8.5.2008
Coco Bandero, Kuna Yala, San Blas
Lat 09 astetta 31,15 min N
Long 78 astetta 39,05 min W
MP:läiset,
Irene on taas San Blasilla. Edellisen kerran kirjoitimme kuulumisia Chagres-joelta läheltä Colonia Panaman Karibian puoleisella rannikolla. Viivyimme siellä liki kaksi viikkoa odotellessamme s/y Caribeen kanavamatkaa, jossa olimme luvanneet olla mukana linehandlereina. Meidän puolestamme olisimme viihtyneet siellä pidempäänkin, niin paljon ihmeteltävää viidakkoluonnossa oli. Tungosta ei ollut, sillä koko kuuden mpk:n matkalla, joka on kyllin syvä purjeveneille, joella oli 3-4 muuta venettä koko siellä oloaikanamme. Joki tekee jyrkkiä mutkia, joten jokaiselle riitti oma joenmutka ankkuripaikaksi. Eräänä päivänä paikallinen pieni perämoottorivene kulki kalastamassa meidän ja rannan välistä. Siitä perämme takana rannalla loikoillut 2,5 m pitkä krokotiili hermostui niin, että lähti uimaan Irenen vierestä vastarannalle. Me emme olleet otusta huomanneet, niin hyvä se on piiloutumaan rantapusikkoon. Mölyapinat pitivät meille seuraa pitkin päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lauman johtaja aloittaa karjumisen ja koko lauma seuraa kuorona perässä. Lopputulos muistuttaa mahtavaa leijonan karjuntaa. Kun Kolumbus aikoinaan ankkuroi ensimmäisen kerran saaren rantaan, jolla asui mölyapinoita, hän antoi saarelle nimen Isla de Gatos.
Kun lähdimme takaisin Coloniin, oli merellä navakka vastatuuli. Matkaa kertyi lokiin 14 mpk, josta 6 mpk oli avomerta. Teimme taas vanhan virheen, emmekä viitsineet nostaa purjeita mokomalle lyhyelle matkalle. Seurauksena oli, että tamppasimme tuntikausia moottorilla vasta-aallokkoon 2-3 s nopeudella, kun olisimme voineet kryssiä viittä tai kuutta solmua. Perille tultiin joka tapauksessa. Samalla tuli testattua uutta tuuligeneraattoriamme, jonka säädin työntää ylimääräiset tehot dumppivastuksiin, kun akut tulevat täyteen. Kun generaattorimme latasi täydellä teholla, 24V jännite nousi niin korkealle, että tuuligeneraattorin säädin pisti tehot vastuksiin. Juuri tätä halusimme testata varmistuaksemme siitä, etteivät vastukset sytytä tulipaloa Irenen laitetilassa. Kuumaa siellä oli, mutta laitetilan tuuletin huolehti siitä, että savua ei noussut.
Kanavakeikka Caribeen kanssa sujui yleisesti ottaen hyvin, vaikka jännitystä siitäkään ei puuttunut. Mirafloresilla sulkuun tungettiin laiva, kaksi turistialusta ja kolmen veneen lautta, joten ahdasta tuli. Advisor (=kanavaluotsi) vähän töppäsi eikä antanut ajoissa komentoa jarruttaa moottoreilla, joten kun myötävirrassa ja napakassa myötätuulessa venelautta piti pysäyttää lähes suoraan ylöspäin lähtevän köyden avulla, Caribeen sinänsä tukeva takakannen knaapi vääntyi pahoin. Tätä kirjoitettaessa Caribee on yhdeksättä päivää matkalla kohti Galapagosta. Meillä on heihin radioyhteys SSB-radiolla päivittäin.
