|
21.
|
Sanna, Brämön (
62º12,10'P-17º41,00'I )
ke 10.07. klo 00.30, välimatka 28 mpk
Vaihtelu virkistää? Kun tulimme ulos Gånsvikenistä oli meri
rauhoittunut jonkun verran ja tuuli oli moinaamassa. Olimme ilmeisesti
odottaneet turhan pitkään. Kevyt tuuli ja vanha maininki on huono
yhdistelmä. Ei siitä mitään tullut. Päätimme oikaista venettä
keventämällä styyran puolella olevaa löpötankkia.
Brämön länsirannalla sijaitsevassa Sannan vierassatamassa on
todella iso ja tukeva T-laituri. Ilman poijuja. Emme tutustuneet
paikkaan sen tarkemmin, mutta rannassa näytti olevan jonkinlainen
huoltorakennus. Päivän kaksi legiä alittivat yhteenlaskettunakin
alunperin tavoitteeksi asettamamme 50-70 mpk / päivä. Ei näyttänyt
hyvältä. Pikemmin päinvastoin. Laiturin päähän kiinnittyi iso
purjelaiva.
Vaikka satama näyttää suojaiselta ja ison laiturin takana tuntee
olevansa kuin herran kukkarossa, niin yöllä noussut etelän ja
kaakon välinen tuuli aiheutti melkoisen pumppauksen. Siihen
rullaukseen oikein heräsi. Onneksi oli tilaa, molemmin puolin.
Ulkona.
» 22. Hölick
|