PURJEHDUSOHJEET
 

01. Yleistä

Marjaniemen Purjehtijat r.y järjestää 8 tunnin matkapurjehdustapahtuman, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden sekä veneen, että perhemiehistön valmiuksien kartoittamiseen ennen varsinaisen lomakauden alkua.
 

02. Tavoite

Osallistujan tavoitteena on purjehtia lähdöstä maaliin itse valittua reittiä järjestäjän ennalta ilmoittamien kääntöpisteiden kautta siten, että vene saapuu maaliin 8 tunnin kuluessa lähdöstä mahdollisimman pitkän hyväksytyn matkan tehneenä. Purjehdus suoritetaan yhdessä luokassa.
 

03. Säännöt

Osallistujan tulee noudattaa meriteiden sääntöjä, näitä purjehdusohjeita sekä kipparikokouksessa mahdollisesti annettavia lisäohjeita. Kilpapurjehdussäännöt ovat voimassa vain siinä laajuudessa kuin kipparikokouksessa  ilmoitetaan, lähinnä lähtö- ja maalialueilla sekä kääntöpisteillä.
 

04. Perusturvallisuus

Osallistuvan veneen tulee olla katsastettu vähintään SPL:n katsastusluokkaan B1, ja siinä tulee olla koko purjehduksen ajan vähintään kahden hengen merikelpoinen miehistö.
 

05. Vastuu

Veneen päällikkö on vastuussa veneestään ja miehistöstään. Reitti on valittava siten, ettei turvallisuutta vaaranneta. Järjestäjä ei vastaa mahdollisista onnettomuuksista.
 

06. Purjehdusalue

Lähtölinja, maalilinja sekä kääntöpisteet sijaitsevat Suomenlahden rannikolla Katajaluodon ja Kotkan Kaunissaaren välisellä merialueella.
 

07. Lähtö

Lähtö tapahtuu erikseen ilmoitettuna päivänä klo 10.00, vapaavalintaisesti joko Villingin Vendojen Lähtölinjalta L, taikka Långholmenin ja Bodön välisessä salmessa olevalta Lähtö / Maalililinjalta M . Kello 09.50 (varoitus), 09.55 (valmius) ja 10.00 (lähtö) annetaan äänimerkki. Liian aikaisin lähteneet kutsutaan takaisin pitkällä äänimerkillä. Ellei liian aikaisin lähtenyt vene palaa lähteäkseen uudelleen lähtölinjan takaa, vähennetään sen muutoin hyväksyttävästä korjaamattomasta purjehdusmatkasta 5 prosenttia.
 

08. Maali

Maalilinja M sijaitsee Långholmenin ja Bodön välisessä salmessa. Maaliin saapumisen tavoiteaika on samana päivänä klo 18.00. Ennen klo 18.00 saapumisesta ei hyvitetä, mutta jokaisesta klo 18.00 jälkeen alkavasta myöhästymisminuutista vene menettää tasoittamattomasta tuloksestaan yhden (1) prosentin. Lokikortti on luovutettava järjestäjälle n.30 minuutin kuluessa maalilinjan ylittämisestä.
 

09. Tasoitussääntö

Tapahtumassa noudatetaan LYS- tasoitussääntöä siten, että LYS- tasoitusluku muutetaan matemaattiseksi käänteisluvuksi. Ilmoittautuessa on veneen LYS-luku mahdollisine korjaustekijöineen ilmoitettava. Veneelle, jolla ei ole tasoituslukua eikä erityistä LYS-todistusta, voidaan LYS-tasoitusluku tätä purjehdusta varten antaa kipparikokouksessa edellyttäen, että järjestäjälle ennen sitä toimitetaan tarpeelliset tiedot.
 

10. Kääntöpisteet

Järjestäjä on antanut luettelon hyväksyttävistä kääntöpisteistä, jotka ovat yleisiä merimerkkejä, majakoita, pieniä luotoja, jääpoijuja, reunamerkkejä jne., jotka normaaliolosuhteissa voidaan turvallisesti kiertää. Kääntöpisteet on kierrettävä siltä puolelta, joka antaa osallistujalle pidemmän matkan.
 

11. Purjehditun matkan laskeminen

Purjehdittua matkaa lähdöstä kääntöpisteiden kautta maaliin lasketaan käyttämällä oheista välimatkataulukkoa hyväksyttävistä välimatkoista, joita on mitattu ns. linnuntietä. Purjehditun matkan laskenta perustuu osallistujan tekemiin lokikorttimerkintöihin, jotka maaliin saapumisen jälkeen tarkistetaan. Kutakin kääntöpisteväliä saa purjehtia samaan suuntaan enintään kaksi kertaa. Ylimeneviä välimatkoja ei oteta mukaan purjehdusmatkaa laskettaessa. Mikäli osallistuja rikkoo sääntöjä tai ohjeita, järjestäjä voi rangaista häntä vähentämällä enintään kymmenen (10) prosenttia rikkomusta kohden muutoin saavutetusta hyväksyttävästä korjaamattomasta purjehdusmatkasta.
Tahallisen vilpin ollessa kyseessä osallistujan suoritus hylätään kokonaisuudessaan. Mikäli osallistuja hyväksyttävästä syystä, esim. auttaakseen merihädässä olevaa toista venettä, on todisteellisesti menettänyt osan purjehdusmatkastaan, voidaan anomuksesta myöntää kohtuullinen hyvitys.
 

12. Moottorin, ankkurin ja autopilotin käyttö.

Moottoria saa käyttää ainoastaan akun lataamiseen, kulkuvalojen virranlähteenä tai hätätapauksessa. Moottorin käytöstä hätätapauksessa on annettava selvitys järjestäjälle. Mahdollisen ankkuroinnin yhteydessä on ns. varppaaminen kielletty. Autopilotin käyttö on tapahtuman aikana sallittu.
 

13. Tunnusnauhan ja perälipun käyttö

Mahdollinen tunnus, joka jaetaan kipparikokouksessa, pidetään koko  purjehduksen ajan näkyvästi riippumassa takaharuksessa tai vastaavassa  paikassa. Seuran perälippu pidetään ylhäällä koko purjehduksen ajan.
 

14. Lokikortti

Veneen päällikkö vastaa lokikortin täyttämisestä annettujen ohjeiden mukaisesti, ja varmistaa allekirjoituksellaan sen paikkansapitävyyden.
 

15. Radiopuhelinyhteydet

Osallistujien välinen kommunikointi tapahtuman aikana on sekä sallittua, että suositeltavaa. Yhteyden järjestäjään voi saada VHF-radiolla kanavilla L2 ja 16. Mikäli suora yhteydenotto ei onnistu, voi sanoman välittää toisten veneiden kautta. Kutsu, jolla järjestäjään saa yhteyden, ilmoitetaan kipparikokouksessa. Keskeyttämisestä on välittömästi ilmoitettava.
 

16. Kipparikokous

MP:n satamassa lähtöpäivää edeltävänä torstaina klo 18.00
 

17. Palkintojen jako

Palkintojen jako suoritetaan Långholmenilla maaliintulonjälkeen heti kun tulokset on laskettu.
 

18. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut

Ilmoittautuminen suoritetaan suullisesti tai kirjallisesti jollekin MP:n Matka- ja Retkipurjehdustoimikunnan jäsenelle, kuitenkin viimeistään kipparikokouksen yhteydessä.
Vapaaehtoisen osallistumismaksun voi suorittaa seuran tilille merkillä "8 tunnin matkapurjehdus". Kertyneet varat käytetään lyhentämättöminä MP:n matkapurjehdustoiminnan kehittämiseen.