18.

Norra Ulvön ( 63º01,40'P - 18º39,20'I )
 
la 06.07. klo 13.00, välimatka (Trysunda - Mjältö - Ulvö) 14 mpk

Toinen lyhyt päiväpurjehdus vei meidät Ulvösundetin edustalle. Purjeet alas ja Norra Ulvön ja Södra Ulvön välistä, kapeaa väylää sisälle läpiajettavaan satamalahteen. Ulvöhamnin rantaviiva on täyteen rakennettu. Osa varmasti yksityisiä taloja, mutta runsaasti ravintoloita ja myös laitureita. Lännestä tultuamme päädyimme itäpäähän, Hotellin vieraslaituriin, uima-altaan eteen! Sopu sijaa antaa, ja mahduimme iäkkään Swan 36:n viereen. Hyvin pidetty jota katsellessa suupielet kostuivat. 

s/y Galatea II purjehtii jenkkilippu perässä, ja kippari kertoi käyneensä muutamaan otteeseen Helsingissä NjK:n vieraana sekä hyvin tuntevansa samaa sukua olevan s/y Tarantella II:n. Nyt olivat purjehtineet Norjan rannikkoa ylös, saaneet tarpeekseen, ja tuoneet veneen autokyydillä Perämerelle. Käyhän se tietysti niinkin. 
Lähtivät siitä pojan kanssa kahdestaan Tukholmaan.



Päällikkö rupesi heti lataamaan aurinkokennojaan ja kippari lähti etsimään sopivaa ruokapaikkaa illaksi. Ei tarvinnut hakea kaukaa. Muutaman talon päässä oli Ravintola Almagränd. Kun on useamman kerran ohittanut Almagrundet -majakan, joka sijaitsee Ruotsin Santahaminasta kaakkoon, niin nimi tuntui tutulta. Viihtyisä sisältä ja testattuani paikan mallasjuomavalikoimaa päätin suositella päällikölle.

Tarpeellisen lepohetken jälkeen kävelimme rantabulevardia päästä päähän. Ylös luotsituvalle emme jaksaneet edes ajatella kiipeävämme (portaissa 256 askelmaa). Panimme merkille kaupat ja tankkauspaikan. Nousimme (loivaan) rinteeseen tutustumaan kappeliin. 

Ulvö Gamla Kapell on alueen vanhimpia rakennuksia, vuodelta 1622. Kuningas Oscar II (MDCCCXCIV?), joka oli viisas mies, halusi kappelin säilyvän alkuperäisenä tuleville sukupolville ja antoi asiasta sekä määräyksen että varat. Katto- ja seinämaalaukset ovat Roland Johansson-Öbergin tekemiä, vuodelta 1718.



Jos kappeli edustaa menneitä aikoja, niin Ulvön kirkko edustaa, ei tätä päivää vaan tulevaisuutta. Heti ovenpielessä on tiskijukan paratiisi. Nappeja painamalla kaiuttimista saa mitä tilaa. Saarnat kaikkiin mahdollisiin eri tilaisuuksiin, kaste-, vihkimis- ja hautajaisseremoniat, urkumusiikkia.....
Hämmentyneinä poistuimme kirkosta. Jos tähän on tultu, niin mihin ollaan menossa? Toki meilläkin on ollut puhetta siitä, kuinka vaikeata on saada pappeja syrjäkylille töihin. 
Ei sen puoleen, minähän käyn kirkossa vain ja ainoastaan "pakosta". Ja tietysti lomareissuilla. Uteliaisuuttani.



Illemmalla kävin testaamassa paikallisen leivänpaahtimen kuntoa. Yllätyin, kun vastuksien päälle oli asetettu kaksi kananmunan kokoista kiveä. Löylyvesi puuttui. Piti hakea. Löylyhuone tyhjeni, jonka lisäksi sain pyyhkeeni vaihdettua isompaan. Joku vei syntyneessä paniikissa sen pienemmän, originaalini.

Ravintola Almagränd osoittautui hyväksi valinnaksi. Ruoka oli hyvää ja kahvissa oli tuttu, pikantti Irlantilainen maku. Elävän musiikin säestäminä lauloimme vanhoja ruotsalaisia schlaagereita. Myöhään yöhön. Kyllä muutkin lauloivat.

Seuraava päivä ei mennyt harakoille. Otimme sen reilusti levon kannalta. Varovaisin askelin kävelimme rantabulevardia ja moikkasimme edellisenä iltana saamiamme uusia ystäviä. Illalla söimme kevyen iltapalan ja menimme ajoissa nukkumaan.
Kyllä maalla on mukavaa... mutta aallokko, aallokko kutsuu... zzzzzzzzzz

Linkkejä: Höga Kusten, Ulvö Skärgårdshotell, Vierassatama 2, Almagränd
              Satama livenä, High Coast  
              ja tietysti Surströmming (kertaalleen syötyä kalaa)

» 19. Juviken