Kuulumisia Ireneltä
 

Chacachacare, Trinidad 10.4.2004

10° 40,8' N - 61° 45,2' W
 
Kirjoitamme tätä ankkurissa kauniissa luonnonlahdessa noin 7 mpk:n päässä Chaguaramasin satamasta, jossa myos marinat sijaitsevat. Lahti on melko suuri, ja siinä on useita poukamia. Tavallisesti täällä on vain muutamia veneitä, mutta nyt niitä on enemmän pääsiäispyhien vuoksi. Irene laskettiin vesille muutama päivä sitten, ja valmistelemme sitä nyt purjehduskuntoon.
 

Edelliset kuulumisemme päättyivät St Martinille melko tarkalleen vuosi sitten. Lähdimme silloin Vapun päivän aikoihin purjehtimaan takaisin Trinidadille. 
Sääennustus lupasi useiksi päiviksi kohtuullista tuulta idästä, joka sopi meille hyvin, koska suuntamme oli eteläkaakkoon. Tuuli olikin aluksi leppoisa, mutta jo ensimmäisenä yönä tuuli nousi tavanomaiseen 10-12 metriin sekunnissa. Vaihdoimme takaisin Karibialla vakioksi muodostuneeseen purjeyhdistelmään, joka on nelosgenua ja yksi reivi storassa. Lisäksi tuuli kääntyi kaakkoon, ja sen seurauksena emme pystyneet ohittamaan Montserratin saarta tuulen puolelta. 
 
Sen pohjoiskärjessä on aktiivinen tulivuori. Arvelimme n. 20 mpk:n ohitusetäisyyden riittävän, mutta se oli harhaluulo, sillä tuhkaa satoi kaikkialle veneeseen. Aallot huuhtelivat sen pian pois kannelta, mutta purjeissa sitä on vieläkin huolellisesta pesusta huolimatta. Olisimme tietysti voineet kryssiä Montserratin yläpuolelle, mutta se ei erityisemmin houkutellut, koska 25 mpk:n nousu tuuleen olisi vienyt yli puoli vuorokautta. Kryssinopeutemme on n. 6 solmua, mutta korkean aallokon vuoksi nousukulma on vain 40 astetta suhteelliseen tuuleen nähden. Todellinen nousukulma on tällöin 50 astetta, joten VMG on sorron huomioon ottaen 3,6 solmua. 
 
Kun tähän lisätään pasaatituulten alueella jatkuvasti vallitseva parin solmun länteen kulkevan virta, on veneen nopeus enää alle 1,6 solmua merenpohjan suhteen. Moottorin käyttökään ei olisi auttanut, koska vastaiseen ajettaessa murtuvat aallot pysäyttävät veneen tämän tästä, ja keskinopeus putoaa alle neljään solmuun. Se on suunnilleen sama kuin kryssinopeutemme, mutta meno on paljon epämukavampaa. Virran vuoksi tuuleen nousu pyritäänkin tekemään rannikoiden tuntumassa, missä virta on heikompi tai akanvirtojen vuoksi jopa vastakkaissuuntainen.
 
Tarkoituksemme oli purjehtia suoraan Trinidadille, mutta kolmantena päivänä huomasimme, että salongin pilssissä oli vettä. Sitä sinne ei olisi pitänyt päästä mistään muualta kuin kölipulteista, ja menimmekin levottomina lähimpään ankkuripaikkaan Tyrrel Bayhin Carriacoun saarella tutkimaan asiaa. Vuotopaikkaa ei meinannut ei löytyä millään, kunnes huomasimme suolavanan maston kyljessä kaapeleiden läpivientikohdan alapuolella. Maston jalassa on tyhjennysaukko, josta menee letku automaattisella pilssipumpulla varustettuun etupilssiin.
 