Matka Colonista tänne vei monta päivää, koska tapasimme Buena Venturassa (Portobelon viereinen lahti) kotkalaisen s/y Iiriksen ja suomalaismiehistöisen, vaikka Saksan lipulla varustetun s/y Chimun. Tapasimme myös Hekki Berkelen (nimi Panama Cruising Guiden mukaan), eli Heikki ja Marja Rissasen, joilla on asunto Buenaventuran rannassa. Heidän entisen kaljaasinsa hylky on asunnon edustalla. Heikin ja Marjan hylky se ei ole, sillä he olivat myyneet sen jollekin brasilialaiselle, joka ei tullut ajoissa noutamaan sitä Heikin monista kehoituksista huolimatta. Heikki neuvoi meille polkukierroksen vuoristossa, ja vietimme päivän viidakko/vuoristovaelluksella. Myöhään iltapäivällä paluumatkalla polku haarautui kolmeen osaan, jotka kaikki näyttivät häviävän olemattomiin. Siinä vaiheessa oli noustu puoleen kilometriin, kävelty pitkästi, ja tultu saman verran alaspäin erittäin jyrkkää alamäkeä, eikä ollut puhettakaan, että aika tai voimamme olisivat riittäneet paluumatkaan omia jälkiä pitkin. Onneksi kuitenkin avaamalla yhtä polun haaroista machetella pääsimme eteenpäin ja yhdytimme isomman polun, joten ei tarvinnut taas yöpyä viidakossa.
Matka Irenellä Buenaventurasta San Blasille sujui mukavasti leppoisissa tuulissa, vaikka olikin täyttä kryssiä, pettymykseksemme emme saaneet muuta kuin syviä hampaanjälkiä uistimeen. Meillä oli siinä muutama päivä aikaa ennen Eevan veljen Markun tuloa kiristää merikytkimen laipan mutteri. Se oli löystynyt, vaikka siihen laitettiin lukituskittiä Cartagenassa. Sen seurauksena laippa ja koko potkuriakseli pääsi luistamaan taaksepäin, ja potkurin lavat iskivät peräsimeen taittolapapotkurin avautuessa.
Potkuriakselin laipan takareunan ja akselitiivisteen väli on vain noin 10 mm, joten vain laipat toisistaan irrottamalla ei mitään kiristystä pystynyt tekemään. Siksi piti irroittaa potkuriakselin laippa kokonaan ja työntää akselia laipan mitan verran ulos, jolloin erikoistyökalumme mahtui juuri ja juuri merikytkimen laipan taakse. Sitä ennen piti käydä hiomassa maalit pois potkuriakselista veneen ulkopuolella, muuten se ei luistanut vesilaakerin läpi, ja poistaa akselilla oleva sinkkianodi. Tässä vaiheessa kävimme epäluuloisiksi, ja testasimme kaikki neljä veneeltä löytyvää lukituskittipulloa. Kaksi niistä ei osoittanut mitään merkkiä kovettumisesta, ja toinen niistä oli juuri se, jota oli käytetty Cartagenassa. Kokemuksemme mukaan Suomessa lukituskitti tuntuu kestävän säilytystä määrättömästi, mutta tunnetusti se mikä toimii siellä ei välttämättä toimi täällä.
Eevan veli Markku on parhaillaan lomailemassa kanssamme. Hän tuli kolme viikkoa sitten lentokoneella Kuna Yalan isoimpaan kylään Narganaan, ja lähtee piakkoin sieltä takaisin Panama Cityn, Miamin ja Lontoon kautta Helsinkiin. Markku on edelleenkin MP:n jäsen ja osallistui aikoinaan suurella työpanoksella Långholmenin vanhan saunan rakentamiseen. Me olemme tehneet lyhyehköjä päiväpurjehduksia San Blasin ulkosaaristossa ja viettäneet paljon aikaa uiden ja snorklaten koralliriutoilla pienten asumattomien palmuja kasvavien saarten ympärillä.
