MP

LIPPUKULTTUURI

Lipun käyttö ja siihen liittyvä kulttuuri on hyvin vanhaa perua. Lipun virallisen merkityksen ohella liput ja viirit antavat yhä veneilylle erittäin koristeellisen lisän.

Kansallislipun veroisen pursiseuralipun ja siitä johdettujen virallisten viirien samoin kuin muidenkin viirien käytön perusohjeet ovat liputusohjeessa. Koska kuitenkin hyvän lippukulttuurin noudattaminen ja oikea menettely erilaisissa tilanteissa edellyttävät laajempaa tietoa, on liittojen lippukomitea laatinut tämän selvityksen.

Päämääränä on ollut täydentää liputusohjeen sinänsä varsin suppeita määräyksiä, opastaa niiden ymmärtämiseen ja oikeaan noudattamiseen sekä selvittää lippukulttuurin perusteita, historiaa ja vanhoja tapoja.

PURSISEURALIPUN SYNTY JA HISTORIA

Suomalaisen pursiseuralipun historia on monivaiheinen. Ensimmäinen virallinen pursiseuralippu - Nyländska Jaktklubbenin lippu - hyväksyttiin maaliskuun 4. päivänä 1861 yhdessä NJK:n sääntöjen kanssa. Kenraaliamiraali, suuriruhtinas Konstantin esitteli sääntöehdotuksen veljelleen keisari Aleksanteri II:lle ja allekirjoitti tämän jälkeen säännöt sanoilla "Armollisesti hyväksytty, Konstantin".

NJK:n ensimmäisessä lipussa oli valkoisella pohjalla sininen risti. Esikuvana oli vuonna 1860 perustetun Pietarin Jokipursiseuran lippu. Tangon puoleisessa ylä-kentässä oli erikoismerkkinä Uudenmaan läänin vaakuna, jonka kilven yläpuolella oli venäläismallinen Suomen Suuriruhtinaskunnan kruunu kaksipäisine kotkineen. Vaakunaa ympäröi alhaalta sivuille tammenoksat, joita kiersi oksia sitova sininen nauha. Tämä Venäjän Meriministeriön suunnittelema ja hyväksymä erikoismerkki poikkesi täysin NJK:n ehdottamasta merkistä, johon ministeriö ei virallisesti ottanut kantaa. NJK vaihtoi myöhemmin - ilman virallista lupaa - kruunun kreivilliseen kruunuun. Tämä oli osa sen ajan passiivista vastarintaa ja tarvetta kansallisten tunnusten esilletuomiseen. Samaa kruunua käytetään edelleen. Muut venäjänvallan aikana perustetut seurat noudattivat Venäjän Meriministeriön ohjetta käyttää lipussaan erikoismerkkinä joko läänin- tai kaupunginvaakunoita. Tämä käytäntö vahvistettiin vuonna 1890 keisarillisella julistuksella.

Seuraava muutos tuli 1910 Meriministeriön kautta keisarin armollisena käskynä. Kaikki pursiseurat velvoitettiin muuttamaan lippunsa niin, että vaakuna siirrettiin alempaan tangonpuoleiseen kenttään. Yläkenttään sijoitettiin Venäjän kauppalippu. Moni purjehtija luopui loukkaantuneena pursiseuralipun käytöstä ja pitäytyi entiselleen jätettyihin viireihin.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917 kaikki pursiseurat ottivat uudestaan vanhan lipun käyttöön. NJK:n delegaatio Ernst Krogius (Suomen Purjehtijaliiton ensimäinen puheenjohtaja 1906-1917) ja Henrik Ramsay (SPL:n puheenjohtaja 1917-1945) saivat henkilökohtaisella käynnillä hyväntahtoisesti luvan tähän venäläiseltä vallankumousamiraali Maximoffilta. Kun pari vuotta kestäneen välillä myrskyisänkin polemiikin jälkeen itsenäisen Suomen kansallislipuksi valittiin siniristilippu, ei samaa lippua enää voitu käyttää pursiseuralippuna.

NJK:n silloiset toimihenkilöt Gunnar L. Stenbäck ja Carl Slotte ryhtyivät viipymättä suunnittelemaan uutta pursiseuralippua. Heidän pyrkimyksenään oli luoda kansallislipusta johdettu lippu, joka olisi perusratkaisultaan yhteinen koko maalle. Samalla he halusivat erottaa pursiseuralipun Suomen kansallislipusta ja siitä johdetuista sen ajan virkalipuista. Sinisen ristin päälle sijoitettiin valkoinen risti. Nykyinen pursiseuralippu oli syntynyt. Purjehtijaliiton kokous hyväksyi lipun kaikkien seurojen uudeksi lippumalliksi, ja asetus purjehdusyhdistyksen lipusta annettiin 18.2.1919.

Vuonna 1978 valtion lippukomitea karsi kovalla kädellä Suomen virallisia lippuja. Pursiseuralippu oli mennä saman tien, mutta ankaran painostuksen jälkeen lakiin saatiin pykälä, jolla annettiin huvialuksille mahdollisuus käyttää kansallislipun paikalla vahvistettua erikoislippua. Asetus huvialusten lipuista annettiin 18.3.1983 ja samalla kumottiin vanha vuoden 1919 asetus. Pursiseuralippu siis säilyi kuin säilyikin eräänä harvoista maailmassa.

