20.06.2005 

Hei !

Tässä vähän tietoja Vergin reissusta.
Artolta varmaan löytyy kuviakin.

Mukana olivat seuraavat veneet:
Bambi
Cucurr-rucu
Dea
Escapers Dream
Helmi
Najadi IV
Sarastus

Mukana 20 aikuista ja 2 lasta.

Helmi oli Vergissä perjantaina noin klo 17:00 ja illan suussa paikalle saapuivat Sarastus ja Dea.
Pääjoukko saapui Vergiin pimeimpään aikaan.
 
Perjantai oli hyvin tyyni päivä merellä, joten konetta käytettiin enemmän tai vähemmän. Kaikilta matka Vergiin onnistui hyvin, mitä nyt merivartiosto paimensi käyttämään virallista reittiä, olivat hyvin tarkkoja käytetystä reitistä.
 
Lauantaiksi Eero oli tilannut bussin, jolla kävimme tutustumassa Sagastin kartanoon ja Rakvaren kaupunkiin.

Sarastuksen "matkakertomus":
 
Perjantaina klo 8:45 irti laiturista klo 12:15 Pirttisaareen ja 22:15 Vergissä. Porvoon majakan kohdalla merivartiostosta kyseltiin mihin suuntaan olemme menossa, kun suuntana oli lounas eikä etelä. Vähän ennen ilmoitusta olimme heittäneet vendan ja näkivät, että olemmekin menossa itään päin, matka edistyi purjein hurjaa 3-1 solmun vauhtia, no vähäkin tuuli hiipui, joten otimme peltigenuan käyttöön.
Ajoissa nukkumaan ja odottelemaan pääjoukkoa, joka olikin paikalla odotettua aikaisemmin.
 
Lauantaina klo 10:00 bussi lähti kohti Sagastin kartanoa, jonka jälkeen suuntasimme Rakvereen, jossa teimme ostoksia ja tutustuimme muutenkin kaupunkiin. Lauantaina matkan päätteeksi sauna ja vapaata illan viettoa Vergissä.
 
Sunnuntain "valjetessa" Sarastus lähti ensimmäisenä MP:n veneistä kohti Suomea klo 7:30, Pirttisaaressa klo 15:15 ja satamassa klo 19:15. Merellä tuulta oli mukavasti ja vene kulki luovikulmalla Kalbådagrundiin, jonka jälkeen tuuli loppui kokonaan Porvoon majakan kohdalla. Maihinnousutarkastuksen jälkeen vastaan tuli Helmi, joka oli menossa myös maihinnousutarkastukseen.
 
Maininnousutarkastuksen jälkeen lähdimme liikkeelle taas purjeilla. Tällä kertaa tuuli etelästä, kun pääsimme Sipoon selälle tuuli tyyntyi, mutta pienen odottelun jälkeen alkoi tuulla idästä. Ja spinnu ylös, jolla pääsimme Mustan Hevosen ohi, jolloin tuuli tyyntyi taas ja huomasimme, että vastaa tulee vene Mustan Hevosen kohdalla spinnulla. Odotimme vielä vähän tuulta, mutta sitä ei kuulunut, joten ajoimme koneella Pienen Leikosaaren luokse, jossa laskimme iso-purjeen ja pakkasimme purjeen. Satamasaaren kohdalla alkoi jälleen tuulla, mutta ajoimme lopun jo koneella.
Kuten huomata saattoi eniten tapahtumia oli aivan rannikkovesillä, merellä sai mennä paluumatkalla aivan suoraan ilman sen kummempia tapahtumia, mitä nyt genuaa säädettiin alkumatkasta vähän pienemmäksi.
 
Eerolle kiitoksia onnistuneista matkajärjestelyistä. Satamakapteeni piti mm. paikat vapaana saapuville MP:n veneille Virolaisten Regatasta huolimatta ja bussi oli aivan erinomainen keksintö.

Terveisin Timo Gröhn