan, joka on lähellä Portobeloa noin 20 mpk Colonista itään. Meiltä vilahti viikko Buenaventurassa ankkurissa Heikki ja Marja Rissasen talon edustalla ja heidän vierainaan. Meillä oli oikein mukavaa siellä, ja meille oli tärkeää, että voimme säilyttää jollaamme heidän rannassaan käydessämme ostoksilla tai retkillä. Aloitimme Irenen provianteerauksen Tyyntä merta varten Buenaventurassa, josta teimme useita bussimatkoja Colonin liepeillä sijaitsevaan isoon supermarkettiin. Teimme myös retken läheisille sademetsän peittämille kukkuloille, jotka nousevat noin puolen kilometrin korkeuteen. Retki katkesi hieman kesken, kun Eevan molemmista kengistä irtosivat pohjat. Vähän käytetyt kengät olivat olleet veneellä pari vuotta, eivätkä kenkien liimaukset yleensä kestä tropiikin lämpötiloja. Jyrin ja Tapion kengät tulivat mukanamme Suomesta, joten niissä ei ollut ongelmia.
Saimme kuulla SSB-netistä, että PCYC oli hankkinut tilapäisen toimistotrailerin ja henkilökunta pitää jollalaiturin vartioituna vielä maaliskuun ajan, joten purjehdittuamme Coloniin 23.3. menimme ankkuriin Flatseille. Selvitettyämme itsemme sisään satamakapteenin toimistossa tilasimme Admeasurerin, joka tuli jo seuraavana päivänä. Admeasurer mittaa veneen pituuden, jonka perusteella kanavamaksu määräytyy. Samalla hän täyttää ison nipun lomakkeita ja tarkastaa veneen knaapit ja köydet sekä antaa ohjeita. Seuraavaksi kävimme maksamassa maksut (Irenen transit 650 USD ) ja saimme ajan kanavan läpikulkuun. Odotusaika oli lyhyt, sillä saimme ajan jo 28.3. Tapion hoitaessa asioita viranomaisten kanssa Eeva ja Jyri tekivät taas useita ostosmatkoja raahaten veneelle ruokaa, juomaa ja muita tarvikkeita. Pientä hankaluutta aiheutti satamayhtiön PCYC:n portin eteen pudottama kontti, jonka ohitse ei mahtunut reppu selässä. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että ruokaa kyllä riittää, mutta emme enää itse mahdu veneeseen. Ruostumisen hidastamiseksi säilykepurkeista revittiin paperipäällykset ja ne merkittiin tekstillä. Meillä on melkein pelkästään vihannessäilykkeitä, lihasäilykkeet aiomme korvata soijarouheella. Muutenkin olemme pyrkineet korvaamaan säilykepurkkeja kuivatuilla tuotteilla, meillä on esimerkiksi mukana monta pussillista kuivattuja katkarapuja. Kalaa emme säilykepurkeissa osta, jos ei saada merestä, olemme ilman.
Kanavaan lähdimme 28.3. lauantaina noin klo 20 illalla, kun ACP:n (ACP= Autoridad de Canal de Panama) luotsivene oli tipauttanut advisorin Irenelle. Jokaisessa kanavan läpi kulkevassa veneessä pitää olla 4 linehandleria ja ACP:n Advisor. Advisorit ovat kanavan hinaajien tai työalusten kippareita tai kanavaluotsiharjoittelijoita, jotka vievät veneitä kanavan läpi sivutoimenaan. Kanavan Colonin puoleisessa päässä on kolme sulkua, jotka nostavat alukset Gatun-järvelle. Se on valtava tekojärvi, joka on saatu aikaan patoamalla Chagres-joki. Paitsi kulkureittinä järvi toimii myös vesivarastona kuivana kautena. Gatunille mentäessä veneet sijoitetaan laivan taakse ja alas tultaessa laivan eteen koska sulkujen alapään seinämät ovat matalammat. Suurten laivojen kohtaaminen kanavalla halutaan välttää, joten liikenne on vuoroin pohjois- ja vuoroin eteläsuuntaista. Suuret Panamax-laivat pyritään hoitamaan päivänvalossa, jolloin veneille ei jää suluissa tilaa. Sen vuoksi ylöspäin mentiin pimeässä pienemmän laivan perässä. Veneet liitetään useimmiten kolmen veneen lautaksi juuri ennen sulkuun ajoa. Lauttoja voi olla useampia riippuen sulutettavan laivan koosta. Sulkuun meno vaatii valppautta ruorimiehiltä, koska edellä kulkevan laivan potkuripyörteet ja tyhjentyvänn sulun aiheuttamat pyörteet pyörittelevät venelauttaa yllättävästi. Venelautta kiinnitetään neljällä köydellä keskelle sulkua. Köydet vedetään maihin heittoliinojen avulla. Onneksi olimme peittäneet aurinkopaneelimme huolella, sillä jo ensimmäisessä sulussa reunalta heitetty kastliinan paino osui keskelle biminin katolla sijaitsevaa paneelia. Sulun täyttyessä vesi on pyörteistä kuin noidan kattilassa, ja veneiden knaapit ovat lujilla.