LIPUN KÄYTTÖOIKEUS

Oikeuksia ja velvollisuuksia
Asetuksen mukaan Merenkulkuhallitus voi anomuksesta myöntää pursiseuralipun käyttöoikeuden yhdistysrekisteriin merkitylle veneily-yhdistykselle. Yhdistys voi puolestaan myöntää lipun käyttöoikeuden jäsenilleen heidän omistamissaan veneissä. Yhdistys on myös velvollinen valvomaan lipun käyttöä, jolloin sen on pidettävä rekisteriä niistä veneistä, joilla on lipun käyttöoikeus, sekä annettava veneelle lipun käyttöoikeudesta todistus, joka on vaadittaessa voitava esittää esim. valvontaviranomaisille. Käytännössä tämä merkitsee veneenomistajalle pursilipun käytön edellytyksinä

seuran jäsenyyttä
veneen merkitsemistä seuran rekisteriin
seuran lipun käyttöoikeuden osoittavan todistuksen, esim. voimassaolevan venetodistuksen pitämistä mukana veneessä.

Lippu ei siis ole henkilökohtainen, eikä sitä voi pitää missä tahansa veneessä.
Lippuun liittyvien vapautusten tai etuuksien väärinkäytöstä voi olla seurauksena, että yhdistys menettää lipunkäyttöoikeutensa, tai joutuu erottamaan väärinkäytökseen syyllistyneen jäsenensä.

Täsmentäviä lisätietoja

Monissa seuroissa on vaatimuksena, että seuran saaritukikohtien käyttöoikeuden edellytyksenä on veneen rekisteröinti ao. seuraan ja seuran lipun käyttö. Ohjeiden mukaan vene saadaan rekisteröidä kuitenkin vain yhteen seuraan kerrallaan riippumatta siitä, kuinka monen yhdistyksen jäsenenä omistaja tai omistajat ovat. Saaritukikohtien ja vastaavien käyttöoikeuden osoittamiseksi suositellaankin muuta sopivaa tunnusta.
Yhteisomistusveneitä seuraan rekisteröitäessä jonkun omistajista on oltava seuran jäsen. Useampaan seuraan kuuluvien olisi päästävä keskenään yhteisymmärrykseen siitä, mihin seuraan vene rekisteröidään eli minkä seuran lippua vene käyttää.
Yhteisöveneissä (esim partiolaiset) veneestä vastaavan tulisi olla seuran jäsen, jos vene merkitään ao. seuran rekisteriin. Yrityksen tai liikelaitoksen omistamien veneiden merkitseminen seuran rekisteriin ja siten myös pursiseuralipun käyttöoikeuden myöntäminen vaihtelee. Siitä ei ole selviä säännöksiä, mutta veneestä vastaaminen on henkilöitävä samoin kuin yhteisomistusveneissäkin. Pursiseuralippu ei ole tarkoitettu käytettäväksi kaupallisessa toiminnassa.

Milloin pursiseuralippua ei saisi käyttää?

Koska pursiseuralippu on rekisteröidyn veneily-yhdistyksen tunnus ja erityisoikeus, ei sitä saisi käyttää seuraavissa tapauksissa:

veneen käyttäjä (päällikkö, kuljettaja) ei ole minkään sellaisen veneily-yhdistyksen jäsen, jolle on myönnetty pursiseuralipun käyttöoikeus
vene ei ole minkään lipunkäyttöoikeuden omaavan seuran rekisterissä
vene on jatkuvasti kaupallisessa ansiokäytössä. Vastaavasti tilapäisesti vuokrattu vene saisi käyttää pursiseuralippua, jos muut edellytykset täyttyvät.

Jos siis henkilö, jonka käytössä vene on, ei kuulu mihinkään sellaiseen suomalaiseen veneily-yhdistykseen, jolle on myönnetty pursiseuralipun käyttöoikeus, olisi veneessä käytettävä perälippuna tavallista Suomen lippua. Samoin tulisi menetellä, jos vene luovutetaan ulkomaalaisen käyttöön. Molemmissa tapauksissa vene olisi silti suomalaisen veneily-yhdistyksen rekisterissä.
Vuokraveneissä on käytettävä perälippuna tavallista Suomen lippua.

Asian selventämiseksi otetaan muutamia esimerkkitapauksia: olet pursiseuran jäsen ja sinulla on oikeus käyttää veneessäsi pursiseuran lippua.
Kuitenkin jos

olet antanut veneesi viikoksi suomalaisen ystäväsi käyttöön, eikä hän ole minkään suomalaisen pursiseuran jäsen = perään Suomen lippu
olet antanut veneesi ruotsalaisen ystäväsi käyttöön, joka on ruotsalaisen pursiseuran jäsen = perään Suomen lippu
olet vuokrannut veneesi kaupallisen purjehduskoulun käyttöön pariksi viikoksi = perään Suomen lippu
lapsesi lähtevät ystävineen veneelläsi viikonloppupurjehdukselle, eikä kukaan heistä ole seuran jäsen = perässä saa olla pursiseuralippu

Ulkomaalaiset ja lippu

Ulkomaalaisten osalta on oikea lipunkäyttötapa seuraava:

ulkomaalaiset pitävät omistamissaan veneissä Suomen alueella omaa kansallislippuaan
ulkomaalaiset pitävät Suomesta vuokraamassaan tai muuten käyttöönsä luovutetussa, suomalaisen omistamassa veneessä Suomen lippua
ulkomaalaiset, jotka ovat liittyneet suomalaiseen veneily-yhdistykseen ja omistavat täällä seuraan rekisteröidyn veneen, käyttävät siitä huolimatta veneessään perälippuna omaa kansallislippuaan.
Ohjeet johtuvat merilain 1. pykälästä, jonka mukaan alus on oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen omistaa enemmän kuin kuusi kymmenesosaa aluksesta.