Tyhjennysletku oli mennyt tukkoon, ja masto oli täyttynyt kaapeliläpivientiin saakka ja vesi oli valunut siitä pilssiin. Vesi on keljua ainetta, vaikka kuinka yrittää paikkoja tiivistää, ne vuotavat silti, mutta kun vedelle tekee reiän, niin se kyllä menee tukkoon. Maston sisään vesi oli mennyt reilusti kannen yläpuolella olevista fallien läpivienneistä. Vettä oli kaikkiaan parikymmentä litraa, joten paljon oli pärskeitä lentänyt kannella. Loppumatka olikin loivaa kryssiä, ja 8-9 solmun meno täysikuun paistaessa olikin mahtavaa.
 
Trinidadille saavuttuamme Irene nostettiin jälleen kuiville ja valmistelimme sen säilytyskuntoon. Se kestää pitkiä työpäiviä tehden noin viikon.Tehtäviin kuuluu ennen kaikkea kaiken pesu ja kuivattaminen niin veneen sisällä kuin ulkonakin, sekä varastoiminen mahdollisimman ilmavasti ja järjestelmällisesti, niin että veneelle palatessa muistaa missä kaikki tavarat ovat. Ruokatavarat ja säilykkeet käydään läpi, kaikki avattu annetaan naapureille käyttöön, samoin säilykkeet, joiden arvellaan mahdollisesti kärsivän tulevasta seisontajaksosta. Tässä huomattavana apuna on Irenellä jo vuosia ollut käytäntö, jossa säilykepurkkiin merkitään hankintapäivä, kun kaikissa ei tässä maailmassa ole parasta ennen merkintää.Kaikkein viimeisinpänä työnä on kaikkien puupintojen pyyhkiminen kostealla etikkarievulla homeen ehkäisemiseksi (toimii Suomessakin talvisäilytyksessä !). Tämän tehtyään voi odottaa palaavansa raikkaaseen ja kuivaan veneeseen. Toimenpiteisiin kuuluu myös mm. köysifallien korvaaminen vetonaruilla ja varastoiminen suojaan auringolta. Kaikki irtonaiset kansivarusteet sekä tuulimittariston anturi ja Windex irrotetaan ja siirretään turvaan auringonvalolta. Bensiinimoottoreiden kaasuttimet pitää tyhjentää, sillä muuten suuttimet tukkeutuvat. Veneen moottorin mäntien päälle tiputetaan 10 ml öljyä kiinnijuuttumisen estämiseksi. Lopuksi kaikki kannelle auringolle alttiiksi jäävät muoviosat peitetään suojapeitteillä (luukut, ikkunat, tutkan kupu ym).
 
Suomeen lensimme toukokuun lopulla. Tarkoituksemme oli tulla takaisin lokakuussa 2003, mutta työasiat ja MP:n nuorimmat Hämäläiset (2 1/2 v ja 1/2 v) saivat meidät lykkäämään lähtöämme kerta toisensa jälkeen. Samalla pääsimme myös nauttimaan talven iloista ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. 

Palasimme lopulta Irenelle 10. maaliskuuta 2004. Pitkästä säilytyksestä huolimatta Irene oli hyvässä kunnossa. Tosin jouduimme murtautumaan sisälle, koska oven lukko (Abloy) oli ruostunut kiinni. Kun vihdoin pääsimme sisään ja käänsimme pääkatkaisijasta sähkön päälle pelästyimme pahanpäiväisesti keulan puolelta kuuluvaa voimakasta jurinaa ja lisäksi koko vene tärisi. Pian kuitenkin selvisi, että ankkurivinssi se vain yritti vetää jo valmiiksi keularullalla olevaa ankkuria sisään. Kannella olevaan "vesitiiviiseen" liittimeen oli mennyt vettä ja vuotovirta riitti vetämään ankkurivinssin solenoidin. Siitä alkoi lähes kuukauden kestänyt työjakso, jonka aikana työlistaltamme poistui parikymmentä kohdetta. Valitettavasti tilalle tuli 21 uutta kohdetta. 
 