Viikko sitten jääkaappimme kompressori lakkasi toimimasta, mittaus osoitti yhden moottorin käämeistä olevan oikosulussa. SSB-netistä kuulimme, että eräällä veneellä San Blasilla on ylimääräinen kompressori, joten purjehdimme sitä noutamaan. Kompressori on nyt meillä, mutta se tuli ilman elektroniikkaosaa ja on sen verran uudempaa mallia, että vanha elektroniikkamme ei käy siihen. Lisäksi siinä käytetty kylmäaine on eri tyyppiä kuin vanhassa systeemissämme. Siitä olisi kuitenkin selvitty toisten veneiden avulla, jos meillä olisi toimiva elektroniikkayksikkö. Saimme SSB-netistä amerikkalaisen venetarvikeliikkeen Panaman edustajan yhteystiedot, ja tilasimme e-maililla hänen kauttaan uuden kompressorin ja evaporaattorin Miamista. Niiden pitäisi tulla lentorahtina Narganaan piakkoin, jos kaikki käy hyvin. Halusimme hoitaa tämän Panaman puolella, ettemme joutuisi tappelemaan toivottoman hitaan Columbian tullin kanssa myöhemmin. Tosin nyt näyttää siltä, että tämä panamalainen edustaja ei toimi juurikaan Kolumbian tullia tehokkaammin.
Muutama päivä sitten lähdimme käymään Ticantiquissa, joka on pienehkö Kuna-intiaanien kylä lähellä rannikkoa olevalla saarella noin 20 mpk itään näiltä ulkosaarilta. Matkalla sinne saimme noin viisikiloisen kingfishin. Olemme syöneet kalaa oikein urakalla, mutta silti jouduimme heittämään parhaat palat yli laidan, koska emme saaneet niitä säilymään ilman jääkaappia. Vain sinappikalaa (sinappisilakkaresepti) on enää jäljellä. Ankkuroidessamme kylän lahdelle meitä tuli välittömästi tervehtimään kahden vuoden takainen "koti-intiaanimme" German Jimenez, joka on nyt kyläkunnan sihteeri ja hoitaa mm. ankkurointimaksujen keräämisen. Saimme pari taalaa alennusta ystävyyden perusteella. Annoimme samalla valokuvia edellisistä tapaamisistamme. Kaveri innostui kovin ja kutsui meidät kylään iltapäivällä. Maihin saavuttuamme meidät ohjattiin Germanin bambumajalle, jossa tapasimme koko perhekunnan: vaimon, neljä lasta ja isovanhemmat. Uusia valokuvia, ohjattu kierros saarella, jossa vierailimme myös kakkospäällikön kotona, kun ykkössahila oli kyläkuntien kokouksessa. Kohteliaisuudesta ostimme pari perinteistä mola-käsityötä, vaikka niitä onkin jo kertynyt meille paljon. Kutsu kävi saapua seuraavanakin päivänä kylään leipää ostamaan ja viemään uusia Irenen printterillä tehtyjä kuvia. Jälleen kierrettiin koko kylä ja meitä kohdeltiin ruhtinaallisesti ja kutsuttiin uudelleen käymään palatessamme San Blasille vuoden lopulla.
Me seilaamme täältä noin 20.5. Cartagenaan Kolumbiaan, missä Irenelle on tilattu ylösnosto 28.5. Lentomme Suomeen on aikaistettu neljänteen kesäkuuta, jotta Tapio ehtii mukaan Tiarella Espoo-Suursaari Raceen 6.6. Sen jälkeen molemmilla on lääkärikäyntejä, joista selvittyämme aiomme käydä Metsämökillä istuttamassa vähän kuusentaimia ja palata Juhannusta viettämään Långholmenilla. Kesän jatkosuunnitelmat muotoutuvatkin sitten poikiemme lomien mukaan, johon näillä näkymin mahtuu pari viikkoa Mikon ja lastenlasten kanssa ja jokunen viikko kahdestaan Isohukalla Suomen saaristossa.