LIPUN PAIKKA

Lippu merellä

Lipun historia merellä on vanha. Egyptiläiset ja Aasian vanhat sivistyskansat käyttivät laivoissaan lippuja. Myös viikingeillä oli oma Odinin korppilippunsa 1100-luvulle saakka. Heiltä ovat Pohjoismaat perineet kielekelippunsa. Kaikkein vanhin käytössä oleva valtiolippu on Tanskan Dannebrog, joka syntyi vuonna 1219.
Keskiajalla liputustavat merellä yhtenäistyivät ja vaikuttivat vähitellen myös liputuskäytäntöön maissa. Lipusta tuli nyt osa laivaa, kun se aluksi oli ollut sinne maista tilapäisesti siirretty tunnus. Lippu osoitti ensin kotipaikan, sitten se muuttui ruhtinaan ja lopuksi valtion lipuksi.

Sota- ja kauppa-aluksilla on liputuskäytäntö sangen yhdenmukainen kaikilla maailman merillä. Veneillä, jotka yleensä liikkuvat suppeammilla vesialueilla, vaihtelee käytäntö jonkin verran maittain ja maanosittain. Seuraavassa pitäydytään eurooppalaisessa ja erityisesti pohjoismaisessa käytännössä.

Lipun käyttöön liittyy monenlaisia seremonioita. Monet näistä sopivat myös veneilijöille, ja niiden voidaan katsoa kuuluvan hyvään käytökseen merellä.

Lipun paikka

Aluksen peräosaa on aina pidetty sen arvokkaimpana paikkana. Sieltä alusta komennettiin, ja miehistöllä ei ollut sinne asiaa kuin tehtäviä suorittamaan. Peräkanteen tai puolikanteen liittyy melkoinen kokoelma yhä käytössä olevia meriperinteitä. Niinpä on luonnollista, että myös kansallislipun paikka on aluksen perässä.

Yleisin ja paras perälipun paikka on veneen perässä oleva lipputanko. Se sopii satamakäyttöön lähes aina, ja useimmissa venetyypeissä se on paras vaihtoehto myös merellä.
On kuitenkin joitakin poikkeuksia. Ketsissä ja varsinkin joolissa olisi lipputanko yleensä perän yli ulottuvan mesaanipuomin tiellä. Näissä veneissä sopiva paikka lipulle on mesaanimaston huippu, jossa onkin usein valmis jatke lippua varten. Jos taas peränpuoleinen masto on korkein, kuten kuunareissa, ei maston huippu ole sopiva paikka. Mesaanimastossa käytetään suunnilleen samankokoista lippua kuin veneen perätangossa käytettäisiin.
Jos purjeveneessä on kahveli- tai varpatankoriki, on kahvelin tai varpatangon nokka kulussa sopiva ja hyvin perinteinen paikka lipulle.

Purjeveneen peräharus ei ole suotava paikka lipulle. Lippu näyttää siinä olevan kaiken aikaa puolitangossa. Lipulla on vaikea tervehtiä niin, että se ymmärrettäisiin tervehdykseksi, ja lisäksi lipun irrottaminen näyttää olevan niin hankalaa, että se on yöksi käärittävä peräharuksen ympärille. Peräharuksen käyttö lipputankona olikin aikanaan niiden purjehtijoiden kehittämä kompromissi, jotka eivät kahvelirikistä bermudarikiin siirryttäessä halunneet käyttää hankalaksi katsomaansa perälipputankoa.

Nopeakulkuisessa moottoriveneessä, jossa on korkea kansirakennelma, kietoutuu perätangossa oleva lippu ajoviimassa helposti tangon ympärille. Lipun tärkeä käyttötarkoitus, näkyminen, häviää. Tällaisissa veneissä onkin kulussa oltaessa merenkulkumastossa oleva kahveli sopiva paikka lipulle. Kaikissa moottoriveneissä ei ole lainkaan varsinaista merenkulkumastoa, jossa olisi saalingit kahvelista puhumattakaan. Masto on usein korvattu ns. targa-kaarella. Näissäkin olisi hyvä ratkaisu asentaa kaaren päälle sen keskelle pieni masto kahveleineen lippua varten. Selvästi taaksepäin kallistetussa tai putkirakenteisessa targa-kaaressa voidaan siitä johtaa lippuliinat alas viirejä varten. Kaari toimii tällöin saalingin kaltaisena.

Pienessä moottoriveneessä lipputankona ei pidä käyttää valomastoa, ellei se ole veneen perässä. Jollassa ei perälippua käytetä, kuten ei myöskään purjeveneessä, jolla kaatuminen on tavanomaista. Monisoutuisessa soutuveneessä, kuten kirkko- tai valasveneessä, perälippu on hyvinkin paikallaan.

