29.

Matgruvan ( 59º51,58'P - 23º25,98'I )
  
to 18.07. klo 20.10, välimatka 19 mpk

Aamulla hitaasti käyntiin. Mitäs sitä hosumaan kun on lomalla. "Kasvuiässä" olevat nuoretkin tarvitsevat paljon unta. Kaiken lisäksi Nelli on tullut isäänsä; iltavirkku-aamutorkku.

Kun iltapäivällä suuntasimme merelle, oli tuuli idästä. Kuinkas muuten? Tässä kohtaa me kryssittiin menomatkalla, joten miksi ei nyt kryssittäisi? 

Mulanin kohdalla tehdyt väylämuutokset eivät olleet ehtineet viimeisimpään karttakirjaan (B/2001). Onneksi tuli päivitettyä ennen lähtöä, muuten olisi pää mennyt sekaisin. Vaikka vanhan, taikka osittain vanhentuneen kortin mukaan voi tietysti ajaa, eihän mihinkään ole uusia kiviä tuotu (jokunen uusi on tietysti voitu löytää), niin vieraassa (väärässä) paikassa olevat reimarit nakertavat itseluottamusta.

Kryssittiin ulkoväylää ja siirryttiin Trutgrundin linjalla sisäväylälle. Yöksi kiinnityttiin samoihin renkaisiin kun menomatkalla (» 2.).

Lettukestien jälkeen nukkumaan.



» 30. Ångestö