20.

Gånsviken, Härnö ( 62º36,45'P - 18º02,00'I )
  
ti 09.07. klo 07.00, välimatka 6 mpk

"Aamulla herätys, sängystä pois..." Kello pirahati klo 04.00. Kipeetä! Sovittu mikä sovittu. Aamupala ja liikkeelle. Ennen kuin tuuli herää. 

Jo lahdelta lähtiessämme saatoimme aavistaa pahinta. Puiden latvat liikkuivat uhkaavasti. Lungön kulmalla näkyi merelle. Kuoppaista. Kahdella reivillä ja fokalla lähdimme yrittämään. Totesimme heti, että tuuli oli herännyt ennen meitä. Noussut vuoteeltaan jo kauan sitten ehtiäkseen täyteen mittaansa ennen kun Virine ilmestyy kuvaan. Toki tuuli oli edellisenä iltana vetäytynyt levolle ennen meitä. Mutta kuitenkin.

Siinä kryssittiin kahdeksikkoa aamuyöllä. Jokaisen vendan yhteydessä saimme aamusuihkun. Venevauhti oli "suorilla" hyvä, nousukulma huono ja sen myötä tosisiirtymä etelään olematonta. Härnön pohjoiskärjessä alkoi hymy hyytyä. Muuttui väkinäisestä irvistykseksi. Olisiko kesälomanvietolle muita vaihtoehtoja? Onko todella "kaikki, paitsi purjehdus turhaa"?

Tämä taistelu oli kuitenkin hävitty. Katsoin kortista lähimmän kolon johon voisimme vetäytyä nuolemaan henkisiä haavojamme. Kun reilun kahden tunnin rynkytyksen jälkeen pääsimme Gånsvikenin leehen ja aamuaurinko lämmitti hellästi, olimme sekä tyytyväisiä, että apeita. Kuusi mailia! Kotiin oli pitkä matka. Missä talvehdimme?



Gånsvikenin uloimman osan eteläranta on miltei pystysuoraa seinämää ja lahti on varsin syvä. Ruotsalaiseen tapaan. Kaikuluotaimen avulla löysimme rannan läheltä "hyllyn", johon laskimme ankkurin. Keitimme ne oikeat, normaaliaikaiset aamukahvit. Päällikkö vetäytyi jatkamaan keskeytyneitä uniaan. Jäin ankkurivahtiin. Jyrkkää seinämää pitkin alas tulleet virtaukset pyörittivät venettä 360º. Ei osunut rantaan ja ankkuri tuntui pitävän. Myöhemmin aamupäivällä vaihdoimme tehtäviä. Kippari salongin sohvalle ja päällikkö keulakannelle lataamaan kennojaan. 

Rannasta kuului varoittavia vihellyksiä ja päällikkö ilmoitti ankkurin pettäneen. Lyhyellä köydellä roikkuva ankkuri oli tarttunut vastakkaisen rannan pohjaan, ja olimme uhkaavan lähellä rantakivikkoa. Ystävällinen "viheltävä" rannan asukas ehdotti siirtymistä lahden pohjukkaan. "Siellä on riittävän syvää ja laiturin päähän sopii kiinnittyä". Kiitimme ja siirryimme.

Suoritimme päiväkävelyn aurinkoisessa maalaismaisemassa. Lahden pohjukasta ei ollut näköyhteyttä merelle, joten seurasimme puiden latvoja.  Illansuussa puiden liikkeet olivat rauhoittumassa, jolloin meidän liikkeemme kiihdytettiin.

"Hei laukkaa ratsu Reima" (alias Virine). 

» 21. Sanna