Veneessä käytetään juhlaliputusta lukuun ottamatta vain yhtä omaa kansallislippua. Lippu ei siis voi olla yhtäaikaa esimerkiksi perätangossa ja kahvelissa. Olipa lippu missä hyvänsä, se ei saa estää kulkuvalojen näkymistä. Lippu tulisi myös sijoittaa siten, ettei se likaantuisi pakokaasuista. Lipun likaantumisen tai vahingoittumisen estämiseksi tulisi lipun kosketuspiirissä olevat esineet (esim. perämoottori) suojata.

LIPPUSEREMONIAT JA LIPUN KOHTELU

Lipun käyttö meillä ja muualla

Sota-alukset nostavat ja laskevat lippunsa hyvin täsmällisesti kaikkialla, samoin useimmat kauppa-alukset. Veneissä sen sijaan näkee lippuja ylhäällä myös yöllä, sitä enemmän, mitä etelämmäksi mennään. Vaikka ulkomaanpurjehduksella voidaankin liputuksessa noudattaa maan käytäntöä, osoittaa sielläkin lipun laskeminen viimeistään pimeän koittaessa, että veneessä noudatetaan hyviä merimiestapoja. Suomen lipun alla purjehtiva vene on ulkomaillakin itse asiassa pala Suomea, jonka vuoksi on täydet perusteet noudattaa omaa liputuskäytäntöä. Jos kuitenkin purjehditaan esim. vuokraveneellä ulkomailla vieraan lipun alla, on syytä selvittää vuokraajalta paikallinen liputuskäytäntö ja noudattaa sitä.

Purjehdus- ja merenkulkukilpailuissa Suomen aluevesillä toimitaan kilpailusääntöjen mukaisesti. Kilpapurjehdussääntöjen mukaan lippu yleensä pidetään laskettuna kilpailun ajan. Jos kilpailu osittainkin suuntautuu kansainvälisille vesialueille tai vieraan valtion aluevesille, on lippu pidettävä nostettuna koko kilpailun ajan. Liputusohje velvoittaa kilpailun järjestäjän huolehtimaan siitä, että kilpailuohjeessa on aina myös selvitys lipun käytöstä ao. kilpailussa.

Pursiseuralippumme on vähän tunnettu Itämeren ulkopuolella. Siellä voidaankin haluttaessa käyttää perälippuna tavallista Suomen lippua.

Lipun nosto ja lasku

Lipulle osoitetaan kunnioitusta laskemalla ja nostamalla se rauhallisesti. Veneessä vallitsee tällöin hiljaisuus. Perätangossa olevan lipun lasku tarkoittaa tavallisimmin tangon irrottamista, sen asettamista vaaka-asentoon, lipun käärimistä tangon ympärille ja koko tangon siirtämistä suojattuun paikkaan. Lipun nosto tapahtuu samalla tavoin, vain päinvastaisessa järjestyksessä. Mastossa oleva kansallislippu, myös kohteliaisuuslippu, nostetaan ja lasketaan vapaasti liehuen. Vain viirin ja viestilipun voi tarvittaessa nostaa rullalle paketoituna.

Veneessä pidetään perälippua vain silloin, kun vene on miehitetty, ts. se on miehistön valvonnassa tai siinä asutaan. Veneen jättäminen satamassa esim. ostosmatkaa varten kesälomapurjehduksella ei edellytä lipun laskemista. Jos miehistö on poissa veneestä yli lipunlaskuajan, lasketaan lippu veneestä poistuttaessa.

Kulussa olevassa veneessä liehuu lippu vuorokaudenajasta riippumatta. Se on tietysti muistettava laskea heti kun vene on liputusajan ulkopuolella kiinnittynyt. Pitkillä avomeripurjehduksilla voidaan lippu sen kulumisen vähentämiseksi pitää laskettuna, jos ketään ei ole näkyvissä.

Kun vene on kiinnittyneenä eli rannassa, poijussa tai ankkurissa, noudatetaan yleisiä liputusaikoja. Jos näkyvissä on sota-alus, suoritetaan lippumenot yhtäaikaa sen kanssa. Satamissa voidaan seurata maissa mahdollisesti näkyvän pursiseuralipun nosto- ja laskuaikoja. Joissain satamissa lipunlasku suoritetaan juhlallisesti tykinlaukauksella tai torvisignaalilla annetusta merkistä.

Usean veneen ollessa yhdessä esim. eskaaderipurjehduksella, voidaan sopia yhteisistä lipunnostoista ja -laskuista eskaaderin johtoveneen mukaan.

Lipun kohtelu

Ajan mittaan perälippu aina kuluu ja likaantuu. Liasta selviää yleensä pesemällä, mutta kulunut lippu on hävitettävä arvokkaasti esimerkiksi polttamalla.