Kolmannen veneen kanavamatkan viivästymisen vuoksi lautassamme oli vain kaksi venettä. Oli harvinainen sattuma, että toinen vene oli suomalainen s/y Libertas. Lisää päivittelyä aiheutui siitä, että Libertaksen linehandlerina oli marjaniemeläinen nuori mies. Sulutus meni kommelluksitta ja olimme puolen yön aikaan Gatun-järvellä, jonne jäimme yöksi poijuun. Matka järven poikki jatkui aamulla ACP:n veneen tuotua uuden Advisorin. Järven ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja maisemat varsin kauniita. Iltapäivällä olimme Tyynen meren puoleisissa suluissa. Alaspäin tulo on vaivatonta, koska sulun tyhjentyminen ei juuri aiheuta pyörteitä eikä tarvitse ajaa laivan takana. Koska iltapäivä oli varattu pohjoiseen menevälle laivaliikenteelle, oli suluissa alas mentäessä viiden veneen lisäksi vain pari pienehköä turisteja kuljettavaa alusta.
Tyynen meren aalloilla olimme sunnuntaina neljän aikoihin iltapäivällä ja ankkurissa La Playitalla kanavan suulta lähtevän pari kilometriä pitkän aallonmurtajan päässä tuntia myöhemmin. Tästä alkoi kuuden päivän hektinen jakso viimeistellessämme veneen provianteerauksen. Myös venetarvikkeet piti hankkia sieltä, sillä lähes kaikki alan liikkeet ovat Panama Cityssä kanavan Tyynen meren puoleisessa päässä. Luulisi, että pari kauppareissua on äkkiä tehty, mutta vieraassa paikassa yksinkertaisetkin asiat vievät paljon totuttua enemmän aikaa. Esimerkiksi kaasupullon täyttöön meni Tapiolta melkein koko päivä, koska kaasuasema oli 30 km:n taksimatkan päässä ja lisäksi lounastauolla kun tultiin paikalle. Pari vuotta sitten Panama Cityssä käydessämme ostimme erään ison supermarketin näkkileipävaraston tyhjäksi. Valitettavasti ilmeni, että täydennystä ei vieläkään ollut tullut. Muualla näkkileipää ei ole näkynyt.
Ankkuripaikalla olo La Playitalla oli yhtä keikkumista, vaikka sää oli enimmäkseen tyyni tai tuuli maan puolelta. Valtameren aallot eivät meitä keikuttaneet, vaan ohi ajavat ACP:n luotsiveneet ja väylällä kulkevat laivat. Ulkona redillä oli jatkuvasti nelisenkymmentä laivaa ankkurissa odottamassa kanavaan pääsyä, ja luotsiveneitä kulki ankkuripaikkamme vierestä muutaman minuutin välein. Sen vuoksi jätimme varsinaiset venetyöt tehtäväksi myöhemmin Las Perlas-saaristossa, jossa pysähdyimme ennen purjehdusta kohti Galapagosta. Se kuuluu kuitenkin jo seuraavan kuukauden tarinaan.
s/y Irenen miehistö toivottaa MP:läisille hyviä veneen kunnostusilmoja.
Eeva, Tapio ja Jyri Hämäläinen
P.S.