Aloimme antaa työlistan töille juoksevan numeron vuonna 1991. Tällä hetkellä viimeinen numero on 726, ja tekemättä on 66 venetyötä. Tämä takaa sen, että aika ei tule pitkäksi ankkuripaikoissa. Suurin osa töistä on varusteiden korjauksia, mutta joukossa on myös paljon veneen toimivuuteen vaikuttavia parannuksia. Korjaustöiden suuri määrä johtuu monissa tapauksissa venevarusteiden huolimattomasta suunnittelusta ja vääristä materiaalivalinnoista. Esimerkiksi tänään vietin puoli päivää mastossa poraten irti saalinkivaloissa olevia ruostuneita ruuveja. En ollut huomannut testata niitä magneetilla ennen valojen asennusta, koska pidin ruostumattomien ruuvien käyttöä tällaisessa paikassa itsestään selvyytenä.
 
Suurin työkohde oli peräsinakselin laakerin ja akselin päällä laakeripinnan muodostavan holkin vaihto. Vanha nylonlaakerimme on kiusannut meitä jo 25 vuotta, koska nylon ei ilmeisesti lopeta paisumistaan koskaan. Tänä aikana laakeria on sorvattu suuremmaksi kaksi kertaa, mikä auttoi aina muutamaksi vuodeksi. Sen lisäksi nylonin lämpölaajenemiskerroin on suuri, ja sen vuoksi ruorimme toimi hyvin yöllä ja aamulla, mutta kävi hyvin jäykäksi puolenpäivän aikaan lämpötilan kohotessa veneen takatilassa. Myös akselitiiviste oli kulunut loppuun, ja vettä kyllä mahtui vuotamaan veneeseen laakerin liiasta tiukkuudesta huolimatta. 
 
Uusi laakeri on pronssia, ja tuntuu toimivan hyvin. Tulevaisuus näyttää, tuleeko meille korroosio-ongelmia tilalle. Pronssisen laakeriaihion toimme tullessamme Suomesta (13 kg), mutta holkkimateriaalin hankkiminen Trinidadilta vei yli kaksi viikkoa, kun kolmen tuuman rosteriputki sattui olemaan kaikkialta lopussa. Uusi putkilasti oli kyllä jo maassa odottamassa tullausta, mutta tässä maassa se saattaa kestää vaikka kuinka kauan. Kun uusi mastomme tuli maahan pari vuotta sitten, kesti merikuljetus 2 viikkoa, mutta sen siirtäminen kontista tullivarastoon otti yli kuukauden. Kaiken lisäksi meiltä perittiin vuokraa sen säilytyksestä.
 
Muita työkohteita olivat mm. moottorin merivesipumpun vaihto ja tuuligeneraattorin korjaus. Merivesipumppu vaati hieman rakentelua, koska alkuperäistä pumppumallia ei ollut enää saatavilla, emmekä olisi niin tyhmästi suunniteltua pumppua huolineetkaan. Tähän aikaan vuodesta aurinko paistaa täällä päivällä suoraan taivaanlaesta, ja marinassa oli ajoittain aivan sietämättömän kuuma. Sen vuoksi nousimme joka aamu viideltä syömään aamiaista, jotta voisimme käyttää venetöihin valoisan ja viileän hetken heti auringon noustessa. Nyt kun olemme vesillä on olo paljon helpompaa, kun tuuli viilentää ja aina voi hypätä mereen jäähtymään, jos olo käy tukalaksi. Entiseen tapaan emme tehneet venetöitä lauantaisin, jolloin Tapio lähti kalastamaan trinidadilaisen ystävämme kanssa. Eeva puolestaan meni aamulla torille, käyttäen loput päivästä vihannesten ja hedelmien pesuun, katkarapujen ja squidien perkaamiseen sekä tulevan viikon ruokien esivalmisteluun. Kalaa ja muita mereneläviä onkin riittänyt joka päivä.
 