LIPPUTERVEHDYS

Historiaa

Merellä kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä lipulla sota-aluksia. Usein saman varustamon alukset ja myös pursiseurojen veneet tervehtivät lippuohjeittensa mukaisesti toisiaan kotivesien ulkopuolella.
Tapa sai alkunsa "brittiläisenä merenä" pidetyllä alueella, joka ulottui Norjan rannikolta Finisterren niemeen Espanjassa todennäköisesti jo anglosaksilaisten kuninkaiden aikana, mutta varmasti vuonna 1066 alkaneena normannien hallintokautena. Tällöin kaikkien kauppa-alusten tuli englantilaisen sota-aluksen kohdatessaan laskea purjeensa, tai muuten niitä kohdeltiin vihollisina. Näin saatiin kauppa-alukset liikuntakyvyttömiksi, jolloin ne oli haluttaessa helppo tarkastaa.
Kun tämä tapa sai myöhemmin kunnianosoituksen luonteen, riitti pelkkä huippupurjeiden laskeminen. Ei ole pystytty selvittämään, miten lipputervehdys tuli huippupurjeiden laskun tilalle aluksi sen vaihtoehtona, mutta arvellaan sillä olevan yhteyttä lipun laskuun antautumisen merkkinä. Tämä tunnettiin jo kauan ennen varsinaisen lipputervehdyksen käyttöönottoa.

Tervehtimisestä on mainintoja monissa asiakirjoissa:

Vuonna 1594 sovittiin Roomassa siitä, millainen tervehtimisjärjestys olisi voimassa kristittyjen valtioiden keskuudessa. Kaikkien maiden alusten tuli tervehtiä paavin ja Espanjan kuninkaan laivoja. Ne taas tervehtivät toisiaan kohteliaisuusperiaatteen mukaan. Kuningaskuntia pidettiin tasavaltoja parempina valtioina, ja tervehtimisjärjestys oli sen mukainen aina viime vuosisadalle saakka.
Vuonna 1638 sai HMS Nikodemuksen päällikkö ankaran rangaistuksen, koska hän ei ollut pakottanut ranskalaista sotalaivaa tervehtimään itseään.
Vuonna 1643 sanottiin Royal Navy'n ohjeissa: "Jos satutte tapaamaan Hänen Majesteettinsa merellä minkä tahansa laivan tai laivaston, joka kuuluu vieraalle valtiolle, ja jos ne eivät laske lippuaan tai kokoa huippupurjeitaan, teidän on pakotettava ne niin tekemään".
Suomen senaattikin kehotti vuonna 1897 kuvernöörejä tiedottamaan, "että päällikköjen suomalaisilla aluksilla tulee sota- tai muita valtionlaivoja kohdatessaan nostaa kansallislippu ja tervehtiä laskemalla kansallislippua sota- ja valtiolipun edessä".

Lipputervehdyksen suorittaminen

Lipputervehdys suoritetaan laskemalla perätangon lippu rauhallisesti kannen tai partaan tasalle juuri kun ollaan lähes sivuuttamassa tervehdittävä alus. Paras on kuitenkin tervehtiä niin ajoissa, että toinen ehtii kunnolla vastata.

Jos lipputanko ei ole niin pitkä, että lipun laskeminen on selvästi havaittavissa, voidaan lipputanko nostaa telineestään ja pitää sitä vaakasuorassa perään päin tervehtimisen ajan.
Mesaanin huipussa tai kahvelissa olevalla lipulla tervehditään laskemalla se normaalikorkeudesta kolmanneksen verran alas.

Alusta, jossa ei ole lippua, ei tervehditä. Tervehtiminen suoritetaan vain perälipulla, ei esim. kohteliaisuuslipulla.

Laiturissa ja yleensä ankkurissakaan olevaa alusta ei tervehditä. Tervehtiminen suoritetaan vain olosuhteiden sen turvallisesti salliessa. Tervehtimisestä on syytä luopua myrskyssä, satamissa ja muilla ahtailla kulkuvesillä sekä usein myös oltaessa veneessä yksin.

Tervehtiminen suoritetaan vain lähietäisyydeltä ja niin näkyvästi, että kohde sen varmasti huomaa.
Jos vastaan tulee laivasto-osasto, tervehditään vain johtoalusta. Se purjehtii useimmiten osaston ensimmäisenä, mutta varmin tuntomerkki on mastossa liehuva osaston kaikkein levein viiri.
Vene-eskaaderissa veneiden ollessa lähekkäin tervehtii vain eskaaderin johtovene.

Tunnetaan kaksi erilaista tervehtimistapaa. Ensimmäistä käytetään kohdattaessa sota-alus, jota veneet muiden siviilialusten tavoin tervehtivät. Käytännössä tervehditään vain alusta, joiden mastossa liehuu päällikkyyslipppu tai -viiri, joka osoittaa, että aluksen päällikkönä on upseeri. Näin jätetään yhteysalukset ja -moottoriveneet tervehtimättä, koska ne eivät ole varautuneet vastaamaan tervehdykseen.

Tasavallan presidentin viiri ja sen alla kielekkeinen päällikkyyslippu voi liehua vaikkapa jäänmurtajalla, jolloin myös sitä tervehditään.

Tervehdys suoritetaan seuraavasti: vene laskee lippunsa tervehdysasentoon ja odottaa, että sota-aluksesta kuuluu yksi karkean pillin vihellys. Sota-aluksen lippu laskeutuu alimpaan kohtaansa, kuuluu kaksi vihellystä ja lippu nousee takaisin ylös. Sen jälkeen nostaa vene lippunsa. "Karkea pilli" on sama kuin pelien erotuomaripilli.