Toinen näkökulma tapahtumiimme löytyy Jyrin omasta blogista osoitteessa
http://reissuni.blogit.fi/
Jyrin blogi on myös paremmin ajan tasalla, sillä Jyri tapaa päivittää sen viikoittain.
E&T&J
Myös toimitus suosittelee.
wv®
Affe,
Kirjoitan tätä paikassa:
Lat 06 astetta 07 min N
Long 80 astetta 34 min W
Olemme nyt merellä matkalla Galapagokselle, jonne on matkaa jäljellä 679 mpk. Lähdimme Las Perlasilta kaksi päivää sitten ja matka on mennyt tähän saakka hyvin. Tosin olemme kärsineet tuulen puutteesta, mutta se oli odotettavissakin. Sen vuoksi odotamme olevamme perillä vasta viikon kuluttua. Maaliskuun kuulumiset ovat vähän myöhässä, kun ei ole muutamaan viikkoon jäänyt aikaa kirjoitella. Teen vielä pienen jutun huhtikuun puolelta, ja yritän sitten koostaa kuulumisista vuosikirjatekstin. Lähetän tästä myös kopion Mikko Horsmanheimolle siltä varalta, että vastoin odotuksia olosuhteet käyvät niin keljuiksi, että en saa koostetta aikaiseksi ajoissa. Siinä tapauksessa sen teko jää Mikolle.
Terveiset,
Tapio
Kuulumisia Ireneltä maaliskuussa 2009
Päätimme edelliset kuulumisemme Coco Banderolla San Blas saaristossa Panamassa 26.2.2009. Viihdyimme Coco Banderolla vielä useita päiviä nauttien kauniista maisemasta ja kohtuullisesta tuulesta. Siellä ollessamme keräsimme ison kassillisen pestäviä vaatteita sekä vuodevaatteemme ja menimme kumiveneellä pyykille lähisaarelle, jossa on makean veden lähde tai oikeammin vesikuoppa. Pyykki kuivui nopeasti palmujen väliin viritetyillä naruilla pasaatituulessa.
Maanantaina maaliskuun 2. päivänä seilasimme taas Porveniriin saadaksemme Cruising Permittimme kuntoon satamakapteenin toimistossa. Tarkoituksemme oli samalla hankkia zarpe Coloniin, josta matkan on määrä jatkua kanavan läpi Tyynen meren puolelle. Cruising Permit on veroluonteinen yleislupa ja voimassa koko Panaman alueella. Siitä huolimatta tarvitaan erillinen purjehduslupa eli zarpe siirryttäessä satamakapteenin toimialueelta toiselle. Sama käytäntö on voimassa kaikkialla Etelä-Amerikassa ja monissa muissakin maissa. Matkalla Porveniriin vieheeseemme tarttui iso kingfish, joten evästä saatiin taas moneksi päiväksi.
Maanantain SSB-radionetistä saimme kuitenkin tietää, että Colonissa asiat olivat sekaisin. Konttisatamaa pyörittävä yhtiö oli yllättäen sulkenut Panama Canal Yacht Clubille (PCYC) johtavan tien parilla kontilla edellisenä lauantaina aamuyöstä ja sen jälkeen klubin rakennukset oli pistetty matalaksi puskutraktoreilla. Satamayhtiö oli lähettänyt perjantaina 15 lakimiestä esittämään uhkavaatimuksen, että alue täytyy olla tyhjennetty maanantaihin mennessä. Yllätyshyökkäys puskutraktoreilla varmisti sen, että PCYC ei ehtinyt hankkia poliiseja paikalle. Panama Canal Yacht Klubin vieressä sijaitseva konttisatama oli jo pitkään himoinnut sen maa-aluetta laajennusta varten, ja siitä on käyty kiistaa oikeudessa jo 15 vuotta. Tästä laittomasta tempusta riidellään vielä oikeudessa, mutta Panamassa sekin prosessi kestää varmaan yli 10 vuotta, joten satamayhtiön ei tarvitse siitä juuri nyt välittää. PCYC oli ainoa paikka, johon pienaluksille osoitetulta ankkurointialue F:ltä (tunnetaan yleisesti nimellä Flats) pääsi maihin ja johon voi turvallisesti jättää jollan. Satama-altaan toisella puolella on pienehkö Shelter Bay marina, mutta se on lähes aina täynnä ja olisi maksanut Ireneltä 40 USD/päivä. Päätimme ottaa pienen aikalisän ja odotella San Blasilla uusien käytäntöjen muodostumista Colonissa.
