|
Sisärajatarkastukset vuonna 2004 Euroopan Unioniin liittyneiden valtioiden ja vanhojen EU-maiden välisillä merirajoilla
poistuivat 21.12.2007.
Schengen-säännöstöä
soveltavat Itämeren piirissä Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Saksan lisäksi
Viro, Latvia, Liettua, ja Puola.
Tämä tarkoittaa, että rajatarkastukset on poistettu näiden maiden välisestä huviveneliikenteestä (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 562/2006).
Huviveneilijöiden ei siis tarvitse Schengen-valtioiden välisessä liikenteessä poiketa
rajatarkastuksissa.
Matkustusasiakirja mukaan !
Valvontaviranomaisilla on kuitenkin aina oikeus kohdistaa tarkastustoimenpiteitä huvialuksiin niiden käyttämästä reitistä, lähtö- tai tulosatamasta riippumatta. Matkustajan onkin pidettävä matkatessa aina mukanaan voimassa olevaa kussakin jäsenmaassa hyväksyttyä matkustusasiakirjaa (passia tai uudenmallista henkilökorttia).
Pohjoismaiden välisessä suorassa liikenteessä voivat Pohjoismaiden kansalaiset kuitenkin edelleen osoittaa henkilöllisyytensä myös ajokortilla.
Tulliselvitys
Mikäli huvialuksessa on kuitenkin EU-maiden välisessä liikenteessä tuonti- taikka vientiselvitettäviä
tavaroita, on aluksen päällikkö velvollinen tekemään tulliviranomaiselle ennakkoilmoituksen lähimpään tullitoimipaikkaan tavaroiden verottamisesta sopimiseksi.
Muita viranomaisten ohjeita
Myös Schengen-maiden välisessä liikenteessä olevien huviveneiden suositellaan maasta poistuessaan ja maahan palatessaan käyttävän
virallisia kulkuväyliä. Tämä helpottaa rajavalvontaviranomaisten suorittamaa liikennevirtojen valvontaa sekä pelastustoimintaa.
Weppivaari ® suosittelee...
Kokemuksen mukaan yksittäinen viranomainen, esimerkiksi
Virossa, saattaa tulkita uusia sääntöjä hieman poikkeavalla tavalla.
Kannattanee varautua tulostamalla
mukaanotettavaksi ja tarvittaessa täytettäviksi 4 kpl miehistöluetteloita
(ilmoitus aluksesta), jonka lisäksi "Kansainvälisestä huviveneen
kuljettajan pätevyyskirjasta"
saattaa olla iloa ja hyötyä (uusi versio jossa valokuva).
Hyvää matkaa,
ja muista tuontirajoitusten poistumisen osalta, että veneesi vapaalaita on veneen kallistuessa matalampi kuin luuletkaan, ja kelissä kovasti tarpeen !
wv ®
|