Sota-alukset eivät tervehdi toisiaan lipulla, koska se tulkittaisiin antautumiseksi. Ne käyttävät pelkästään vihellyksiä ja mahdollista partaan miehittämistä. Yksi vihellys on "huomio", kaksi vihellystä "lepo". Juhlallisissa tilaisuuksissa voivat purjealukset peräti miehittää raa'at.
Tervehtimiseen ei aina saa vastausta pienehköiltä sota-aluksilta vilkasliikenteisissä paikoissa. Niidenkin komentosillalla huolehditaan ensin turvallisesta kulusta.

Toinen tervehtimistapa koskee muita kuin sota-aluksia, esim. oman seuran veneitä. Kohteliaampi vene aloittaa laskemalla lippunsa, tervehdyksen kohde vastaa laskemalla oman lippunsa, jonka jälkeen tervehdyksen aloittanut nostaa lippunsa ja sitten tervehdittävä omansa.
Tervehdyksen loppuosa sujuu siis toisessa järjestyksessä kuin sota-aluksen kanssa. Kun toinen vene tervehtii, vastataan siihen edellä selostetulla tavalla. Lipun kiinnitys olisi toteutettava siten, että tervehtiminen on mahdollista.

JUHLALIPUTUS

Juhlaliputuksen aiheita ja erikoisuuksia

Tämä mainio veneen koristamistapa, tai kuten englantilaiset sanovat, veneen pukeminen, on kaikkien niiden käytettävissä, joiden veneessä on kansainvälinen viestilippusarja. "Juhlaliputus" monenlaisin lipuin, viirein ja voitonmerkein on hyvin vanhaa perua. Viestilippujen käyttö tähän tarkoitukseen on melko uutta, sillä viestiliput luotiin vasta 1780. Tosin jo sitä ennen alusten väliseen viestintään käytettiin purjeita, erilaisia lippuja, tykinlaukauksia ym.

Jokaisella on oikeus juhlaliputtaa veneensä itse valitsemanaan hetkenä. Veneilykauteen sattuvia vakiintuneita valtion ja kauppa-alusten juhlaliputuspäiviä ovat äitienpäivä, puolustusvoimain lippujuhlan päivä ja juhannus. Regatan palkintojenjako ja pursiseuran juhlatilaisuudet ovat yleisiä juhlaliputuksen aiheita. Muutenkin voi liputtaa, kun ilmassa on juhlan tuntua, kuten kansipartyssa ja kipparin syntymäpäivänä(!).

Ennen oli suomalaisissakin veneissä tapana pitää veneenomistajan, kommodorin tms. viiriä maston huipussa. Monimutkaiset huippuhelat, antennit yms. siirsivät kuitenkin viirit saalinkiin jo kymmeniä vuosia sitten. Näin on käymässä myös Englannissa ja Yhdysvalloissa, joissa ehkä viimeisinä on pidetty vanhaa tapaa voimassa.

Muutos vaikutti myös juhlaliputukseen veneissä. Meillä ei juhlaliputuksessa enää käytetä lippuetikettiin olennaisesti kuuluvaa huippulippua tai viiriä. Esim. merivoimien aluksilla nostetaan juhlaliputuksessa aina maston huippuun kielekkeinen valtiolippu.

Veneissäkin voitaisiin palata tähän kansainväliseen tapaan. Kansallisina liputuspäivinä, kuten juhannuksena, voi huippulippuna pitää pursiseuralippua tai tavallista Suomen lippua osoittamassa liputuksen aihetta. Muista syistä liputettaessa voi huipussa pitää veneenomistajan viiriä. Kommodori siirtää vastaavasti viirinsä saalingista huippuun. Muut viirit jäävät saalinkiin entisille paikoilleen.
Huippulipun tulee aina olla viestilippuja korkeammalla. Useimmissa veneissä joutuu siksi käyttämään jotain tarkoitukseen sopivaa jatkotankoa.

Kun veneet ulkomaisissa satamissa juhlaliputtavat kansallisina juhlapäivinä, on kohteliasta tehdä samoin. Tällöin käytetään huippulippuna kyseisen maan kansallislippua, eli huippuun voi siirtää kohteliaisuuslipun, ellei se ole kovin pieni.

Miten juhlaliputetaan

Liputukseen käytetään yhtä tai useampaa viestilippusarjaa. Lippujen järjestyksessä on monia erilaisia käytäntöjä. Veneeseen ehkä sopivin on kauppalaivojen yleisimmin käyttämä, jossa kolmea kirjainta seuraa yksi numero. Siis keulasta alkaen A, B, C, 1, D, E, F, 2 jne. Koska kirjaimet loppuvat ensin, käytetään niiden sijasta lopuksi korvausviirejä.

Suomessa on tapana jättää lippu X pois, koska se muistuttaa Suomen lippua. Samoin voidaan jättää lippu T pois, koska se muistuttaa Ranskan lippua. Myöskään pitkää vastausviiriä ei käytetä. Viestilippujen joukkoon ei pidä laittaa mitään muita lippuja tai viirejä.

Merivoimien viestilippujärjestys on kaksi kirjainta ja numero, siis A, B, 1, C, D, 2 jne.
Monissa maissa lippujen järjestyksessä pyritään lähinnä värien yhteensopivuuteen ja symmetriaan eli järjestys voi olla kipparin maun mukainen, kunhan se ei sisällä viestejä.