Tästä alkoi uusi kovan tuulen jakso, jota kesti pari viikkoa. Tänä aikana vierailimmme Ticantiquen kunakylässä. Kävimme siellä viime vuonna ja lupasimme silloin tuoda ottamamme valokuvat kehitettyinä takaisin. Heti ankkuroituamme tuli vanha tuttumme German, joka on nykyisin kylän sihteeri, ottamaan meidät vastaan. Sihteerin tehtäviin kuuluu vieraiden vastaanotto ja heistä ilmoittaminen sahilalle, kylänpäällikölle. Sihteeri perii myös ankkurimaksun kylän alueelle ankkuroinnista, mikäli hänellä sattuu olemaan kuitteja jäljellä. Ticantique on yksi kuna-perinteistä tiukasti kiinni pitävistä kylistä, eikä meillä ollut asiaa nousta maihin ennen kuin olimme saanet luvan sahilalta.
Kunakylät ovat matrilineaarisesti hallittuja eli naiset päättävät päivittäisistä asioista kuten rahasta ja tytöt valitsevat itse aviomiehensä (n. 13-vuotiaana). Mennessään naimisiin miehet muuttavat vaimon kotiin. Kylää kuitenkin hallitsee neljän miehen; Sahilan ja kolmen apulais-sahilan, neuvosto. Itse kylänpäällikkö on sen verran suuri herra, että hänen kanssaan tavallinen kyläläinen puhuu vain apulais-sahilan välityksellä. Kyläpäälliköt muodostavat oman neuvostonsa, joka hallitsee koko Kuna Yalaa, kunien autonomista aluetta. Kunien oma henkiuskonto on lähestulkoon kokonaan väistynyt kristinuskon alta ja melkein kaikissa kylissä on kirkko, mutta silti saattaa törmätä Nuchuihin. Nuchu on puusta veistetty noin 30 cm korkea nukke, jossa "asuu" henki. Mikäli sattuu onnettomuus tai sairastuu on nuchu tyytymätön isäntäänsä.
Saatuamme luvan nousta maihin, lähdimme Germanin luokse viemään edellä mainittuja valokuvia hänelle. Valokuvien tuonti sai koko perheen pörräämään innokkaasti muutaman muovitaskun ympärillä, niin pienet kuin isommatkin. German oli kovin kiireinen, sillä kylään rantautui samaan aikaan kolumbialainen kauppalaiva (noin viisitoistametrinen puualus), joka myi kyläläisille sokeria ja riisiä ja osti heiltä kookospähkinöitä. Hetken kuluttua Herra apulais-sahila saapui paikalle ja lähti esittelemään meille kyläänsä. Viitaten meidät seuraamaan hän lähti liikkeelle katsomatta taakseen tulimmeko perässä. Ensimmäiseksi meille esiteltiin kylän uusi vesitorni, johon juomavesi tulee kilometrien pituista putkea pitkin saaren lähelle laskevan joen yläjuoksulta. Seuraava nähtävyys oli apulais-sahilan rakenteilla oleva uusi bambumaja ja viimeiseksi hänen oma nykyinen kotinsa ja perheensä. Hän kertoi meille että hänellä on seitsemän lasta ja n. neljäkymmentä lastenlasta! Emme epäile väitettä hetkeäkään, koska heti kun majan lähistöllä olevat lapset huomasivat kameramme, heitä ilmaantui ainakin parikymmentä kuvattavaksi. Myös apulais-sahilan perhe sai meiltä valokuvia. Ennen veneelle paluuta ostimme kylän leipomosta hieman leipää, ja kaupasta muutaman kookospähkinän. Vihanneksia ei ollut.
