|
|
|
Vanhan merikarhun Lasse
Mårtenssonin laulun sanoin:
Vanha kotiseutu
vain, ei oo muuttunut se lain...tsubi dubi...
....On ihmeen hyvä, kotiin tulla taas...
|
Kun olimme syöneet aamupalan
Hölickissä kävimme katsomassa merta. Sekä aallonkorkeus, että
tuulen voimakkuus olivat puolittuneet yön aikana. Aurinko paistoi. Ei
kun sekaan.
Aallonmurtajan ulkopuolella nostimme täyden ison, fokka
keulaan ja menoksi. Jouduimme heti alkumatkasta harkitsemaan
reivaamista. Onneksi ei hosuttu. Tuuli asettui hieman ja jopa
kääntyi etelälounaaseen. Tiukalla kryssillä suunta oli hyvä ja
vauhti hirmuinen. Tarkasti piti ajaa ettei kastunut. Päällikön
ajovuorolla sitä ei tapahtunut. Ajelimme tuntitolkulla styyran
halssilla yli 7 solmua. Totuimme vauhtiin siinä määrin, että
huolestuimme heti kun loki näytti alle 7 solmua. Niin sitä vaan
mentiin Finngrundetin majakan ohi, heittämällä.
Illansuussa, edelleen styyran halsilla, vauhti laski hetkittäin jopa
alle 6:n solmun. Koska olimme jo ylittäneet rohkeimmatkin
odotuksemme, emme enää moisesta huolestuneet. Kun ilta alkoi
hämärtyä käsitin virhearvioni. Olimme matkavauhdissa ylittäneet
normaalia keskivauhtiamme huimasti, emmekä olleet tehneet
ensimmäistäkään vendaa. Tulisimme Ahvenanmaan
edustalle juuri yön pimeimpään aikaan. Näillä leveysasteilla keskiyön
auringosta ei ole iloa.
Oli todella pimeää kun etsimme 6,1 m sisäänajoväylän ulointa
itätikkua. Tikun itäpuolella on runsaasti tilaa, mutta länsipuolella ei
yhtään. En kuitenkaan halunnut ajaa ensimmäisen kiintopisteemme
ohi, joten ajelimme purjeet kannella hitaasti ja tarkasti linjaa pitkin pisteeseen jossa
itäviitan kuuluu olla. Ja olihan se siinä. Oli niin pimeätä, että päällikkö,
tuo elävä yökiikari, huomasi sen vasta aivan
vierestä. Olimme kartalla, ja loppumatkan kepit ja kummelit
löytyivät helpommin. Ajoimme Jomalön lahteen jossa on
merikarhusatama. Kiilasimme itsemme laituriin ja huokasimme
helpotuksesta. Olimme "kotona"!
Se oli niin upea purjehdus, 105 mailia styyralla, että uni ei
meinannut tulla silmään.
» 24. Korpoström
|