Vietämme pääsiäisen venetöitä tehden ja purjehtia Tobagolle heti pääsiäisen jälkeen. Matkaa on vain 70 mpk, mutta se on vastatuuleen ja vastavirtaan. Onneksi voimme hyödyntää Trinidadin pohjoisrannikon akanvirtoja osalla matkasta. Tobagolla alkaa loppuviikolla nelipäiväinen kalastuskilpailu, ja Tapio lähtee mukaan miehistöksi trinidadilaiseen veneeseen. Kyseessä on billfish tournament, johon tulee osallistujia eri puolilta maailmaa. Kilpailun sääntöihin kuuluu, että alipainoisista punnittavaksi tuoduista kaloista ropisee miinuspisteitä. 
Ne vain valokuvataan ja päästetään irti, jolloin niistä saa kalalajikohtaiset vakiopisteet. Alipainorajat ovat kalalajikohtaisia, esimerkiksi blue marlinilla raja on 160 kg. 

Kilpailun jälkeen jatkamme purjehdusta jonnekin pohjoiseen. Suomeen aiomme tulla käymään heinäkuussa. Voittekin odottaa kuulevanne ensi kesänä Långholmenin kallioilla kalajuttuja niin kilpailuista kuin purjehduksemme ajalta.

Toivotamme kaikille MP:läisille hyvää purjehduskauden alkua. Nähdään loppukesästä Långholmenilla!

Eeva ja Tapio Hämäläinen
s/y IRENE

 

Affe,
Tassa hieman lisaa kuulumisia. Tarkoitus oli liittaa mukaan 3 kuvaakin, mutta tasta pikkukylasta data kulkee niin hitaasti, etta puoli tuntiakaan ei riittanyt yhden kuvan lahettamiseen.
Tapio

Charlotteville 26.4.04

11°19,8' N - 60° 33,2' W

Irene laskettiin vesille juuri ennen pääsiäistä, ja alkuvalmistelujen jälkeen purjehdimme Tobagon lounaiskärkeen Pigeon Pointiin, missä järjestettiin 24. kansainvälinen Trinidad and Tobago Billfish Tournament pääsiäisen jälkeisellä viikolla. 
 
Tapio oli mukana erään trinidadilaisen veneen miehistössä. Siihen sisältyi paljon oppia ja kolme päivää mukavaa kalastusta, vaikka saalista ei tullutkaan. Koko kilpailun saalis oli vaatimaton, parhaiten onnisti niitä, jotka lähtivät heti kalastamaan lähelle rannikkoa Doradoja ja Wahuita.
Lähdimme heti alkuun ulommas kalastamaan isompia Marlineita, mutta niitä ei tullut. Seuraavina päivinä kannattikin ottaa riski ja yrittää edelleen isoja, jotta olisi ollut mahdollisuuksia palkinnoille. Ei onnistanut tällä kertaa. 
 
Pigeon Pointissa vierähti viikko mukavasti, sitten leppoisa päiväpurjehdus tänne 21.4.04. Olemme nyt ankkurissa Tobagon koilliskärjessä Charlottevillessä. Paikka on viehättävä pieni kalastajakylä, jota turismi ei ole vielä pilannut. Olemme snorklanneet, uineet ja käyneet kukkuloilla vaeltamassa ja ihastelemassa luontoa.
 
Nyt on tarkoitus lähteä seilaamaan Barbudaa kohden. Matkaa 385 nm, ja se vienee alle kolme vrk, koska suunnan ei pitäisi olla virrasta huolimatta tiukkaa kryssiä. 
Otimme aamulla sääfaksit SSB-radiosta, tuulta on luvassa tavalliset 10 m/s ainakin kolmeksi päiväksi. Barbudan koralliparatiisissa kulunee ainakin viikon päivät ja sitten kohden ST Martinia, josta sitten seilaamme hyvissä ajoin Martiniquille tapaamaan MP:n nuorimpia Hämäläisiä ja heidän vanhempiaan. He lentävät kotiin juhannuksen tienoilla, ja sitten onkin korkea aika lähteä hurrikaaneja karkuun takaisin Trinidadille. Irene nostetaan ylös ja me tulemme Suomeen käymään heinäkuun puolivälissä.
 