Toivotamme kaikille hyvää alkanutta purjehduskautta.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
Coco Bandero, Kuna Yala, San Blas
Lat 09 astetta 31,15 min N
Long 78 astetta 39,05 min W
MP:läiset,
Irene on taas San Blasilla. Edellisen kerran kirjoitimme kuulumisia Chagres-joelta läheltä Colonia Panaman Karibian puoleisella rannikolla. Viivyimme siellä liki kaksi viikkoa odotellessamme s/y Caribeen kanavamatkaa, jossa olimme luvanneet olla mukana linehandlereina. Meidän puolestamme olisimme viihtyneet siellä pidempäänkin, niin paljon ihmeteltävää viidakkoluonnossa oli. Tungosta ei ollut, sillä koko kuuden mpk:n matkalla, joka on kyllin syvä purjeveneille, joella oli 3-4 muuta venettä koko siellä oloaikanamme. Joki tekee jyrkkiä mutkia, joten jokaiselle riitti oma joenmutka ankkuripaikaksi. Eräänä päivänä paikallinen pieni perämoottorivene kulki kalastamassa meidän ja rannan välistä. Siitä perämme takana rannalla loikoillut 2,5 m pitkä krokotiili hermostui niin, että lähti uimaan Irenen vierestä vastarannalle. Me emme olleet otusta huomanneet, niin hyvä se on piiloutumaan rantapusikkoon. Mölyapinat pitivät meille seuraa pitkin päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lauman johtaja aloittaa karjumisen ja koko lauma seuraa kuorona perässä. Lopputulos muistuttaa mahtavaa leijonan karjuntaa. Kun Kolumbus aikoinaan ankkuroi ensimmäisen kerran saaren rantaan, jolla asui mölyapinoita, hän antoi saarelle nimen Isla de Gatos.
Kun lähdimme takaisin Coloniin, oli merellä navakka vastatuuli. Matkaa kertyi lokiin 14 mpk, josta 6 mpk oli avomerta. Teimme taas vanhan virheen, emmekä viitsineet nostaa purjeita mokomalle lyhyelle matkalle. Seurauksena oli, että tamppasimme tuntikausia moottorilla vasta-aallokkoon 2-3 s nopeudella, kun olisimme voineet kryssiä viittä tai kuutta solmua. Perille tultiin joka tapauksessa. Samalla tuli testattua uutta tuuligeneraattoriamme, jonka säädin työntää ylimääräiset tehot dumppivastuksiin, kun akut tulevat täyteen. Kun generaattorimme latasi täydellä teholla, 24V jännite nousi niin korkealle, että tuuligeneraattorin säädin pisti tehot vastuksiin. Juuri tätä halusimme testata varmistuaksemme siitä, etteivät vastukset sytytä tulipaloa Irenen laitetilassa. Kuumaa siellä oli, mutta laitetilan tuuletin huolehti siitä, että savua ei noussut.
Kanavakeikka Caribeen kanssa sujui yleisesti ottaen hyvin, vaikka jännitystä siitäkään ei puuttunut. Mirafloresilla sulkuun tungettiin laiva, kaksi turistialusta ja kolmen veneen lautta, joten ahdasta tuli. Advisor (=kanavaluotsi) vähän töppäsi eikä antanut ajoissa komentoa jarruttaa moottoreilla, joten kun myötävirrassa ja napakassa myötätuulessa venelautta piti pysäyttää lähes suoraan ylöspäin lähtevän köyden avulla, Caribeen sinänsä tukeva takakannen knaapi vääntyi pahoin. Tätä kirjoitettaessa Caribee on yhdeksättä päivää matkalla kohti Galapagosta. Meillä on heihin radioyhteys SSB-radiolla päivittäin.