Liput johdetaan keulasta perään mastonhuipun kautta, mielellään niin, etteivät ne peräpuolellakaan ole ylösalaisin. Jos liput eivät kaksimastoisessa veneessä riitä, voi mastojen välin jättää tyhjäksi. Liput eivät saa koskettaa kantta keulassa eikä perässä. Jos numero jää viimeiseksi, korvataan se kirjaimella. Lippuja ei perässä koskaan saa kiinnittää lipputangon huippuun - se olisi kansallislippua halventavaa. Käytännössä myös purjeveneen maston huippuun on syytä jättää hieman tyhjää tilaa, sillä muuten liput sotkeutuvat toisiinsa, mastoon ja vantteihin.

Juhlaliputus on ylhäällä vain silloin kuin perälippukin. Sitä ei siis jätetä yöksi muulloin kuin juhannuksena.

Juhlaliputusta pidetään vain veneen ollessa kiinnittyneenä. Tosin monet matkustajalaivat soveltavat tätä sääntöä vapaammin. Ne liputtavat usein myös kulussa sataman alueella. Jos veneessä riittää miehistöä, voidaan juhlaliputus nostaa jo saavuttaessa satamaan muiden juhlaliputettujen veneiden joukkoon.

Kun veneessä on juhlaliputus, tulee kannella kaiken olla hyvässä järjestyksessä, purjeet siististi käärittyinä ja esim kuivumassa olevat pyyheliinat sisätiloissa.
Jollei veneessä ole niin suurta miehistöä, että viestiliput ja huippulipun voi nostaa ja laskea yhtäaikaa perälipun kanssa, ne nostetaan perälipun jälkeen ja lasketaan ennen sitä. Kuten aina viestiliput, juhlaliputuskin lasketaan rivakasti, ei juhlallisen hitaasti.

SURULIPUTUS

Suruliputus tunnettiin merellä jo kauan ennen kuin sitä alettiin käyttää maissa. Eräät asiantuntijat selittävät sen siten, että kuten oma lippu nostettiin liehumaan vallatun aluksen lipun yläpuolelle, myös suruliputuksessa jätettiin lipun yläpuolelle riittävästi tilaa kuoleman näkymättömälle lipulle täydellisen alistumisen ilmauksena. Suruliputuskäytäntö ei suinkaan ole yhtenäinen, vaan siinä ilmenee maittain huomattavia eroja.

Suruliputuksessa lippu nostetaan aina ensin ylös ja lasketaan sitten noin kolmannes tangon tai mesaanimaston pituudesta. Samoin suruliputuksen päättyessä lippu nostetaan ensin ylös ja lasketaan vasta sitten alas.

Kiinnittynyt alus noudattaa maissa suoritettavaa suruliputusta. Eräissä valtioissa on lisäksi tapana suruliputtaa aluksilla pitkäperjantaina, vaikka maissa ei näin tehdäkään.

Kulussa oleva alus suruliputtaa ainoastaan jos aluksella on vainaja. Kohdattaessa suruliputtava alus, on kunnioittavaa laskea veneen lippu ohittamisen ajaksi.

Veneenomistajan kuolin- ja hautajaispäivänä suruliputtaminen ei Suomessa ole tapana, vaikka joissain maissa se onkin yleinen käytäntö. Tällöin myös veneenomistajan henkilökohtaiset viirit ovat puolitangossa. Muissa suruliputuksissa viirit ovat ylhäällä.

VIERAAN MAAN LIPUT

Kohteliaisuuslippu

Aikoinaan kun useimmat rahtilaivat olivat hakurahtiliikenteessä ja päällikön tehtävänä oli hankkia riittävästi rahtia ja matkustajia seuraavaan satamaan, tuli tavaksi nostaa määrämaan lippu keulamastoon osoittamaan, minne laiva oli menossa. Näin kaikki näkivät, minkä laivan päällikköön tuli ottaa yhteys rahtineuvottelujen merkeissä.

Tänä päivänä vieraan maan lipulla eli kohteliaisuuslipulla ei ole entisenlaista käytännön merkitystä, vaan kysymys on todella vain kohteliaisuudesta. Meidän purjehdusvesillämme tuskin kukaan tulee huomauttamaan kohteliaisuuslipun puuttumisesta, mutta monissa kehitysmaissa lipun puuttuminen voi aiheuttaa todellisia vaikeuksia.

Kohteliaisuuslipun paikka on veneen styyrpuurin saalingissa. Lippu on saalingissa yksin, viirit on siirretty paapuurin saalinkiin. Moottoriveneessä, jonka mastossa ei ole saalinkia, voidaan lippua pitää maston huipussa.

Kohteliaisuuslippu nostetaan satamassa oman perälipun jälkeen ja lasketaan ennen sitä. Kohteliaisuuslippua ei siis pidä hetkeksikään jättää veneen ainoaksi kansallislipuksi.