Maaliskuun puolivälissä purjehdimme Buenaventuraan, joka on lähellä Portobeloa noin 20 mpk Colonista itään. Meiltä vilahti viikko Buenaventurassa ankkurissa Heikki ja Marja Rissasen talon edustalla ja heidän vierainaan. Meillä oli oikein mukavaa siellä, ja meille oli tärkeää, että voimme säilyttää jollaamme heidän rannassaan käydessämme ostoksilla tai retkillä. Aloitimme Irenen provianteerauksen Tyyntä merta varten Buenaventurassa, josta teimme useita bussimatkoja Colonin liepeillä sijaitsevaan isoon supermarkettiin. Teimme myös retken läheisille sademetsän peittämille kukkuloille, jotka nousevat noin puolen kilometrin korkeuteen. Retki katkesi hieman kesken, kun Eevan molemmista kengistä irtosivat pohjat. Vähän käytetyt kengät olivat olleet veneellä pari vuotta, eivätkä kenkien liimaukset yleensä kestä tropiikin lämpötiloja. Jyrin ja Tapion kengät tulivat mukanamme Suomesta, joten niissä ei ollut ongelmia.
Saimme kuulla SSB-netistä, että PCYC oli hankkinut tilapäisen toimistotrailerin ja henkilökunta pitää jollalaiturin vartioituna vielä maaliskuun ajan, joten purjehdittuamme Coloniin 23.3. menimme ankkuriin Flatseille. Selvitettyämme itsemme sisään satamakapteenin toimistossa tilasimme Admeasurerin, joka tuli jo seuraavana päivänä. Admeasurer mittaa veneen pituuden, jonka perusteella kanavamaksu määräytyy. Samalla hän täyttää ison nipun lomakkeita ja tarkastaa veneen knaapit ja köydet sekä antaa ohjeita. Seuraavaksi kävimme maksamassa maksut (Irenen transit 650 USD ) ja saimme ajan kanavan läpikulkuun. Odotusaika oli lyhyt, sillä saimme ajan jo 28.3. Tapion hoitaessa asioita viranomaisten kanssa Eeva ja Jyri tekivät taas useita ostosmatkoja raahaten veneelle ruokaa, juomaa ja muita tarvikkeita. Pientä hankaluutta aiheutti satamayhtiön PCYC:n portin eteen pudottama kontti, jonka ohitse ei mahtunut reppu selässä. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että ruokaa kyllä riittää, mutta emme enää itse mahdu veneeseen. Ruostumisen hidastamiseksi säilykepurkeista revittiin paperipäällykset ja ne merkittiin tekstillä. Meillä on melkein pelkästään vihannessäilykkeitä, lihasäilykkeet aiomme korvata soijarouheella. Muutenkin olemme pyrkineet korvaamaan säilykepurkkeja kuivatuilla tuotteilla, meillä on esimerkiksi mukana monta pussillista kuivattuja katkarapuja. Kalaa emme säilykepurkeissa osta, jos ei saada merestä, olemme ilman.
Kanavaan lähdimme 28.3. lauantaina noin klo 20 illalla, kun ACP:n (ACP= Autoridad de Canal de Panama) luotsivene oli tipauttanut advisorin Irenelle. Jokaisessa kanavan läpi kulkevassa veneessä pitää olla 4 linehandleria ja ACP:n Advisor. Advisorit ovat kanavan hinaajien tai työalusten kippareita tai kanavaluotsiharjoittelijoita, jotka vievät veneitä kanavan läpi sivutoimenaan. Kanavan Colonin puoleisessa päässä on kolme sulkua, jotka nostavat alukset Gatun-järvelle. Se on valtava tekojärvi, joka on saatu aikaan patoamalla Chagres-joki. Paitsi kulkureittinä järvi toimii myös vesivarastona kuivana kautena. Gatunille mentäessä veneet sijoitetaan laivan taakse ja alas tultaessa laivan eteen koska sulkujen alapään seinämät ovat matalammat. Suurten laivojen kohtaaminen kanavalla halutaan välttää, joten liikenne on vuoroin pohjois- ja vuoroin eteläsuuntaista. Suuret Panamax-laivat pyritään hoitamaan päivänvalossa, jolloin veneille ei jää suluissa tilaa. Sen vuoksi ylöspäin mentiin pimeässä pienemmän laivan perässä. Veneet liitetään useimmiten kolmen veneen lautaksi juuri ennen sulkuun ajoa. Lauttoja voi olla useampia riippuen sulutettavan laivan koosta. Sulkuun meno vaatii valppautta ruorimiehiltä, koska edellä kulkevan laivan potkuripyörteet ja tyhjentyvänn sulun aiheuttamat pyörteet pyörittelevät venelauttaa yllättävästi. Venelautta kiinnitetään neljällä köydellä keskelle sulkua. Köydet vedetään maihin heittoliinojen avulla. Onneksi olimme peittäneet aurinkopaneelimme huolella, sillä jo ensimmäisessä sulussa reunalta heitetty kastliinan paino osui keskelle biminin katolla sijaitsevaa paneelia. Sulun täyttyessä vesi on pyörteistä kuin noidan kattilassa, ja veneiden knaapit ovat lujilla.
