Kisaa käytiin haastavissa olosuhteissa Ruotsin länsirannikolla viikonlopun ajan. Lauantaina päivä alkoi tuulen odottelulla ja lopulta suunnitellusta viidesta lähdöstä ajettiin kolme. Tuuliolot olivat oikukkaat ja paikalliset tuulet saattoivat asettaa 10 metrin etäisyyden katvealueelle jäävien
ja hyvällä vauhdilla hengaavien väliin. Lähdöissä nähtiin myös useita varaslähtöjä. joiden myötä tuloslaskenta muuttui per lähtö oleellisesti.
Sunnuntaina ajettiin samanlaisissa oloissa ja lähtöja ajettiin vain yksi. Molempien sekä tyttöjen että poikien lähdöissä tuuli vaihtoi aivan ennen
lähtöä oleellisesti suuntaa ja lopulta maaliintulon jälkeen tuuli tyyntyi ja kisa kesketytettiin.
Mukana MP junnuista tytöissä Sofia sijalla 41. ja pojissa sijalla 60. Eemeli.

sailwave_results_for_liros_nordic_race_at_stenungsunds_segelsällskap_2015_tjej.html |
sailwave_results_for_liros_nordic_race_at_stenungsunds_segelsällskap_2015_pojke.html |