Toivotamme hyviä veneenkunnostusilmoja kaikille
MP:läisille.

s/y Irene
Eeva ja Tapio Hämäläinen
 

Martinique 24.5.04

14° 26,52' N - 60° 53,14' W

Lähtiessämme Charlottevillestä aurinko paistoi ja meillä oli ennusteen mukainen 10 m/s tuulta ja hieman löysä kryssi. Meno oli mukavaa nelosgenualla ja kertaalleen reivatulla storalla. Päivän mittaan tuuli friskasi ja iltapäivällä otimme toisenkin reivin storaan. Illalla idästä läheni yhtenäinen pilvirintama, jolloin arvasimme, että tulossa on Tropical Wave.
 
Tropical wave on keskimäärin pohjois-eteläsuuntainen matalapaine, jossa ei esiinny korkeammille latidudeille tyypillistä pyörimisliikettä, siis eräänlainen ilmanpaineen laakso. Se on alailmakehän ilmiö, joka liikkuu suunnilleen pasaatituulen nopeudella länteen. Siihen liittyy usein konvektiota, mutta ei yleensä kovin voimakasta tuulen nopeuden nousua. Seuraavana yönä saimmekin niskaamme squallin toisensa jälkeen. Squall muistuttaa paljon kotoista ukkosmyrskyämme, ja sillekin on ominaista rankkasade ja joskus salamointi. Squallin keskellä ilma nousee ylöspäin ja keskuksen ympärillä on voimakas laskeva ilmavirtaus, joka merenpinnan kohdatessaan kääntyy sivulle. Jos squallin aiheuttama tuuli on 10 m/s, kokee purjehtija squallin etureunalla pasaatin ja squallin summan, eli 20 m/s tuulen, ja takareunalla on tyyntä. Sivuilla tuuli muuttaa voimakkaasti suuntaa sotkien täysin aallokon. Keskimääräinen tuuli on silti vain 10 m/s.
 
Seuraavana yönä saimme niskaamme 2-3 squallia tunnissa, ja ne kävivät kerta kerralta rajummiksi. Niiden etureunalla meillä oli aivan liikaa purjetta, ja pelkäsimme riki- ja purjevaurioita, takareunalla tyynessä purjeet vain paukkuivat ja keikuimme villisti kekomaisten laineiden keskellä.Puolenöyn aikaan päätimme uhrata kallisarvoisen itäisen longitudimme, laskimme kokonaan isonpurjeen ja ajoimme slööriä pelkällä nelosgenualla. 
 
Laskevat ilmavirtaukset ovat viileitä, ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Karibialla jouduimme kaivamaan pitkähihaisia vaatteita päällemme. Aamulla olimme St Vincentin ja St Lucian välisessä salmessa, ja illalla ankkuroimme Rodney Bayssä St Lucian pohjoiskärjessä.

Seuraavana päivänä joiduimme maksamaan kalliisti slööristämme, kun lähdimme kohti Martiniqueta. Täysi kryssi ja 13 - 14 m/s tuulta piti huolen siitä, että mikään paikka kannella ei jäänyt kuivaksi. Matkaa oli vain 26 mpk, joten ankkuroimme tuttuun paikkaan Ste Annessa Martiniquen eteläkärjessä myöhään iltapäivällä. 
Matkalla menetimme pullpitttiin asennetun kulkuvalon lasin, jonka aallot veivät mennessään. Se oli jo kolmas lasin menetys parin viime vuoden aikana, ja vasta nyt uskoin, että Hellan kulkuvalon lasin kiinnityssalpa on kertakaikkiaan väärin suunniteltu. 
 Aallon iskiessä valon alapintaan veden paine avaa lasin kiinnityssalvan, ja lasi lentää tiehensä. Saimme hankittua uuden kulkuvalon Le Marinista Martiniquelta, ja tällä kertaa varmistin molempien kulkuvalojen salvat ruuvilla ja isolla korialuslevyllä. Tulevaisuus näyttää, josko ne nyt pysyisivät paikoillaan.
 