Matka Colonista tänne vei monta päivää, koska tapasimme Buena Venturassa (Portobelon viereinen lahti) kotkalaisen s/y Iiriksen ja suomalaismiehistöisen, vaikka Saksan lipulla varustetun s/y Chimun. Tapasimme myös Hekki Berkelen (nimi Panama Cruising Guiden mukaan), eli Heikki ja Marja Rissasen, joilla on asunto Buenaventuran rannassa. Heidän entisen kaljaasinsa hylky on asunnon edustalla. Heikin ja Marjan hylky se ei ole, sillä he olivat myyneet sen jollekin brasilialaiselle, joka ei tullut ajoissa noutamaan sitä Heikin monista kehoituksista huolimatta. Heikki neuvoi meille polkukierroksen vuoristossa, ja vietimme päivän viidakko/vuoristovaelluksella. Myöhään iltapäivällä paluumatkalla polku haarautui kolmeen osaan, jotka kaikki näyttivät häviävän olemattomiin. Siinä vaiheessa oli noustu puoleen kilometriin, kävelty pitkästi, ja tultu saman verran alaspäin erittäin jyrkkää alamäkeä, eikä ollut puhettakaan, että aika tai voimamme olisivat riittäneet paluumatkaan omia jälkiä pitkin. Onneksi kuitenkin avaamalla yhtä polun haaroista machetella pääsimme eteenpäin ja yhdytimme isomman polun, joten ei tarvinnut taas yöpyä viidakossa.
Matka Irenellä Buenaventurasta San Blasille sujui mukavasti leppoisissa tuulissa, vaikka olikin täyttä kryssiä, pettymykseksemme emme saaneet muuta kuin syviä hampaanjälkiä uistimeen. Meillä oli siinä muutama päivä aikaa ennen Eevan veljen Markun tuloa kiristää merikytkimen laipan mutteri. Se oli löystynyt, vaikka siihen laitettiin lukituskittiä Cartagenassa. Sen seurauksena laippa ja koko potkuriakseli pääsi luistamaan taaksepäin, ja potkurin lavat iskivät peräsimeen taittolapapotkurin avautuessa.
Potkuriakselin laipan takareunan ja akselitiivisteen väli on vain noin 10 mm, joten vain laipat toisistaan irrottamalla ei mitään kiristystä pystynyt tekemään. Siksi piti irroittaa potkuriakselin laippa kokonaan ja työntää akselia laipan mitan verran ulos, jolloin erikoistyökalumme mahtui juuri ja juuri merikytkimen laipan taakse. Sitä ennen piti käydä hiomassa maalit pois potkuriakselista veneen ulkopuolella, muuten se ei luistanut vesilaakerin läpi, ja poistaa akselilla oleva sinkkianodi. Tässä vaiheessa kävimme epäluuloisiksi, ja testasimme kaikki neljä veneeltä löytyvää lukituskittipulloa. Kaksi niistä ei osoittanut mitään merkkiä kovettumisesta, ja toinen niistä oli juuri se, jota oli käytetty Cartagenassa. Kokemuksemme mukaan Suomessa lukituskitti tuntuu kestävän säilytystä määrättömästi, mutta tunnetusti se mikä toimii siellä ei välttämättä toimi täällä.
Eevan veli Markku on parhaillaan lomailemassa kanssamme. Hän tuli kolme viikkoa sitten lentokoneella Kuna Yalan isoimpaan kylään Narganaan, ja lähtee piakkoin sieltä takaisin Panama Cityn, Miamin ja Lontoon kautta Helsinkiin. Markku on edelleenkin MP:n jäsen ja osallistui aikoinaan suurella työpanoksella Långholmenin vanhan saunan rakentamiseen. Me olemme tehneet lyhyehköjä päiväpurjehduksia San Blasin ulkosaaristossa ja viettäneet paljon aikaa uiden ja snorklaten koralliriutoilla pienten asumattomien palmuja kasvavien saarten ympärillä.