Kohteliaisuuslipuksi voidaan nostaa ensimmäisen kerran lähtöpäivänä viimeisessä kotimaan satamassa ensimmäisen kohdemaan lippu, kuten matkustaja- ja rahtilaivatkin tekevät.
Seuraavaksi kohteliaisuuslippu liehuu ulkomailla vieraan valtion aluevesillä, jossa sitä käytetään aina, kun perälippu on ylhäällä. Avomerellä ei yleensä ole tapana käyttää kohteliaisuuslippua.
Kun maa vaihtuu, vaihdetaan myös kohteliaisuuslippu, koska kohteliaisuuslippuja voidaan käyttää vain yhtä kerrallaan. Kohteliaisuuslippu lasketaan, kun on saavuttu ensimmäiseen kotimaan satamaan.

Henkilön kansallisuuden ilmaiseminen

Sangen uusi, vuokraveneiden käytöstä ulkomailla alkunsa saanut tapa on vieraan maan lipun käyttö paapuurin saalingissa. Kun suomalainen purjehtii ulkomailla vieraan lipun alla, hän voi nostaa paapuurin saalinkiin tavallisen Suomen pienoislipun. Vastaavasti kun suomalaisessa veneessä on Suomen aluevesillä ulkomaalainen, voidaan hänen kansallislippuaan pitää paapuurin saalingissa.
Näidenkään lippujen kanssa ei käytetä viirejä eikä lippuja samassa saalingissa, ja ne nostetaan kohteliaisuuslipun tavoin perälipun jälkeen ja lasketaan ennen sitä.

VIIRIT

Viirien luokittelu

Viirit ovat hyvin kauan jo olleet laivan päällikön, virka-aseman, varustamon, suvun, kaupungin, yhteisön, henkilön jne. tunnusmerkkejä.
Veneilyssä tunnetaan Suomessa nykyisin viralliset viirit, yhdistysten viirit ja muut viirit.
Tämä on myös viirien keskinäinen arvojärjestys.
Virallisia viirejä ovat asetuksessa mainitut, perälipusta johdetut kommodorin, varakommodorin ja veneenomistajan viirit sekä kunniajäsenen ja kilpailulautakunnan liput.

Yhdistysten viirejä ovat yhdistysten säännöissä mainitut, jäsentunnuksena käytetyt viirit. Niille on usein haettu myös heraldinen hyväksyminen. Tällaisia ovat mm moottorivenekerhojen kerhoviirit ja Merikarhuviiri. Jäsenyyden lisäksi yhdistysviiri voi osoittaa luottamushenkilön asemaa yhdistyksessä (SVEL:n valkoinen viiri, Merikarhuviiri) tai pätevyyttä (SNL:n laivuriviirit, partiolaisten kippariviiri).

Muita viirejä ovat erilaiset henkilöviirit, veneviirit, vapaamuotoiset "varustamoviirit" sekä tunnus- ja mainosviirit. Viimemainitut voivat olla hyvinkin erimuotoisia ja kirjavia käyttötarkoituksesta riippuen. Tunnusviirejä käytetään paljon kilpailuissa ja eskaadereissa tunnistus- ja mainostarkoituksessa. Mainosviirit ovat etupäässä huomion herättämistä varten, ja niitä voi useimmiten käyttää vain veneen ollessa kiinnittyneenä.

Viirien käyttö

Viirien paikka on pääsääntöisesti styyrpuurin saalingissa. Kun kohteliaisuuslippu on nostettuna, siirretään viirit paapuurin saalinkiin. Kohteliaisuuslippu on saalingissa yksin eikä sen alla pidetä viirejä.

Viirit nostetaan arvokkain ylimmäksi. Järjestys on seuraava:

virallinen kommodorin, varakommodorin tai veneenomistajan viiri tahi kunniajäsenen lippu
yhdistysviiri, joiden keskinäinen arvojärjestys on vapaa ja on useimmiten määritetty ao. yhdistyksen säännöissä tai ohjeissa
henkilö-, vene- tai varustamoviiri.

Tunnusviirien paikka on yleensä määrätty kilpailu- tai eskaaderiohjeessa. Yleisin paikka on purjeveneissä peräharuksessa ja moottoriveneissä merenkulkumastossa.

Mainosviirejä on näkynyt ripustettavan milloin keulaharukseen, milloin vanttiin. Niiden kanssa samaa luokkaa ovat erimuotoiset tuulipussit ja muut, lähinnä lasten viihdyttämiseen tarkoitetut koristeviirit. Merirosvolipun käyttö leikkimielessäkin on hyvien tapojen vastaista.

Viirejä pidetään nostettuna samanaikaisesti enintään kolme. Viirit pidetään nostettuina vaikkapa koko purjehduskauden ajan ao. yhdistyksen sääntöjä noudattaen. Hyvä tapa kuitenkin edellyttää, että kulussa oltaessa veneessä pidetään nostettuna vain niitä viirejä, joita veneen kulloinenkin päällikkö on oikeutettu käyttämään. Edelleen on syytä valvoa, että viirit pysyvät ehjinä, ja vaihtaa tarvittaessa kuluneen tilalle uusi.

Viirejä ja varsinkaan mainoslippuja ei saa käyttää perälipun korvikkeena. Tämä on syytä muistaa myös kunniajäsenen lipun ja kilpailulautakunnan lipun osalta, vaikka ne ovatkin lipun muotoisia.

Ulkomaisia viirejä käytetään samoin kuin suomalaisia, mutta aina vastaavaa suomalaista viiriä alemmalla paikalla.

(Lähde SPL)