Martinique on Ranskan maakunta, ja provianteerasimme perusteellisesti viinien ja juustojen maassa ennen suunniteltua lähtöämme pohjoiseen, mikä otti muutaman päivän. Katsoessamme sääfaksit aiottuna lähtöpäivänä, totesimme seuraavan tropical waven olevan tulossa seuraavana päivänä, ja päätimme tyytyä saaren suojanpuolen ankkuripaikkoihin tutustumiseen siihen asti, kunnes aalto on mennyt ohitse. Kun palasimme sieltä tullaamaan itsemme ulos, muuttui sää varsin kurjaksi. Tuuli oli heikkoa, mutta sade oli lähes jatkuvaa. Sääkartta osoitti, että syynä oli keskellä Atlanttia sijaitseva itä-länsisuuntainenTrough (sääkartalla käytetään lyhennettä Trof). Trough on ylemmän ilmakehän laaksomainen matalapaine, eikä siihenkään liity ilman pyörimisliikettä, koska pyörimisen aiheuttava Coriolis-voima on heikko lähellä päiväntasaajaa. Trough ei tropical waven tavoin liiku pasaatituulen mukana, ja voi olla varsin pitkäikäinen ilmiö. Siihenkin liittyy voimakasta konvektiota, ja sadepilvet kulkivat niskaamme pasaatituulen mukana seuraavat kolme viikkoa. Tänä aikana trough ajelehti länteen ja leveni heikoksi matalapaineeksi. Tätä kirjoitettaessa se on luoteispuolellamme, eikä enää kylvä sadepilviä meille. Sen sijaan saimme taas tropical waven, jotka normaalisti seuraavat toisiaan 4-6 päivän välein. Ne ovat heikompia talvikuukausina, mutta meren pintalämpötilan noustessa intensiteetti kasvaa kesää kohden.
  
Tänään on kulunut 20 päivää siitä, kun sateet alkoivat. Tänä aikana meillä on ollut puoli päivää aurinkoista ja kaksi päivää pilvipoutaa tai vain vähäisiä sadekuuroja. Loppuaika on ollut jatkuvaa sadetta tai tiheästi toistuvia squalleja. Ilman kosteus on koko ajan ollut lähelle 100%. Kylmä ei ole ollut, mutta olemme muutamaan kertaan käyttäneet Irenen keskuslämmitysjärjestelmää kaikkialle tunkeutuvan kosteuden karkottamiseksi. Sää ei ole houkutellut purjehtimaan, ja olemmekin odotelleet sen parantumista venetöitä tehden ankkurissa Ste Annessa.  
Meillä on vielä paljon esim. maalaustöitä jäljellä, mutta ilma on aivan liian kosteaa siihen. Sadekuurojen välissä on onnistuttu mm. peittämään ruori ja ruorimiehen tukikaari uudella hirvennahkapäällysteellä. Kyllä taas kelpaa ruorimiehen pyörittää suuntaa säällä kuin säällä.
 
Eilen oli paksun pilvikerroksen takia niin pimeää keskellä päivää, että ajattelin aloittaa tämän kirjoittamisen, kun ei ilman keinovaloa muutakaan nähnyt tehdä. Laptopin 12V:n virtalähde kuitenkin lopetti toimintansa, ja aika meni sen korjaamiseen. Nyt se taas toimii, mutta menihän taas lähes päivä senkin kimpussa. Vaihtoehto olisi ollut täyden päivän matka Fort de Franceen ja takaisin, josta olisi kenties saattanut saada uuden virtalähteen. Tänään aamupäivä oli jälleen sateinen, mutta nyt on säässä paranemisen merkkejä. Parempaa säätä on jo odoteltukin varsinkin, kun Mikko perheineen on tulossa kolmen viikon visiitille Irenelle muutaman päivän kuluttua.
 
MP:n veneet ovat varmaan jo vesillä, toivotamme hauskoja Långholmen-viikonloppuja kaikille MP:läisille.

Tapio ja Eeva

s/y Irene