Viikko sitten jääkaappimme kompressori lakkasi toimimasta, mittaus osoitti yhden moottorin käämeistä olevan oikosulussa. SSB-netistä kuulimme, että eräällä veneellä San Blasilla on ylimääräinen kompressori, joten purjehdimme sitä noutamaan. Kompressori on nyt meillä, mutta se tuli ilman elektroniikkaosaa ja on sen verran uudempaa mallia, että vanha elektroniikkamme ei käy siihen. Lisäksi siinä käytetty kylmäaine on eri tyyppiä kuin vanhassa systeemissämme. Siitä olisi kuitenkin selvitty toisten veneiden avulla, jos meillä olisi toimiva elektroniikkayksikkö. Saimme SSB-netistä amerikkalaisen venetarvikeliikkeen Panaman edustajan yhteystiedot, ja tilasimme e-maililla hänen kauttaan uuden kompressorin ja evaporaattorin Miamista. Niiden pitäisi tulla lentorahtina Narganaan piakkoin, jos kaikki käy hyvin. Halusimme hoitaa tämän Panaman puolella, ettemme joutuisi tappelemaan toivottoman hitaan Columbian tullin kanssa myöhemmin. Tosin nyt näyttää siltä, että tämä panamalainen edustaja ei toimi juurikaan Kolumbian tullia tehokkaammin.
Muutama päivä sitten lähdimme käymään Ticantiquissa, joka on pienehkö Kuna-intiaanien kylä lähellä rannikkoa olevalla saarella noin 20 mpk itään näiltä ulkosaarilta. Matkalla sinne saimme noin viisikiloisen kingfishin. Olemme syöneet kalaa oikein urakalla, mutta silti jouduimme heittämään parhaat palat yli laidan, koska emme saaneet niitä säilymään ilman jääkaappia. Vain sinappikalaa (sinappisilakkaresepti) on enää jäljellä. Ankkuroidessamme kylän lahdelle meitä tuli välittömästi tervehtimään kahden vuoden takainen "koti-intiaanimme" German Jimenez, joka on nyt kyläkunnan sihteeri ja hoitaa mm. ankkurointimaksujen keräämisen. Saimme pari taalaa alennusta ystävyyden perusteella. Annoimme samalla valokuvia edellisistä tapaamisistamme. Kaveri innostui kovin ja kutsui meidät kylään iltapäivällä. Maihin saavuttuamme meidät ohjattiin Germanin bambumajalle, jossa tapasimme koko perhekunnan: vaimon, neljä lasta ja isovanhemmat. Uusia valokuvia, ohjattu kierros saarella, jossa vierailimme myös kakkospäällikön kotona, kun ykkössahila oli kyläkuntien kokouksessa. Kohteliaisuudesta ostimme pari perinteistä mola-käsityötä, vaikka niitä onkin jo kertynyt meille paljon. Kutsu kävi saapua seuraavanakin päivänä kylään leipää ostamaan ja viemään uusia Irenen printterillä tehtyjä kuvia. Jälleen kierrettiin koko kylä ja meitä kohdeltiin ruhtinaallisesti ja kutsuttiin uudelleen käymään palatessamme San Blasille vuoden lopulla.
Me seilaamme täältä noin 20.5. Cartagenaan Kolumbiaan, missä Irenelle on tilattu ylösnosto 28.5. Lentomme Suomeen on aikaistettu neljänteen kesäkuuta, jotta Tapio ehtii mukaan Tiarella Espoo-Suursaari Raceen 6.6. Sen jälkeen molemmilla on lääkärikäyntejä, joista selvittyämme aiomme käydä Metsämökillä istuttamassa vähän kuusentaimia ja palata Juhannusta viettämään Långholmenilla. Kesän jatkosuunnitelmat muotoutuvatkin sitten poikiemme lomien mukaan, johon näillä näkymin mahtuu pari viikkoa Mikon ja lastenlasten kanssa ja jokunen viikko kahdestaan Isohukalla Suomen saaristossa.
Toivotamme kaikille hyvää alkanutta purjehduskautta.
Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y Irene
RSS-syöte