MP:n elovalkeajuhliin Långholmenille saapui viitisentoista venettä ja nelisenkymmentä purjehtijaa. Päivän ohjelmallisena teemana oli haaksirikko.
Yhteiseen ohjelmaan liittyen paikalle saapunut Meripelastusseuran SAR-vene herätti suurta kiinnostusta erityisesti nuorimmissa purjehtijoissa. ”Mies yli laidan”-näytöksessä tuli selkeästi esille, kuinka vaativa operaatio veneeseen nostaminen on. Saatuihin oppeihin on syytä vielä palata sopivassa yhteydessä. Meripelastusseura ansaitsee parhaat kiitoksemme yhteistyöstä. Muistattehan, että MP:n jäsenet saavat SPV:n yhteistyösopimuksen perusteella alennusta Meripelastusseuran Trossi palvelutarrasta.
Vaahtosammuttimen käyttökokemus on tarpeen kaikille ja siksi oli erityisen arvokasta, että moni juniori pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan palon sammuttamista.
Lämmin sauna ennen illan juhla-ateriaa kasvatti mukavasti ruokahalua.
”Väliaikaisen huvitoimikunnan puheenjohtajan” Kalle Schneiderin organisoima, haaksirikkoteemaan sopiva rosvopaistin valmistus oli aloitettu jo aamuvarhaisella. Ruoanvalmistuksen hiilijalanjälkeä siis pienennettiin ottamalla elovalkea hyötykäyttöön. Paistomestareina kunnostautuivat Timo Ruohonen ja saaren isäntä Juha Jäppinen. Lopputulos oli niin herkullinen, että koko valtava liha- ja höystemäärä syötiin loppuun ja jälkiruokana vielä ämpärillisestä taikinaa paistetut letut. Vaikutti tosiaan siltä kuin haaksirikkoiset olisivat olleet autiolla saarella pitkään ilman ruokaa.