Kolmannen veneen kanavamatkan viivästymisen vuoksi lautassamme oli vain kaksi venettä. Oli harvinainen sattuma, että toinen vene oli suomalainen s/y Libertas. Lisää päivittelyä aiheutui siitä, että Libertaksen linehandlerina oli marjaniemeläinen nuori mies. Sulutus meni kommelluksitta ja olimme puolen yön aikaan Gatun-järvellä, jonne jäimme yöksi poijuun. Matka järven poikki jatkui aamulla ACP:n veneen tuotua uuden Advisorin. Järven ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja maisemat varsin kauniita. Iltapäivällä olimme Tyynen meren puoleisissa suluissa. Alaspäin tulo on vaivatonta, koska sulun tyhjentyminen ei juuri aiheuta pyörteitä eikä tarvitse ajaa laivan takana. Koska iltapäivä oli varattu pohjoiseen menevälle laivaliikenteelle, oli suluissa alas mentäessä viiden veneen lisäksi vain pari pienehköä turisteja kuljettavaa alusta.
Tyynen meren aalloilla olimme sunnuntaina neljän aikoihin iltapäivällä ja ankkurissa La Playitalla kanavan suulta lähtevän pari kilometriä pitkän aallonmurtajan päässä tuntia myöhemmin. Tästä alkoi kuuden päivän hektinen jakso viimeistellessämme veneen provianteerauksen. Myös venetarvikkeet piti hankkia sieltä, sillä lähes kaikki alan liikkeet ovat Panama Cityssä kanavan Tyynen meren puoleisessa päässä. Luulisi, että pari kauppareissua on äkkiä tehty, mutta vieraassa paikassa yksinkertaisetkin asiat vievät paljon totuttua enemmän aikaa. Esimerkiksi kaasupullon täyttöön meni Tapiolta melkein koko päivä, koska kaasuasema oli 30 km:n taksimatkan päässä ja lisäksi lounastauolla kun tultiin paikalle. Pari vuotta sitten Panama Cityssä käydessämme ostimme erään ison supermarketin näkkileipävaraston tyhjäksi. Valitettavasti ilmeni, että täydennystä ei vieläkään ollut tullut. Muualla näkkileipää ei ole näkynyt.
Ankkuripaikalla olo La Playitalla oli yhtä keikkumista, vaikka sää oli enimmäkseen tyyni tai tuuli maan puolelta. Valtameren aallot eivät meitä keikuttaneet, vaan ohi ajavat ACP:n luotsiveneet ja väylällä kulkevat laivat. Ulkona redillä oli jatkuvasti nelisenkymmentä laivaa ankkurissa odottamassa kanavaan pääsyä, ja luotsiveneitä kulki ankkuripaikkamme vierestä muutaman minuutin välein. Sen vuoksi jätimme varsinaiset venetyöt tehtäväksi myöhemmin Las Perlas-saaristossa, jossa pysähdyimme ennen purjehdusta kohti Galapagosta. Se kuuluu kuitenkin jo seuraavan kuukauden tarinaan.
s/y Irenen miehistö toivottaa MP:läisille hyviä veneen kunnostusilmoja.
Eeva, Tapio ja Jyri Hämäläinen
P.S.
Toinen näkökulma tapahtumiimme löytyy Jyrin omasta blogista osoitteessa
http://reissuni.blogit.fi/
Jyrin blogi on myös paremmin ajan tasalla, sillä Jyri tapaa päivittää sen viikoittain.
E&T&J
Myös toimitus suosittelee.
wv®
RSS-syöte